HBL: Sanna Ukkolalla ja Matias Turkkilalla suhde
Kesäloma-ajan kovimman poliittisen paukun heitti pöytään
Huvudstadsbladet. Lehti kritisoi sitä, että Yle on lähettänyt perussuomalaisten
puoluekokoukseen raportoimaan toimittajan, joka seurustelee puolueen
pää-äänenkannattajan päätoimittajan kanssa.
Uutisessa
on haastateltu Ylen ajankohtaisohjelmien päällikkö Riikka Uosukaista. Uosukainen
puolustaa toimittajaansa ja kertoo, että tällä on täysi luottamus.
Jutun varsinainen jymyuutinen on kuitenkin se, että kyseinen
Ylen toimittaja on Sanna Ukkola ja
puolueen pää-äänenkannattajan päätoimittaja Matias Turkkila.
Ukkola on kirjoittanut
aikaisemmin erittäin kriittisesti esimerkiksi Jussi Halla-ahosta. Turkkila puolestaan on perustanut
Hommafoorumin, toiminut Halla-ahon vaalipäällikkönä, ja ollut Suomen Sisun varapuheenjohtaja.
On jokseenkin hämmästyttävää, jos näin erilaisista aatemaailmoista kotoisin
olevat ihmiset löytävät toisensa.
Kysymykseessä on myös journalistinen luotettavuus. On hyvin
kummallinen asetelma, jos Ylen politiikan toimittaja käsittelee puoluetta,
jonka lehdessä hänen poikaystävänsä on päätoimittajana. Mikäli Huvudstadsbladetin
uutinen pitää paikkansa, on Ylen uskottavuus perussuomalaisia koskevassa
uutisoinnissa syytä ottaa erittäin kriittisen tarkastelun alle.
Ei olisi kovin yllättävää, jos linja tulisi pehmenemään
merkittävästi.
Setä taisikin ollakin täti vaikka sitä minä olen kyllä epäillytkin.
Ilmoita asiaton viesti
Minäkin olen epäillyt Ossia aivan neutraaliksi,mutta eipä näytä olevan kun seurustelusuhteet lehtitietojen pohjalta kiinnostavat.
Ilmoita asiaton viesti
Toiaalta demareiden Feld-Ranta seurustelee mtv3:sen politiikantoimittaja Vesa Kallionpään kanssa, joten aivan tavatonta toimittajien ja puolueaktiivien seurustelu ei tässä maassa ole. Turkkila ei sentään ole kansanedustaja.
Mutta onhan se selvä että ei sitä mielellään varmaan toimittaja perhesovun takia pahaa kirjoita toiselle tärkeistä asioista. Voihan sitä toki naivisti ajatella että niin työ ja hupi kyetään erottamaan toisistaan myös toimittajissa.
Ilmoita asiaton viesti
Ja kyllähän noita poliitikko toimittaja pereja on ollut ennekin joten ei tämä nyt ole mitään uuuta…
Ilmoita asiaton viesti
Ei tässä mitään ainutkertaista ole, sinä Ossi olet vain nössi.
Näitä on nähty taistolaisajoista lähtien julkkisten ja vähäisempien piirien sisällä.
Rakkaus ei katso aatetta.
Tavallaan Romeo & Julia tämäkin!
Ilmoita asiaton viesti
Ossi hyvä, eihän tuo mitään tavatonta todellakaan ole. Onneksi rakkaus ei katso rajoja eikä puoluekirjaa. On vain hyvä, että kotonakin keskustellaan asioista. Matiaksen kantti taitaa hioutua, ja se on hyvä.
Ilmoita asiaton viesti
Wanha!
”Ei olisi kovin yllättävää, jos linja tulisi pehmenemään merkittävästi.”
Millä aikavälillä? Seuraavan 20 vuoden aikana?
Ilmoita asiaton viesti
Eli meppi jäätteenmäen mies on jormamellri yle
marja tiura mies olli ainola poliitisen toimituksen päällikkö yle
arja alho mies toimittaja …
Ilmoita asiaton viesti
Onhan nämä kieltämättä melko epäluotettavalla tavalla analysoitu. Kun kehotetaan menemään yleisiin tilaisuuksiin niin, ettei tieten tahtoen provosoida, vaan käyttäydytään asiallisesti; niin onhan tämä aika lailla kyseenalaista kamaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ossi on näköjään ”monen projektin mies”, kuten kuvan allakin lukee…
Ilmoita asiaton viesti
Tossavaisen blogeissa lukee Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Ja Tossavainen jakaa US-blogisteista ylivoimaisesti eniten banneja. Nöyrästi, kirjoituksiaan arvostelleille.
Ilmoita asiaton viesti
Käsittäisin, että banneja tulee henkilöön menevistä hyökkäyksitä. Näitä Tossavainen taitaa saada eniten kaltaisiltasi puskista huutelijoilta.
Ilmoita asiaton viesti
Siitä tulikin mieleen, että Herra Lampiselta en ole nähnyt kuin puskista huutelua nimimerkin takaa.
Mitä tulee blogiin, on mielestäni pariskunnan oma asia mitä vehtailevat keskenään eikä se kuulu meille. Suhde ei tee Ukkolasta ammattitaidotonta, joten kohu on mielestäni liioiteltu, joskin Ukkolana olisin välttänyt viimeiseen asti juuri tuota keikkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Facebook-keskustelussa on lukuisia tähän liittyviä kommentteja. Kyseessä on kuulemma ollut yleisessä tiedossa oleva asia.
Ilmoita asiaton viesti
Voi Ossi, usealle koulutetulle kaupunkilaisnaiselle persumies on ns. guilty pleasure.
Ilmoita asiaton viesti
Minua kiinnostaa tässä asiassa ennen kaikkea journalistinen integriteetti. Ei voi olla merkityksentöntä, että Yleisradion politiikan toimittaja seurustelee puolueen pää-äänenkannattajan päätoimittajan kanssa.
Toimittajilla tietenkin on oikeus seurustella kenen kanssa vain haluavat ja kuulua mihin tahansa kansalaisjärjestöihin sekä puolueisiin. Asian on kuitenkin tärkeää olla avointa, koska asetelma mahdollistaa intressiristiriidat.
Tästä voi ottaa mallia sidonnaisuusilmoitukseen:
http://www.tietokone.fi/artikkeli/blogit/ossi/sido…
Ilmoita asiaton viesti
tuota periaateessa kaksipiipuinen asia koska seurustelu kuuluu ykstyiselämän alueelle eikä periaateessaole selainen asiajoka kuuluu työnantajan tietämiin asioihin…..
Ilmoita asiaton viesti
Olli Ainola, anyone? Älä ole Ossi lapsellinen. Ihmisten työ arvioidaan työn jäljen perusteella.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitokset Ossille aina ajankohtaisen asian esillenostosta. Mediamaailma on mielestäni erittäin mielenkiintoinen.
Sen sisäisistä ja todellisista toimintatavoista tiedetään niin vähän. Martti Valkosen kirja Helsingin Sanomista sisältäpäin valaistuna “Sananvapaus kauppatavarana” lienee edelleen yksi harvoista?
Suosittelen kirjan lukemista lämpimästi. Tuon kirjan luettuani on helpompi kiinnittää huomiota, niihin asioihin, joista Helsingin Sanomat ei kerro.
Mediamaailma toimii myös erittäin hierarkkisesti. Joten sidonnaisuuksien esiintuominen pitäisi aloittaa päätoimittajista ja kustantajista.
Sitten pääkirjoitustoimittajien ja kolumnistien kautta edeten toimitus- ja uutispäälliköihin. Toimitusten esimiehiin jne.
Kun toimiva malli olisi löytynyt, niin toimittajienkin olisi helppoa tulla mukaan uuteen avoimuuden aikaan.
Tärkeintähän kaiken keskellä olisi tietää, että pitäisikö tiedotusvälineen kulloisenkin jutun tekijöistä tulla pakolliseksi kertoa taustatietoja, kuten:
* koulutus
* stipendit
* osakkeenomistukset
* puolison, elämänkumppanin tiedot
* seminaari – tai vastaavat matkat vuosittain
Esimerkiksi parilla klikkauksella netin kautta löytyvinä.
Ja kun kaikki tietää. Kaikki ymmärtää. Isojakin asiakokonaisuuksia.
Ilmoita asiaton viesti
Hufvudstadsbladet tuskin näkisi suhteessa ongelmaa jos puolue olisi jokin muu kuin Perussuomalaiset.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta tämäntyyppiset asiat on hyvä nostaa esiin ihan puolueesta riippumatta.
Ilmoita asiaton viesti
Ossi, sinulle aukeaakin ura nopeammin seiskalehdessä, kuin kokoomuksessa, näytöt alkavat riittämään.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä väliä? Tosiaan siihen aikaan, kun oli edistyksellisiä ja taantumuksellisia voimia, ulkomailla sotivat vapaustaistelijat (sosialistit) ja kapinalliset (muut kuin sosialistit) toimittajat ja poliitikot syöttivät meille sellaista pajunköyttä ettei paremmasta väliä. Ja kaikki olivat jotenkin suhteessa keskenään. Piti vaan osata lukea rivien välistä totuus.
Jospa tämä muuttaisi uutisointia jopa puolueettomampaan suuntaan? Ukkolakin on havainnut, että Turkkila on mitä miellyttävin ja asiallisin ihminen. Tiedän kaverin duunikuvioista joidenkin vuosien takaa, eikä todellakaan ole negatiivista sanottavaa Turkkilasta, päinvastoin.
Joillekin vaan kirkumisen lopettaminen leiman antamisen jälkeen on mahdotonta. Vai mitä Ossi?
Ilmoita asiaton viesti
Eikös ole yksinomaan hienoa, että Suomi on yhteiskunta, jossa ihmiset hyvin eri päästä poliittista kirjoa pystyvät keskustelemaan asioista ja muodostamaan ihmissuhteita? Mitä hemmetin pöljää poliittis-fundamentalistista kastijärjestelmää tänne muka tarvittaisiin?
Ilmoita asiaton viesti
Turkkila on puolueen lehden päätoimittajana selvästi pyrkinyt lähentämään ja parantamaan YLE:n ja Perussuomalaisten välejä. Kuten aina vaikuttaminen tapahtuu parhaiten henkilötasolla.
Arvostan Turkkilaa analyyttisenä ja loogisena miehenä, lisäksi hän on varsin mielyttävä esiintyjä, eikä Sanna Ukkola kärkkäine mielipiteineenkään liene huono saalis.
Sanna Ukkolan osallistuminen seurustelukumppanin puolueen tilaisuuteen oli aika selviö, joten miksi YLE lähettäisi sinne jonkun toisenkin toimittajan. Jos Ukkola kirjoittaisi jotain liian siirappista, niin kyllä muiden medioiden kautta näkyisi puolueellisuus.
Ilmoita asiaton viesti
Perussuomalaisten soluttautuminen mediaan on alkanut ja kaikki keinot ovat luvallisia. Vapiskaa vanhan vallan liehittelijät 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Juu, kun huhu alkaa kiertää naisten keskuudessa, ne kaikki haluavat oman persuäijän, muuten ei oo mikään. Ei tiedä miten tässä vielä käy jos kaikki punavihreät naistoimittajat saavatkin raavasta persumiestä omien onnettomien viherpipertäjien sijaan, voi alkaa tehdyt jututkin muuttumaan persuiluiksi.
Eihän niin saa käydä. Höblä ajaa oikeaa asiaa. Pelastakaa Suomi niiltä kauheilta persuilta.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on jo niin hyvä kommentti, että sille täytyy antaa tykkäyspeukkua. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Ossi, sinulla on vähän samanlaiset mielipiteet kuin pohjalaisilla ökyisännillä,”ihmiset ihmisiä ja piiat ja rengit toisiaan”!
Ilmoita asiaton viesti
Jees, rautainen kommentti. 😀 Peukkua tuli.
Ilmoita asiaton viesti
Muutama naistenlehti lie pannut paparazzit Teuvon perään.
Ilmoita asiaton viesti
Vain todellisia neojurpoja kiinnostaa:
1. määkiminen ja lössöttäminen
2. muiden pariutuminen ja pellejulkkisparit
3. juoruaminen – lärvikirjapsykootikot ovat tässä hyviä ja missään muussa
sitten eivät olekaan. Havahtukaa JO pikkuhiljaa hörhöt!
4. Politiikan sirkus. Tuo pinkokalloisten mitättömyyksien harhakaruselli, joka edelleen takaa lähinnä lisää kieltoja, tuhoa ja määkimistä. Totta kai sisäpiirin kiilusilmät ja ’piirit’ pariutuvat keskenään – ovathan ne samaa pellelaumaa pohjimmiltaan alusta loppuun.
Persuttelu ja perusmussutus on kaikkialla – myös vastapuolen mielissä varsinkin. Jatkuvasti. Ja e d e l l e e n k ä ä n Yhtään mitään järkevää ei tapahdu niin missään klovnit!
Ilmoita asiaton viesti
Minuakaan ei kiinnosta tämä asia yhtään tipan vertaa. Siksi kirjoitankin tämän kommentin ja valitan siitä miten asia ei kiinnosta minua tipan vertaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tjehehee… Tuosta vastauksesta tulee jotenkin niin samankaltainen vaikutelma kuin jos konservatiivinen evankelistasaarnaaja Bible Beltiltä jää kiinni poikarakkautensa kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Useimmiten sinua tuntuu kiinnostavan juuri kaikenlaisten mitättömyyksien vuoksi mokeltaminen, niinkuin useita muitakin.Samaa touhua on nähty yläasteelta lähtien, kun muuta ei osata.
Ja tottahan sitä on mukava ohimennen solvata – täysin aiheesta.
Heippa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos tiedosta, vaikka se onkin vielä ns. vahvistamaton. Juuri tällaisten kytkentöjen tunteminen on mediakritiikkiin pyrittäessä välttämätöntä. Samael Kaarna koettaa (yllä) näytellä välinpitämätöntä ja asettua ikään kuin inhimillisen uteliaisuuden yläpuolelle, mutta ei onnistu kovin hyvin.
Ilmoita asiaton viesti
Minkä ihmeen takia vajaamielisten sirkuksen tähtösten seurailun pitäisi kiinnostaa ketään?Sirkus ei muutu ellei sitä muuteta kokonaan. Lärvikirjojen läyryäjät ovat pihalla kaikesta kuin lumiukot.
Ohimennen voi seurata näitä jonninjoutavia avauksia – jonninjoutavasti vastapalloon avautuen.
Ilmoita asiaton viesti
Keitä ovat ”vajaamielisten sirkuksen tähtöset”? Entä ”lärvikirjojen läyryäjät”? Voitko antaa esimerkkejä vaikkapa ihan nimi nimeltä?
Ilmoita asiaton viesti
Pidetään jännitystä yllä, ja poistetaan naaamiot vasta viimeisellä sivulla. Sitä ennen voi itsekukin pohtia eri mahdollisuuksia.
Ilmoita asiaton viesti
Ainoa persupoliitikko jolla on sex appealia valitsee vihattujen leiristä. Se on onnistunut vallanosoitus mutta myös omien dissausta.
Ilmoita asiaton viesti
Jäämme odottamaan, vaikuttaako heidän suhteensa Ukkolan aikaansaannoksiin ja vice versa.
Rakkaus on sentään pyhä asia. Siitä ei ole soveliasta repiä vitsejä. Ukkola on kaunis nainen, ja Turkkilassakin silmä lepää. Ei kai kukaan voi valita kehen rakastuu? Mitä sillä on väliä millaset lähtökohdat ovat kyseessä?
Rakkaudessa määrää sydän, ei järki. Ja se on ihan hyvä niin. Millainen maailma olisikaan jos ihmiset eivät saisi rauhassa rakastua ja olla onnellisia. Uskaltaisin kyllä sanoa millainen se olisi, mutta jätän kiihottamatta kansanryhmiä vastaan. 😉
Ilmoita asiaton viesti
Onpas perverssiä.
Seurusteluministeriön ja virakieltotoimikunnan pitäisi välittömästi puuttua tällaiseen pelehtimiseen oma-aloitteisesti 😉 Mäntylahdelle heti Stasin korkein kunniamerkki.
Ilmoita asiaton viesti
Ilman selventävää tekstiä en olisi tiennyt keitä ovat Sanna Ukkola ja Matias Turkkila EVVK.
Ilmoita asiaton viesti
Ossi hei! Älä ole kateellinen muille jos et itse löydä seurustelukumppania.
Jatka vain valitsemissasi palveluissa:
http://ossimantylahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/117…
Ilmoita asiaton viesti
Oi aikoja oi tapoja! Eiköhän ihmisten yksityisasiat ole yksityisasioita. Juorut ja juorulehdet eivät kiinnosta!!
Ilmoita asiaton viesti
Suvaitsevaiset haluaa jo määrätä, että ketkä saa seurustella keskenään. Edistystä?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä Turkkila!
Pidä perusmiesten kunniaa yllä.
PS. Ihan jees bööna
Ilmoita asiaton viesti
Mieki tunsin nuoruudessani erään mummon, jonka veli oli ollut sakasanjääkäreitä. Hän oli 1920-luvulla ollut rakastunut saman kylän poikaan, mutta harmi vain, punikkiin. Vanhemmat (äitinsä) eivät sitä romanssia hyväksyneet, joten mummo eli sitten lähes 100-vuotiaaksi naimatonna. Ja siihen aikaan maimattomuus taisi olla kirjaimellista.
Voi niitä vanhoja hyviä aikoja, tuumaa Mäntylahti?
Ovatko persut nykyajan ”punikkeja”, epä-ihmisiä?
Ilmoita asiaton viesti
Me voiposkiset dressmankokoomukset olemme sentään uskollisia sille ainoalle oikealle!
Kädellemme lol.
Eikä tule mitään ristiriitoja kun voi toistella suuren perämiehemme j.kätäisen aina toistamia kuolemattomia bob helsingin kehittämiä lauseita:
”suomalaisten työpaikat”
”vastuun kanto”
”1,8 mrd on ainoa luku mitä täytyy muistaa”
”1,8 miljoonaa maanmuuttajaa”
ja vielä muutama lisää niin nenästä vedettävien kokoomusten sukat pyörimään pistävä setti onkin siinä. Kokonaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ei minua järkytä mitenkään Turkkilan ja Sanna Ukkolan seurustelu. Ja mitä se meille muille kuuluu?
Luin Ossin avauksen huolimattomasti. Luulin ensin, että Turkkila seurustelee Tuulikki Ukkolan kanssa. Ajattelin, että nyt on äijä mennyt yhtä sekaisin kuin tämä Tuulikki Ukkola on ollut viime vuodet.
Kuva palautti minut todellisuuteen. Onneksi!
Ilmoita asiaton viesti
… ja Onnea kihlaparille, mikäli juoru pitää paikkansa.
Ilmoita asiaton viesti
Jäikö Ossi hopealle, kun tälläisiä juorujuttuja viitsii kirjoitella?
Ilmoita asiaton viesti
No jopas jotain Ossi! Persut näköjään risteytyvät muun väestön kanssa. Ehkäpä seuraava polvi on kesypersuja 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Ei persu kesyynny ennen kuin politikointi alkaa sujua.
Mutta asiaan; normaali mies, normaali nainen, miksei pariutuisi?
Ilmoita asiaton viesti
”Kesypersu” on kyllä niin hieno ilmaisu, että tälle kommentille täytyy antaa tykkäyspeukkua. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Tä…tykkäyspeukkua…
OK, Anna palaa Ossian
Ilmoita asiaton viesti
Matias Vs Ossi: 100-0
Ilmoita asiaton viesti
Santtu Vs nykyaika no connection.
Ilmoita asiaton viesti
Mäntylahti: ”Ylen uskottavuus perussuomalaisia koskevassa uutisoinnissa syytä ottaa erittäin kriittisen tarkastelun alle.”
TODELLAKO??
Ilmoita asiaton viesti
Onpas ala-arvoinen kirjoitus.
Ilmoita asiaton viesti
Parisuhdespekulaatiot eivät taida kuulua Puheenvuoroon. Matiaksen ja Sannan parisuhde on Matiaksen ja Sannan välinen asia.
Ilmoita asiaton viesti
En ole itse koskaan valinnut seurustelukumppania poliittisen kannan perusteella, joten en ymmärrä miksi muidenkaan pitäisi? Eikä ole kovin kummallista, että politiikan toimittaja tapaa poliitikon. Ei tästä Ylen uskottavuus mihinkään kärsi.
Ilmoita asiaton viesti
On aivan eri asia mitä lehtien sivuilla levitellään ja mitä lakanoiden välissä. Kyllä fiksut ihmiset voi tulla toimeen erilaisten mielipiteiden kanssa. Onhan meillä lukemattomia esimerkkejä eri uskontokunnista ja puolueista koostuvista aviopareista.
Ilmoita asiaton viesti
Ylen integriteetti… =) ”YLE ja STT vastuussa mielipidevainoista” (http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/…)
Ilmoita asiaton viesti