Miksi Helsingin terveyskeskusten vastaanottopalvelua ei saa kilpailuttaa?

Varsin moni vasemmistolaisesti ajatteleva on sitä mieltä, että julkisessa terveydenhoidossamme ei ole varaa minkäänasteisiin tehostamistoimenpiteisiin. Ainoa tapa palveluiden kehittämiseen on lapata lisää rahaa julkkaripuolelle ja kiristää veroja.
Voi kuinka väärässä tämä väki onkaan.
Janne Järvenpää kirjoittaa Kauppalehden Viivan alla -blogissa erinomaisen hyvin ja antaa yhden konkreettisen kehitysehdotuksen: kilpailutetaan terveyskeskusten vastaanottopalvelut.
Terveyskeskusten vastaanottopalvelut ovat rutiininomaista asiakaspalvelutyötä, jonka haastavin osuus tuntuu olevan omakohtaisten kokemusteni pohjalta keksiä millä verukkeella aikaa varaavalle potilaalle voidaan tarjota eioota. Silloin tällöin palvelu kuitenkin toimii ja ajan saa.
Aika kuitenkin pitää varata henkilökohtaisesti puhelimitse. Ja aikaa varatessa asioidaan terveydenhuoltoalan koulutuksen saaneiden ihmisten kanssa.
Miksi ihmeessä ajanvaraajan täytyy olla lähihoitaja tai sairaanhoitaja? Jos asia koskee neuvon kysymistä terveysongelmaan, silloin alan ammattilainen on paikallaan. Mutta näin ei kovin usein ole. Miksi rutiiniasioiden käsittelyyn täytyy tuhlata ammattihoitajien työpanosta?
Miksi rutiinikäyntien aikoja ei voi varata itse Internetistä?
Pääosa puhelinpalvelustakin voitaisiin vallan hyvin hoitaa keskitetysti suuresta call centeristä, jonka ei tietenkään tarvitse edes palvella vain Helsingiä saati sitten sijaita Helsingissä. Kaikki tämä voitaisiin vallan hyvin hankkia ulkoistettuna palveluna.
* * *
Terveyskeskusten vastaanottopalveluissa on varmasti tehostamisen varaa.
Kyse on merkittävistä summista. Järvenpään mukaan Helsingin kaupungin terveydenhoidon omat menot olivat viime vuonna 637 miljoonaa euroa. Tästä viidennes kuluu vastaanottopalveluihin.
127 miljoonaa euroa vuodessa on iso raha.
Täällä on ollut paljon keskutelua tuosta kilpailutuksesta, se on monasti todettu vain kalliimmaksi kuin julkinen palvelu ja myös perusteluita, että lopulta se raha valuu ulkomaille on käytetty.
Britit törmäsivät tannoin ikävään todellisuuteen kilpailutuksessaan, joutuivat sen takia nostamaan kunnallisverojaan jopa 84 prosenttia kymmenen vuoden aikana:
”Ulkoistaminen käy kalliiksi brittikunnille
Pitkään rummutettu kunnallisten palvelujen ulkoistaminen on tuomassa Britannian kunnille odotettujen säästöjen sijasta jättilaskun.”
http://www.taloussanomat.fi/palvelut/2007/01/02/ul…
Ilmoita asiaton viesti
Britit ovat myös hyvä esimerkki siitä miten käy kun valtiolliset rautatiet yksityistetään. Eihän se palvelu mitenkään hulppeaa ollut ennenkään tai hinnat edullisia, mutta yksityistämisen jälki on ollut varsin karmeaa kuunneltavaa.
Suomessa hyvä esimerkki on lähetysverkon yksityistäminen. Suoraan ulkomaalaisille => maksamme verovaroissamme ja TV-luvissa rahaa ulkomaiselle yhtiölle joka ei edes verkkoa alkujaan rakentanut.
Ilmoita asiaton viesti
Tulet saamaan asiantuntijoiltakin vastiketta, jossa hämmästellään haluasi päästä vastaanoton ajanvaraajaksi. Käsittääkseni kaikki soittajat esittävät miksi heidän olisi päästävä lääkäriin. Ensimmäiseksi tavallinen ihminen on hyvin huono kuvailemaan kipujaan. Täytyy osata esittää oikeat kysymykset oireista, jotta saadaan vähän varmemmaksi, onko soittajalla mahdollisesti erittäin kiireellistä hoitoa vaativa sairaus. Joku muu saa testata sinut esittämällä joitakin oireita, joiden perusteella esität lisäkysymyksesi ja sitten pistät kuvitellut soittajat jonoon.
Aiheuttamasi säästö palkoissa on mitätöntä, verrattuna aiheuttamiisi kiirellisen hoidon viivästymisen myötä tulleisiin ylimääräisen ja vaikeutetun hoidon kuluihin. Ja tietysti monen ihmisen enneaikaiseen kuolemaan.
Herra varjele meitä kaltaisiltasi yksityistäjiltä. (Minun elämäni kolmas rukous. Kaksi ensimmäistä tein mielessäni oppikoulun alaluokilla, kun historian opettaja kertoi, että historian opetuksen tarkoituksena on opettaa meitä ajattelemaan. Herra varjele, etten minä koskaan oppisi tekemään ajatuksissani sellaisia häränpyllyjä kuin opettaja teki usein.)
Ilmoita asiaton viesti
Se että osaa ajatella ei valitettavasti läheskään aina tarkoita sitä että osaisi ajatella oikein, tai että lopputulos olisi mitenkään erityisen hyvä. Tämä näkyy vallan loistavasti eräässä (tässä mainitsemattomassa) järjestössä jonka jäsenistö on tutkitusti ns. kyvykästä ajattelemaan.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi rutiiniasioiden käsittelyyn täytyy tuhlata ammattihoitajien työpanosta?
Vastaus:
1) Koska kokkareiden säästöintoilijat leikkaavat vek kaikki mitkä vain pystytytään.
Esimerkkinä vaikka meidän terveyskeskusten sairaalat. Kiinteistöistä ovat vastussa kunkin kiinteistön johtava lääkäri. Ja koska hän ei huomaa ajoissa erilaisia korjaustarpeita, maksetaan muutam vuosi myöhemmin 10 – 100-kertainen lasku kun kaikki pannaan uusiksi.
2) Toinen asia on tietysti se, että viimekädessä yhteiskunnan pitää myös maksaa lobbareiden yms. pimeän ja harmaanrahan tyrkyttäjät.
Niistä saat enemmän tietoa omalta puoluetoimistolta.
Henry Björklid
Ilmoita asiaton viesti
Niin arvoisa isänmaalliseen tai epäisänmaalliseen siipeen kuuluva kommunistisen kokoomusjohdon hallinnoima ihminen…
Johtuen teidä monikulttuuripoliittisista sekopääratkaisuistanne, mm Helsingin kaupungissa ei ole terveydenhoitoa tai jos on, sitä jaetaan miljooniin eri järjettömyyksiin. Pelkästään mamupolitiikan seurauksena Helsinkiläisellä terveysasemalla joudutaan asioimaan…
somaliksi
venäjäksi
kiinaksi (kanton ja mandariini)
farsiksi
ranskaksi
englanniksi
ruotsiksi
arabiaksi
saksaksi
viroksi
…
ja jos aikaa jää, myös suomeksi. Että jokainen jolla on edes alkeellista ymmärrystä tajuaa kuinka kallista moinen sekopäisyys ja monikulttuurisuus on. Terveydenhoidon rahaa palaa julmetusti pelkkiin tulkkaus- ja toiseudenkohtausharjoituksiin kiitos kommunistisen kokoomuksen ja sen tukeman vihervasemmistolaispolitiikan.
Eli kommunistisen kokoomuspuolueen ja vihervasemmistolaisen kaupungihallituksen yhteistoimin Helsingissä SUOMALAISILLE EI OLE PERUSTERVEYDENHOITOA!
Jotta kansalaiset eivät kuolisi heti käsiin, puhelinpalvelusta on tehty lääkärin ja sairaanhoitajan korvike. Suomalaisia kansalaisia ohjeistetaan puhelin avulla itsehoitoon mihin ulkoistettu puhelinpalvelu ei pelkästään kykene. Kyse ei siis ole mistään ajanvarauksesta vaan hoidosta. Koska Kommunistikokoomus ja vihervasemmistolaiset perkeleet ovat tärvänneet kaupungin rahat monikulttuuri- ja energiasekoiluihinsa, niin perinteisesti kalliista terveydenhoidosta on jouduttu tinkimään.
Eli lyhyesti…vihervasemmistolaisen perkeleen ja kommunistisen kokoomuksen mamupolitiikan seurauksena helsingin terveysasemista on tullut monikulttuurisuuden ja toiseudenkohtaamisen paikkoja joissa maahanmuuttaneet viettävät aikaansa. Aikaisemmin siellä aikaansa vietti eläkeläissuomalaiset. Nykyään terveysasemat ovat afrikkalaisten kylien kohtaamispaikkoja joissa työttömät ja sosiaalituilla asustelevat ihmiset jaksavat ja viettävät muuten tylsiä päiviään.
Suomalaisille terveydenhoitopalveluja tarvitseville näistä keskuksista ei ole mitään apua. Terveysasemat on siis muutettu monikulttuuripuuhastelun ajanvietekeskuksiksi. Ja Suomalaisen veronmaksajan maksama lääkäri pelkäksi ääneksi puhelimessa.
KOSKA LIIAN MONI HELSINKILÄINEN ÄÄNESTI VÄÄRIN.
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus Ossi Mäntylahden kysymykseen miksi helsingin terveyskeskusten puhelinpalvelua ei kannata eikä pidä yksityistää…
Joudun valitettavasti vastaamaan herra Tossavaisen palstalla koska omani lopetettiin eikä kommunistiseen kokoomukseen kuuluva Mäntylahti katso keskustelua asiasta suopealla silmällä…
Eli siis….perusasiaa…
Niin arvoisa isänmaalliseen tai epäisänmaalliseen siipeen kuuluva kommunistisen kokoomusjohdon hallinnoima ihminen…
Johtuen teidä monikulttuuripoliittisista sekopääratkaisuistanne, mm Helsingin kaupungissa ei ole terveydenhoitoa tai jos on, sitä jaetaan miljooniin eri järjettömyyksiin. Pelkästään mamupolitiikan seurauksena Helsinkiläisellä terveysasemalla joudutaan asioimaan…
somaliksi
venäjäksi
kiinaksi (kanton ja mandariini)
farsiksi
ranskaksi
englanniksi
ruotsiksi
arabiaksi
saksaksi
viroksi
…
ja jos aikaa jää, myös suomeksi. Että jokainen jolla on edes alkeellista ymmärrystä tajuaa kuinka kallista moinen sekopäisyys ja monikulttuurisuus on. Terveydenhoidon rahaa palaa julmetusti pelkkiin tulkkaus- ja toiseudenkohtausharjoituksiin kiitos kommunistisen kokoomuksen ja sen tukeman vihervasemmistolaispolitiikan.
Eli kommunistisen kokoomuspuolueen ja vihervasemmistolaisen kaupungihallituksen yhteistoimin Helsingissä SUOMALAISILLE EI OLE PERUSTERVEYDENHOITOA!
Jotta kansalaiset eivät kuolisi heti käsiin, puhelinpalvelusta on tehty lääkärin ja sairaanhoitajan korvike. Suomalaisia kansalaisia ohjeistetaan puhelin avulla itsehoitoon mihin ulkoistettu puhelinpalvelu ei pelkästään kykene. Kyse ei siis ole mistään ajanvarauksesta vaan hoidosta. Koska Kommunistikokoomus ja vihervasemmistolaiset perkeleet ovat tärvänneet kaupungin rahat monikulttuuri- ja energiasekoiluihinsa, niin perinteisesti kalliista terveydenhoidosta on jouduttu tinkimään.
Eli lyhyesti…vihervasemmistolaisen perkeleen ja kommunistisen kokoomuksen mamupolitiikan seurauksena helsingin terveysasemista on tullut monikulttuurisuuden ja toiseudenkohtaamisen paikkoja joissa maahanmuuttaneet viettävät aikaansa. Aikaisemmin siellä aikaansa vietti eläkeläissuomalaiset. Nykyään terveysasemat ovat afrikkalaisten kylien kohtaamispaikkoja joissa työttömät ja sosiaalituilla asustelevat ihmiset jaksavat ja viettävät muuten tylsiä päiviään.
Suomalaisille terveydenhoitopalveluja tarvitseville näistä keskuksista ei ole mitään apua. Terveysasemat on siis muutettu monikulttuuripuuhastelun ajanvietekeskuksiksi. Ja Suomalaisen veronmaksajan maksama lääkäri pelkäksi ääneksi puhelimessa.
KOSKA LIIAN MONI HELSINKILÄINEN ÄÄNESTI VÄÄRIN.
….kysymys kuuluukin että mitä ja miten persut muuttaisivat tätä perusterveydenhoitoon kuuluvaa asiantilaa?
Ilmoita asiaton viesti
Olen monesti itse miettinyt, miksei ainakaan julkisella puolella ole esimerkiksi minkäänlaista lääkäriaikojen muistutusjärjestelmää. Ruuhkautuneelta julkiselta puolelta aikoja varattaessa ihan yleinen tilanne on, että ajan saa vaikkapa puolen vuoden päähän.
On luonnollisesti potilaan omalla vastuulla kirjata aika kalentereihin ja mennä paikalle sovittuna hetkenä. Jos hän kuitenkin unohtaa näin tehdä, seuraamukset ovat resurssimielesä ikäviä. Potilas häviää, koska hänen hoitonsa aloitus viivästyy. Uusi aika on silti yleensä varattava; tämä syö resursseja muilta potilailta. Sairaalan hoitojono pitenee.
Ongelman voisi yrittää ratkaista yksinkertaisella muistutuspalvelulla. Tekstiviesti- ja/tai sähköpostimuistutus vaikkapa viikkoa ja uusi päivää ennen tapahtumaa voisi vähentää kummasti unohdettujen hoitoaikojen määrää.
Ilmoita asiaton viesti