Yksityistetään terveyskeskukset
Vasemmistolaisittain ajattelevien yksi suurimpia kitinän kohteita on terveyspalveluiden yksityistäminen. Palvelut pitää tuottaa ehdottomasti julkisen sektorin voimin ja minkäänasteisen bisneksen tekeminen niillä on pahasta.
Loogisesti tällä samalla ajattelukaavalla ruuantuotannon ja tienrakentamisen pitäisi olla julkisen sektorin yksinoikeus. Sillä kuka kehtaa ottaa rahaa leivän tai maantien kaltaisista välttämättä tarvittavista perustarpeista.
Mitä jos kysyttäisiin asiakkaiden mielipidettä?
Ylen uutisten mukaan Rääkkylän terveyspalveluiden asiakaskunta on erittäin tyytyväinen kunnan kokeiluun. Rääkkylähän ulkoisti sosiaali- ja terveyspalvelunsa Attendo Medionelle. Vasemmistolaisilta meni tästä herne nenään ja alkoi itku ”perusoikeuksien puolesta” kylmiä kapitalisteja vastaan.
Ylen uutinen kertoo Rääkkylän terveyspalveluiden laadun parantuneen merkittävästi. Siinä missä aikanaan oli vaikeuksia päästä hoitoon, nyt ajan saa samana päivänä.
Hämmästyttävästi Rääkkylä säästää palvelumaksuissa miljoona euroa vuodessa. Kunnan koon huomioonottaen määrä ei ole vähäinen.
Syy on kohtuullisen selvä kaikille julkiseen terveydenhuoltoon tutustuneille. Julkiselle palveluntuotanto-organisaatiolle potilaat ovat kulueriä. Mitä nopeammin tästä päästään eroon, sitä enemmän organisaatiolle itselleen jää rahaa oman toimintansa pyörittämiseen.
Yksityisen sektorin toimijoille potilaat ovat tuloeriä. Mitä tehokkaammin potilas hoidetaan, sitä enemmän kassaan kilisee rahaa.
Silläkin on toki merkitystä, että yksityisen sektorin organisaatiot ovat matalia ja tehokkaita.
Meidän kannattaisi vakavasti harkita Rääkkylän mallin laajentamista.
Eikös KELA korvaa Rääkylän potilaiden hoidot?
Ilmoita asiaton viesti
Varmastikin. Ideaalimaailmassa olisi hyvä saada asetetuksi sekä julkinen, että yksityinen palveluntarjoaja samalle viivalle. Kaikessahan se ei onnistu, koska jouduttaisiin rakentamaan esimerkiksi tuplamäärä lähes kaikkea: siltoja, sähköverkkoja ja rautateitä. Ja kuten tekstissä seisoo: Rääkkylän kokoon nähden myös terveydenhuoltopalveluiden rinnakkain asettaminen koituisi kovaksi menoeräksi.
Jos meillä on pelkkä yksityinen tai pelkkä julkinen palvelumuoto niin tällä on taipumus ruveta käyttäytymään monopolin tavoin. Rääkkylän tilanteen tuoreus eittämättä pistää yksityisen puolen terveyssisarten hihat heilumaan pystyääkseen osoittamaan parempaa tehokkuutta, mutta entä sitten jos päätökset tehdään pidemmäksi aikaa?
Mikäli voidaan kunnassa ajaa rinnakkain ”kahta kaistaa” ja määrärahoja tulee sen mukaan, miten potilaita on saatu hoidettua kuntoon uskoisin, että vähän hemmetin monella julkisella terveysasemalla olisi tykkänään eri ääni kellossa.
Ilmoita asiaton viesti
Ossi M :”Rääkkylähän ulkoisti sosiaali- ja terveyspalvelunsa Attendo Medionelle.”
Attendosta omistaa 78% luxemburilainen Augustus, jonka puolestaan omistaa Industri Capital -yhtymä veroparatiisina tunnetulta Jersey-saarelta. Jos verovaroilla halutaan tukea veroparatiisiyhtiöitä, niin mikäpä siinä, yksityistetään vaan.
Ilmoita asiaton viesti
Nii-i. Mitä jos vaa’an vastapainona on Rääkkylän konkurssi? Kumpi on pahempi? Tasavaltamme BKT on aivan sairaalloisen ylipainoinen julkisesta kulutuksesta ja kontrollifriikkiydestä, että me tukehdumme siihen tätä menoa hyvin nopeasti.
Parhainta tietty olisi, jos Rääkkylässä annettaisiin ”uusi mahdollisuus” julkiselle puolelle näyttää, vieläkö kuluja tulee miljoonan euron vuositahtia enempi vai olisiko sittenkin mahdollista saada ajoiksi tehokkaampaa toimintaa?
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni ”tehokkaampi” vaihtoehto ei ole se, että verovaroista kustannetuista sosiaali- ja terveyspalveluista(kin) tehdään sijoitusyhtiöiden voitontavoittelun kohteita. Näiden yhtiöiden tavoitteena ei ole tuottaa palveluja ”omakustannushintaan”, vaan niiden ainoa tavoite on mahdollisimman suuren taloudellisen voiton saaminen ”varmoista kohteista”.
Miksi ei mieluummin yksityistettäisi esim. ELY-keskuksia ja Kelaa ja ohjattaisi näin säästyvät varat kuntasektorin palvelujen parantamiseen?
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni taas tehokas vaihtoehto on se, että saadaan potilaat kuntoon pikaisesti. Ihan yhtä lailla julkisen palvelun virkamies saa ”taloudellista voittoa varmasta kohteesta.” Ja mitä kauemmin tätä yhtä potilasparkaa palloitellaan eestaas, jätetään odottamaan vaivoineen sairauspäivien karttuessa, sen kalliimmaksi koko paletti tulee, eritoten jos kyseessä on työskentelevä ihminen.
Kuten jo todettua, Rääkkylän esimerkki osoittaa sen, että julkisen puolen palvelu suojatyöpaikaksi laskettavassa ”monopolifirmassa” oli paitsi tuhlaileva, myös hidas ja siksi näreyttä aiheuttavaa.
Ja kuten jo mainitsin niin olisi ihan reilua antaa nyt julkisen puolen pohtia voisiko homman tehdä kenties paremmin ja tehokkaammin. Ehkei enää Rääkkylässä, mutta on niitä kuntia muitakin. Eihän se kivaa ole palloitella työntekijöitä vuodesta toiseen tietämättä onko ensi vuonna töitä, mutta myös liiallinen tuudittautuminen takuuhommaan ei näemmä pistä toimintaa kiitettävälle tolalle. Jospa ihmiset vain ymmärtäisivät itse kokonaisuuden, eikä vain omaa tilinauhaansa ja tosi-tv -moskaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuula, minusta on ihan toissijaista mikä on näiden yritysten motivaatio. Oleellista on se palvelu, mitä kuntalaiset saavat. Ja se hinta, jonka he tästä maksavat.
Yksityinen sektori on järjestään tehokkaampi ja halvempi kuin kun julkinen sektori. Annetaan siis en mieluummin hoitaa palveluntuotanto.
Ilmoita asiaton viesti
Entäs sitten tuula ei tässä nyt ole kysymys jonkun firman omistuspohjasta vaan siitä oikeastaan miksi julkinenpuoli ei toimi esim tässä terveydenhoidossa.
Ilmoita asiaton viesti
Miten noin kiltinnäköinen mies voi olla niin säälimätön köyhempiä kohtaan?
Ilmoita asiaton viesti
Halvempi hinta ja parempi palvelu. Mikä tässä on säälimätöntä?
Ilmoita asiaton viesti
Se kun sinä olet liian hyvä rikkaille ja hyväosaisille.
Maksaako yhtiö riittävän korvauksen terveyskeskuksen tiloista ja
käyttökustannuksista?
Ilmoita asiaton viesti
Yksityistäminen ei poista kunnallista terveysbyrokratiaa, jonka kustannukset on myös laskettava, kuten ennenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Siis titääkö juntunen sen että ei tuo rääkylän malli maksa ”köyhälle” yhtään sen enemmäpää kuinjulkinenkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Espoo möi pois energialaitoksensa ja nyt purraan hammasta ja maksetaan yksityisen toimijan kohtuullinen monopolivoitto.
Kilpailuttaminen ei toimi silloin kun markkinoilla toimijoilla on merkittävä määräävä markkina-asema. Tällainen suuri toimija estää pienten yksikköjen markkinoille tulon hinnoittelullaan, tarjous tehdään ensin edullisena ja kun kunta on purkanut rinnakkaisen tuotantokapasiteettinsa, hinta pompsahtaa ylös. Kunnalla ei ole enää kalustoa, ei työntekijöitä eikä osaamista.
Perusterveydenhoidossa lisäksi yksityinen voi rajoittaa tarjontaansa voittoa maksimoiden. Kunta taas voi joustaa voiton teosta ja pitää suurempaa tarjontaa. Kunta on sekä monipuolisten terveyspalvelujen tuottaja että myös vakuutusyhtiö. Terveydenhuolto ei ole vain kausinuhan hoitoa.
Yhdysvalloissa on yksityinen terveydenhuolto ja se on maailman tehottomin. Taloustieteilijä Paul Krugman on esittänyt voimakasta kritiikkiä mallia kohtaan.
http://krugman.blogs.nytimes.com/2009/07/25/why-ma…
Ilmoita asiaton viesti
Ossi kirjoittaa asiaa. Julkisen ja yksityisen palveluntarjoajan tulee olla samalla viivalla. Se kumpi tarjoaa taloudellisesti ja asiakastyytyväisyyden kannalta parempaa palvelua on parempi kuntalaisen kannalta. Ulkoistamisen ympärillä on turhaa tunnepohjaista pelkoa. Tulokset puhuvat.
Ilmoita asiaton viesti
Tämähän on väistämätön suunta – kuntien ja valtion omaisuuden yksityistäminen. Myös jo poliisijohtaja oli huolissaan siitä, että poliisin tehtäviä siirretään pikku hiljaa yksityisille vartiointiliikkeille. Nato -jäsenyyden myötä myös puolustusvoimat on helppo yksityistää.
Palkka-armeija, jossa maata puolustavat yksityisen maanpuolustusyrityksen halpatyövoima (maahanmuuttajat), muistuttaa toisen maailman sodan neekeriarmeijaa, jossa tummaihoisia käytettiin sumeilematta hyväksi. Varmasti maanpuolustuskulut saadaan alas. Samoin poliisin määrärahoista voidaan leikata.
Edellä mainittujen lisäksi kannattaa yksityistää myös koululaitos, vankeinhoitolaitos, sosiaalitoimi sekä kunnalliset vesilaitokset. Metsähallituksen yksityistäminen lienee kepujohtoisen hallituksen jäljiltä loppusuoralla. Kyllä palvelut ja kulut saadaan kohdalleen, kun otetaan pois vastuu kunnilta ja valtiolta julkisen sektorin palvelujen tuotannosta, ja tehdään peruspalveluista yksityisten toimijoiden kilpailukenttä. Ainoa, joka tästä kärsii, on suomalainen työntekijä, jolla ei ole mahdollisuuksia kilpailla ulkomaisen halpatyövoiman kanssa. Somalisotilas, -vanginvartija tai -opettaja tekee näet halvemmalla (ja ilman työehtosopimuksiin perustavia työehtoja) kuin suomalainen työntekijä, joka on haalinut itselleen jos jonkinnäköisiä turhanpäiväisiä oikeuksia, kuten esim. ylityökorvaus, lakko-oikeus tai sairausajan palkka.
Ilmoita asiaton viesti
Toimin itse alalla, johon tämä kilpailutus on jo purrut. Ei ole puhettakaan työsehtosopimuksen mukaisista työajoista, sairauslomista tai pyhä- ja yötyökorvauksista. Mutta ei ole varaa olla tekemättäkään, koska muuten joku toinen tekee ja vie työpaikkani. Kahden lapsen isänä tähän ei ole varaa. Palkan maksaa muuten viime kädessä Suomen valtio. Välissä on vaan monta alihankkijaa ja alihankkijan alihankkijaa.
Ilmoita asiaton viesti
Onnistuisiko sellainen kokeilu, jossa tuotantoprosessit jätetään kunnan omistukseen ja virkamiehiksi, mutta kilpailutetaan hallinto? Siis jos hallinto ei toimi tehokkaasti, otetaan uusi markkinoilta.
Usein nämä kilpailuttajat itse ovat erottamattomia poliitikkobyrokraatteja.
Ilmoita asiaton viesti
Koululaitosten kohdalla olisi paljon helpompaa kuljettaa rinnakkain sekä yksityistä, että julkista. Annettaisiin vain oppilaiden ja heidän vanhempiensa päättää mihin kouluun hakeutuisivat. Muistan omasta nuoruudestani sen, että tietyltä asuinalueelta mentiin tiettylle yläasteelle oli koulun ”maine” sitten hyvä taikka huono. Itselläni kävi hieman parempi viuhka sen suhteen. Entäpä jos ”oma kouluni” olisikin ollut jostain syvältä, mutta minulla olisi ollut vapaus valita kouluni?
Huonomaineisessa koulussa viimeinen sammuttaa valot ja se oli sitten siinä. Tämä on pelkästään mutu:a, mutta olisi se suoranainen ihme jos lopettamispäätöksen uhan alla (oppilaspulasta johtuen) olevan koulun opettajainhuoneessa edelleen kahvit maistuisivat entiseen malliinsa.
Ilmoita asiaton viesti
Joo yksityistetään vaan, mutta samalla pitää karsia sitä julmettua byrokratiaa terveydenhoidosta koko maasta. Melkoinen osa ”terveysrahoista” menee valtavan hallinnon pyörittämiseen.
Olemme tässäkin suhteessa ”kreikkalaisia”.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä arviointikyky joillaki rääkkyläläisillä on? Hyvä palvelu! Ja sehän on ihan tärkeää, mutta tässä on muutaki ja se on verorahoilla maksussa kuitenki. Pitäs miettiä vähän enämpi, mutta sitäpä ei media eikä näköhjään plokkarikhaan viitti eikä jaksa.
Mitähän tarkottaa yksityistäminen terveyenhuollossa ja jos verrathaan vaikka ruokateollisuutteen. Pahhaa on jälki ollu ja jäljet johtaa issoon rahhaan…
Ja kukapa kuka se maksaa koko lystin kuitenki – veronmaksaja. Siis verorahoilla ylläpiethään yksityisiä ja yhä isompia ja jopa pörssiyhtiöitä, jolla ei ole siis kotimaata ees.
Vastustan yksityistämistä terveyenhuollossa, julkisesta on piettävä ehottomasti huoli ja menkää ihmiset julkisiin, ettei net katoa kokohnaan. Kaikki pahimmat ja vakavimmat ja pitkäaikasimmat vain jää julkissiin.
Tämä on iso asia.
Ilmoita asiaton viesti
Laronian mukaan siis ruuantuotannon pitäisi olla valtion yksinoikeus?
Ilmoita asiaton viesti
Joo mulla jäiki semmonen olo, että taas kirjotin huonosti. Ittehän meän pitäs hommailla ruuat, lähi-luomu-ruokaa mie suosin ja itte kaalet ja sipulit ja lamphaat ja siat hommathaan, eikös kuulostakki hyvältä. Ei mikhään valtio eikä ruokateollisuus!
Ittehän se sen ruokahomman tähän muuten toit, miksi?
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on parempi idea: Ammutaan avaaja avaruuteen!
”Mitä tehokkaammin potilas hoidetaan, sitä enemmän kassaan kilisee rahaa.”
Lievästi sanottuna skitsofreeninen lause, joka paljastaa kirjoittajan ajattelun tason. Eikö tehokas tarkoita sitä, että rahaa käytetään mahdollisimman vähän. Ai niin, mutta rahathan kilisevät omistajien taskuun pois sairaan taskuista. Kirjoittaja onkin siis vain pelkästään kieroutunut.
TEHY:n on seuraavaksi puututtava kovalla kädella hoitajien huonoon ja laittomaan kohteluun yksityisissä palveluasumisissa ja muissa ihmistarhauslaitoksissa.
Ilmoita asiaton viesti
”Rääkkylähän ulkoisti sosiaali- ja terveyspalvelunsa Attendo Medionelle.”
Ulkoistettaessa kuvaan tulee mukaan välimies, joka vetää rahaa välistä.
Ulkoistaminen on järkevää ainoastaan, jos oman organisaation sisäisen kitkan voittaminen syö enemmän rahaa, kuin mikä on välimiehen osuus.
Ilmoita asiaton viesti
Niin tulee mutta kysymys on ehkä siitä että julkinen puoli alibudjetoi ehkä palvelujaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eli tässä lähtee taas vero”markat” ulkomaisiin suihin?. Sekö on kokoomuksen tavoite, että yksityistetään kaikki palvelut yms ja mielellään myydään ulkomaisille sijoittajille???.
Aivan niinkuin kävi katsastus toiminnan kanssa jonka myyntiä oli puuhaamassa eräs Kimmo Sasi joka kehuskeli, että ”kun alalle tulee kilpailua niin hinnat laskee!!!” no siinä kävi niin, että kilpailu tuotti n. 300% hinnan nousun… Ja voitot valuu Englantiin ja Espanjaan. Loistavaa työtä. KIITOS.
Ilmoita asiaton viesti
Julkiset terveyspalvelut omistaa kunta eli kuntalaiset. Jokainen käyttäjä on periaatteessa pieni osaomistaja. Verovarojen avulla terveyspalvelut on pystytty takaamaan kaikille kuntalaisille. Tämä on kuitenkin kommunismia (tai ainakin sosialismia) ja poissa muodista.
Yksityisen terveyskeskuksen omistaa sijoittajajoukko, jonka tarkoituksena on kerätä suuret voitot itselleen, mutta ei tuottaa terveyspalveluja tasaisesti kaikille. Tämä on kapitalismia ja se on muodissa.
Noin 4 % kansasta hyötyisi yksityistämisestä, mutta sitä kannattaa 20 %. Syy: Katso ja tutki aloittajaa! Hän kuuluu siihen 16 %.
Ilmoita asiaton viesti
Rääkkylän tapauksessa tuloksena on ollut halvempi hinta ja paremmat palvelut. Minusta kuulostaa ihan siltä, että kuntalaiset olisivat hyötyneet.
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärtääkseni Rääkkylä ei ole luopunut terveyskeskusomistuksistaan vaan kilpailuttanut ”operaattorin”.
Tässä asiassa saattaa olla samanlaista epätarkkuutta kuin keskusteltaessa rautateiden kilpailun avaamisesta. Sillä alalla kukaan vakavasti otettava taho ei liene meillä esittänyt rataverkon yksityistämistä vaan sitä, että sallitaan useampi operaattori.
Rääkkylän kunnanjohtaja Yrjö Eronen on muistaakseni lausunut, ettei kunnalla enää varojen vähäisyyden takia ollut muita vaihtoehtoja kuin kokeilla tällaista mahdollisuutta.
Tässä yhteydessä olisikin ilmeisesti syytä keskustella kuntien itsehallinnosta verrattuna eduskunnan tapaan sälyttää kunnille uusia velvollisuuksia. Jos ja kun näin tehdään, ei sitten ensimmäisenä pitäisi huutaa, että väärin toimitte kun yritätte itsenäisyytenne uusin konstein pysyttää.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Todellisesti yksityinen toimija olisi paljon kalliimpi ja joutuisi kilpailemaan muiden vastaavien lähialueiden terveyskeskuksien kanssa asiakkaista.
Yksityistäminen kohdistuu tässä tapauksessa lähinnä organisaatioon, joka on vaihdettu voittoa tavoittelevaan.
Yksityistämisen autuutta on helppo ylistää, kun se on käytännössä tulonsiirtoa valtiolta (ja kansalaisilta) yksityisille yrityksille sen sijaan, että markkinat todella olisivat yksityistetyt ja vapaat.
Eli yksityistämisen ylistys osuu harhaan, koska kyseessähän on tavallaan aika kommunistinen järjestely, mutta sen sijaan yksityisen liikelaitoksen toimintakulttuurin ylistys vähän paremmin.
Voiton tavoittelun ja sosiaalisten palveluiden yhteensovittamisesta todellista dataa saataneen vasta vuosien yhteistyön jälkeen.
Sen verran vielä, että absoluuttisesti mitattuna tällainen yksityisjärjestely voi olla kalliimpi. Kun aiemmin verovarat kustansivat kunnalliset palvelut niin raha kiersi takaisin valtiolle ja optimitapauksessa takaisin palveluihin. Nyt verorahat eivät palaakaan vaan poistuvat maan rajojen ulkopuolelle.
En tiedä missä suhteessa näin tapahtuu, mutta tämä on kuitenkin todellinen muutos, joka ei välttämättä tule halvemmaksi. Mietitään vaikkapa kuviota, jossa kaikki palvelut olisi yksityistetty (kansainvälisille toimijoille), niin Suomesta valuisi ulos (kymmeniä) miljardeja euroja vuodessa verotuloja.
Ilmoita asiaton viesti
Aimo, linkit Ylen uutiseen löytyvät blogikirjoituksesta.
Ilmoita asiaton viesti
Lait ovat käytännössä niinkuin ne luetaan. Samoin ovat rahat niinkuin ne lasketaan.
Moni ei ymmärrä, että kun yksityistetään, yksityistetään myös totuus. Maailma, jossa kaikki on yksityistä, on maailma, jossa myös totuus on yksityistä.
Talousajattelussa täytyy ennen pitkää tehdä täysremontti monestakin syystä. Esimerkiksi siitä syystä, ettei yksityinen raha pysty säätelemään omia liikkeitään ja omaa arvoaan. Tämä on tosiasia.
Kannattaisi jo nyt opetella ajattelemaan asioita asioina, ei julkisen tai yksityisen talouden asioina. Julkinen ja yksityinen talous ovat harhoja, jotka tulevat sortumaan, kun yksityinen raha ajautuu kaaokseen.
Tulevaisuudessa raha-arvonmuodostusta on pakko säädellä tiukemmin kuin mitä nykyisessä rahakriisien maailmassa tapahtuu. Rahan parempi kontrolli ei ole yksityisen rahan puitteissa mahdollista.
Nykyiset yksityistalouden ”edut” ovat johtaneet umpikujaan. Yksityistämisen ihanuudesta voidaan puhua yhä ruohonjuuritason kirjanpito-yksiköiden tilinpäätöksissä, mutta ne ovat todellakin harhaisia, jo ”yksityistettyjä” totuuksia.
Ilmoita asiaton viesti
”Moni ei ymmärrä, että kun yksityistetään, yksityistetään myös totuus. Maailma, jossa kaikki on yksityistä, on maailma, jossa myös totuus on yksityistä.”
Eivät kai nuo monet äänestä tai olen muuten vain johdateltavissa??? Erittäin Wiisas kommentti.
Ilmoita asiaton viesti
Mitäpä sitten kun terveydenhuolto Rääkkylässä ei enää kannatakaan
yksityisellä yhtiöllä?
Ilmoita asiaton viesti
Henri M :”Kuten jo todettua, Rääkkylän esimerkki osoittaa sen, että julkisen puolen palvelu suojatyöpaikaksi laskettavassa ”monopolifirmassa” oli paitsi tuhlaileva, myös hidas ja siksi näreyttä aiheuttavaa.”
Tehokkainta olisi purkaa kaikki julkiselle puolelle rakennellut puolueiden ”hyvien yhteiskuntasuhteiden” suojatyöpaikkoina toimivat ”hiekkalaatikot” ja niiden hallinnot.
Entä jos muutamien vuosien kuluttua, kun terveys- ja sosiaalipalvelut on yksityistetty veroparatiisiyhtiöille, tapahtuu kuten YLE:lle, jonka palvelut yksityistettiin (Digita). Määrätäänkö meille muiden verojen lisäksi veroluonteinen terveyskeskusmaksu vai maksatetaanko omistajayhtiönä toimivan globaalin sijoitusyhtiön tappiot veronkorotuksien avulla verovaroista?
Ilmoita asiaton viesti
Totesin jo aiemmin, että jos meillä on joko pelkästään yksityinen puulaaki tai pelkästään julkinen ”firma” niin molemmilla on taipumus ruveta käyttäytymään monopolin tavoin.
Se on todettu tosiasia ja kellä se avain tähän lukkoon oikein on? Toisin sanoen, jos yksityinen terveyspalveluja tuottava firma alkaakin toimia hitaasti, tehottomasti ja käy kalliiksi niin se johtuu siitä, ettei sillä mitä ilmeisimmin ole kilpailua.
Harras toiveeni onkin, että julkinen terveydenhuolto (ja muutkin julkiset toimijat) tajuaisi nyt olevansa liipaisimella ja ymmärtäisivät virkansa olevan vaakalaudalla. Näin ollen meidän ei tarvitsisi pistää sentin senttiä ulkomailla toimiviin firmoihin. Rääkkylä kerää itse kuntaveronsa ja saa valtiolta tulonsiirtona tietyn summan rahaa. Sen pitää riittää mm. terveydenhuoltoon. Se on mielestäni rääkkyläläisten oma asia, jos veroäyri hamuaa stratosfääriä vain siksi, että kuntalaiset itse haluavat pitää kynsin, hampain kiinni siitä; että heidän terveydenhuoltonsa on julkista.
Ilmoita asiaton viesti
Henri M :”Kuten jo todettua, Rääkkylän esimerkki osoittaa sen, että julkisen puolen palvelu suojatyöpaikaksi laskettavassa ”monopolifirmassa” oli paitsi tuhlaileva, myös hidas ja siksi näreyttä aiheuttavaa”
Näin on, kun ja jos julkisen puolen organisaatiokulttuuri periytyy yhäkin ihmioikeuksien vastaisesti YYA-Suomen poliittisesta virkanimitysperinteestä.
Ihmettelen minä kuitenkin sitä, että lainsäädännönkään avulla ei julkiselle sektorille muka pystytä kehittelemään sosiaalisen yrityksen periaatteilla toimivia suomalaisten omistamia yrityksiä tai osuuskuntia, joiden periaatteena ei olisi taloudellisen voiton tavoittelu vaan palvelujen tuottaminen omakustannushintaan.
Ilmoita asiaton viesti
Hölttä
””Ihmettelen minä kuitenkin sitä, että lainsäädännönkään avulla ei julkiselle sektorille muka pystytä kehittelemään sosiaalisen yrityksen periaatteilla toimivia suomalaisten omistamia yrityksiä ””
Suomalaiset ovat historiallisesti alistettua ja alamaisasenteet sisäistänyttä kansaa, ja yhteiskunnallisista päällysrakenteista ovat täällä aina vastanneet herrakansan tai-luokan edustajat.
Historian herrakansat, ”oma” ruotsinkielinen yläluokka, tsaristinen byrokratiaperinne, ja YYA-ajan poliittiset virkanimitykset muodostavat jatkumon, jonka luontevin eteneminen tapahtuu nyt kokoomuskytkentäisen ylikansallisen yritystoiminnan suuntaan.
Samalla rahat pakenevat veroparatiiseihin veroparasiiteille.
Niin se käy. Kansallinen psykoanalyysi on tekemättä. Kansallinen Kokoomus korjaa sen sijaan potin kansallisesta psykosynteesista.
Ilmoita asiaton viesti
Tuula Höltälle:
Niin, siinäpä sitä on kyllä pohtimista. Eritoten, kun muistissamme on kerran olympiadissa aina parlamenttivaalien alla kerrotut sadut siitä, miten yrittämistä kannustetaan jne.
Käytännöstä voi esimerkkien huippuna kaapia vaikkapa ravintolan perustamiseen tarvittavien lupien määrän. Jos vaikka viiniä ruokajuomaksi ja ihan terassille asti haluaisi mennä ulkoilmaan ruokailemaan tulee yrittäjän hommailla noin tusinan verran lupia. Lähtökohtaisesti oletamme, että ravintola-alalle kilpailua ja asiakkaille vaihtoehtoja tarjoava otus on täysi konna, jonka aikomus on selkeästi myrkyttää maansa kansalaiset. Jokainen lupa tietysti maksaa ja niitä pyörittelemässä ovat – yllätys, yllätys – julkisen sektorin virkamiesarmeija suojatyöpaikoissaan. Sitten ihmettelemme, miten on harmaata taloutta niin paljon ravintola-alalla.
Jostain kumman syystä jäin Keski-Euroopassa turistina ollessani kaipaamaan nimenomaan ”ulkona syömisen” kulttuuria.
Ilmoita asiaton viesti
”Mitäs sitten, kun terveydenhoito ei jossakin alueella enää kannatakaan yksityiselle sektorille?”
Heheh – hyvinkin viisaita kysymyksiä!
Miten julkinen terveydenhoito ”kannattaisi” siellä missä se ei yksityisellä sektorillakaan kannata?
Ajatellaanpa vaikkapa jotakin ”mäennyppylää” vaikkapa Lapissa, jossa 100 neliökilometrin alueella asuu vaikkapa 10 ihmistä. Miten terveydenhoito hoidetaan tuollaisella alueella?
No tietysti julkisen sektorin avulla. Ensin rakennetaan verovaroilla miljoonia maksava terveystalo ja sitten palkataan sinne vaikkapa yksi lääkäri 10000 euron kuukausipalkalla. Tuohon palkkaan on tietysti laskettu mukaan haittakorvaus siitä, että asiakkaita käy vain yksi parissa viikossa. Pitäähän siitä nyt hyvä korvaus tietysti saada, kun on niin hiljaistakin?
Juu – eihän tuollainen tietystikään yksityisellä sektorilla kannattaisi, mutta ei se kovin ”kannattavalta” vaikuta noin verovaroillakaan toteutettuna.
Kukaan ei tosiaankaan saa tuollaisesta toiminnasta ”voittoa”, ja tappioitahan ei ”sosialismitoimin” toteutettavissa terveydenhuoltoprojekteissa pysty laskemaankaan.
Mutta ei tuollainen toiminta kansantalouden surkeaa tilaa kyllä mitenkään paranna, vaikka takaahan se hyvän toimeentulon jollekin korpimaisemassa viihtyvälle lääkärispersoonalle.
Läpimätälandian rakenteissa on kyllä todellakin jotakin vikaa…!?
Eikö totta?
Ilmoita asiaton viesti
Sosiaali- ja terveyspuolen yksityisyrittäjät, samoin vuokra-asunto-yrittäjät ellää yheiskunnan tuella, mietippä ittekki niin se mennee!
Ilmoita asiaton viesti
So what? Elääkö rekkayrittäjä yhteiskunnan tuella kun ei sillä olisi millään ollut varaa rakentaa tieverkkoa itselleen?
Tässä tieverkko on sairaala/terveyskeskus rakennus ja rekka-autoilija on lääkäri/terveydenhoitaja.
Kun terveys yms. palveluja tilataan, siis tilataan, yksityisiltä toimijoilta, niin ne nuodattavat työehtosopimuksia siinä kuin muutkin. Yhteiskunnan ei todellakaan tarvitse omistaa yhtäkään palveluntuotantoyritystä, härskeintä on Helsingin kaupungin virastoyritysten tuleminen tappiollisilla tarjouksilla kilpailemaan yksityisten kanssa, Palmia, STA, HBL, Helsingin palveluautot yms. Kaupunki voi aivan hyvin tilata kuorma-autoyrittäjiltä lumen aurauksen, kaupungin ei kannata ostaa sitä varten miljoonilla kuorma-autoja joille ei kuitenkaan löydetttäisi mitään tuottavaa käyttöä sesongin ulkopuolella ja kuljettajillekin pitäisi maksaa palkka 12kk vaikka töitä olisi 2vko vuodessa. Tästä ei hyödy kuin se kuljettaja, kaikki muut kärsivät.
Logiikka ei ole koskaan ollut vasemmistolaista, tai vasemmistolainen talousajettelu ei koskaan ole ollut loogista.
Ilmoita asiaton viesti
Sairaalarakennukset puitteineen ei ole terveystalo-pörssiyhtiöille samako tie rekka-autoilijalle. Rekkamies omine autoineen ajjaa sammaa tietäkö mie pikkuautolla.
Yksityisyrittäjät ja terveyspörssiyhtiöit keksii itte sairauksia ja ellää lääke-rokoteollisuuen rahoilla ja net rahat tullee amerikkalaisesta-YK-sota-teollisuuesta a la muutama rikas suku. Tiedon löyvvät netistä, jos haluat.
Suomalaiset saihraat, vanhat ja kroonikot ei kiinosta yksityistä terveydenhuoltoa. Sitä kiinnostaa bisnes, siis tuotto!! Ei kannattas olla nyt sinisilmänen eikä hyväuskonen, vaan perehtyä oikeasti, mihin yksityinen terveyenhuolto pyrkii – voittoon!
(Mie en ole mikhään, en vasemmistolainen enkä ennää kokkoomuslainenkhaan, mie niin petyin niitten vanhushuoltoohjelmaan, joka hauvvattiin jo aikoja sitte!)
Ilmoita asiaton viesti
No mie en nyt kerkiä, mutta mie käsitän osittain sinun juttuja.
Tieto Oy, entinen Tieto-Enatos saa kaikki hommatko se pystyy tarjoammaan niin jätti palvelua ja tarjoukset tehhään semmosiksi, että vain tämä jättifirma pystyy tekehmään tarjouksensa ja tekkee hommat alta lipan ja häpeällisen huonosti ja myös a la terveydenhuollon alalla kunnille! Ja siksi vastustan sinänsä yksisilmästä yksityistämisen ihannointia.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, tottakai yksityisiä kiinnostaa voitto, miten se nyt tähän liittyy? Meinaatko että lääkärin pitää alkaa keksiä eksoottisia sairauksia ja kalliita hoitoja mikäli hän on töissä mehiläisessä kun vaivaan riittäisi vuodelepo?
Kilpailutus tehostaa toimintaa, mikäli se järjestetään oikein. Huonosti järjestettyä kilpailutusta ei pidä tehdä ollenkaan. Helsingin kokoomus esim. sosialisoi vammaiskuljetukset kilpailuttamalla ja samalla onnistui nostamaan kustannuksia 20%. Kokoomuskin osaa harrastaa vasemmistolaista talouspolitiikkaa, usein suuryritykset hyötyvät siitä. Kun kerran siivous ja kuljetukset voidaan ostaa yksityisiltä, niin miksei sitten lääkäriäkin? Minä ainakin kävisin miuluummin mehiläisessä kuin arvauskeskuksessa, mikäli hinta olisi sama. Mitä sitten jos joku tekisi tiliä siinä samalla? Siitä voiton mahdollisuudesta se tehokkuus syntyy, ja vain siitä.
Esimerkissäni vammaiskuljetusten osalta kokoomusjohtoinen sosiaalivirasto tilasi kerrallaan miljoonien edestä vammaiskyytejä, eikä hyväksynyt yksityisyrittäjien yhteitarjouksia, koska kartelli, vaan vaati tarjouksen tekijän ajamaan kaikki kyydit, ainostaan kaupungin itse omistama yritys, Helsingin palveluautot pystyi vastaamaan tarjoukseen kohtuullisella 250e/kuljetus tarjouksella, yksityiset olisivat ajaneet n. 180e/kyyti tai alle, mutta ei käy. Hinta on mielestäni järkyttävä, ambulanssitkaan taida noin paljoa saada, tosin nekin ovat samalla konstilla otettu kaupungin/kuntayhtymän haltuun. Tässä on käytetty lain porsaanreikää hyväksi, kun taksien taksa päätös ei koske yhteisöjen ennakkoon tilaamia kuljetuksia, vaan silloin voidaan laskuttaa ENEMMÄN kuin mittarilla, niin silloin sitten laskutetaan. Tolpalta invataksin tilaaminen olisi ainakin 50% halvempaa, silloin ei saa ylittää liikenneministeriön määrää enimmäishintaa, halvemalla saa tietenkin aina ajaa. Iso osa kuljetuksista tosin hoidetaan nykyisin bikkubusseilla(linja-autoilla) näin vältetään hintasäännöstely sekä kuljettajan koulutus sekä rikosrekisterin puhtaus vaatimukset, tämäkään ei mielestäni ole kovin pitkänäköistä.
Hinta yms. tiedoissa olen HS:n varassa, en ole asianosallinen vaan luin jutun lehdestä, joten voin olla myös ylitulkinnut asiaa. Alan lainsädännön tunnen.
Ilmoita asiaton viesti
Aika naurettavaa mediakritiikittömyyttä! YLEn tekemät jutut ovat vahvasti poliittisesti värittyneitä eikä Rääkkylässä ole tehty mitään mielipidetutkimusta liittyen yksityistämisiin. On tunnettua, että toimittajat haastattelevat satunnaisia ihmisiä ja ”väärät” mielipiteet jätetään julkaisematta.
Tätä se on, kun päästetään kokoomus mädättämään Yleisradiota ja sitten vielä mediamaksu pitäisi maksaa siitä, että saa oikeistopropagandaa olohuoneeseensa, hah!
Ilmoita asiaton viesti
Tätä juttua on vaikea ymmärtää oikeistopropagandaksi.
http://yle.fi/uutiset/teksti/kotimaa/2011/07/julki…
Jos siis Ylen jutut ovat vahvasti poliittisesti värittyneitä, väritystä on useammasta kuin yhdestä aatesuunnasta.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Totta. Olisihan se läpinäkyvää, jos YLE joka asiassa suosisi kokoomusta. Niinpä YLEn pitää näytösluonteisesti sallia muitakin mielipiteitä. Toisaalta, YLEssä on ollut töissä myös vasemmistolaisesti ajattelevia ihmisiä, kuten MOT-toimituksen Riikka Kaihovaara ja muistaakseni Radiomafiassa aikoinaan ollut Virpi Kytöaho.
Professorin mielipidettä on sitä paitsi vaikea YLEnkin jättää huomiotta.
Ilmoita asiaton viesti
Heheh – täytyy sanoe, että hyvällä porukalla täällä lomillamme nauramme ihan vatsanpohjasta asti, kun luemme näitä, loistavia ”mielipidekirjoituksia”.
Kokoomus mädättää jo Yleisraatiotakin… ja mitä kaikkea muuta vielä?
Kyllä ennen oli kaikki sentään paremmin, kun ”vasurimielisemmät” olivat vallan kahvassa.
Silloin sentään poliisikin sakotti tasapuolisesti kaikkia nopeusrajoitustenkin rikkojia.
Nykkyään, kun kokkoomus on suurimmalta osiltaan vallassa, ei polliisikaan ole enää tasapuolinen. Kaikki kokkoomuslaisten ”yrittäjien” isot kärryt jätetään säännöllisesti sakottamatta ratsioissa, kun kokkoomus on ihan päässyt mädättämään tuon liikennekulttuurinkin – totaalisesti. Oi kauhhia sentäs!
Eikö totta?
Ilmoita asiaton viesti
Hilpeyttähän tuo herättää mutt kun katsoo että kuka tuo kirjoittaja on niin (stacy siivonen) enemän se herättä ihmetystä siitä kuinka pihalla ihminen on…..
Ilmoita asiaton viesti
Helpoimmalla porvarit pääsevät, kun ihmiset eivät osaa olla oikein mitään mieltä, niin kuin sinäkään, Haimi, et ole oikein mitään muuta mieltä kuin että puskasta pitää huudella.
Savossa sellaista kutsutaan piällysmieheksi. Mies makailee uunin pankon päällä ja kömpii sieltä sitten kun ruoka on valmista arvostelemaan sitä suureen ääneen. Sitten hän kömpii takaisin sinne pankon päälle.
Ilmoita asiaton viesti
Yhtään en tiedä mitä Stacy tarkoittaa vetämällä Yle:n tähän, mutta Yle tuottamattomana valtion virastoyrityksenä, joka häiriköi yksityisillä markkinoilla, tuskin kannattaa yksityistämistä. Yle:n markkinahäiriköinti tapahtuu soittamalla kaupallisia hittibiisejä 100e/kerta korvauksella ylikansallisille musiikkijättiläisille, vain siksi että ihmiset kuuntelisivat ylexiä tai extremiä tms. toinen vaihtoehto olisi se että ihmiset kuuntelisivat kaupallista kanavaa ja mainostajat, radioyhtiöt ja mediayhtiöt tappelevat keskenään korvauksesta.
En usko Yle:ssä olevan kovin suurta intoa yksityistämiseen, missään asiassa, koska siinä heti herää kysymys Yle:n roolista. Mitä tekoa on Ylexillä, radio extremellä, miksi maakuntaradioita pitää olla enemmän kuin maakuntiakaan, alueellisuus on hienoa, mutta jokin tolkku sentään. Miksi Yle:n budjetista kuluu 20% ruotsinkieliseen toimintaan kun ruotsinkielisiä ei kuitenkaan ole 20% väestöstä, herää epäilys että yle tarjoaa suojatyöpaikkoja ruotsinkielisille.
Miksi yle:n pitää työntää rahaa miljonääriurheilijoille? Onko esim jääkiekko, ralli, golf, hevosurheilu kaupallista vai ei? Jos se kerran on kaupallista, niin miksi se ei sitten ole kaupallisilla kanavilla?
Tämä on juurikin sama ongelma kuin sairaanhoidossa, pöhöttynyt virasto ei pärjää yksityiselle, kaupallisilta kanavilta tulee suositumpaa ohjelmaa halvemmilla kustannuksilla ja omistajat tekevät vielä tiliäkin. Mikä siinä on väärin, näille ei tarvitse maksaa media tms. maksua vaan jakavat kaiken ilmaiseksi, kuten googlekin, ja tekevät silti voittoa.
Ilmoita asiaton viesti
”Yle:n markkinahäiriköinti tapahtuu soittamalla kaupallisia hittibiisejä 100e/kerta korvauksella ylikansallisille musiikkijättiläisille, vain siksi että ihmiset kuuntelisivat ylexiä tai extremiä tms.”
On kuin heittäisi verorahoja uuniin. 🙁
Sitten ne itkevät, kun rahat eivät riitä! Ja nämä kaupalliset hittibiisit ovat täyttä paskaa: http://www.youtube.com/watch?v=ijr4rwb2WbE
”En usko Yle:ssä olevan kovin suurta intoa yksityistämiseen, missään asiassa, koska siinä heti herää kysymys Yle:n roolista.”
Herääkö? Pikemminkin tuntuu siltä, että YLEstä on tullut osa keskiluokan ja rikkaampien ilmaispalveluita, aivan samoin kuin hulppeasta kantatieverkosta ja keskiluokka ja rikkaat määräävät näiden palveluiden laadun.
Ilmoita asiaton viesti
”Aika naurettavaa mediakritiikittömyyttä! YLEn tekemät jutut ovat vahvasti poliittisesti värittyneitä eikä Rääkkylässä ole tehty mitään mielipidetutkimusta liittyen yksityistämisiin. On tunnettua, että toimittajat haastattelevat satunnaisia ihmisiä ja ”väärät” mielipiteet jätetään julkaisematta.
Tätä se on, kun päästetään kokoomus mädättämään Yleisradiota ja sitten vielä mediamaksu pitäisi maksaa siitä, että saa oikeistopropagandaa olohuoneeseensa, hah!”
Pisteet. Täysin samaa mieltä tästä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei sitä yleä ole pakko katsella/kuunnella, maksaa on. Olisiko vasemmistopropaganda, esim. Taanila, paljonkin parempi? Kuka esittää ylessä vastaavaa oikeisto propagandaa? Ok, Taanila (kiitos heralle) on eläkkeellä, mutta yle antoi hänelle huomattavan paljon aikaa eeetterissä kommunistisen manifestin lukemiseen, miksi? Toivottavasti vastaavaa ei enää koskaan tapahdu. Ylelle riittäisi neljä kanavaa, kaksi radioon ja kaksi telkkariin, suomenkielnen ja ruotsinkielinen, tosin niistäkin ne ruotsinkieliset olisivat turhia.
Ilmoita asiaton viesti
”Täysin samaa mieltä tästä”.
Just joo. Mutta pitänee tietysti muistaa, että tällaiset asiat eivät ole ”mielipidekysymyksiä”.
Esimerkkinä vaikka se, että viiden poliisin ryhmä ei voi sakottaa autoilijaa ylinopeudesta sen perusteella, että he kaikki ovat samaa ”mieltä” siitä, että näytti siltä, että kaveri ajeli ylinopeutta, jos hän ei todellisuudessa kuitenkaan ajanut.
Kun kilpailu on kovaa, yrittäjän myönteinen mielipide siitä, että hän menestyisi taatusti paremmin, jos nostaisi huimasti hintoja, ei todennäköisesti pidä kutiaan. Vaan kävisi niin, että loputkin ostajat kaikkoaisivat.
Mielipide jostakin asiasta ei auta menestymään paremmin, jos sitä mielipidettä ei ole todistettu oikeaksi. Melipide jostakin ei ole vielä juuri minkään arvoinen.
Vaikka 70% ihmisistä olisi sitä mieltä, että kommunismi olisi toteutettuna erittäin hieno ja toimiva järjestelmä, ei se tarkoita sitä, että tuo silti jossakin todella toimisi. Päinvastoin.
Jos auton elektronipunkureen korjaaja sanoo, että autostanne on elektronipunkure mennyt rikki, ei se tarkoita sitä, että toisenlaisen mielipiteen esittämällä autonne äkkiä tulisikin kuntoon.
Mielipiteet ovat vain mielipiteitä – niiden perusteella on hyvin vaikea tehdä minkäänlaisia, oikeita päätöksiä – etenkin, jos mielipiteitä kysytään enimmäkseen niiltä, joilla ei kysytystä asiasta ole mitään ashiantuntemusta.
Eikö totta?
Ilmoita asiaton viesti
Virkamiehet ja politiikot ei voi eikä ossaa kilpailuttaa siinä mielessäkö maallikko aattelee. Kilpailutuksessa pitäs ottaa tarpheeksi kriteereitä eikä vain raha-kriteeriä.
Ja pitäs osata laskea kaikki tuet ja sidosryhmäkorruptiot.
Paskahommat jää valtiolle ja kunnille ja huonostihan siinä käy, jos met verorahoilla makselhaan yksityiselle palveluntuottajalle…?
Vastustan terveyenhuollon yksityistämistä ja THL:lle ja kaikelle terveydenhuollolle ja lääke- ja rokotetoiminnalle valtion taholta tarkastus ja kontrolli oikeus ja velvollisuus! Joku semmonenko Ruottissa on, ettei bisnesmiehet vie meiltä kaikkea.
Aatelkaa ihmiset, aatelkaa loppuuun asti ja käyttäkää julkista terveydenhuoltoa, vai taisin jo sanoa.
Ilmoita asiaton viesti
Kriteereitä ja kriteerejä no huomattavaa on että julkinen puoli kyllä alitaa aika usein nuo kriteerit mitä on asetettu kas kummaa.
Ilmoita asiaton viesti
Voi voi, Hilkka. Kuinka vaikeaa se onkaan kilpailuttaa?
Mies kilpailutti kodinkoneyrittäjiltä televisiota – siis halvimmalla.
Ja yksi yrittäjä jätti 30 euron tarjouksen tälle miehelle.
No tuo ”tarjous” voitti hinnaltaan tietysti ne muut ja mies kiiruusti sitten osti tuon television.
Ikävä vain, että tuossa televisiossa oli ”kiinalainen” sähköjärjestelmä, jonka töpseli ei edes sopinut landian töpselireikään.
Ja televisin toimintanappulat oli tehty niin halvoista materiaaleista etteivät ne kestäneet kuin muutaman painalluksen ja hajosivat sen jälkeen.
Ja halavan hinnan salaisuus oli myös siinä, että valmistuksessa tehtaalla oli unohtunut asentaa antennipaikka laitteeseen kerta kaikkiaan kokonaan.
Mutta edullinenhan tuo televisio oli.
Mies vain unohti mainita tarjouskilpailussaan, että tuolla televisiolla pitäisi pystyä katselemaan ohjelmiakin – pidempäänkin, jota tällä kyseisellä pelillä ei onnistunut lainkaan tekemään.
Pikku virhe kilpailutuksessa…!?
Eikö totta?
Ilmoita asiaton viesti
Vaikkakin kyseessä taitaa olla hyvin kärjistetty tilanne niin yhtä kärjistäen voisin todeta, että jos ei tuossa kohtaa älyä vaatia kaupan purkua (laki on television ostajan puolella tuollaisessa tilanteessa) niin on totta vie laatikkonsa ansainnut.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkäpä se televisioyksilö oli tarkoitettu katsottavaksi eikä ohjelmien arvostelemiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Henri Myllyniemi, jos ja kun kysymyksessä on kilpailutus niin silloin tilaajana on ollut esim. miehen yhdenmiehen yritys. Tällöin ei kuluttajan suojaa ole kun ei ole kuluttajaakaan, sopimuksia ei pureta ilmaiseksi.
Kilpailutuksessa täytyy tarkasti määritellä mitä ostetaan, koska ethän sinä ikinä voi voittaa kilpailutusta jos ynnäät sinne sellaisikin kuluja noita ei nimenomaisesti ole pyydetty. Esim. jos kysyt öljynvaihdon hintoja ja toinen sanoo 50e ja 150e niin kumman valitset? Etenkin jos tämä 150e:n tarjouksen tekijä oli laskenut mukaan suodattimet ja kuntotarkastuksen ku se on hyvä siinä tehdä. Kilpailutuksessa ei pidä huomioida mitään muuta kuin se mistä on kysymys koska muutoinhan tarjousten vertailtavuus on mahdotonta.
Kaiken vaaditun kirjoittaminenkaan ei liene liian vaikeata.
Joku pelkäsi verorahojen valuvan ulkomaille, no jos toiminta halpenee niin verorahoja säästyy ja kun työntekijät ja yhtiö kuietenkin maksavat veroja ja yritys toimii suomessa niin vain osinkona maksettava osuus voi edes periaattessakaan päätyä ulkomaille.
On tapauksia, esim HBL, kaupungin yhtiö tekee tappiota kilpailemalla veroa maksavia yhtiöitä pois halvemmilla tarjouksilla, veronmaksajat sitten pääomittavat tappiollista kaupunginyhtiötä. Eli jää verot saamatta ja joutuu vielä tappiotkin maksamaan. Ei liene järkevää sekään.
Ilmoita asiaton viesti
Oikkonen
Jumankauta-juu. ”Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi” sanoa nyt se, että me emme ole ollenkaan niin alistettua kansaa kuin on haluttu uskotella.
Yksi näyttö tästä on mielestäni vuosien 1939-1945 sota, jolloin suomalaiset puolustivat omaa identiteettiään, omaa demokraattista yhteiskuntajärjestelmäänsä ja omaa kansallista itsenäisyyttään suurvaltoja vastaan ”hintaa kyselemättä”.
Silloiset maanpuolustajat ja heidän tärkeät muistopäivänsä on erityisesti 70-luvun DDR:n ystävien toimesta lyöty ”maan rakoon” ja heidät on saatettu häpeämään ”natsi-menneisyyttään”, että ”suomalaisille hätääkärsiville työläisille” olisi saatu ”lisää liksaa” Neuvostoliiton liiketaloudellisesti epäterveille periaatteille perustuneesta idänkaupasta, jonka lopullisen laskun suomalaiset pk-yrittäjät pakotettiin maksamaan 90-luvun lamassa.
Omaa suurvaltojen meille markkinoimaa ”alistuneisuutta” kumartamattomille edellisen sukupolven edustajille:
http://www.youtube.com/watch?v=RHfBscWCJzQ
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä työ-, mies- ja sotakunnon todistaminen on nimenomaan alistetun kansan historiastaan sisäistämä hyve. Myös silloin kun näitä hyveitä todistelemme ja toistelemme toinen toisillemme.
Sotaa käynyt Suomi oli lapsentasoisten kansalaisten maa. Vallitsi taantunut valtiokirkollinen yhtenäiskulttuuri, sukupuoliseparaatio ja oikeistossa militaari-ihannointi. ”Talvisodan henki” oli tyypillinen sokin aiheuttama mutuaalireaktio, sellaisena hyvin yleisinhimillinen.
Suomessa ensimmäinen kaikkien mielipidesuuntien toiminnan salliva demokratia syntyi hävityn sodan seurauksena sodan jälkeen. Demokratian kannalta sodan häviäminen oli erääänlainen historiallinen onnenkantamoinen.
Historiallisesti alistetun ja alamaisasenteet sisäistäneen kansan dualismeille rakentuva ajattelu ei ole koskaan meistä poistunut. Nyt sen hyödyt korjaa Kokoomus, jonka kannatus perustuu nimenomaan ”kahden kerroksen yhteiskunnan” yhä jatkuvaan olemassaoloon.
Puolue kerää kannatusta laajalti niiltä jotka samaistuvat ”sosiaalisesti ylöspäin”, eivätkä ymmärrä ettei veroparatiisiyhtiöitä suosiva talouspolitiikka ole kuin rikkaimman prosentin etu.
Nykyiset ajat ovat jatkumoa alistetun kansan perinteelle. Perinteestä irti pääseminen on likimain mahdotonta, koska ihmiset ovat takertuneet omiin samaistumiinsa ja junnaavat niissä niitä toistellen kuin uisivat käsipohjaa tervassa.
Ilmoita asiaton viesti
Oikkonen,
Höpö-höpö. Fyysisen voimankäytön valitsee aina se, joka ei ole ”aikuistunut”. Suomen [kuten monen muunkin itsenäisen eurooppalaisen pienvaltion] kohdalla tuon valinnan tekivät diktatuurivaltiot Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa.
Nykyiset ajat ovat ”jatkumoa alistetun kansan perinteelle” ainoastaan siksi, että ”nykyisen ajan” valtaa käyttävän nomenklatuuran oligarkian mahdollistaminen onnistui ainoastaan ruplien ja vaalikarjalle kerrottujen pötypuheiden avulla.
Ilmoita asiaton viesti
Hölttä
Voimankäyttöön sortuvan lapsentasoisuudesta ei mitenkään seuraa se että kohteena olevat olisivat aikuistuneita.
Vain kahden kerroksen yhteiskunnassa on ”vaalikarjaa”.
Ilmoita asiaton viesti
uusin KANSAN ÄÄNI luettavissa
http://www.kansanaani.net
Kansan Ääni 3/2011: Nälkä ajaa ihmiset jonottamaan ruokaa
Tuoreimmassa lehdessä muun muassa:
– Sota ja globalisaatio käsi kädessä
– Lainsäädäntö eriarvoistaa kehitysvammaiset
– Ulkoistaminen uhka hyvinvoinnille
– Vapun puheet
– Kun rintama aukesi ”Jäämereltä välimerelle”
– Kiina juhlii puoluettaan
– Venäjän eliitin hajaannus
Ilmoita asiaton viesti
Pitää kysyä KAIKKIEN mielipidettä, ei vain asiakkaiden. Asiakkaita ovat nekin, jotka eivät juuri nyt ole terveypalvelujan varassa. Sanotaan mieluummin – pitää kysyä asukkailta.
Ilmoita asiaton viesti
Oikkonen :”Vain kahden kerroksen yhteiskunnassa on ”vaalikarjaa”.”
Olenko muuta väittänyt. Ensimmäinen kerros on kansalaisten arkipäivästä jo aikoja sitten irronnut puoluepoliittinen nomenklatuura ja toinen kerros ovat kansalaiset, joilla ja joiden ääntä kuulematta nomenklatuura maksattaa mm. omien virheidensä laskut ”simuloiden” politiikkaa, jonka piti olla yhteisten asioiden hoitoa.
Ilmoita asiaton viesti
””Ensimmäinen kerros on kansalaisten arkipäivästä jo aikoja sitten irronnut puoluepoliittinen nomenklatuura””
Kahden kerroksen yhteiskunta on vuosisatoja, vuosisatoja, vuosisatoja vanha. Rakenteet säilyvät, koska ajatusrakenteet säilyvät.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä on tärkeintä kysyä..olemmeko niin lapsia vielä,että annamme rahan ratkaista terveytemme. Tiedän,että kokoomuslaiset eivät haluaisi kaikkien saavan terveyttään hoidetuksi..siksihän tätä asiaa tässä väännetään,kun vain kykenisi myöntämään sen.
Jos kuitenkin mietitään tuota kysymystä julkisen ja yksityisen erosta,niin maksaako oikeasti julkinen terveydenhuolto kansakunnalle mitään? Mihin se raha päätyy verrattuna esim.ulkomaiseen yksityiseen?
Ilmoita asiaton viesti
tuon kysymyksen voi nimenomaan esittää julkiselle puollelle…
Ilmoita asiaton viesti
Kommentti Ossi Mäntylahdelle 17.7.2011 17:34
Kyllä lienee palvelunnauttijan kannalta sama, kuka tuottaa kunhan palvelu pelaa (mieluummin edullisesti kuin kovasta hinnasta).
Jos yritysten motivaatiota lähtee pohtimaan, tässä esimerkissä onkin kova mietinnän paikka, vaikka kyse on liikennepalvelun tuottamisesta. Monikansallinen Veolia operoi reittiä, joka ei takuuvarmasti ole meillä peloteltua kerman kuorintaa, mutta niin vain junat kuitenkin kulkevat ja sehän on pääasia matkustajan kannalta.
http://www.youtube.com/watch?v=c64CTSqxF5s&feature…
http://www.trainprovence.com/
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Hyvinpä näyttää Veolia kulkevan, vaikka operaattorina on voittoa tavoitteleva kylmä kapitalisti.
Ilmoita asiaton viesti
Yksityistämisen problematiikka ei tyhjene siihen, että lasketaan jossain tilinpidollisessa kustannuspaikassa saatu säästö. Tapa jolla oikeistopoliitikot houkuttelevat päättäjiä näin ajattelemaan kertoo siitä että asiaan elimellisesti liittyvät laajemmat ongelmat halutaan aktiivisesti unohtaa.
Nämä ongelmat eivät ole ideologisia, vaan nimenomaan talouden kokonaisuutta koskevia. Talous on aina kokonaisuus, jossa jokainen rahaliike kirjautuu vähintään kahdelle eri tilille. Taloudessa siitä, että jokin toimija toimii omalta kannaltaan parhaalla ja tehokkaimmalla mahdollisella tavalla ei suinkaan välttämättä seuraa se, että kokonaisuus muuttuisi paremmaksi.
Viime vuosikymmenien muutokset talousajattelussa ovat tapahtuneet aivan tiettyyn suuntaan. Kansantaloudelliset puitteet ovat hajonneet, ja ylikansalliset yritykset ovat ajaneet kansallisten rajojen yli mennen tullen. Samaan aikaan yrityksissä on tapahtunut yrityskulttuurimuutos, jossa vanhat toimialasidonnaiset yritysjohtajat ovat saaneet väistyä vain rahaa ja tuottavuutta ajattelevien ekonomistien tieltä.
Tällaiseen kehityspuitteeseen yksityistäminen sopii kuin luonnostaan. Siinä tiistyy talouden uusi ”henki”, eli tilinpidollisen yksikön eristäminen yhteyksistään, kaiken toiminnan näkeminen pelkkänä rahavirtana, ja ratkaisujen tekeminen tilinpitoyksikkö kerrallaan pelkästään ekonomistisin perustein.
Sivumennen sanoen: tässä talousajattelu saavuttaa taloususkonnon luonteen. Koko maailma nähdään vain talouden merkityslaajentumana. Muita kuin ”taloudellisia realiteetteja” ei osata edes ajatella.
Mutta kaikesta taloususkonnosta huolimatta vain tietynlaisten taloudellisten kysymysten ajatteleminen on sallittua. Esimerkiksi juuri sellaisten jotka poimivat keinotekoisesti rajattuja toimintoja kokonaisyhteydestään ja miettivät miten tietyllä tilinpidolla saataisiin menoja karsituiksi. Kukaan ei yhtä aktiivisesti tarkastele niitä tilejä joilta sama toimenpide vie tulot.
Samoin: kuinka moni on kuullut pohdintoja siitä esimerkiksi siitä, pitäisikö kansantalouteen syöttää lisää rahaa sen rahan korvaamiseksi, joka yksityistämisyhtiöiden kautta katoaa maasta veroparatiiseihin? Jos näin ei tavalla tai toisella tehdä, kansantalouden rahavirrat ehtyvät.
Yksityistalous pitää aivan legitiiminä sitä että raha on ”yksityistä” ja jokainen saa tehdä ”omilla” rahoillaan mitä haluaa. Tosiasiassa kuitenkaan raha ei siinä mielessä voi olla yksityistä, että sitä voitaisiin viedä mistä tahansa minne tahansa aiheuttamatta kokonaistalouteen aukkoja ja rahavirtoihin katkoksia. Jokainen ”yksityinen” rahaliike vaikuttaa myös kokonaisuuteen.
Kokonaisuuteen, jonka hallinnan me olemme näinä päivinä menettämässä, muun muassa sen seurauksena, että liian suuret taloustoimijat ovat ”omalla” rahallaan saaneet tehdä mitä tahtovat.
Ilmoita asiaton viesti
Yksityinen ei voi koskaan olla edullisempi kuin julkinen.
Julkisen sektorin täytyy saada palvelustaan sen verran tulosta, että saadaan katettua menot.
Yksityisen sektorin täytyy kanssa saada menot katettua ja SEN LISÄKSI pitää saada kapitalistin taskuun menevä voitto. Ja tuo voittohan revitään tietysti sen maksavan asiakkaan taskusta. Eli ehdoton ei kapitalistien ahneudelle.
Ilmoita asiaton viesti
Hehehe.
”Yksityinen ei voi koskaan olla edullisempi kuin julkinen.
Julkisen sektorin täytyy saada palvelustaan sen verran tulosta, että saadaan katettua menot.
Yksityisen sektorin täytyy kanssa saada menot katettua ja SEN LISÄKSI pitää saada kapitalistin taskuun menevä voitto. Ja tuo voittohan revitään tietysti sen maksavan asiakkaan taskusta. Eli ehdoton ei kapitalistien ahneudelle.”
Ja tätä aivopierua olette peukuttaneet.
Ajatusleikki, kumpikohan on tehokkaampi fillarilähetti joka tekee duunia oman firman piikkiin, esim toiminimellä, vai valtion virallinen polkupörälogistiikkavastaava? Onhan ne duunareiden palkatkin maksettava joka tapauksessa, tuottamattomien duunarien palkat on maksettava tuottavasta työstä, samoin tuottamattomien virkamiesten palkat. Miettikää nyt oikeesti vähän. Yritystoiminta kannattaa aina kun jotakin kannattaa ylipäätään tehdä, ei voittoa voi laittaa hintoihin, voitto jää kun laskut on maksettu, ihan samoin se on julkisella puolellakin, siellä se ”voitto” hassataan sitten osaston pikkujouluihin tms. jotta ei tule budjetti leikkauksia.
Ilmoita asiaton viesti
”Yritystoiminta kannattaa aina kun jotakin kannattaa ylipäätään tehdä, ei voittoa voi laittaa hintoihin, voitto jää kun laskut on maksettu, ihan samoin se on julkisella puolellakin, siellä se ”voitto” hassataan sitten osaston pikkujouluihin tms. jotta ei tule budjetti leikkauksia.”
Se kokemus mikä minulla on julkisella puolella työskentelemisestä kertoo jotain muuta. Ei niitä ”voittoja” mihinkään pikkujouluihin käytetä. Ne käytetään siihen, että osa töistä ulkoistetaan yksityiselle puolelle ja näin saadaan budjetti pidettyä isompana, koska ulkoistetut työt hoitava yrittäjä veloittaa kaikesta ns. ylimääräisestä, mitä ei ole ulkoistussopimikseen muistettu kirjoittaa.
Ilmoita asiaton viesti