Lahjontaa vai maan tapaa Baanalla?

Kuten kaikki Internetin tärkeitä sivuja alkuviikosta
seuranneet tietävät, Facebookissa toistettiin hämmästyttävän hyvin onnistunut poliittiseen
vaikuttajaan kohdistunut ihmiskoe. Tässä rahaa tililtä toiselle siirtämällä
saatiin aikaiseksi yhteiskuntapoliittista liikettä vaikuttajien kesken.

Kaikki alkoi siitä, kun kokoomuslainen Oulusta helsinkiläistynyt
Henri Heikkinen kritisoi statuspäivityksessään
Helsingin Baana-pyörätietä.
Heikkisen mukaan pyörätiehen käytetyt miljoonat eurot eivät ole rationaalisia
tai perusteltuja millään taloudellisella mittarilla.

Minä en trollaa koskaan, mutta jos joskus trollaisin, Henri
olisi minun jälkeeni maailman toiseksi paras porvaritrollaaja. Päätinkin
käyttää tilaisuutta hyväkseni ja haastoin Heikkisen osallistumaan Helsingin
Polkupyöräilevien Porvarien fillariretkelle tutustumaan pääkaupungin pyörätieverkostoon.

Tunnettu sosiaaliliberaali
EU-komissaarin kabinetin jäsen yritti houkutella Henriä osallistumaan
haasteeseen lupaamalla Libera-säätiölle kaksinumeroisen summan rahaa. Tämä ei
tunnustukselliselle libertaarille tietenkään käynyt, mutta tarjous Elämää hyvinvointivaltiossa -kirjan ostamisesta
oli vastustamaton tarjous ja sai aikaiseksi lupauksen osallistua tempaukseen.
Lahjontaa vai maan tapaa? Päättäkää te.

Ja aivan samoin kuin Fukushiman
tapauksessa lupaus myös lunastettiin. Mies ilmestyi paikalle ja polki
muiden mukana.

Koska kaupunkipyöräilyn ei kuulu olla helppoa, stimuloimme
ongelmia matkanjohtajan kumivauriolla. Tämä antoi meille hyvän tilaisuuden ajatustenvaihtoon
pumppaustaukojen aikana. Parhaat palat luonnollisesti videoitiin. Tässä
YouTube-videosarja:

http://www.youtube.com/watch?v=d9SXJcpjpJI&list=PL6iZ-XbgbRghf_VEkirarjMUViDESA2ot

* * *

Debatoinnin lisäksi Helsingin keskusta-alueiden pyöräteiden
kokeilu pitkästä aikaa (edellisestä ajokerrastani keskustassa on yli kymmenen
vuotta) antoi perspektiiviä siihen miten hyvin polkupyöräily Helsingissä
toimii. Tiivistetysti fillarilla kulkeminen toimii, jos käyttää pyöräteitä ja jos
näitä on tarjolla. Mutta vain tyhmänrohkea lähtee sotkemaan autojen sekaan.

Ikävä kyllä varsinkin Töölössä pyörätiet näytetään
rakennetun siten, että fillareille on varattu kaistaa vain maalauksin ajoradan
viereltä. Yllätyksettömästi tästä on seurauksena se, että autot ajavat puoliksi
maalausten päällä ja tällaisella ”pyörätiellä” ei mielellään kulje.
Semminkin kun tuon tuosta löytyy myös pyörätiemaalauksien päälle pysäköityjä
autoja.

Jotta fillaria voisi käyttää täysipainoisesti kantakaupungissa,
alueelle tarvittaisiin radikaalisti lisää dedikoituja pyöräteitä. Mutta
esimerkiksi Töölöön on vaikea saada rakennettua näitä yksinkertaisesti siitä
syystä, että kulkuväyliltä loppuu käytettävissä oleva tila.

Kunnollisen pyörätien rakentaminen vaatisi käytännössä sitä,
että katualueelta poistettaisiin pysäköintipaikat tien jommalta kummalta puolelta
kokonaan ja näiden tilalle rakennettaisiin pyörätie. Näin ei tarvitsisi
tietenkään tehdä jokaisen kadun osalta, mutta pääväyliltä kyllä.

Parkkipaikkojen poistaminen ei luonnollisesti innosta Töölössä
tai muualla kantakaupungissa asuvia. Heillä on muutenkin vaikeuksia saada
autoilleen pysäköintipaikkoja. Jos autot tulisi siirtää kaduilta
pysäköintihalleihin, pelkkä investointikustannus hallien rakentamisesta on helposti
yli 30 000 euroa per autopaikka. Rahoituskuluista tulisi helposti parin sadan
euron verran kuukausimenoa. Lisäksi hallipaikan ylläpitokulut yhtiövastikkeena
olisivat noin satasen luokkaa per kuukausi.

Kun asukaspysäköintilupa kantakaupungissa maksaa tällä
hetkellä kymmenen
euroa kuukaudessa, on kantakaupungissa pysäköinnin hinnan nosto 300 € / kk
-tasolle luonnollisesti valtava hinnankorotus. Vaikka kantakaupungissa
pysäköinti on nykyään selkeästi alihinnoiteltua, on hinnan 30-kertaistamista
vaikeaa perustella ilman hyvin painavia syitä. Satanen kuussa vielä menisi ja
olisi kohtuullinen alueen maan arvo huomioiden.

Ydinkysymys polkupyöräteiden verkoston rakentamisessa
Töölöön ja muualle kantakaupunkiin on niistä saatava hyöty.

Polkupyöräilyn puolestapuhujat korostavat mielellään
fillaroinnin olevan osa tavallista liikennettä. Ei siis vain sitä kivaa &
mukavaa extraa, jota kaupunki tarjoaa asukkailleen viihtyisän
kaupunkiympäristön nimissä. Jos asia on näin, polkupyöräilyyn tulisi suhtautua
samalla tavalla osana henkilöliikennettä kuin autoihin; autoilijat maksavat
tällä hetkellä sekä teiden rakentamisen että ylläpidon ja vielä puolet
joukkoliikenteen kuluista.

Eivätkö siis polkupyöräilijät voisi maksaa omia pyöräteitään
samoin kuin autoilijat?

Pyöräilyinfrastruktuurin kustannusten kerääminen
aloitettaisiin asettamalla Suomessa myytäville polkupyörille ei-arvonlisäveron
nimellä tunnettu ylimääräinen myyntivero. Sen mukaisesti uuden polkupyörän
hintaan lisättäisiin 125 % taksa myyntihinnan päälle. Ja jos ulkomailta tuodaan
Suomeen polkupyöriä, näiden oletetuista myyntihinnoista peritään saman verran
tullia. Tämä luonnollisesti edellyttää, että polkupyörät rekisteröidään ja
katsastetaan.

Hankintahinnan verotuksen lisäksi polkupyöristä tulisi
maksaa kilometripohjaista käyttömaksua, jolla korvataan pyöräteiden vaatimat
maa-aluekulut. Autoilun puolella tämä peritään polttoaineverona. Mutta koska
lihasvoimaa on vaikea verottaa, tulisi polkupyörien liikkeiden seurantaa varten
jokaiseen pyörään asentaa GPS-satelliittipaikannin. Järjestelmä seuraisi
pyörien liikkeitä ja muodostaisi tästä automaattisesti laskelman, jonka
verovirasto sitten perisi ennakonpidätyksenä suoraan palkasta.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että poliisi ja Nokia kyllä
osaisivat tehdä pyörien GPS-seurannan siten, että siitä ei aiheudu ongelmia
yksityisyydelle. Ulkomaalaisia tiedustelupalveluita tuskin kiinnostaa missä
päin kaupunkia yksittäiset kansalaiset kulkevat, joten tällaisilla riskeillä
pelottelu on vain pelonlietsontaa.

Pyöräilyn turvallisuutta ja lisää verotuloja saataisiin myös
toteuttamalla polkupyöräväylille valvontakamerajärjestelmä. Nämä
valvontakamerat nappaisivat kuvan aina kun pyöräilijä polkee asiattomasti
jalkakäytävällä tai rikkoo risteyssääntöjä
pyörätien jatkeen tai suojatien osalta.

Koska varsinkin mainittujen risteyssääntöjen noudattaminen
on osoittautunut vaikeaksi, tulisi polkupyörä-ajoneuvon käyttäjiltä edellyttää
myös lihasvoimalla toimivan ajokortin suorittamista. Nykyään ajo-opetusta järjestävät
autokoulut ottavat varmasti polkupyöräilyn oppilaat mielellään oppitunneilleen
sopivaa korvausta vastaan.

Järjestelmää rakennettaessa on tietenkin pidettävä huoli
siitä, että mahdollisuus oma-aloitteeseen ajo-opetukseen säilyy. Omien lapsien
ajo-opetusluvan tulee tietenkin pitää sisällään riittävä määrä
varhaiskasvatuksen erikoispedagogista koulutusta. Mutta tämä ei saa aiheuttaa
opiskelijalle kohtuutonta kustannusrasitetta, mikäli Kela kieltäytyy
korvaamasta tätä.

Ei myöskään ole kohtuullista, että kolmipyörällä ajamaan
opettelevan nelivuotiaan menopeli on katsastettava erikseen opetuskäyttöä
varten. Niin ikään apupyörien väliaikaisen käyttö tulisi laskea pääsääntöisesti
sellaiseksi ajoneuvon lisävarusteeksi, joka ei aiheuta tarvetta pyörän
uudelleenrekisteröinnille.

Rajansa se byrokratiallakin.