Lukutaitoinen perussuomalainen
Perussuomalaisten metsurikansanedustaja Teuvo Hakkarainen on
ollut ahkera.
Törkeän pitkän kesälomailun sijasta Hakkarainen on
hakeutunut kielikurssille. Kielikurssi järjestetään Maltalla, koska huhujen
mukaan yksikään oppilaitos Suomessa ei kykene tarjoamaan Hakkaraiselle sopivaa
oppimisympäristöä.
Soitin asiasta Perussuomalaisten hevosmiesten
tietotoimistoon ja siellä kiistettiin ehdottomasti, että asialla olisi mitään
tekemistä maahanmuuttajien yleistymisessä suomalaisissa kouluissa.
Samaisen tietolähteen mukaan Jussi Halla-aho ei ole lähdössä
kielikurssille Maltalle. Tämä on ymmärrettävää. Halla-ahon ei tarvitse lähteä
pakoon maahanmuuttajia, koska hän ei ole rasisti. Hän on vain
maahanmuuttajavastainen.
Kielikurssiakin vaikuttavampaa on kuitenkin Hakkaraisen
kolumni tuoreessa Keskisuomalainen-lehdessä.
Kirjoituksessa erityinen merkittävää on Hakkaraisen kyvykkyyden
korostaminen. Jutussaan Hakkarainen painottaa olevansa ”lukutaitoinen perussuomalainen”. Miksi korostus? Löytyykö puolueesta
muitakin?
Kolumnissaan Hakkarainen kritisoi ”annetaan ja otetaan” -menetelmää
ja on huolissaan pienten ja keskisuurten yritysten tulevaisuudesta. Lisäksi hän
on kovasti pahoillaan EU:n tukipaketeista.
Syynkin ymmärtää.
Harvalla pienellä ja keskisuurella yrityksellä on mahdollista
saada toimintansa tueksi satoja tuhansia euroja EU-rahaa.
Viitasaarelaisella sahalla on.
Että sinäkin. Et parempaa keksinyt? Saat varmaan samanhenkisen porukan peesiin kohta. Tunnetko nyt itsesi paremmaksi ihmiseksi?
Ilmoita asiaton viesti
Niin, mikä on RKP:n apupuolueen, eli Kokoomuksen kanta pakkoruotsiin?
Puoluekokouksen päätös pakkoruotsista taisi olla malliesimerkki lukutaidosta? Sarkasmia?!
Hakkaraisen lausuman takana on tietenkin herrakansan tokaisu.
2. TIISTAINA 28. KESÄKUUTA 2011 kello 12.02
Valtioneuvoston tiedonanto VNT 2/2011 vp
Astrid Thors /r (vastauspuheenvuoro): Arvoisa puhemies, värderade talman! Huolestuin perussuomalaisista äskettäin, koska viikossa edes edustaja Saarakkala, joka on lukutaitoisimmasta päästä, ei ollut pystynyt lukemaan näitä 80:tä sivua. (Timo Soini: Käsittämätöntä puhetta!) Se merkitsee kyllä aika suurta haastetta tulevalle eduskuntakaudelle, jos ei tätä määrää ole pystytty tässä ajassa lukemaan.
Ilmoita asiaton viesti
Onko siis Saarakkalankin syytä alkaa korostaa lukutaitoaan? 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Parhain Ossi Mäntylahti,
olet ilmeisesti lukutaidoton kokoomuslainen.
Lausuma on Astrid Thorsin, kuten voit lukea täysistunnon pöytäkirjasta.
Kertoisitko kumpi puoli Kokoomuksen puoluekokousedustajista oli pakkoruotsiäänestyksessä lukutaidottomia?
Perussuomalaiset ovat hauska yhteiskunnallinen ilmiö, mulkut paljastavat itsensä.
Ilmoita asiaton viesti
Ja mitä pakkoruotsiin tulee, asia jakaa kokoomusta.
Ilmoita asiaton viesti
Vastakkainasettelun aika on näemmä todellakin ohi. Tosin itse en ole moisen ismin kehittäjän puoluekirjaa hommanut. Mutta todettakoon, etten se minäkään aina liian korrekti pääse omassa kielenkäytössäni olemaan.
Kun näemmä kansa on onnistuttu typeräksi osoittautuneella pankkikriisipolitiikalla jakamaan kahtia – ja näemmä kahtiajako näyttäisi olevan ihailtu malli myös ihan päätäntäinstituutioihin asti niin josko vaihdamme suosiolla vastakkainasetteluajan pois ja tietty puolue tarkistaisi sanomansa vaikka muotoon: ”Yhteenottojen aika on alkanut”, lähtisikö Mäntylahti ajamaan tätä muutosta? Vaikka soittamalla muutamaan hevosmiesten tietotoimistoon näin alkajaisiksi?
Ilmoita asiaton viesti
Sinänsä aivan sama mitä perussuomalainen tekee.
Kielikurssi jossa suositaan suomalaista tulkitaan rasistiseksi.
Jos ei halua ulkomailla opiskella kieliä, se tulkittaisiin selkeänä osoituksena muukalaiskammosta.
Kykyä hankea EU tukia on selkeä huijaus.
Kokoomuksen edustajalta nämä kolme edellä mainittua asiaa pidettäisiin osoituksena älykkyydestä, suvaitsevaisuudesta ja avarakatseisuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Onko tämä sellaisen fiksun kokoomuslaisen blogi? Jos osaan oikein lukea tihrata, niin taitaapi olla!
FANTASTINEN fiilis, kun sain kunnian kirjoittaa näin fiksuun kokoomuslaiseen blogiin, että minustakin luetun ymmärtäminen on hyvin tärkeää. Ja mopokortti.
Ilmoita asiaton viesti
Ja tämä vuodatus tulee itsejulistautuneelta kvarttipersulta, joka haukkuu maan hallitusta maanpettureiksi?
Merja hyvä, jos kuva on vino, ei vika ole peilissä.
Ilmoita asiaton viesti
Kvarttipersuhan se sellainen on, joka ei ole täyspersu. Kvart ööver niinko ruottalaiset sanova.
Ja maanpetturihallitushan se sellainen on, joka ikäänkuin varkain, lupaa kysymättä, ajaa Suomen osavaltioksi. Terijoen hallitushan sitä yritti muinoin, mutta jäi toiseksi. Kansa ei tykännyt. Ja niin se muuten tulee tekemään nytkin, haukuttepa Hakkaraista miten paljon lystäätte. Onhan se eräänlaista viihdettä teikäläisille, ns. mediapeliä. Anti paukkua vaan, sitä kirkkaamman kruunun varmaan saatte…seuraavissa vaaleissa. Heh heh.
Ilmoita asiaton viesti
Perintövaltiuspuolueilla on luonnollisesti kova kiire osoittaa, että vaalipöydälle hypännyt kissa onkin hiiri. Opposition voimattomuus onkin helppo osoittaa siirtymällä kesälomalle, jolloin uusien edustajien lienee aika vaikea perehtyä konkreettisiin ongelmiin tai julkituoda niitä kaljakeitaisiin vetäytyneille kesäsuomalaisille. On olemassa todellinen vaara, että protestiäänet valuivat jälleen kerran hukkaan.
Siitä yhtenä todisteena on kokoomusaktiivi Mäntylahden puolinokkelat mustamaalausprojektit, jotka osaltaan todistavat, että kokoomuksessa ei ole opittu mitään. Kaikki kommentit viittaavat siihen, että ylimielisyys on ansaittu perintöominaisuus tai sitten korkeasti koulutetun kykypuolueen edustajien lukutaito on ani harvassa tapauksessa kumuloitunut ymmärtämisen muotoon.
Ainoat suoraselkäisemmät lausunnot ovat tulleet Ilaskiveltä ja Niinistöltä.
Reaalimaailmassa politiikka näyttäytyy näin: Perinnepoliitikko on yhteiskunnalliselta vaikutusvallaltaan ja suorituskyvyltään 50-kuutioinen mopo verrattuna markkinavoimien 1200-kuutioiseen kiitäjään. Kun mopopoika ei voi isommalleen mitään, se keskittyy ilkkumaan naapurin pikkupersun rungosta hitsattua jopoa ja leikkii suurta valkoista päällikköä.
Vain kolmessa vuosikymmenessä yhteiskunnan vastuullisesta selkärangasta vääntäytyi esille syöpäkasvain, joka on tunkeutunut koko yhteiskuntaan ja tulee lamauttamaan sen perusteellisesti. Hamekangas ei riitä. Suosittelen vaippoja. Niitä kierrätettäviä.
Ilmoita asiaton viesti
On hupaisaa, kuinka Hakkaraisesta oikein tekemällä tehdään kaiken mahdollisen pahan alku ja juuri. Iltapäivälehdistö mustamaalaa miestä minkä kerkeää ja täällä Uudessa Suomessakin puolet blogaajista tyrmää miehen täysin ja toinen puoli yrittää ymmärtää.
Mäntylahti kuuluu selkeästi ensimmäiseen ryhmään. Kaveri linkkaa Hakkaraisen kirjoittamaan artikkeliin ja tarttuu kahteen sanaan, joita mies on käyttänyt tyylikeinona, ei niinkään korostuksena. Sen sijaan, itse kolumnin aiheen Mäntylahti sivuuttaa kahdella lauseella, joihin hän vielä viittaa parissa lauseessa.
Lukutaitoinen perussuomalainen on mielestäni ennemmin viitaus siihen, että kuka tahansa, lukutaitoinen kokoomuslainen, demari tai jopa ruotsalainen voi tuosta hallitusohjelmasta lukea asiat, jotka Hakkarainen nostaa esille. Nuorten unohtamisen hallitusohjelmasta, hyväntahtoisen perusturvan noston ja sen totaalisen tuhoamisen heti seuraavassa hallitusohjelman lauseessa, eurooppalaiset pankkituet ja sukupuolineutraalin avioliiton. En missään nimessä ole Hakkaraisen kanssa samaa mieltä aivan kaikesta, mutta mies ainakin perustelee ja esittelee asiansa asiallisesti. (Toisin kuin eräät, mutta ei mennä siihen.)
Ilmoita asiaton viesti
Lauri Pajunen
”On hupaisaa, kuinka Hakkaraisesta oikein tekemällä tehdään kaiken mahdollisen pahan alku ja juuri”.
Kyllä Hakkarainen on hoitanut homman ihan itse.
Ilmoita asiaton viesti
Muistan muuten senkin, kuinka eräs naispuolinen kokoomusvaikuttaja Helsingistä valitti sitä, että Jussi Halla-aho ei osaa PUHUA. Hänen mielestään Jussin olisi pitänyt olla äänessä enemmän valtuuston kokouksissa. Eihän sellainen ihminen voi olla aivan normaali, joka ei räpätä kokoaikaisesti. Hän, siis tämä kokoomusvaikuttaja päätteli terävästi tästä, että Halla-aholla ei ole kykyä ja kansalaiskuntoa vastuulliseen tehtäväänsä.
Tämä toinen ”persu” ei siis osaa kokoomuslaisen mielestä LUKEA.
Ilmoita asiaton viesti
Uskon, että Hakkarainen osaa kirjoittaa moottorisahalla. Mitenkäs Ossi osaa?
Ilmoita asiaton viesti
Ossi osaa kastella leetaa kuumaan maitoon ja laittaa vielä hilloa päälle.
Ilmoita asiaton viesti
Onko kokoomuksen Ilkka Kanerva maastapoistumiskiellossa, kun kielikurssi ei kelvannut vanhalle hulivilipojalle? Ikellähän on tulossa oikeudenkäynti 50 000 euron lahjusten ottamisesta, joten poliisi lienee laittanut korruptiopuolueen edustajalle matkustuskiellon, vai?
Ilmoita asiaton viesti
Onko kokoomuksen Ilkka Kanerva matkustuskiellossa?
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Kanervan+lah…
Ilmoita asiaton viesti
Jos maahanmuuttopolitiikasta puhutaan, niin Malta on erinomainen tutustumiskohde Hakkaraiselle ja muillekin, koska tämä Välimeren pikkusaari on suurissa ongelmissa Pohjois-Afrikasta vyöryvien laittomien maahantunkeutujien kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Odotan mielenkiinnolla Hakkaraisen kielikurssia.Mikä on hänen seuraava munauksensa.Aina pitää hovissa olla yksi narri.Hakkarainen on eduskunnan narri.Sen verran viisas,että osaa lypsää valtiolta kaikki etuudet,mm.messevät taximatkat.Kohta kuullaan…..
Ilmoita asiaton viesti