Reaalitakuut valtion obligaatioihin – persut lietsovat paniikkia
Perussuomalaisten ja osittain SDP:n johtama pelonlietsontakoneisto on ollut vahvassa vauhdissa, kun Irlanti ja eurovaluutta ovat taistelleet tietään nykyisestä kriisistä läpi.
Perussuomalaisittain ajattelevan blokin mukaan Irlantia ei saisi tukea ja sen pankkien tulisi antaa kaatua. Ja jos tukea annetaan, pitää siitä saada vähintään maaomaisuutta lainojen vakuudeksi. Lisäksi ”ahneita rahoittajia” vaaditaan vastuuseen.
Tällainen ajattelu on vastuutonta ja siitä puuttuu realismia.
Ensinnäkin: valtioitten obligaatioita on perinteisesti pidetty sijoituskohteista kaikkein vähäriskisimpinä, jopa riskittöminä.
Kuka oikeasti kuvittelee voivansa pyytää – saati sitten saada – esimerkiksi Suomen Valtion obligaatioiden vakuudeksi reaalivakuuksia?
Ahneitten sijoittajien vastuuseen paneminen puolestaan tarkoittaisi Suomen tapauksessa sitä, että kotimaisten eläkeyhtiöiden tulisi menettää sijoituksensa. Yksin Kuntien eläkevakuutuksella oli Kreikassa puolen miljardin euron sijoitukset. Irlantiin kotimaiset eläkeyhtiöt ovat sijoittaneet noin miljardin euron verran.
Ihanko oikeasti nämä tahot pitäisi laittaa kärsimään, jos muita vaihtoehtoja on olemassa?
Myös maa-alueiden vaatiminen lainan tai takuiden vakuuksina on realismista kaukana. Ei lainojen lyhennyksissä myöhästyminen todellakaan voi tarkoittaa sitä, että karttoja lähdetään piirtämään uusiksi.
Omistukset julkisissa yhtiöissä (postit, rautatiet ym.) sen sijaan ovat vakuuksia, joita voidaan hyvinkin edellytää annettavaksi pantiksi, jos takuihin tai lainoitukseen pitää lähteä.
* * *
Ylipäätään Kreikasta ja Irlannista käytävä keskustelu on turhan skandaalinhakuista. Ilta-Sanomien alla nykyään toimiva Talous*Sanomat on tästä hyvä esimerkki.
Jäitä hattuun!
Eurooppa ja euro tulevat selviämään tästäkin kriisistä. Ja kasvamaan niiden myötä entistäkin vahvemmaksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5318848
Ehdotan, että ennen kuin alustaja jatkaa kasalaismielipiteensä julkeaa esittelemistä, hän ymmärtäisi, mitä tarkoittavat käsitteet:
– vakuus
– roskalaina
– debentuuri
– obligaatio
Yhteiskunnalliseksi toimijaksi kasvamiseen menee aikaa. Sen sijaan yhteiskunnallisia touhoja Suomessa on sisältösuoltajien joukossa runsaasti.
Ilmoita asiaton viesti
”Alustaja” kirjoitti aivan oikein peloittelusta.
Sitä on nyt liikkeellä.
Se on saanut typerryttävät mittasuhteet.
Tässä yksi pontevammista:
http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/5…
Tämä kaveri on säikähtänyt jo omia puheitaankin, että on muuttanut johonkin Epsanjan Aurinkorannikolle tai johonkin Kanarialle
Ilmoita asiaton viesti
Mieluummin Espanjan auringossa kuin kylmässä Suomessa maksamassa Kataisen ja Viinasen ottamia velkoja.
Ilmoita asiaton viesti
Eläkerahastoja…
”Työeläkerahastoissa on 125 miljardia euroa, yli kaksinkertaisesti Suomen valtion budjetin verran.(…)
Kun työeläkerahastojen osakesijoitusten arvo aleni vuonna 2008 lähes 22 miljardia euroa, kuudenneksen rahastojen kokonaisarvosta, eduskunta pantiin säätämään erityislaki, jolla näiden yksityisten mutta korporatismin saastuttamien työeläkeyhtiöiden taseisiin annettiin eläkeläisille kuuluvista varoista 1400 miljoonaa euroa taseiden valohoitona. Sen jälkeen, tällä kertaa tosin ilman eduskunnan myötävaikutusta, eläkeläisiltä on otettu miljardi euroa niille suuryhtiöille, jotka ovat lakkauttaneet omat eläkesäätiönsä.”
http://blogit.yleradio1.yle.fi/ajankohtainen_ykkon…
Norja hoiti 90-luvun lamansa hienosti, muistat varmaaan mitä siellä pankeille tehtiin?
Ilmoita asiaton viesti
Olli-Pekka ”Sonera” Heinonen (kok). Toistaiseksi kalleimmaksi valtiolle tullut suomalainen. Katainen pyrkii ohittamaan Heinosen saavutukset?
Kun Suomen valtiota rahoitettiin 1990-luvun pankkikriisissä Suomen valtion antoi vakuudeksi Arava-lainapaketin. Reaalivakuutena ne asunnot.
Vastaavia valtiön myöntämiä asuntolainoitusinstrumentteja löytynee muualtakin. Valtion yhtiöiden omistuksia, kiinteistöjä sitten.
Miksi Suomen pitäisi toimia tyhmästi kuin voisi toimia viisastikin.
Kerrottakoon,että Ranskassa on vieläkin toiminnassa yhdistys joka vaatii Venäjää maksamaan Venäjän keisarikunnan arvottamiksi käyneet obligaatiot ennen vuotta 1917 takaisin korkojen kera. Osa saamisista on 1800-luvulta
Siihen verrattuna Karjala-takaisin-keskustelu on vasta alkanut;)
Ehkä Ranskassa on toisenlainen horisontti,koska se on eräs maailman vanhimpia valtioita. Jaksetaan odotella oikeutta:)
Ilmoita asiaton viesti
VÄÄRIN:
http://eduskuntavaalit.puheenvuoro.uusisuomi.fi/51…
Ilmoita asiaton viesti
Asuntolainoitusinstrumenttien käyttäminen lainan tai takauksen vakuutena on kieltämättä ihan mahdollinen ajatus. Pääpointtini olikin, että maa-alueet eivät moiseen kelpaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Suomen talous olisi samassa tilanteessa kuin Irlannin, vakuuksia olisi syytä pyytää. Se että lainaaja on valtio, ei takaa ongelmatonta lainan lainanmaksua. Lähihistoriasta voi antaa Sinulle ihan esimerkin Pohjoismaa Islannista.
Et taida edelleenkään ymmärtää sitä, että valtio on PELKKÄ SOPIMUS, joka rajaa tietyn maapalan ja ihmiset siellä. Mikäli nämä ihmiset muuttavat mielensä lainojen maksun sunteen, niin laina jää maksamatta.
”Emme ole velvollisia maksamaan valtion velkoja
Emme oikeasti ole vastuussa Suomen valtionvelasta eikä muistakaan valtion edesottamuksista., sanoo tämä mies. Tässä videossa y.m perustellaan – ja aika hyvin.
http://www.youtube.com/watch?v=WK6SS4ETHWQ&feature…
Valtio on lainannut rahaa pankeilta – kansalaisten tulevaa työpanosta vastaan, josta valtio suunnittelee verottavansa lainan korot ja lyhennykset. Mutta – oikeudellisesti me emme ole velvollisia maksamaan mitään koska me emme ole allekirjoittaneet mitään sopimuksia.
Olemme tavallaan orjia ja orjapiiskuri on valtio – ovatko orjat velvollisia maksamaan orjapiiskurin lainat? Mielenkiintoinen näkökohta. Valtio toimii kuin järjestäytynyt rikollisuus ja mafia..hmm..”
If they can’t show your signature, it is not your debt…
http://talousdemokratia.blogspot.com/2009/02/emme-…
Ilmoita asiaton viesti
Mainittakoon,että Ahvenanmaa itsenäisenä finanssialueena ei osallistu Suomen valtion velkojen lyhennyksiin.
Ahvenanmaalla on oikeus keräämiensä verojen vastineena saada 0,45 % kaikista Suomen valtion tuloista.
Niinpä kun Helsinki lainoittaa esim. vaikka Irlannin pankkeja ei Ahvenanmaa osallistu. Sen sijaan mikäli ko. sijoituksesta syntyy tuloja Suomen valtiolle saa Ahvenanmaa päältä 0,45 %.
Tällainen sopimus tehtiin VVM:n ja Ahvenanmaan maakuntahallituksen kesken 1980-luvulla. Sitä ei voi kumota ilman molempien osapuolten suostumusta. Arvatkaapa suostuuko Ahvenanmaa muuttamaan sopimuksen sisältöä.
Ilmoita asiaton viesti
Sopimuksen voi aina purkaa. On naiivia olettaa että joku sopimus olisi pitävä, jos valtio todella haluaa muuttaa sitä.
Ilmoita asiaton viesti
http://ossimantylahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kay…
Mistä näitä yltiöoptimistisen kirkasotsaisia kokoomuslaisnassukoita aina oikein riittää?
Vai että oblikaatioita. Pah! Roskapaperia!
Konkurssivaltioitten obligaatioilla on hyvä pyyhkiä persettä! Eduskunnassa!
Ne on sinne juuri sopivan silosia ja ihanan ”nyppysiä” Jep! Ei niillä muuta teekkään.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän keisarikunnan obligaatiot kävivät täysin arvottomiksi.Syystä joka ei ilmeisesti ole vielä kantautunut Kokoomuksen Korviin.
Sen lisäksi yleisestikin kun obligaatiot on sidottu ko. valtion valuuttaan niin esim. Saksan markan muuttuminen arvottamaksi 1930-luvulla teki saksalaisista obligaatioista wc-paperia.
Ilmoita asiaton viesti
Vahvistuva sosialismi tarkoittaa aina heikentyviä yksilöjä.
Ilmoita asiaton viesti
En oikein jaksa uskoa että rosvopankkiirit tulevat synnintuntoihinsa ja palauttavat veronmaksajilta saamansa ilmaisen rahan.
Päinvastoin, kun ovat varmaan omaksikin hämmästyksekseen löytäneet maailman tyhmimmän valtiovarainministerin, käyttävät tilaisuuden hyväkseen ja paisuttavat seuraavan velkakuplan vaikkapa portugaliin. Ja meidän ”kanatarhan torkkupeitto” rientää tarjoamaan avointa shekkiä.
Ilmoita asiaton viesti
Oli hauskaa kielenkäyttöä! 😀
Ilmoita asiaton viesti
Irlantihan ei halua antaa obligaatioita myyntiin.
Irlanti haluaa suoraa tukea pankeille!
Luetko Ossi lainkaan lehtiä?
Henry
Ilmoita asiaton viesti
ossi on uskossa, ei ossin tarvi mitään lehtiä lukea.
Ilmoita asiaton viesti
Vai Ilta-Sanomien alainen?
Ossi kirjoitti:
”Ylipäätään Kreikasta ja Irlannista käytävä keskustelu on turhan skandaalinhakuista. Ilta-Sanomien alla nykyään toimiva Talous*Sanomat on tästä hyvä esimerkki.”
Kysymys: Onko myös BBC Ilta-Sanomien alainen?
Voitko kertoa mikä oli väärää tai pelottelu-disinformaatiota TalousSanomien jutussa?
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Talsan juttu on ylipäätään aika uskomatonta höpöpuhetta. Pelotellaan *Ranskan* kaatumisella, kun korkotaso hieman heilahtelee.
Taloussanomilla ja Iltasanomilla on sama mies toimituksen johdossa. Toisesa kustantajana ja toisessa vastaavana päätoimittajana.
Ilmoita asiaton viesti
”Ihanko oikeasti nämä tahot pitäisi laittaa kärsimään, jos muita vaihtoehtoja on olemassa?”
Ei se, kuka riskisijoitusten riskien toteutumisesta kärsii ole mikään peruste sosialisoida tappiota, ei vaikka kokkareet kuinka niin itkisivätkin.
Ilmoita asiaton viesti
Ossi kirjoitti:
”Perussuomalaisittain ajattelevan blokin mukaan Irlantia ei saisi tukea ja sen pankkien tulisi antaa kaatua. Ja jos tukea annetaan, pitää siitä saada vähintään maaomaisuutta lainojen vakuudeksi. Lisäksi ”ahneita rahoittajia” vaaditaan vastuuseen.
Tällainen ajattelu on vastuutonta ja siitä puuttuu realismia.”
——————–
Ja kuka niitä vakuuksia nyt perää:
HS: ”Katainen ajoi vakuusvaatimuksen puoliksi läpi
BRYSSEL. Suomi sai myöhään tiistai-iltana osavoiton euromaiden kokouksessa Brysselissä. Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen vaatimus EU:n laina-apuun tukeutuvilta jäsenmailta vaadittavista vakuuksista meni puoliksi läpi.
Vakuusvaatimuksesta ei tule automaattista. Euroryhmä päätti kuitenkin, että vakuusmahdollisuudet selvitetään, jos ongelmamaa tukeutuu EU-lainoitukseen.”
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Katainen+ajoi+va…
Henkilökohtaisesti toivon että vakuudet saadaan. Enkä ole niinkään huolissani Irlannin uskottavuudesta, mutta jos Irlannille järjestetään rahaa, on jo ovella muitakin. Ja heidän kuravellitaloudenhoitoa hieman epäilen.
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Miksi ne kaikkein tyhmimmät valtiovarainministerit ovat / ovat olleet Kokoomuslaisia? Mitä Viinanen edellä, sitä Katainen perässä. Ahnaat pulleat kädet vilahtavat veronmaksajien taskulla ennen kuin huomaakaan…
Ilmoita asiaton viesti
Voe, jos ne ovat riskittömiä, niin ilmeisesti ihan huvinvuoksihan kreikan ja irlannin valtion velkakirjojen korot ovat nouseneet taivaisiin.
Luulisi että kokoomuslaiset ymmärtäisivät taloudesta jotakin mutta kun ei.
Joku tuossa kirjoittikin siitä miksi brasilian pankkien taloudellinen tilanne on hyvä. Tiedätkö miksi näitä ei tarvitse tukea ?
Ilmoita asiaton viesti
He he parhaat pankit ovat toimineet jo satoja vuosia. Ompa vaikea ymmärtää kumpi hallitsee riskit paremmin: tällainen pankki vai kokoomuslainen broileri?
Ilmoita asiaton viesti
Brasilia ja Argentiina maksoivat velkansa ja saivat talouspoliittisia vapauksia ns. länsimaiden määräyksistä ja IMF kontrollista…
”Etelän pankki voidaan nähdä osana prosessia, jossa Etelä-Amerikan maat ottavat etäisyyttä uusliberalistiseen talouspolitiikkaan, joka on määrittänyt monia alueen maita muodossa tai toisessa. Vuonna 2006 sekä Argentiina että Brasilia maksoivat etuajassa velkansa IMF:lle ja aloittivat käytännön vetäytymisen rahastosta.
Uusi finanssiarkkitehtuuri
Etelän pankin perustusasiakirjat ehdottavat uudenlaisen finanssiarkkitehtuurin muotoilemista. Se merkitsisi suurempaa alueellista riippumattomuutta ja suojaisi maita kansainvälisten pääomamarkkinoiden heilahteluilta. Peruskirjan mukaan pankin tavoitteena on ”rikkoa noidankehä, jossa varamme ovat talletettuina pohjoisen pankeissa huonommilla koroilla kuin ne, joilla pankit lainaavat meille rahaa.” Etelän pankki tarjoaa mahdollisuuden paeta kehittyneiden maiden sekä pääomamarkkinoiden rahoituskontrollia.”
http://www.maailmantalous.net/?q=fi/node/186
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoituksesi perustuu olennaisin osin vääriin tietoihin. Lue tämä: http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Velkamaide…
Ilmoita asiaton viesti