Hetemäen esitys on myrkkyä työtä halveksuville
Sain vast’ikään luettavakseni Hetemäen verotyöryhmän esityksen. Ennen kuin ehdin lukea itse edes sen yhteenvetoa, alkoi ympäriltä kuulua kauhea itku ja poru.
Vasemmistolaisittain ajattelevat ovat tyrmänneet koko esityksen ja kauhistelevat, miten ”kokoomuslainen raportti” voi ollakaan näin regressiivinen ja viedä isänmaalta liki kolme miljardia euroa veroa kun samalla terveyskeskuksien hoitajien käytöstä pitää maksaa (noin 9 euroa per käynti) ja ”lapsiperheiden palveluihin ei ole rahaa”.
Hyvät ihmiset! Oletteko edes lukeneet koko esitystä??
Hetemäen työryhmän mallissa verokertymä pysyy ennallaan! Kokonaisverotus ei sen mukaan kiristy tai löysty. Lukekaa vaikka yhteenvedon taulukko sivulta 15.
Toinen veroesityksestä esiin noussut väittämä on, että siinä köyhät kärsisivät. Ei pidä paikkaansa. Katsokaa esityksen sivua 19, tai tämän jutun toista kuvaa. Verotuksen kokonaisvaikutus tulokymmenyksittäin on seuraava:
desiili muutos
1. -1,8%
2. -1,2%
3. -0,7%
4. -0,3%
5. 0
6. + 0,2%
7. + 0,3%
8. + 0,5%
9. + 0,6%
10. -0,3%
Veromuutosten tulonsaantiin vaikuttava muutos on varsin pieni. Ja tässäkin tapauksessa ylimmät luokat pannaan maksamaan ja alimmat luokat saavat hyötyjä. Aivan ylin tuloluokka saa käteen 0,3% enemmän koska marginaaliveron leikkaus ja tuloveroasteen lasku vaikuttaa kaikkiin keskituloisiin ja pääomavero kiristyy.
Ei tätä linjausta voi pitää mitenkään erityisesti hyvätuloisia suosivana, kun muistaa mitä on vaakakupin toisella puolella.
Ja miten mediat sekä pölhöpopulistit uutisoivat asian?
– Mika ”Yle-vero kaikille” Lintilä haukkuu esityksen ”bushilaiseksi”
– Vihreät haluaisi kiristää verotusta
– Demarit höpöttävät tasaverosta (katsokaa please kuvaaja tiivistelmän sivuilta 5 ja 6) tai edes tämän jutun kuvista. Ei näytä tämä käppyrä kovin tasaverolta.
– STTK ja SAK väittävät silmät kirkkaina, että pieni- ja keskituloiset kärsisivät ja ehdotukset ovat ”kestämättömiä” ja iskisivät erityisen pahasti pieni- ja keskituloisiin. No näin ei käy kyllä ainakaan tämän esityksen perusteella. Akavalla näyttää olevan vähän enemmän järkeä ja lukujen ymmärtämistaitoa.
– Kaikki isot puolueet takertuvat lillukanvarsiin, eli asuntolainojen korkovähennysoikeuteen. Tämä on klassinen hämäys, jolla pieneen alle sadan miljoonan euron yksityiskohtaan voi tarttua ja samalla väistää ison rakenteellisen kysymyksen.
* * *
Hetemäen työryhmän linjauksissa voi hyvinkin olla korjattavaa, mutta yleisesti ottaen se toimii hyvänä pohjapaperina. Erityisesti sen linjanvetoihin voi hyvillä mielin yhtyä:
Linja:
– vain työllisyys ja tuottavuus turvaavat eläkkeet ja palvelut
Työryhmä esittää, että
– pääomatulojen ja kulutuksen verotus kiristyy
– etuuksien verotus pysyy ennallaan
– työn ja yritysten verotus kevenee
Tiivistettynä: Työn vero alas, työtä kansalle ja kansa töihin, kiitos.
* * *
Vain työtä halveksuvat voivat kategorisesti torjua Hetemäen esityksen.
”- Demarit höpöttävät tasaverosta (katsokaa please kuvaaja tiivistelmän sivuilta 5 ja 6) tai edes tämän jutun kuvista. Ei näytä tämä käppyrä kovin tasaverolta.”
Kyllähän tässä siirrytään tasaverotuksen suuntaan, kun painotetaan kulutuksen verotusta. Vai yritätkö nyt vain valehdella?
Ilmoita asiaton viesti
Onko luetun ymmärtämisessä vikaa vai nieletkö aivan kaiken pureskelematta? Vähätuloiset saavat tuolla veromallilla raippaa niin että selkänahka raikaa. Mutta eihän se hyvätuloisia kosketa mitenkään, eihän? Itsehän ne ovat köyhyyden valinneet, omasta huonoudestaan ja työn halveksumisestaan johtuen, vai mitä?
Ilmoita asiaton viesti
Voiko tietoinen ja hellittämätön pyrkimys vähäväkisten olojen kurjistamiseksi sataa hyvinvoivien laariin ad infinitum? En usko. Hetemäen olmi ja Käteisen kähmy saavat kyllä ennenpitkää mitä ovat tälläisillä pumaskoilla tilanneet. Yhteiskuntarauha järkkyy. Karmaa ei voi loputtomasti sivuuttaa vaikka joillakin ihmisillä, etenkin kokoomuslaisilla, on joulunakin ilmeisen huono tahto.
Ilmoita asiaton viesti
Hetemäen ehdotus on hyvä ensiaskel. Mutta kyllä progressiota edelleen on syytä loiventaa huomattavasti. Tuo Hetemäen ehdotus tekisi Suomesta vain keskirajun eurooppalaisen progression maan, kun se nyt on maailman kärkeä.
Tasaveroprosentti on loppujen lopuksi ainoa oikea ja kohtuullinen systeemi. Jokainen maksaa veroja suhteessa tuloihinsa yhtäläisesti. Ei ole mitään syytä sanoa, että urakalla paiskivan lapiomiehen tulisi niistä viimeisistä hikikarpaloiden siivittämänä kaivetuista ojametreistä tienata vähemmän kuin niistä ensimmäisistä. Tällaista vasemmistolaisten logiikkaa en ole koskaan ymmärtänyt. Kyllä työmies on palkkansa ansainnut, vain riistososialistit haluavat sen häneltä ryöstää yhteiskunnan rilluteltavaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Just niin reilua kun on esim. hoiva-alalla tempputyöllistettynä ja kun itse sairastuu saakin terveyspalveluista maksaa enemmän eli sen 9€ per käynti ja lääkkeet päälle. Stressikin kovempi kun miettii tulevaisuutta ettei tule ikinä saamaan tessin mukaista palkkaa ja saa kahta kauheammin syödä lääkkeitä.
Tää on just niin tätä että rikkaat pankinjohtajat ainakin rikastuu näissä lama-kuvioissa. AINA!
Ilmoita asiaton viesti
Ossi Mäntylahti.
Luitko ihan aikuisen oikeasti tuon raportin?
Ymmärsitkö lukemaasi?
Etpä tainnut tehdä kumpaakaan.
Ilmoita asiaton viesti