Hyvinvointivaltio 3.0

Osallistuin torstai-iltana Töölön kirjastossa järjestettyyn useiden
pääkaupunkiseudun Kokoomusnuorten paikallisjärjestöjen organisoimaan Hyvinvointivaltio
3.0 –seminaariin
. Nimestään huolimatta seminaari keskittyi lähinnä
kolmannen polven hyvinvointivaltioon, ei uusiin sosiaalisen median
verkkopalveluihin.

Tilaisuuden avausalustuksen pitänyt Keskuskauppakamarin Risto E. J. Penttilä nosti esille
alustuksessaan oivaltavia ajatuksia suomalaisen yhteiskunnan nykytilasta ja
tähän johtaneesta polusta.

Suomalainen hyvinvointivaltio syntyi käytännössä 60-luvulla
Lintilän työryhmästä alkaneen Tupo-prosessin seurauksena. Tuolloin yhteiskunnan
taloudellinen tilanne oli paljon nykyistä talouskaaosta vaikeammassa
tilanteessa: devalvaatiot jylläsivät ja tällä oli vaikutusta koko yhteiskunnalliseen
tilanteeseen.

Nykyihmisistä voi kuulostaa täysin käsittämättömältä
tuonaikainen korko- ja inflaatiotaso. Pelkona oli jopa 17 % vuotuinen
inflaatio. Omalta osaltaan tätä ruokki yhteiskunnan hirttäytyminen indekseihin.
Vuokrat, palkat, lääkkeiden ja ruuan hinnat, vakuutukset jne. olivat kaikki indeksisidonnaisia.

60-luvulta alkanutta aikakautta Penttilä kuvaa osuvasti
Niukkuuden aikakaudeksi. Tuolloin yhteiskuntaa kannattelivat metalli ja metsä.
Sekä tietysti myös idänkauppa Neuvostoliiton kanssa.

Toisen sukupolven hyvinvointivaltio syntyi 90-luvun laman
jälkeen. Se rakentui käytännössä Nokian nousun varaan ja yhteiskunnallisessa
mielessä voidaan puhua yhteiskunnan Avautumisesta.

Toisen sukupolven hyvinvointiyhteiskunta on kuitenkin nyt kulkenut
Nokian suvereeniuden päivien päättymisen lailla tiensä loppuun. Onkin varsin
hyvä kysymys miten tästä päästään eteenpäin.

Tilaisuuden historiallinen osuus oli ehkä hieman kuivahko Aalto-yliopiston dosentin luento.
Mutta tämän jälkeen Tampereen yliopiston johtamistieteen laitoksen professori Risto Harisalo pääsi vauhtiin.

Ja voi pojat minkälaiseen vauhtiin!

Harisalon luennon kantava teema oli kunnallisen
itsehallinnon logiikka. Hänen perusväittämänsä mukaan kunnilla ei ole tällä
hetkellä tosiasiallista itsehallintoa koska ne elävät valtion tiukassa
ohjauksessa. Keskusvalta sanelee kunnille palvelulakien avulla mitä niiden pitää
tuottaa. Näin kunnat ovat taantuneet palveluntuotanto-organisaatioiksi.

Harisalon mukaan suuri syyllinen tähän kehitykseen on
kuntien tasapäistäminen. Liikaa tasa-arvoa. Tässä syyttävä sormi osoittaa
luonnollisesti kohti Kepua, joka on härkäpäisesti demarien tuella vaatinut
asumiseen tasa-arvoa.

Näinhän asia juuri on. Jos Kepu saisi päättää, kaikki
kunnalliset palvelut julkisesta liikenteestä alkaen olisivat samaa tasoa
Viitasaarella ja Kaisaniemessä.

Seuraus tästä on se, että kaikilla Suomen kunnilla menee
suurin piirtein yhtä huonosti. Tämä on toki demarihenkeen sopivaa kurjuuden
tasapäistämistä, joten ei ihmekään että olemme saaneet aikaiseksi nykyisen
kaltaisen horjuen pystyssä pysyvän yhteiskunnan.

Mitä meidän sitten pitäisi tehdä?

Kuntien määrä ei ole ongelma. Ongelma on se, että valtio asettaa
kunnille liian tiukat vaatimukset. Tilanne paranisi merkittävästi jos valtio
yksinkertaisesti lopettaisi vaatimusten asettamisen kunnille. Kunnat voisivat
olla velvollisia järjestämään vain tietyn äärimmäisen pienen peruspalvelutason.

Kaikki tämän päälle tuleva tulisi kuntien itsensä päätettäväksi.

Eli rautalangasta: valtion on ok velvoittaa kuntia pitämään
yllä palokuntaa ja peruskoulua, mutta ei päivähoitopalvelua. Päätös
päivähoidosta tulisi tehdä kunnissa itsessään. Sama luonnollisesti koskee
julkista liikennettä: runkolinjat pakollisia, koulukyydit eivät. Päätös
koulukyydeistä tehtäisiin kunnissa itsessään.

Kuulostaako pelottavalta? Aivan varmasti. Tämähän
tarkoittaisi sitä, että kunnat saisivat itse valtaa päättää omista asioistaan. Apua!
Uskalletaanko me ottaa vastuuta itsestämme?!

Jos Suomen kuntakenttä saataisiin kehittymään Harisalon vision
suuntaan, olisi kuntien kokojen kanssa pelaaminen täysin merkityksetöntä
valtiolle.

Seuraus luonnollisesti olisi se, että kuntiin syntyisi
äksöniä oikein olan takaa. Kunnat alkaisivat kilpailla oikeasti toistensa
kanssa ja tämä olisi erittäin tervetullutta kehitystä. Kilpailusta nimittäin
syntyy innovaatioita ja innovaatioita me toden totta tarvitsemme kuihtuvien
palveluntuotanto-organisaatioiden sijaan.

Ekstrabonuksena asuntojen hinnat todennäköisesti asettuisivat
järkevälle tasolle.

* * *

Lukijoille kerrottakoon myös, että pääsinpä minäkin ääneen
seminaarissa. Vaatimaton kontribuutioni oli kysymys tohtori Penttilälle. Esitin
kysymyksen julkisuudessa heitellystä ajatuksesta valtionvelan hoitamisesta
inflaatiopaukun kautta. Periaatteessahan Yhdysvallat ja EU voisivat liittyä
kimppaan ja tarkoituksellisesti inflatoida valuuttaansa painaakseen
valtionvelan suhdetta bruttokansantuotteeseen alemmaksi. Kun kerran
maailmankauppa käydään voittopuolisesti dollareissa ja euroissa, voitaisiin
periaatteessa toimia näin härskisti eikä kauppakumppaneilla olisi asiaan
juurikaan sanomista.

Penttilä huomautti vastauksessaan, että Yhdysvallat itse
asiassa toimii osittain jo nyt näin.

Tämä ei ole lainkaan ongelmatonta kehitystä. Inflaatiolla on
nimittäin paha tapa äityä turhan helposti ja se ei ole itsessään mikään
rakenteellisia ongelmia ratkaiseva hopealuoti.

* * *

Omasta puolestani lämpimät kiitokset seminaarin
järjestäjille. Harisalo sai minusta fanin. Penttilän fani olen ollut jo aiemminkin.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu