Sote: mitä ovat Timo Soinin ja Juha Sipilän vastalahjat?

Olen todella vaikuttunut hallituksen ja opposition saavuttamasta
yksimielisyydestä sote-uudistuksessa. Jyrki Katainen onnistui kuin onnistuikin
puristamaan yhteisen sovun aikaiseksi ja tämän tason saavutus on iso sulka
kenen tahansa hattuun.

On kuitenkin aivan varmaa, että sopu ei syntynyt
vastikkeetta. Poliittisesti Timo Soinille ja Juha Sipilälle olisi vallan hyvin
sopinut katsella vierestä kuinka hallitus joutuu kiemurtelemaan sotesopassaan
koko hallituskauden lopussa. Miksi kepun ja perussuomalaisten kannatti lähteä
tukemaan demarien ja kokoomuksen mallia, josta jätettiin vielä pienpuolueet
pois? Todennäköisesti kepu ja persut ovat saaneet arvokkaita vastineita.

Juha Sipilän vastalahja on kuntauudistuksen jäädyttäminen.
Mitä ilmeisimmin tämä hallitus ei tule päättämään kuntauudistuksesta. Ja näin
kepun luottamushenkilökoneisto tulee säilymään.

Timo Soini puolestaan oletettavasti haikaili hallituksen
EU-linjausten muuttamisesta, mutta muskelit eivät neljänneksi suurimmalla
puolueella riittäneet tähän. Sen sijaan homoliittolain uudistuksen jäädyttäminen
todennäköisimmin maistui Soinille varsin hyvin.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu