Greenpeace vastustaa ydinfuusiota – miksi?

Näyttävistä lakanaiskuistaan tunnettu ympäristöjärjestö
Greenpeace ei lakkaa yllättämästä. Helsingin Sanomien tämänpäiväisen
jutun innoittamana lähdin etsimään tietoa ydinvoimafuusiosta. Yllätys
olikin melkoinen, kun selvisi että Greenpeace vastustaa ydinfuusiota.
Greenpeace on ottanut kantaa asiaan, kun kansainvälinen
ITER-fuusioreaktori päätettiin rakentaa Ranskaan. Järjestön kannanoton
mukaan ”ydinfuusio – jos se koskaan toimii – loisi vakavan saasteongelman,
merkittävästi radioaktiivista jätettä ja sillä voitaisiin tehdä ydinaseissa
käytettävää pommimateriaalia”.
Jokseenkin absurdisti Greenpeace myös vertaa
ITER-koevoimalaan sijoitettavaa kymmentä miljardia euroa tuulivoimafarmiin,
jonka avulla vajaalle kahdeksalle miljoonalle eurooppalaiselle kotitaloudelle
voitaisiin tuottaa tuulisina päivinä sähkölamppuihin valoa.
Järjestö vertaa siis vakavissaan koko maailman
energiaongelmat ratkaisevaa tutkimustyötä osa-aikaiseen sähkönsaannin
tuottamiseen keskikokoiselle eurooppalaiselle kylälle hyvinä päivinä?
Uskomatonta.
Vielä uskomattomampaa on kuitenkin ihan kotimaisten
vihreittemme kommentointi asiasta. Eräs sankari ehätti
dissaamaan ITER-hankkeen tyystin: ”maksaa 10 miljardia, eikä tuota sähköä
– pitää olla melkoisen tyhmä, jos tällaista ei vastusta”. Toinen
puolestaan vastustaa hanketta sillä perusteella, että energiantuotanto pysyisi
keskitettynä ja näin ei saataisi aikaan uusia innovaatioita.
Tämän jälkeen ei yllätä enää yhtään, että Euroopan vihreät
nuoret haluaa periaateohjelmassaan kieltää fuusioenergian kaikki muodot.
Sähköähän tulee seinästä.
Ossi
Yksi greenpeacesen perustajista Patrick Moore ilmaisee järjestössä kaikkea vastustavan vallitsevan hengen.
Googlaa greenspirit Patrick Moore.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitatko sitä, että Greenpeace on konservatiivinen muutosta vastustava järjestö?
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitin yhden järjestön perustajan näkemystä.
Sellainen maailma ei ole kuviteltavissa, jossa nuo tiedostamisen marttyyrit eivät roikkuisi rätteineen jonkin rakennuksen seinillä.
Ilmoita asiaton viesti
Patrick Moore onkin kiinnostava hahmo. Kannattaa lukea tämä George Monbiotin kirjoitus Mooresta:
http://www.monbiot.com/2010/12/02/the-great-ventri…
Tämä ei käsittele energia-asioita vaan metsäkatoa. Moore, kun käyttää ”ex-Greenpeace” -statustaan PR-konsulttina kaikenlaisen toiminnan avustamiseen. Indonesiassa hänen palveluksiaan on käyttänyt Asian Pulp & Paper, firma joka on ollut yksi maan pahimmistä metsien hakkaajista.
Onneksi Mooreenkaan turvautuminen ei auttanut vaan APP näyttää lopulta olevan sitoutumassa Greenpeacen vaatimuksiin Indonesian sademetsien hävittämisen lopettamisesta.
Ilmoita asiaton viesti
Siis vastustaako greenpeace ydinfuusiota? Jos nimittäin vastustaa, en halua ikinä kuulla koko järjestöstä enää.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä vastustaa. Linkki löytyy tuosta artikkelistani. Suomensin kommentit.
Ilmoita asiaton viesti
”Maksaa 10 miljardia, eikä tuota sähköä.”
Tulee mieleen OL-3.
Fuusioreaktoreita kannattaa tutkimusmielessä rakentaa vaikka ne eivät tuottaisi sähköä. Surullista, ettei Greenpeace ole samaa mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Ville, juuri näin! Tekniikkaa pitää kehittää! Fuusio on puhtain mahdollinen!
Ilmoita asiaton viesti
Kari M.: ”kaikki mikä maksaa miljardeja tai säteilee ei aina ole tuottavaa eikä edes järkevää
”
Ilmoita asiaton viesti
Kaikilla tieteen kentillä on joku graalin malja jota havitellaan. Sarkastisissa kommenteissa on ollut jo vuosikymmeniä hokema: se on kuin fuusio, aina 50v päässä.
Se mitä yritetään on aurinko pulloon. Ei ole mitään tiedossa olevaa mahdottomaksi tekevää estomekanismia, muttei tietääkseni myöskään mitään toiveita herättäviä läpimurtojakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Greenpeace ei vastusta fuusiotutkimusta. Sen sijaan kysymys on siitä, mihin julkisia ja niukkoja tutkimusvaroja kannattaa käyttää noin massiivisesti. Tämä siis tilanteessa, jossa ilmastokriisi vaatii nopeita ratkaisuja, ei jotain vuosikymmenten päässä olevaa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi laittaa jatkossa tuulisähkön tavoitetilassa ( 6 Twh / vuosi ) 200 – 280 miljoonaa / vuosi veronmaksajien rahaa tuulimyllytukiaisiin ( = syöttötariffi ). Olisikohan kannattvampaa kohdentaa tämä raha fuusioenergian tutkimiseen kuin lapata rahaa tuulimyllyfirmoille, josta rahasta osa menee edelleen ulkomaisille tuuli firmoille.
Ilmoita asiaton viesti
Greenpeace, kuten sittemmin Koijärvi-liike ja sittemmin Vihreä Liitto, syntyivät kaikki aikana jolloin niille oli vielä selkeää tilausta. Nykyisin ekologiset kysymykset ovat osa poliittista keskustelua kaikilla tasoilla ja korostumiseen on näillä ryhmillä selkeät ansionsa. Ikävää vain, että ryhmät saivat sittemmin toimijoikseen myöhemmin mukaan saapuneita, seuraavan sukupolven aktiiveja, jotka tosin ovat liikkeen aiemmin saavuttamasta vallasta juopuneita ihmisiä. Heidän halunsa päästä aikakirjoihin vielä suurempana muutosvoimana on varsin yltiöpäistä, kuten lausunnoista on voinut jo pitkään huomata. Siitä seuraa että mikään ei riitä ja vaatimukset menevät todellisuuden kanssa ristiin yhä räikeämmin.
Kehitys kulkee samanlaisia, sisäistä radikalisoitumista vääjäämättä ruokkivia latuja kaikissa joukkoliikkeissä, joskin niistä monet ovat tiukentaneet rivejään ja pitävät äärilinjan henkilöt poissa toiminnastaan mieluiten heti alusta lähtien. Maahanmuuttokriittinen liike on eräs esimerkki, joka sittemmin on poikinut mm. Vapauspuolueen, Suomidemokraatit-hankkeen ja kasan muita vastaavanlaisia porukoita. Muutos2011-puolue toisinaan liitetään tähän ryhmään, joskin se sittemmin siirtyi julkisesti edistämään suoraa demokratiaa ja otti aiempaa vähemmän kantaa maahanmuuttokysymyksiin. Toisella puolen, voisiko sanoa monikulttuurisessa fragmentissa taas sisäinen nokittelu on yhtälailla esillä, mutta kulttuurirelativismia, massit massoille-ajatteluaan sekä anarkismia ajavat tahot eivät ole kuitenkaan saaneet vietyä puolueiden ohjelmatasolle näkemyksiään kansalaisten eriarvoisesta kohtelusta heidän uskontonsa perusteella. Vasemmistoliiton Punavihreä Tulevaisuus -asiakirja on pientä piperrystä, sillä käytännön merkitystä sillä ei ole edelleenkään mihinkään (kuten vasemmistoliiton muillakaan ohjelmilla, tiukan paikan tullen edes puolueen johdolle, kannattajat niitä harvemmin edes lukevat).
Ilmoita asiaton viesti
Lockheed Skunk Works lupaa fuusioenergiaa neljän vuoden sijaan ja Skunk Works on toistuvasti tehnyt mahdottomasta mahdollista:
http://www.dvice.com/2013-2-22/lockheeds-skunk-wor…
Ilmoita asiaton viesti
Ossi
Jos olisi edes viitteitä johonkin läpimurtoon, sitä paukuttaisi kaikki kanavat.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreät ovat kyllä ihmejimboja. Jopa enemmän muovisia kuin sekoomuslaiset.
On järjetöntä ja haitallista vastustaa mm. seuraavia asioita:
Kantasolututkimus
Toriumreaktorien edistäminen
Fuusion tutkimus ja edistäminen
Hihhulismin ja sikailun solvaaminen
Yksilön henkilökohtaisen aineenvaihdunnan säätelyn kontrollointi
Noiden vastustamisessa ei siis ole mitään älyä
Niitä ei tule vastustaa.Lakatkaa vastustamasta niitä.
Materialismikin voi olla muuten hihhulismia.
Ilmoita asiaton viesti
Ossi Mäntylahti näyttää löytäneen tiedotteen vuodelta 2005. Sen jälkeen Greenpeace ei ole käsittääkseni tehnyt mitään aiheeseen liittyvää, koska fuusioenergia on ympäristöongelmien ratkaisemisen kannalta lähinnä epärelevantti asia – aina vain kaukana tulevaisuudessa.
Greenpeace ei vastusta fuusiotutkimusta. Oleellista on kuitenkin se, että tutkimusrahoitus kohdennettaisiin sellaiseen teknologiaan, joka pystyy AJOISSA auttamaan ilmastokriisin torjunnassa. Tämä on myös tiedotteessa olevan fuusiokritiikin pääpaino.
En lakkaa ihmettelemästä sitä, kuinka monissa teknisesti orientoituneissa piireissä uskotaan scifin ratkaisevan energiaongelmat. Sen sijaan esimerkiksi uusiutuvaan energiaan liittyvät haasteet ovat ”mahdottomia”.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmanvatkauspropelitko ovat vihreiden kuvittelema ’auttava’ ihmesampo?
Ne eivät auta ketään muita kuin ropelimafian kuppareita.
Ne ovat silkkaa lantaa alusta loppuun – eli eivät auta yhtään mitään yhtään mihinkään. Ne tsuhupropelit siis.
Ilmoita asiaton viesti
Missä näet eron scfin ja uusiutuvien välillä ?
Ilmoita asiaton viesti
Keskeinen ero on se, että esimerkiksi fuusiovoimalla ei tuotettu lainkaan sähköä sähköverkkoon vuonna 2012.
Sähköä tuottavaa aurinkosähkökapasiteettia oli 2012 maailmassa 100 GW, lämpöä 255 GW ja tuulta 280 GW. Deutche Bankin tapaiset toimijat eivät varsinaisesti pidä esim. aurinkosähköä scifinä vaan nopeasti etenevänä todellisuutena:
http://reneweconomy.com.au/2013/deutsche-bank-sola…
Ilmoita asiaton viesti
Jos tuo teknisesti, taloudellisesti ja jopa ekologisesti järjettömän tuulivoiman miljardit tukiaiset kohdennettaisiin fuusioenergian kehittämiseen, niin ehkäpä sen käyttöönottoa voitaisiin nopeuttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kerro toki, jos Greenpeace on muuttanut mieltään ja sanonut ydinfuusiosta jotain järkevää.
Tämä ”ajoissa”-argumentti on tyypillistä viherpaniikkipropagandaa. Jo Rooman klubin alkuperäisistä ennustuksista lähtien vihervasemmisto on lietsonut jatkuvasti uhkakuvia siitä miten maailmanloppu seuraa ihan just.
Luettavaksi:
http://pjarvinen.blogspot.fi/2013/08/rooman-klubi-…
Ilmoita asiaton viesti
Itse olen ydinvoiman kannattaja, oli kyse fuusiosta tai fissiosta, mutta pakko kyllä silti sanoa että tuolla kymmenellä miljardilla voisi tehdä ihmeitä tuulivoimankin kehittämisessä.
Jos tuuli-, aalto- ja auringoenergian kehittämiseen olisi tarpeeksi resursseja, niistä voisi joskus tulla oikeasti varteenotettava vaihtoehto energian tuotantoon. Luonnonvoimissa on nimensä mukaisesti voimaa, jonka valjastaminen järkevästi olisi loistavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Näin juuri. Ja tietenkin mainitsemillasi energiamuodoilla olisi merkittävästi helpompi tilanne, jos maailmassa fossiilienergialle jaellut sadat miljardit tukieurot saataisiin karsittua pois.
Edelleeen esimerkiksi Kosovossa Maailmanpankki ja Euroopan jälleenrakennuspankki haluavat rahoittaa uutta hiilivoimalaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuuli- ja aurinkoenergiassa on kummassakin sama perusongelma: ne eivät tuota mitään silloin, kun ei tuule tai jos ei paista aurinko. Ne eivät siis missään nimessä sovi perusvoimaksi.
Aaltoenergiassa on paljon enemmän potentiaalia, mutta Suomen oloihin aaltoenergian soveltumisessa on tasan yksi ongelma: meri on jäässä.
Ilmoita asiaton viesti
Näistä luonnovoimista ei saada talteen tarpeeksi energiaa pilviselle ja tuulettomalle säälle. Se on tosiasia joka johtuu vain siitä, ettei ole kehitetty teknologiaa sitä toteuttamaan. Mahdottomaksi en uskaltaisi sitä väittää.
Kyse on resursseista, ei satunnaisista sään vaihteluista. Sopisivat hyvin perusvoimaksi varmasti jo nyt jos niitten alkutaipaleelta asti oltaisiin niihin oikeasti panostettu.
Ilmoita asiaton viesti
Vaihtelevuus on tekninen haaste, jota on paljon jo ratkottu ja ratkotaan koko ajan. Verrattuna fuusioon haaste on pieni.
Ratkaisupaletti on laaja:
– tarkemmat sääennusteet (tiedetään tarkasti kuinka paljon tuuli- ja aurinkovoimaa on tarjolla)
– supergrid (tuotannon tasaaminen maantieteellisesti laajalla alueella)
– smartgrid (kysyntäjoustot)
– sähkön varastointi niin akustoihin kuin pumppulaitoksiin kuin muuntaminen kaasuksi – missä voidana käyttää hyväksi olemassa olevaa kaasuverkkoa
– ja sitten on tietty nopea säätövoima, johon esim. biokaasu soveltuu hyvin
Niin hiili- kuin ydinvoimaloiden ongelmana on se, että ne eivät sovellu yhteen vaihtelevan uusiutuvan kanssa. Hiili- ja ydinvoimalat eivät jousta, joten niitä ei voida käyttää vaihtelevan uusiutuvan kanssa. Ne tulevat tielle. Juuri tämän vuoksi esim. RWE ilmoitti juuri sulkevansa merkittävät määrät fossiilikapasiteettia Euroopasta:
http://www.businessgreen.com/bg/news/2288945/rwe-p…
Ilmoita asiaton viesti
Itse olen huolissani suurien tuulipuistojen aaltovoimaloiden ympäristövaikutuksesta. Ilman ja veden virtauksien sekoittaminen voipi olla yllättävänkin merkittävä haitta. Tutkimisen arvoinen seikka ennen isompien laitosten rakentamista.
Ilmoita asiaton viesti
Kymmenen miljardia globaalisti on naurettava summa vaikka aseteknologian käyttämään kehitysrahaan verrattuna. Yrittäkää löytää suhteellisuudentaju. Fuusion perustutkimukseen on fiksua käyttää tuon verran vuosittain vaikka se toisi ratkaisun energiaongelmiin vasta sadan vuoden kuluttua. Laitetaan ne uusiutuvat energialähteet kuntoon ennen sitä. Ja käynnistetään se OL3 aianaan kun se kerran on jo rakennettu puolivalmiiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen vihreät ovat kuitenkin suhteellisen järkeviä verrattuna Keski-Euroopan Vihreisiin ja etenkin Greenpeaceen. Monet ydinvoiman vastustajatkaan eivät muuten kannata Greenpeacea, sen verran määräilevä järjestö se kuuluu olevan.
Esimerkki vihreistä, jotka uskaltavat ajatella ennakkoluulottomasti: http://akutalikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/140724-…
Ilmoita asiaton viesti
Teollisuus alkaa olemaan maailmalla niin kypsässä vaiheessa, että tuotteen hinta=sen valmistamiseen käytetyn energian hinta.
Jos pystyisimme tuottamaan suuret määrät halpaa energiaa, niin voisimme ratkoa suurimman osan maailman muista ongelmista, kuten köyhyyden, nälänhädät, ym. Voisimme energian avulla tehdä makeaa vettä merivedestä, kasvattaa ruokaa keinovalon avulla, ym.
Ainoa ongelma olisi siinä, että vihreät jäisivät työttömiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa huomata, että vihreät ja greenpeace ovat Kremlin luomus – ajavat imperialistisen roistovaltion Venäjän etua demokraattisia maita vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kait on tarkka lähdeviittaus tietoon ?:)
Ilmoita asiaton viesti
Loviisan yhden reaktorin energiamäärän korvaamiseksi tarvittaisiin noin 2 000 ”modernia” (mitä se Greenpeacelaisittain sitten tarkoittaakaan) 2MW tuulivoimalaa.
Ylitsepääsemättömän ongelman kuitenkin muodostaa se,
että sää -ei kulutustarve- valitsee tuotantohuiput ja katkokset.
Ilmoita asiaton viesti
Jep. Ei voi kuin ihmetellä Greenpeace:n näkemyksiä, jos isoa skaalaa mietitään. Toisaalta, muutama järkevä argumentti tuohon suuntaan löytyy.
1) alkuvaiheen fuusiovoimassa käytettävä reaktioyhtälö tuottaa ylimääräisiä neutroneja ison kasan, minkä takia koko reaktorihöskä pitäisi uusia säännöllisin väliajoin ja korkea-aktiivista jätettä syntyisi voimalan suojavaipan verran jatkuvalla syötöllä.
2) tästä seuraa, että taloudellisesti kannattavaksi ensimmäisen sukupolven reaktioyhtälöllä toimivaa voimalaa ei ole mahdollista saada.
3) Taloudellisesti kannattava voimala on viimeiset viisikymmentä vuotta ollut n. 20-50 vuoden päässä. Vaikka edistymistä on tapahtunut, läpimurto on edelleen yhtä kaukana kuin vuonna nolla.
4) On epävarmaa, pystytäänkö seuraavan sukupolven reaktioyhtälöllä pyörivää ja käytännössä saasteetonta fuusiovoimaa koskaan rakentamaan (He-3 fuusio). Tarvittava paine ja lämpötila ovat kertaluokkaa suuremmat deuterium-reaktioon verrattuna. Mahdollisesti ongelma on fyysisesti mahdoton, sillä auringon sisällä vallitsevan paineen puuttuessa maan päällä toimivista voimaloista ainoaksi vaihtoehdoksi jää lämpötilan nostaminen tarvittavalle tasolle.
5) Energiakriisi (halpojen) fossiilisten polttoaineiden hupenemisen muodossa ja energian kokonaiskysynnän alati kasvaessa saattaa tulla vastaan ennenkuin fuusioenergia on toimivaa, kannattavaa ja rakennettu. Siksi ns. varasuunnitelma, eli jotain, minkä tiedetään varmasti toimivan (aurinkopaneelit?) pitäisi olla olemassa ja rinnakkain käytössä. Kriittisen projektinhallinnan perusjuttuja tämä.
6) Oma kantani? Fuusiovoiman tutkimukseen pitäisi kohdentaa selvästi enemmän pääomia. Se polku pitäisi katsoa mahdollisimman nopeasti loppuun. Mikäli sitä ei katsota ajoissa loppuun, sitä ei taatusti katsota loppuun mahdollisessa Mad Max-skenaariossa. Samalla pitäisi kuitenkin ajaa rinnakkain idioottivarmaa, mutta taatusti toimivaa tutkimuslinjaa. Fissiohyötöreaktorien kehitystyö yhdistettynä uusiutuviin olisivat mielestäni hyvät kehityslinjat.
Tämä jättäisi yhden jokerin (fuusio), jätkäparin (hyötöfissio) ja vitosparin (uusiutuvat). Kyllä jokin noista olisi voittava käsi.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä tuohon pokeriin vielä Suomen olosuhteisiin mahtuu aivan hyvin nelosparit: lähienergia, maalämpö, pientuulivoimalat, asuntokohtaiset aurinkopaneelit, uudet pyrolyysiä hyväksikäyttävät hakekattilat (Fortel, Gasek ja muut), eko-osuuskunnat ja monet muut suoraan kotitalouksiin vaikuttavat ratkaisut. Näitä kotitalouksiin kohdistuvia energiakohteita pitäisi tukea eikä tuulivoimaa.
Suomessa energiaratkaisut on tehty aina suuryhtiöiden ehdoilla ja tulokset näkyvät. Itävallassa päinvastoin on pääasiassa panostettu lähienergiaan ja pienet kylät ja kaupungit saavat itse päättää minkälaista energiaa he haluavat käyttää. Tämä on luonut yli 300 000 työpaikkaa.
Sitten on vielä ässähai: energian säästö. Energian käyttöä voidaan tehostaa säästämällä. Miksi pitää autioita tieosuuksia läpi talven valaista erämaa-alueilla ja kaupunkien ulkopuolella (autoissahan on ajovalot)? Ovatko mainosvalot välttämättömiä? Miksi suuria virastotaloja lämmitetään ja valaistaan pyhää-arkea, yötä-päivää, kun voisivat olla säästölämmöllä silloin kun ei siellä työskennellä? Pitäisi totutella asteen-parin sisälämpötilan laskuun. Näitä riittää.
Ilmoita asiaton viesti