Suomen luottoluokitusta ei saa vaarantaa!

Juuri kun Yhdysvaltojen tuoreiden aavistuksen odotettujen
talouslukujen myötä maailmantalouteen saatiin edes aavistus positiivista sävyä,
muuttui tunnelma viikonloppuna hyytävään suuntaan. S&P laski Yhdysvaltain
luottoluokitusta ja Euroopan johtajat ovat hikoilleet viikonlopun uusien
suunnitelmien kanssa.

Viimeisimpien tietojen mukaan Euroopan keskuspankki EKP
aloittaa euroalueen valtionobligaatioiden ostot. Paljon puhutuista
eurobondeista tulee kuin tuleekin totta.

Koko EU:n kehityksen kannalta tämä tarkoittaa entistä
tiiviimpää integraatiota. Pakko on varsin hyvä motivaattori, vaikka olisin itse
toivonut vähemmän dramaattisia liikehdintöjä.

Luojan kiitos Suomella on pitkän väännön jälkeen
toimintakykyinen hallitus. Kataisen ja Urpilaisen on ehdottomasti pidettävä
hallituksen linjat suorina.

Hallituksessa pitää muutenkin olla tarkkana.

Jos markkinat alkavat epäillä jopa Yhdysvaltojen velanmaksukykyä, se tarkoittaa ettei yksikään maa ole
epäilyksiltä turvassa! Etenkään ei Suomen kaltainen pieni pohjoinen maa.

Jos markkinoiden usko Suomen hallituksen toimintakykyyn ja
budjettilupauksien pitävyyteen alkaa horjua, meillä on käsissämme erittäin
vakava kriisi. Valtionvarainministeriön on ryhdyttävä välittömästi päättäväisesti
toimiin tämän estämiseksi.

Suomen luottoluokitusta ei saa missään nimessä vaarantaa! 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu