Fantastinen Jyrki, laimea Soini

Seurasin Ylen A-studion keskiviikkoista Kataisen hallituksen
väliarviota ja studiokeskustelua. Keskustelu kävi kiivaana Twitterissä
hästäkillä #vaalienvälissä. Väittelyn tulos oli todella yllättävä.

Odotin itse ensin, että Juha Sipilän johtama keskusta olisi saanut
haastettua hallitusta sisältöpohjaisilla kysymyksillä, mutta toisin kävi.
Sipilä esiintyi sopuisasti, esitti muodon vuoksi soteuudistukseen omaa
himmelimalliaan ja tyytyi lähinnä kehumaan yrittäjiä. Sipilän katsominen oli
miellyttävää. Erityisesti, koska Sipilän keskusta on valmis puolustamaan euroa.

Tilaisuuden suurin pettymys oli perussuomalaisten Timo
Soini. Soinilla ei ollut yhtäkään uutta
ideaa koko vaaliväittelyssä
. Jopa vitsit ja sutkaukset olivat samoja, joita
on nähty jo aiemmissa vaaliväittelyissä.

Soinin mukaan Euroopasta pitäisi potkia euro-ongelmamaat
pois, valuuttaa voisi vaihtaa useammin kuin paitaa ja sotekin voitaisiin hoitaa
sanahirviöllä peruskuntasairaanhoitopiirimalli. Hetkinen. Tämähän on juuri
nykyinen toimintatapa!

Soini on siis ainoa puolueenjohtaja, joka haluaisi säilyttää
nykyisen sote-palveluiden
tuotantomallin, eikä tehdä siihen mitään muutoksia. Tätä hän alleviivasi muun
muassa sillä, että ei ole lukenut Orpon työryhmän tuotoksia.

Vaikka hallituselo ei ole varmasti Kataisen I hallituksessa
helppoa, on se silti toimintakykyinen ja vahva enemmistöhallitus. Jyrki voi
onneksi luottaa demarien aseveliakseliin ja jopa vasemmistoliittoon. Sekä
Urpilainen, että Arhinmäki ovat osoittautuneet joustaviksi ja luotettaviksi
hallituskumppaneiksi.

Jyrkin kone toimii.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu