Miksi vasemmisto vihaa nuoria?

Vasemmistoliiton naisjärjestön puheenjohtaja Li Andersson hyökkää tuoreessa
kolumnissaan
voimakkaasti elinkeinoelämän keskusliittoa vastaan. Ennen Greenpeacen
rahankerääjänä tunnetuksi tullut vasemmistojohtaja esittää väitteitä, jotka
ovat suorastaan röyhkeän käsittämättömiä.

Olen itse tehnyt nuorempana töitä nollatuntisopimuksen
kaltaisesti freelancerina ja myöhemmin pyörittänyt tähän pohjautuvaa kuusinumeroisia
summia tuottavaa liiketoimintaa. Vapaus tehdä töitä oman jaksamisen ja
ehtimisen mukaan oli tässä ratkaisevaa.

Jos vasemmisto olisi oikeasti huolissaan nuorista, se
kiinnittäisi huomiota nuorten työllistymiseen. Nyt vasemmisto toimii tismalleen
päinvastoin. Andersonin porukka ajaa politiikkaa, joka lisää työttömyyttä – ja
erityisesti nuorten työttömyyttä. Tämä tehdään mitä ilmeisimmin sen takia, että
ammattiliitoille saataisiin valtaa ja tätä kautta omille puolueille
Ay-tukirahoja.

Suomi ei ole enää suljettu talous. Nykymuotoinen
ammattiyhdistysliike on vanhan teollisuusyhteiskunnan aikakauden jäänne, jonka käytännön
monopoliasema jäykistää työmarkkinoita. Tämä puolestaan ajaa elinkeinoja pois
maasta ja aiheuttaa erityisesti nuorten työttömyyttä.

Vasemmistolaisille työmarkkinoiden yksinkertainen logiikka
on jotenkin tavattoman vaikeaa ymmärtää.

Kun työn hintaa nostetaan yli käyvän markkinatason,
seurauksena on aina ylikapasiteettia – eli työttömyyttä. Ay-liikkeen monopoliaseman
väärinkäyttö ja tästä seuraava työttömyys on työnnetty kaikkien veronmaksajien
kustannettavaksi. Erityisesti tästä kärsivät nuoret. On vaikeaa keksiä nuoria
kohtaan suurempaa epäreiluutta kuin töihin pääsemisen estäminen.

Ay-liike suojaa vanhoja keski-ikäisiä paperimiehiä ja työntekijöitä
nuorten kustannuksella.

Miksi vasemmistonuoret eivät aja nuorten etuja?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu