Kokoomusnuoret 2014 – äärioikealta ohi

Kokoomuksen nuorten liiton (KNL, Kokoomusnuoret) tavoiteohjelma
2014 on herättänyt tänään mediassa runsaasti huomiota ja saanut jopa itse puoluesihteeri
Tujusen reagoimaan
. Itse ohjelmaa ei ole julkaistu vielä KNL:n sivuilla,
mutta siihen voi tutustua
Google Docsissa
.

Tultuani Kokoomukseen liityin suoraan ukko-osastoon, enkä ole
itse koskaan kuulunut Kokoomuksen nuoriin. Olen silti tuntenut sympatiaa KNL:n
porukoiden suuntaan. Periaatteellisella tasolla on erinomaisen hyvä, että
Suomessa on järkevä vastavoima vasemmistonuorten pahimmille älynväläyksille.

KNL:n tavoiteohjelman on laatinut Kokoomusnuorten liittohallitus ja sen on
hyväksynyt liittokokous. Wille Rydmanin
mukaan vanha tai uusi puheenjohtaja ei osallistunut sen valmisteluun.

Vaikka osan linjanvedoista pistäisi nuoruuden kiihkeyden
piikkiin, KNL:n tavoiteohjelmassa on monia sellaisia periaatteellisia
linjauksia, joiden sulattaminen on todella vaikeaa.  Suurimmat ongelmat liittyvät liiton Ei
Euroopalle -politiikkaan ja rasistisiin linjauksiin.

== Ei Euroopalle ==

Kokoomusnuoret näkevät että eurooppalainen veronkanto on pahasta,
vaatii lopettamaan euromaiden tukemisen ja kritisoi Euroopan integroitumista.
Nimellisesti paheksutaan Euroopan Unionin siirtymistä keskusjohtoiseksi.

Tosiasiallisesti tämä linjaus tarkoittaa sitä, että KNL
linjaa itsensä Euroopan Unionin vastustajiin.

Tämä jos mikä on valitettavaa – ja täysin väärää
politiikkaa. Suomi ei selviä maailmalla yksin. Me emme hyödy mitään
käpertymällä omaan nurkkaamme ja toivomalla pahan maailman menevän pois.

Varsin omituisesti KNL samaan aikaan vaatii Euroopan
puolustusyhteistyön lujittamista, perussopimusten tiukkaa kunnioittamista
sanktioiden uhalla, tullien purkamista ja vain EU:n maataloustukea. Tämä
haiskahtaa kovasti samanaikaiselle kakun syömiselle ja säästämiselle.

== Työ vapaaksi ==

Hieman huvittavasti minua on haukuttu kuuluvaksi Kokoomuksen
demarisiipeen. Erilaiset vaalikonevastaukset todistavat väitteen totaalisen
vääräksi – minä olen talousasioissa puolueen oikeaa laitaa.

 Työ- ja
elinkeinopolitiikassa KNL ehdottaa monia erittäin fiksuja ajatuksia. Näihin
kuluvat muun muassa työehtosopimusten yleissitovuudesta luopuminen, kauppojen
aukioloaikojen vapautus, eläkeiän nosto ja laittomien lakkojen sanktiointi
korvausvelvollisuudella.

Nämä ovat erittäin fiksuja kannanottoja ja niiden olisi
aiheellista levitä laajemminkin yhteiskuntaan.

== Sote tehokkaaksi ==

Myös sosiaali- ja terveyspolitiikassa on paljon fiksuja
avauksia. Kokoomusnuoret toteavat aivan oikein, että sote ei saa nojata pelkästään
julkiseen sektoriin ja ostopalveluita täytyy korostaa. Niin ikään
subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen pois tätä oikeasti
tarvitsemattomilta on oikeaa politiikkaa.

Mediassa kovasti porua herättänyt päihdehuollon
ongelmatapausten sosiaalietuuksien maksaminen ruokakupongeilla käteisen sijasta
on minusta varsin fiksu linjaus. Kenenkään etu ei ole se, että viinan kanssa
ongelmainen henkilö saa fattasta rahaa viinan ostamiseen.

Hieman skeptinen silti olen sen suhteen, auttaisiko pelkkä
etuisuuksien maksatus eri tavalla.

Henkilökohtaisesti suhtaudun varauksellisesti KNL:n
eutanasiaa kannattavaan linjaukseen. Tässä on paha populistinen maku.
Arvokannanottona tämä on toki ok.

== Ei radikaalia koulutuslinjaa ==

Jokseenkin yllättävästi KNL:n koulutuslinjauksissa ei ole
juuri mitään radikaalia. Nuoret esimerkiksi vaativat opetuksen säilyttämistä
maksuttomana ja ovat huolissaan siitä, riittääkö opinto-ohjaajia riittävästi.
Niin ikään KNL kannattaa opintovelan korkojen verovähennysoikeutta. Linjaukset
voisivat olla melko suoraan vasemmistopuolueilta.

Hyvänä linjauksena voidaan pitää kielipoliittista kannanottoa:
jokaisen on opiskeltava kahta vapaavalintaista
vierasta kieltä. Pakkoruotsi siis pois, toisin kuin Tuhatkunta esittää.

== Kummallinen kuntapolitiikka ==

Kuntapolitiikan osalta KNL:n linjaukset ovat jokseenkin
kummallisia. Kokoomusnuoret näkevät toki aivan oikein, että kuntien
velkaantuminen on ollut rajua ja niille on ängetty aivan liikaa tehtäviä.  Palvelualoitetta kannatetaan ja kuntien
velvollisuuksien määrää pitää laskea. Tämä on oikein.

Mutta kuntapoliittinen linjaus muuttuu näiden jälkeen hyvin
omitukseksi. KNL haukkuu hallituksen kuntarakenneuudistuksen ja vaatii
”verotusoikeuden painopisteen siirtämistä valtiolta kunnille”. Häh?

Niin ikään KNL vaatii, että ”Kunnallisten palveluiden rahoitusperiaate kirjataan perustuslakiin”.
Häh? Miksi? Mitä ihmeen järkeä tässä on?

Varsin omituinen on myös vaade siitä, että ”Kuntapolitiikan demokratiaa halventavista
sukupuolikiintiöistä luovutaan
”. Tavoiteohjelmassa ei perustella tätä
vaadetta sen tarkemmin, joten kyse lienee lautakuntien mies- ja naispaikkojen
kiintiöistä.

Jos KNL:n tavoitteissa on sukupuolikiintiöistä luopuminen,
tämän olisi voinut ilmaista myös hieman selvemmin.

== Maatalous EU-tuen varaan ==

Mitä ilmeisimmin KNL:n maa- ja metsätalouspoliittisen
linjauksen on kirjoittanut eri taho kuin Eurooppa-linjaukset. Kokoomusnuoret
nimittäin esittää, että ”Euroopan
unionin maataloustukien jakoperusteita on tasavertaistettava, kansallisista
maataloustuista tulee luopua
” ja että ”EU:n maataloustuet muutetaan maakohtaisesti ostovoimakorjatuksi
tasatueksi
”.

== Ydinvoima ok, Windfall-vero pois ==

Nuorten liiton energiapolitiikka on perusfiksua. Ydinvoimaa
kannatetaan ja windfall-veroista tulee luopua.

== Autoilun vero alas, Yle yksityiseksi ==

Nuorten liiton autolinjaukset ovat yllätyksettömiä: verot
alas ja väyliin tulee panostaa. Tekijänoikeuslakia tulee uudistaa ja
nettisensuroinnista tulee luopua.

Piristävästi KNL esittää Ylen yksityistämistä. Näin ei tule
tietenkään tapahtumaan, mutta ajatusleikki on hauska. Tälle voi antaa
tykkäyspeukkua.

== Natosta turvaa islamin ja kiintiöpakolaisten uhkaa vastaan ==

Perussuomalaisten Pertti
Oinonen ehti jo letkauttaa
Kokoomusnuorten ajaneen Hommafoorumista oikealta ohi. Murjaisu saa sisältöä,
kun katsoo KNL:n ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa.

Naton kannattaminen ei yllätä ketään. Kuulun itsekin
Nato-myönteisiin, joskin presidentti Niinistön esittämä eurooppalainen Nato on
relevantimpi organisaatio.

KNL menee kuitenkin pahasti metsään väittäessään, että ”länsimaisiin kohdistuvista
turvallisuuspoliittisista [uhista] keskeinen on edelleen islamilainen/jihadistinen
terrorismi, jonka vaara tulee nykyisin Al-Quaida –mielisistä franchise –soluista
”.
Europolin tilastot kertovat varsin selkeästi, että turvallisuusuhista merkittävimmät
johtuvat separatismista ja vasemmistolaisesta terrorista. Islamilainen terrori
on – onneksi – nyanssi.

Mediassa aiheestakin melua ovat herättäneet ulko- ja
turvallisuuspolitiikan seuraavat linjaukset:

  • Kiintiöpakolaisten vastaanottaminen lopetettava
  • Kansanryhmää vastaan kiihottamisen
    kriminalisoiva lakipykälä poistettava. Uhrittomia ajatusrikoksia ei tule olla
  • Vähemmistövaltuutetun virka poistettava
  • Ulkomaalaiset rikoksentekijät karkotettava
    välittömästi pois maasta

Piti aivan hieraista silmiä kahteen kertaan, kun nämä
osuudet tulivat vastaan linjapaperista. Kokoomuksen nuoret siis aivan
vakavissaan esittävät kaikkien kiintiöpakolaisten – siis YK:n virallisten pakolaisten – vastaanottamisen lopettamista! Edes
muukalaisvihamielisillä kannanotoilla mainetta kerännyt Jussi Halla-aho ei ole
kehdannut esittää mitään näin törkeää.

Linjaukset ovat totaalisen järjettömiä ja tarkoittaisivat
tosiasiallisesti sitä, että Suomen tulisi irtautua kaikista kansainvälisistä
pakolaisia käsitelevistä sopimuksista aina Geneven paperista alkaen.

Karrikoiden KNL:n mielestä juutalaisia saisi alkaa vapaasti
kutsua kansakunnan loisiksi ja sen kummemmin rikoksen lajia erottelematta
ulkomaalaiset rikoksiin syyllistyneet pitäisi karkottaa maasta. Hei neekerit, täällä
ei kannata kävellä punaista päin – tulee muuten lähtö takaisin Afrikkaan!

Näissä linjauksilla Oinosen kritiikki osuu maaliinsa.

KNL ajoi Hommafoorumista ohi äärioikealta.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu