Urpilainen vaarantaa Suomen luottoluokituksen

Olen katsellut perussuomalaisten Timo Soinin naamavärkin
vääntelyä viime viikkojen aikana tuntien lähinnä vääntelyä omassa
ruuansulatuselimistössäni. Kun paine Kreikka-paketin ympärillä kasvaa, Soinin vahingoniloinen virne senkus leviää.

Lällän lieru, eurolta pääsi pieru!

Persuoppositiota astetta vakavampi ongelma ovat demarit,
jotka ovat hirttäytyneet hallitusohjelmassa sovittuihin Kreikka-takuisiin ja
eivät selvästi ymmärrä miten vaarallisesta asiasta on kyse.

Saksan johdolla koko Eurooppa on korjaamassa
markkinahäiriötä ja Suomen on erittäin aiheellista olla tässä työssä mukana. Meidän
on oltava aktiivinen eurooppalainen toimija ja ratkaisujen löytäjä.

Valitettavasti Urpilaisen vakuuskiukuttelulla Suomi antaa
asiasta täysin vääränlaista signaalia: ei
voi olla niin että Suomen tärkein anti koko mantereen kattavan talouskriisin hallintaan
on ensisijassa oman perseen turvaaminen
. Jos vähänkään merkittävämmät maat
toimisivat näin, meillä olisi käsissämme nationalististen intressien sekä
eristäytymisen aatteiden vahva nousu ja tällaista kehitystä on syytä välttää
kaikin keinoin.

Urpilaisen toiminta itse asiassa vaarantaa Suomen
luottoluokituksen.

Väite on kova ja ansaitsee perustelut. Otetaan kuitenkin
ensin askel taaksepäin ja selvitetään taustoja.

Koska varsinkin persuleiristä tulevan disinformaation määrä
ylittää kaiken hyvän maun rajat, ei ole mikään ihme että kansalaisten suuren
enemmistön on vaikea pysyä kärryillä mistä asiassa oikeasti on kyse. On siis
varsin paikallaan, että asioita yksinkertaistetaan ja väännetään rautalangasta.
Lukijat olkaa hyvät ja korjatkaa asiavirheet kommentteihin, niin saadaan
tämäkin blogaus ajan tasalle.

* * *

Kreikan valtiolla on velkaa noin 340 miljardia euroa siinä missä Suomella kohta 100 miljardia eetä. Maan kansantalous on noin tuplaten Suomen
kokoinen ja bruttokansantuote per henkilö noin 70 % Suomen vastaavasta. Suomeen
verrattuna Kreikka on heikommin menestynyt maa, mutta ei missään nimessä
sentään mikään kehitysmaa.

Kaikki maailman maat ottavat säännöllisesti markkinoilta
lainaa. Tätä kutsutaan valtionobligaatioiksi ja tavanomaisissa olosuhteissa kenellekään
ei tule edes mieleen pyytää vakuuksia valtionobligaatioita ostettaessa.
Kokeilkaapa vain kysyä Suomen Valtionkonttorista  vakuuksia Suomen obligaatioita ostettaessa. Ei tipu. Eikä myöskään heru jos tallennat Nordean tilille palkkarahat.

Valtioiden on järkevää ottaa lainaa, jos rahat käytetään
oman maan kehittämiseen. Esimerkiksi tieinvestointeihin tai muuhun
infrarakentamiseen. Syömävelaksi rahaa ei kannata lainata – ainakaan kovin
pitkäksi aikaa.

Valtiot ottavat lainaa globaaleilta rahoitusmarkkinoilta. Ne
saavat aina tyypillisesti lainansa otettua, sillä länsimaisten valtioiden
ajautuminen konkurssiin on äärimmäisen epätodennäköistä. Tyypillisesti valtiot
ottavat lainaa parin vuoden pätkissä ja uusivat näitä lainoja muutamien vuosien
välein.

Kreikan talouden suurin ongelma on menokurin puute. Maahan
on pesiytynyt niin pahasti epäterveitä korporaatioita että niihin verrattuna
kotoiset ammattiyhdistysliikkeemme ovat kilttejä kuoripoikia. Silti kotimaisten
korporaatioiden lailla nämä ovat lapioineet julkista rahaa sidosryhmilleen ihailtavan
aktiivisesti. Ja valtio on maksanut viulut.

Helleenien bileet jatkuivat kunnes lopulta joku alkoi
laskeskella ja huomasi että maa elää yli varojensa. Markkinat alkoivat epäillä
maan kykyä laittaa taloutensa kuntoon ja tämän takia maalta perittävä korko
nousi sietämättömäksi.

Kreikka oli vaarassa ajautua maksukyvyttömäksi. Ja jos maa
ajautuu maksukyvyttömäksi, siitä kärsivät hetimiten siellä toimivat pankit:
valtio nimittäin takaa kussakin maassa pankkien toiminnan ja jos kokonainen maa kaatuu konkurssiin, kuka takaa
pankit? Ei kukaan
. Niiden toiminta loppuu ja lainat erääntyvät maksettavaksi.

Meillä on Suomessa erittäin ikäviä kokemuksia
pankkikriisistä. 90-luvun lamassa käytännössä koko Suomen pankkitoimiala oli
hetken valtion varassa ja tämä tuli meille mielettömän kalliiksi niin
rahallisesti kuin yhteiskunnallisestikin. Varsinkin jälkimmäisen laskuja
maksetaan edelleen.

Koska verkottuneessa 2010-luvun maailmassa eri maiden pankit
ovat tiiviissä yhteistoiminnassa keskenään, aiheuttaisi kokonaisen länsimaisen
valtion ja tämän pankkien konkurssi takuuvarmasti vakavan markkinahäiriön.

Tällaisesta vakavasta markkinahäiriöstä nähtiin elävä
esimerkki, kun Lehman Brothers meni konkkaan Yhdysvalloissa vuonna 2008. Kukaan
ei tiedä mitä Kreikan kaatuminen oikeasti aiheuttaisi, mutta Aisopoksen sanoin
vestigia terrent – jäljet pelottavat.

 * * *

Pitkän poliittisen kriisiytymisen jälkeen muut euromaat ja
IMF tulivat Kreikan avuksi. Sen sijaan, että Kreikka olisi ottanut lainaa
avoimilta markkinoilta, muut euromaat ja IMF lainaavat sille rahaa. Päätös
asiasta tehtiin vuoden 2010 toukokuussa
. Tämän lainan korko on kohtuullinen
ja lainapaketin koko noin 120 miljardia euroa.

Muut maat hoitavat lainan annon ottamalla itse lainaa
ja lainaamalla rahat eteenpäin. IMF:n tapauksessa siihen osallistuvat maat
takaavat IMF:n lainanoton. Näin siis muun muassa Ruotsi ja Iso-Britanniakin
osallistuvat Kreikan ensimmäiseen apupakettiin, vaikka eivät euroon kuulukaan.

Suomen osuus Kreikan ensimmäisestä apupaketista on 1,6
miljardia euroa. Määrä on Suomen osalta rahallisesti iso, mutta valtiontalouteen
suhteutettuna pieni. Suomi maksaa joka vuosi saman verran ja vähän ylikin
riihikuivaa rahaa oman valtionvelkamme koroista. Ja tänä vuonna uutta velkaa
otetaan 10 miljardia euroa juokseviin kuluihin.

Kreikan suhteen kyse on takuista, ei ”rahan lahjoittamisesta”.
Tämä on erittäin tärkeää ymmärtää, vaikka soinilainen Brysselin
propagandakoneisto pyrkii hämärtämään tätä eroa minkä parhaansa taitaa.

Kun tällaiseen toisen valtion lainausoperaatioon lähdetään,
syntyy varsin ikäviä poliittisia jännitteitä. Ei ole missään nimessä
miellyttävää, että Suomella tai millään muulla maalla on riskiä Kreikan
valtiontaloudesta. Järjestelyn on ehdottomasti oltava väliaikainen ja sekä
Suomella että muilla lainaa antavilla valtioilla on järjestelyn myötä vahva
sananvalta Kreikan talouden järjestämiseen. Helleenien on todellakin syytä
laittaa asiansa järjestykseen ja pian.

Tällä hetkellä IMF ja euromaat ovat siis järjestäneet noin
kolmasosan Kreikan valtion lainoista.

Järjestely ei ole kuitenkaan riittänyt rauhoittamaan
markkinoita. Nyt käsittelyssä on seuraava noin 110 miljardin euron paketti ja
tämän Kreikka-2 –paketin jälkeen muut euromaat ja IMF olisivat järjestelleet
noin 2/3 Kreikan valtionveloista.

On varsin todennäköistä, että kakkospaketinkin jälkeen
Kreikka tarvitsee apua. Luvassa on kolmospaketti, jonka jälkeen koko Kreikan
lainakanta on muiden eurovaltioiden ja IMF:n järjestelemää.

Jos Suomen osuus noudattaa samaa kaavaa kuin aikaisemmin,
Kreikka kolmosen jälkeen vastuumme ovat kokonaisuudessaan noin viisi miljardia
euroa.

Onko luku iso? On. Onko se siedettävä? On. Maamme ottaa joka
vuosi tätä enemmän riihikuivaa rahaa lainaa juoksevien julkisen sektorin
menojen kattamiseen. Summa vastaa myös ”vain” noin kahden vuoden korkokulujamme.

Asioista ei pidä tehdä isompia kuin ne ovat.

Saman verran rahaa saisi kulumaan jos Suomen valtionvelan
korko nousisi. Ja tässä piileekin Urpilaisen toiminnan aiheuttama riski.

* * *

Muistelkaamme mitä tapahtui Amerikassa hetki sitten:
luottoluokittajat rankaisivat Obaman hallintoa sen kyvyttömyydestä nostaa
Yhdysvaltain velkakattoa. Jenkit menettivät AAA:n luottoluokituksen ja ovat nyt
AA+:n maa.

Miten hitossa on mahdollista, että Ranska tai pieni
eurooppalainen syrjäinen Suomi olisivat merkittävästi Yhdysvaltoja
luotettavampia velkojen maksajia? Ei mitenkään.

Muistakaapa minkä takia luottoluokittajat laskivat Jenkkien
luottoluokitusta: kyvyttömyydestä päästä
poliittiseen sopimukseen asioiden järjestelystä
.

Juuri tästä samasta
kyvyttömyydestä on kyse myös Euroopassa
. Ja Suomi on omalta osaltaan
vakuusvenkoilullaan toimimassa juuri päinvastoin kuin meidän pitäisi. Sen
sijaan, että etsisimme yhdessä muiden eurooppalaisten valtioiden kanssa
rakentavaa polkua eteenpäin, vaikeutamme omalla toiminnallamme yhteistyötä ja
ratkaisun löytymistä.

Rakentavalla yhteistyöllä Suomella olisi tuhannen taalan
paikka edistää meille tärkeitä asioita Kreikka-2 –paketin syntymisessä. Nyt
Urpilainen hukkaa aikaa ja energiaa täysin toisarvoiseen puuhasteluun, joka väistämättä
johtaa Suomen valtionvarainministerin leimaamiseen nalkuttavaksi kitisijäksi.

Kokoomus tukee pitkin hampain demarien vaalilupauksen
pitämistä, mutta minä ja yhä useammat muut sanovat ääneen että vakuusteatteri
on demarien leväperäisten hölinöiden aikaansaamaa ja demarit saavat luvan sen
setviäkin. Kokoomus tukee tätä koska näin lupasimme, mutta hymyssä suin tätä ei
tehdä.

Demarileirin on kuitenkin syytä miettiä erittäin vakavasti uhkaa
Suomen ja koko Euroopan luottoluokitusten laskemisesta. Jos ilmassa alkaa olla
merkkejä luottoluokittajilta tulevasta AAA:n laskusta johtuen kyvyttömyydestä
tehdä poliittisia päätöksiä, nousee esiin väistämättä kysymys hallitusohjelman
prioriteeteista.

Hallitusohjelmassa on
nimittäin sovittu eksplisiittisesti, että hallitus ei tule vaarantamaan
toiminnallaan Suomen parasta mahdollista luottoluokitusta
. Olisi todellinen
emämunaus päästää tämä laskemaan.

Tripla-A:n menettäminen nimittäin maksaisi Suomen
valtiontaloudelle satoja miljoonia euroja vuodessa lisääntyneinä korkokuluina.
Olisi sulaa hulluutta päästää tilanne tähän. Näillä rahoilla on paljon
parempaakin käyttöä tämän ja tulevien hallitusten toimintakauden aikana.

Astele varovasti Jutta.

Maan etu on tärkeämpää kuin varomattomat hölinät vaalitenteissä.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu