Monitoimimurtaja Heidi Hautala

Poliittisen viikon dramaattisin kujanjuoksu sai tänään
päätöksen, kun valtion omistaja-ohjauksesta vastannut ministeri Heidi Hautala veti lopulta Arctia
Shippinging toimitusjohtajan uhkailusta johtopäätökset ja erosi pestiltään.
Samassa yhteydessä on selvinnyt miten ministeri Hautala on
toiminut monissa tapauksissa valtion omistajaetua vastaan. Varsin tuoreessa
muistissa on esimerkiksi Kemijoki Oy:n alasajo, vaikka sieltä olisi saatavilla
saasteetonta energiaa melko helposti.
Hautalan syntilistalle voidaan myös lisätä valtion
jäänmurtajahankinta. Valtio on hankkimassa 125 miljoonalla eurolla
jäänmurtajaa, joka voi toimia vain jäänmurtajana. Hautala on tieten tahtoen
liikenneministeri Kyllösen kanssa halunnut, että jäänmurtajaa ei voisi käyttää
kesäaikaan arktisilla alueilla tapahtuvaan toimintaan.
Päätös on kerta kaikkiaan järjetön. Mitä ihmeen järkeä
meillä on rakentaa paatti, joka toimii vain yhden kolmanneksen vuodesta?
Hallituksen jäänmurtajapäätös on avattava. Samalla rahalla
saadaan yhtä hyvin monitoimimurtaja, josta Suomi hyötyy tavattomasti tulevina
vuosikymmeninä.
Arctia Shipping olisi parempi ja selkeämpi yhtiö hoitamaan valtion murtaja toimintaa ja olisi ollut taloudellisestikin sellaisessa kunnossa, että olisi voinut ottaa tilauksen hoitaakseen ilman 125 miljoonan euron budjettirahoitusta.
Merja Kyllönen joutaisi myös väistyä omaltaan ministeripallilta, kun kerta on toiminut Hautalan kanssa yhteisvastuullisesti päätöstä tehdessään.
Murtajapäätös pitäisi ehdottomasti aukaista uudelleen käsittelyyn valtion edun mukaisesti.
Iltiksessä asiasta oli tuotu yksityiskohtia hyvin esille:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-128860830441…
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä on kohtuutonta valtionyrityksiä kohtaan että vastuuministerit toimivat tarkoituksella yrityksen etua vastaan, eli kyllä Kyllösenkin tulisi väistyä.
Ilmoita asiaton viesti
Suomella on 20 vuoden kokemus monitoimimurtajista. koko ajan off shore toiminta on ollut tappiollista. En valitettavasti ymmärrä, miksi verovaroin pitäisi harrastaa off shore toimintaa.
Viime vuonna Arctia myi Botnican Viroon. Onneksi siitä saatiin enemmän kuin naulatehdas olisi maksanut. Kannattaisi ensin tutustua faktoihin, ennenkuin kirjoittelee tyhmiä
Ilmoita asiaton viesti
Viimevuonna tuloksen voitollisuuteen oli myös kesän off shore- toiminnalla oma vaikutuksensa:
http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/tulostiedo…
Tämän lisäksi valtiolle ei tullut parin sadan merimiehen lomautusta korvattavaksi siltä ajalta, kun itämeri ei ollut jäässä.
Edit. Lisätäämpäs vielä yksi lähde, joka perustuu niihin sun kaipaamiin factoihin.
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/jaanmurtajilla+e…
>>Pitkät rahtaussopimukset Suomen jäänmurtokauden ulkopuolella kasvattivat Arctia-konsernin liikevaihdon viime vuonna 75,3 miljoonaan euroon edellisvuoden 59,5 miljoonasta.
Kesäoperointi arktisilla markkinoilla siivitti konsernin ennätystulokseen. Monitoimimurtajien Fennican ja Nordican käyttö nosti konsernin tuloksen 44,6 miljoonaa euroa voitolle, kun edellisvuonna tappiota tuli 1,7 miljoonaa.
Liiketulos ilman käyttöomaisuuden myyntivoittoja oli 20,0 miljoonaa euroa (-2,3 milj. euroa).<<
Ilmoita asiaton viesti
sori vaan. jos monitoimimurtajat olisivat kultakaivos, niin miksi myydä Botnica halvalla. Todellinen viime vuoden tulos Shell sopimuksesta saattaa jäädä hieman plussan puolelle. vaan kun lukee Etlan raportin, niin ymmärtää millä riskillä.
Se ei muuta sitä tosiasiaa, että off shore toimintaa on pyöritetty veronmaksajien rahalla.
Paras vaihtoehto olisi myydä koko off shore toiminta laivoineen pois, vaan ongelmana on, ettei kukaan halua ostaa.
Viime talvena tarvitsimme ruotsalaisia murtajia pitämään Perämeren satamat avoinna.
Perinteinen murtaja öljyntorjuntavalmiudella on valtiolle taloudellisempi vaihtoehto. vaikka Kontio seisookin koko kesän Katajanokan laiturissa, niin se on 24h lähtövalmiudessa, eli ei lainkaan tyhjän panttina
Ilmoita asiaton viesti