Mokuttaja-Hakkarainen eduskunnassa

Persujen muodostaessa eduskuntaryhmäänsä mukaan on päässyt lievästi sanoen dekadentteja tapauksia. Esimerkiksi mokutuksella kansanmiehen mainetta kerännyt viitasaarelainen Teuvo Hakkarainen.
Helsingin Sanomien videohaastattelu metsämiehen ensimmäisestä eduskuntapäivästä on parasta viihdettä miesmuistiin. Hakkarainen vetää selvästi tarkoituksella överiksi ja esittää videolla metsäläistä, joka ei ole mukamas kertaakaan käynyt pääkaupungissa tai osaa solmia kravattisolmua. Ja täydestä menee.
Asiaa toki auttaa miehen itsestään levittämät huhut, kuten se että hänellä ei mukamas olisi televisiota, radiota tai lehtitilauksia ja maailmankuva muodostuisi lähinnä Internetin rasistisilla keskustelupalstoilla roikkumisesta. Jos TV-lupatarkastaja vielä tällaisen jälkeen uskaltaa tarkastusmatkalle ikkunan taa, niin jo on kumma!
Lisää huumoria seuraa videon loppuosasta. Hakkarainen veistelee vitsejä sellaista tahtia, että jopa Stan Saanila saisi ottaa miehestä oppia. Hilpeimmässä Hakkaraisen kaskussa neekerit pääsevät maahan tuosta vaan, kunhan osaavat sanoa rajalla ”turvapaikka”.
Tällaisia persumokuttajia kun saadaan vielä muutama esille, niin tästä eduskuntakaudesta tulee hilpeää viihdettä koko perheelle.
Popcornit esille! Tällaista viihdettä ei voi ohittaa!
Hakkarainen ei ole mokuttaja eli monikulttuurisuuden suosija vaan mokuttajien vastustaja eli antimokuttaja.
Ilmoita asiaton viesti
Ero esimerkiksi kokoomuksen ei – päivääkään – oikeaa – työtä – tehneisiin ja mainostoimiston preppaamiin broilereihin on kiistatta aivan valtava 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä…Soinillakin on järkyttävän ”kova” työhistoria muualla kuin poliittisissa töissä ja mainosmies Jusula preppaamassa =)
Ilmoita asiaton viesti
Go Hakkarainen, nyt uhkaa pakolainen nimeltään Hetemaj (futaaja) hakata Hakkaraisen, sen sitää saa kun päästää näitä moniosaajia maahan, he alkavat uhkailemaan meitä suomalaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Terminologia pielessä. ”Mokuttaja” on nimenomaan monikulttuurisuuspropagandisti, ei monikulttuurisuuden kriitikko.
Lisäksi ”dekadentista” ei nyt ensimmäisenä tule mieleen ”juntti”, vaan tyyppi jolla yltäkylläisyys ja helppo elämä on mennyt vähän yli…
Ilmoita asiaton viesti
Näin on.
Mäntylahti voisi korjata kirjoitustaan otsikosta lähtien.
Hakkarainen ei ole mokuttaja vaan mokutuksen vastustaja.
Eikä sahuri Hakkarainen ole mikään dekadentti eli rappeutuneen kulttuurin edustaja vaan lähinnä sen vastakohta.
Ilmoita asiaton viesti
Kokkarithan on ihan naurettavaa porukkaa – kädetkin niitten edustajilla on pienet ja sileät kuin vauvan perse.
Ilmoita asiaton viesti
Älkää nyt Viitasaaren miestä mollatko. Viitasaaren Kymönkoskelta, kerrankin edustaja vihreyden keskeltä. Puunsahaaja, kelpaisi malliksi monelle, espoon flikoille.
Viitasaarelta oli myös Suomen historian isä Henrik Gabriel Porthan, kirjastomies Turun yliopistossa, suomalaisen kansanrunouden esi-isiä, professorikin taisi olla, keskellä kylää on patsas tänäkin päivänä.
Eli Viitasaarelta riittää miestä mennen tullen. Ja siellähän minäkin kouluni aloitin.
Ilmoita asiaton viesti
Helsingin Kokoomus Pelle.
PS sai muuten varsinaisessa Suomessa 20.000 ääntä enemmän kuin kokoomus.
Ilmoita asiaton viesti
On hyvinkin kyseenalaista lähteä tuolle tielle arvostelemaan kunnon työmiestä, varsinkin kun itse on ollut vain jossain iitee-alan näpyttelyhommissa, kuten kirjoittaja Mäntylahti. Arvostan Hakkaraisen elämänkokemusta huomattavasti korkeammalle, kuin Mäntylahden ”tieto”viisautta!
Ilmoita asiaton viesti
”Mokuttaja-Hakkarainen eduskunnassa”
”Popcornit esille! Tällaista viihdettä ei voi ohittaa!”
Ja jatko-osa onkin sitten väkivaltaviihdettä, jota meille lupailee futaaja-Hetemaj.
Ilmoita asiaton viesti
Hommalaiset heti oikaisemassa kirjoittajaa vääristä sanavalinnoista.
Yhden keskustelupalstan sisäiset termit ei tarvitse olla kaikilla tiedossa. Asian sisältö Mäntylahden kirjoituksesta välittynee.
Ilmoita asiaton viesti
Jani Kivisola
Ei pidä käyttää sanoja, joiden merkitystä ei tiedä.
Ja jos kuitenkin käyttää, niin olisi syytä oikaista virheelliset sanavalintansa.
Ilmoita asiaton viesti
Minulle mokutus-termi on tuttu armeija-ajoilta ja oletan että Ossi Mäntylahti käyttää sanaa samassa merkityksessä, tarkoittaen siis jonkinlaista komentelua ja/tai halveksuntaa.
”Minä tiedän paremmin kaiken”-asenne ei ehkä suoraan edusta dekadenssia, mutta henkistä rappiota edeltää kehityksen pysähtyminen ja siihen tuollainen ajattelu johtaa. Jos ei ole valmis vuorovaikutukseen ja toisiaan oppimaan jotain, ei ihminen kehity.
Kommenttini alkuperäinen tarkoitus kuitenkin oli huomauttaa, että mokutus-sanan tulkinnanvaraisuus ei ole se tärkein asia OM:n kirjoituksessa ja tuntuu turhalta siitä tehdä merkityksellinen juttu.
Ilmoita asiaton viesti
Mäntylahti tekee ylimielisyydellään vahinkoa kokoomukselle. Vihreitä muuten rankaistiin vastaavasta asiasta aika rajusti.
Mutta hyvähän se on, että kirjoittaa ajatustensa mukaisesti – vaikka sitten pilkkakirjoituksen. Sen voi kuitenkin nähdä joskus omassa nilkassa.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä kirjoituksessa oli ylimielistä tai pilkkaavaa?
Jos kaveri itse sanoo pitävänsä solmiota vasta toista kertaa elämässään päällään, eikö sitä saisi sanoa? Ja jos kansanedustaja esittää kommentteja, jotka ovat vähintäänkin kyseenalaisia tai mauttomia, eikö niistä saisi kirjoittaa?
Nyt Mäkinen hame päälle, ellei sulla jo sitä ole. Kumman herkkähipiäisiä te persujen änkyrät tunnutte olevan.
Ilmoita asiaton viesti
Tissiposki, VMP!
Ilmoita asiaton viesti
Tissiposkesta tuli mieleen. Ei tosin liity blogin aiheeseen millään tavalla.
http://www.youtube.com/watch?v=0-BusRs39Ws&feature…
Ilmoita asiaton viesti
Aivan kauhean pöljä kirjoitus. Ei muka ole televisiota ja ei muka ole radiota ja ihan kuin sen vuoksi ettei televisiolupatarkastaja uskaltaisi tulla ja jos uskaltaa niin jo on kumma. Kirjoittaja myös epäilee Hakkaraisen tuntemusta pääkaupungista, että ei ole muka käynyt ja esittää metsäläistä? Esittää metsäläistä? Eli ollaanko me kaikki metsäläisiä jotka ei tunneta Helsinkiä? Vai esitetäänkö me sitä vaan? Melkoisen ristiriitainen kirjoitus enkä tajua pointtia.
Nyt vaan herää kysymys miksi näin epäilet, etkö todella usko että joillain ihmisillä ei ole televisiota? Minä taas tunnen moniakin ihmisiä jotka katsoo tv ohjelmat netistä ja sieltä kuulee myös radionkin. Aika moni on kyllästynyt kuuntelemaan radiota sen vuoksi kun se on jatkuvaa mainontaa.
Ja sitten kirjoittaja voisi ihan uudestaan katsoa sen videon ja kuunnella mitä hän siinä sanoi…: Kaverin poika on rajalla töissä, ja se sanoo, että neekeriukko tulee eikä osaa mitään muuta sanoa kuin turvapaikka, ja heti ollaan sisällä, Hakkarainen sanoo videolla.
Hetemajn uhkaus avoimesti eli tiputtaa eli hakata tajuttomaksi oli mielestäni melkoisen omituinen reaktio sillä käsittääkseeni Hakkarainen ei ole kohdistanut häneen minkäänlaista loukkausta. En anna myötätuntoani tälle pakolaiselle tässä tilanteessa yhtään. Hakkarainen on kansanedustaja ja hänet on sinne valittu demokratian suomalla mahdollisuudella ja nämä pakolaiset on nyt vaan hyväksyttävä tämä asia, oli hänen mielipiteensä sitten mikä tahansa. Tämmöiset uhkaukset vain saavat aikaan sen että joidenkin ihmisen käsitys maahanmuuttajista väkivaltaisina yhä kasvaa.
Ilmoita asiaton viesti
Vielä laitan tähän että oikeasti mulla pärskähti nauru kun luin sanan persumokuttaja. Kun ei tässä pääse mokuttaja sanasta eroon sitten millään…kun olin kukkahattu niin minä mokutin ja nyt kun olen persu niin olenkin persumokuttaja. 😀 😀 sori, hahaha…tätä vitsiä ei moni tajua..ehkä jos lukee mun jutun.
Ilmoita asiaton viesti
Hakkarainen osti minun luottamuksen heti ensimmäisenä päivänä, kun kuulin miehestä 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Hakkaraisellapa ei ole rikostaustaa kuten monilla kokoomuksen pukujätkillä eduskunnassa.
Ilmoita asiaton viesti