Vihailta meni metaksi
Seurasin mielenkiinnolla TV2:n vihapuhetta käsittelevää iltaohjelmaa. Mutta jouduin pettymään. Keskustelu meni kovin suomalaiseen tyyliin metakeskusteluksi, eli keskusteluksi keskustelusta. Ei siis varsinaisesta asiasta.
On jotenkin hassua, että esimerkiksi Hommafoorumin Turkkila peräänkuuluttaa juridisia määritelmiä vihapuheesta ennen kuin olisi halukas keskustelemaan asiasta. Ei kieli toimi näin. Ja varsinkaan asiallisen ilmaisun ei pitäisi olla kenellekään aikuiselle edes konseptina liian vaikea.
Pitäisikö meidän alkaa puhua ”vihapuheen” sijasta mieluummin vaikka vihan lietsomisesta tai aggressiivisen ja syrjivän asenneilmapiirin yllyttämisestä?
Kun keskustelu meni metatasolle, jäi varsinainen asia pitkälti käsittelemättä. Eli mitä vastuuta vihaa lietsovilla tahoilla on puheistaan. Englannissa ladeltiin vuosien vankeustuomioita mellakoihin yllyttämisestä.
Niin ikään käsittelemättä jäi eduskunnan tuore päätös kriminalisoida suuressa salissa termin ”persu” käyttö. Ja Ruohonen-Lernerin möläytys Kokoomuksen ja RKP:n ”äärioikeistolaisuudesta”.
TV2:n väki olisi voinut tehdä työnsä paremmin myös taustatöiden ostalta. Nyt varsinkin vasemmistolaiset naiset huusivat koko ajan päälle ja keskeyttivät aivan asiallista argumentaatiota.
En siis menettänyt mitään keskittymällä ohjelman esitysajan aikana oleellisempiin asioihin.
Edustaja Ruohonen-Lernerin äärioikeistolaisuusjutut ihmetyttävät minuakin. Kansallisesta Kokoomuksesta kun on puhe pitäisi puhua umpiäärikommunistisesta liikkeestä.
Ilmoita asiaton viesti
Pistä Areenasta pyörimään, ja kuuntele edes. Niin minäkin tein, kun luin Internetistä että on joku ”vihailta” ollut.
Sitten jumituin katsomaan…
Ossi on toki oikeassa, Puheenvuorossa käydään paljon laadukkaampaa ja monitasoisempaa keskustelua kuin tuolla.
Ilmoita asiaton viesti
Minulta uupuu vielä joku oleellinen codecci kun käyttiksen pistin hiljattain uudelle kovalevylle vanhan sanottua poks. Areenan sivut jauhavat niitä pallukoita vaikka sähkökatkokseen asti. Flash-playerit toimivat kyllä muualla.
Eipä silti, en ole kotimaisia paskakanavia seurannut pitkiin aikoihin. Pasilaa joskus katsoin, sitä ennen HBO:n sarjaa Six Feet Under.
Ilmoita asiaton viesti
Katsoin tuon keskustelun. Ajankohtaisen Kakkosen toimittajat ovat ryhtyneet turhan varovaisiksi. Suomen Sisu olisi pitänyt ottaa enemmän esille. Lopun Matias ”Scorpio” Turkkalan kommentti illan aikana esiintyneeseen vihapuheeseen liittyen vain vahvisti tämän. Suomen Sisu on persujen/hommalaisten Akilleen kantapää johon pitää iskeä säälimättä. Esim. tämä Hannula nainen on kuulemma järjestön jäsen jonka toimittajat jättivät mainitsematta. Sitä vaan että kuinka puolueeton onkaan sitten tutkimuksensa hommalaisista?
Täytyy näin heteronaisena todeta että suvaitsevaiston kukkahattutädit olivat muuten todella kauniita nuoria naisia:) Tälläistä pinnallista..
Ilmoita asiaton viesti
Aira Joki:
”Täytyy näin heteronaisena todeta että suvaitsevaiston kukkahattutädit olivat muuten todella kauniita nuoria naisia”
Enpä kiellä, vaikka silmistä ajoittain säkenöivä viha ei ketään kaunistakaan. Päällimmäisenä minulle nimittäin jäi heistä sellainen vaikutelma, että he olivat keskustelun kiukkuisimmat osanottajat. Jäin pohtimaan, että mistä moiset vihantunteet mahtavat juontaa. Tunnehan on luonnollinen ja tulee jos on tullakseen, mutta syiden pohtiminen on verrattomasti hedelmällisempää kuin vaikkapa sen, minkälainen on heidän ulosantinsa vihaansa ilmaistessaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ei juridisen määritelmän edellyttäminen ole millään lailla naurettavaa, jos jopa kriminalisointi uhkaa ”vihapuhetta”. Silloinhan määritelmää juuri tarvitaankin.
Entä vihan lietsojien yleinen vastuu vaikkapa väkivallasta? Utöyan tapauksesta vain Breivik on vastuussa suunnittelun, toteutuksen ja seurausten osalta, vaikka hänen ajatuksenaan taisi olla sosialidemokraattisen ideologian syyllistäminen. Tietenkään Breivik ei milloinkaan kykene esimerkiksi hyvittämään tekoaan edes osittain, mutta se on toinen juttu. Eipä ole kukaan tainnut asettua omana itsenään seisomaan Breivikin rinnalle ”myös minä olen syyllinen” -hengessä.
Kirjoitin jo erääseen toiseen Vihailta-kommenttiin, että Chike Ohanwe ja Ari Paulow muodostivat aivan erinomaisen ja esimerkillisen kaksikon edustamaan modernia, monikulttuurista ja silti/siksi itsevarmaa suomalaisuutta. Ohanwen optimismi teki keskustelulle ja ainakin minun sisimmälleni todella hyvää!
Ilmoita asiaton viesti
Miten tyypillistä, siellä keskusteltiin keskustelusta ja keskustelijoista, itse aihetta sivuttiin kun muistettiin.
Ilmoita asiaton viesti
En katsonut ohjelmaa, mutta kommentoinpa silti.
Metakeskustelu on keskustelua keskustelusta. Jos keskustelun aiheena on (viha)puhe, se on kai määritelmällisesti jo metakeskustelu.
Jos sensijaan keskustelu kääntyy puheeksi siitä, miten vihapuheesta puhutaan, ollaan jo toisella metatasolla. Puhumattakaan siitä, kuinka metaa on se, että aloitit keskustelun keskustelusta keskustelemisesta – ja minä kommentoin aloitustasi, enkä sen aihetta.
Ilmoita asiaton viesti
Ville Rydman oli rautaa, hän on muutenkin ollut suosikkipoliitikkojamme. Hänet tulisi saada eduskuntaan.
TOSIASIA on kuitenkin se, että Homma-foorumi, Halla-aho ja Suomen sisu ovat vastuullisia, isänmaallisia, älyllisiä, järkeviä ja oikealla asialla.
Yhtä lailla totta on, että hysteeriset huutelijat ovat pihalla, vaarallisia Suomelle ja tunnetasolla yksinkertaisesti vastenmielisiä tyyppejä.
Kaikissa maailman maissa (olen ollut niistä 80:ssa) on tiukat rajat maahanmuutolle, ja omia kansalaisia suositaan aina ja kaikkialla.
MIKSI EI SUOMESSA?
On OIKEIN suosia suomalaisia ja asettaa rajoituksia ulkomaalaisille. Näin on KAIKISSA tuntemissani maissa, Suomea lukuun ottamatta.
Ilmoita asiaton viesti
Ainoastaan Japanissa on terve maahanmuuttopolitiikka.
Ilmoita asiaton viesti
Markukselta ytimekäs kommentti.
Juuri noinhan se on. Maassa maan tavalla. Jokaisessa maassa. Maahanmuuttajan tehtävä ja velvollisuus on osoittaa yhteiskuntakelpoisuutensa.
Lomakohteista käsin ei saa oikeaa kuvaa yhdenkään maan kansalaisten patriotismista ja rasistisista asenteista. Hysteeristen huutelijoiden pitäisi muistaa tämä.
Ilmoita asiaton viesti
”TOSIASIA on kuitenkin se, että Homma-foorumi, Halla-aho ja Suomen sisu ovat vastuullisia, isänmaallisia, älyllisiä, järkeviä ja oikealla asialla.”
Eivät ole. Halla-aho on älyllinen, mutta outo. Homma on epä-älyllinen ja Israelin propagandakone. Sisua en tunne. H-a vaikuttaa vahvasti Mossadin ystävältä tai jopa täsmäohjukselta.
Katsokaapas esim. Homman sääntöjä:
”8 § Salaliittoteoriat
USA:n salainen varjohallitus, Illuminati ja/tai älykkäiden delfiinien salaliitto eivät ole vastuussa monikulturismista”
Sen jälkeen voisi lukea jo 50-luvulla kirjoitetun pätkän USA:n suuresta Gestaposta eli ADL:stä, joka on FBI:n oikea käsi:
http://www.controversyofzion.info/Controversybook/…
Ilmoita asiaton viesti
Taisi olla tuo hypetetty ja viihdyttävä muotifilosofi Slavoj Zizek joka myös surkutteli Israelia ajatellessaan millaisia tuon maan ”ystäväksi” nykyään itsensä lukevat ovat:D:”with friends like this who needs enemies”
Ilmoita asiaton viesti
Tismalleen näin!
Wille Rydmanille erityiskehut; siinä oivallinen esimerkki malltillisesta realistista, joka hallitsee asioista keskustelemisen niiden oikeilla nimillä, eikä nykykokoomusmaisen poliittisen korrektisti mielistellyt ja miettinyt jokaista sanomistaan ”suvaitsevaisuuden velvoitteen” valossa.
Huolestuttavinta koko kekustelussa oli huomata, että toiset eivät näe mitään pahaa siinä vaikka koko Suomi islamisoituisi ja poliittinen islam tulisi valtaan SUOMESSA. Se puistatti!#
Ilmoita asiaton viesti
Siis kun Israel omistaa kaikki ja päättää, mitä sanotaan mistäkin, niin miksi se ei ole uhka? Ja kun kerran on näin, niin miten se islam uhkaisi islamisoida koko maan? Eikö Israelille ainakin riittäisi vain osan islamisointi? Nuiden islamilaisten kanssa kun ei niin hyvin pärjää kuin hölmöläisten.
Ilmoita asiaton viesti
Minä koin Rydmanin lähes perussuomalaisia ajatuksia esittäväksi sujuvasanaisuudeksi, joka ei kuitenkaan argumentoinut juuri mitään. Hän ei siis vakuuttanut.
Ilmoita asiaton viesti
Luhtanen:
”Kyse on siis maltillisesta islamista, jos lasten tietokilpailun pääpalkinto on rynnäkkökivääri.”
LOL. Kyse on militantti-islamistisesta Al-Qaidan kanssa yhteistyötä tekevästä, Somalian keskushallitusta vastaan taistelevasta Al-Shabab -ryhmästä. Se on erittäin kauuuuuuuuuuuuuuuuukana maltillisesta.
Go and get your facts straight:
http://topics.nytimes.com/top/reference/timestopic…
Ilmoita asiaton viesti
Suomen tulemisesta islamisoiduksi valtioksi on yhtä vähän phdittavaa kuin, että mitäs tehdään jos humanidit valloittavat suomen. Islam on siinä mielessä poliittinen uskonto, että siinä on myös kerrottu miten tulee elää. Toki niin on kristinuskossakin, mutta eihän kristityt edes kymmentä käskyä nuodata vaan sen toteuttamiseen tarvitaan maallinen laki. Mutta suomesta ei islamilaista valtiota saa tekemälläkään. Elleivät PS suomalaiset usko katollisen Soinin heitä siihen johdattavan. Aamen.
Ilmoita asiaton viesti
En katsonut ohjelmaa, mutta kuulemani mukaan kommunistinuoret olivat pahasti alakynnessä ja kokoomusnuorten puheenjohtaja puhui viisaita.
1980-luvulla vasemmiston mielestä oli pahoja imperialistien pahoja aseita ja Neuvostoliiton rauhanaseita. Nyt kuulemma pahaa väkivaltaa ja hyvää väkivaltaa, riehujan poliittisesta taustasta riippuen.
Ilmoita asiaton viesti
”En katsonut ohjelmaa, mutta kuulemani mukaan kommunistinuoret olivat pahasti alakynnessä ja kokoomusnuorten puheenjohtaja puhui viisaita.”
Suosittelen että katsot ohjelman Areenasta:)
Ilmoita asiaton viesti
Ainoat VIHAPUHEET, mitä olen missään mediassa tähän mennessä nähnyt, ovat kohdistuneet Perussuomalaisiin yleensä ja Halla-Ahoon erityisesti. Näissä puheissa on linjana ollut yleisesti jotakin tämänsuuntaista: ”Ainoa hyvä persu on kuollut persu!”
Tällaiseen verrattuna Halla-Ahon jyrkimmätkin kärjistykset ovat aika leppoista huumoria.
Mikä onkaan vihapuhetta?
Ilmoita asiaton viesti
Minun mielestäni ei ole ollenkaan huono asia keskustella yhteiskunnallisessa keskustelussa yhteiskunnallisista, ts. kaikille yhteisistä normeista. Nämä normit voivat olla kirjoittamattomia, kirjoitettuja tai jopa lainsäädäntöön vahvistettuja. Etenkin silloin kun keskustellaan lain tarpeesta, tulisi asiasta käydä laajaa keskustelua. Vihapuhe tai vihakirjoittelu on juuri tällainen asia.
On myös asiallista pohtia mielipiteenvapauden merkitystä sekä yksilön oikeutta yhteiskunnalle outoihinkin mielipiteisiin. Missä kulkevat tällöin ilmaisun rajat, olettaen samalla että rajat ovat kaikille samat.
Keskustelua voisi avata myös siihen suuntaan, että onko yksilön pakko olla sosiaalinen ja tutustua erilaisiin kulttuureihin, mikäli häntä eivät sellaiset kiinnosta. Onko oikeus olla jonkun mielestä juntti rasisti, mahdollisesti myös ilmaista tätä ilman että haukutaan juntiksi tai rasistiksi. Onko suomalaisella oikeus elää omassa kulttuurissaan, johon hän on tyytyväinen?
Ilmoita asiaton viesti
tuplan poisto
Ilmoita asiaton viesti
Kuuluukohan tämän IT-alan hakkaraisen agendaan muuta kuin persut, Halla-Aho ja vihapuhe. Kovin on populistinen kampanja ensi vaaleihin.
Ilmoita asiaton viesti
Mäntylahti olisi silti eduskuntaan parempi kuin moni nykyinen siellä kököttäjä.
Ilmoita asiaton viesti
Kuivakkuus poistuisi. Ei Mäntylahdella montaa asiaanpureutuvaa puheenvuoroa ole tässä viime aikoina (kesästä lähtien, kun aloin seurata tätä palvelua) ollut. Lähinnä populistista telaketjufeministi-läppää johtuen muiden demokratian toimivuuden pohdinnasta.
Tämän blogin suosituimmat -osiosta otsikkotasolla yksi kirjoitus nousee esiin. 13.9. tuo Urpilainen-juttu, joka on sinänsä otsikoitu hyvin, mutta mitä kirjoituksesta löytyy? ”Lällän-lällän-lieru”-puheenvuorojako pitää pöntöstä ruveta esittelemään suuressa salissa?
Jos näin tapahtuisi niin mikäköhän sitä demokratiaa mahtaisi eniten pitää pilkkanaan? 😀
Ilmoita asiaton viesti
Eihän tuolla keskustelulla ollut mitään edellytyksiä sujua, kun osa keskustelijoista (tahallaan tai ehkä ehkä jopa ihan vilpittömästi) lähti siitä, että Halla-aho olisi oikeasti halunnut Kreikkaan panssareita.
Ilmoita asiaton viesti
”vihapuhetta käsittelevä iltaohjelma”
Ainoastaan Suomessa on näin idioottimaisia ohjelmia.
Ilmoita asiaton viesti
”vasemmistolaiset naiset huusivat koko ajan päälle”
Vasemmistonaiset ovat joskus söpöjä, yleensä naiveja ja aina oikeassa. 😉
Ilmoita asiaton viesti
Keskustelu oli monipuolinen, ja oli ilo nähdä siinä pelkästään nuorehkoja ihmisiä. Sai hyvin kuvaa siitä, minkälaisten ihmisten käsiin Suomi on jäämässä.
Olisi mainiota, jos joku tekisi keskustelusta puolueettomasti kootun kirjallisen selostuksen, johon olisi kerätty olennaiset näkökulmat kaikilta tahoilta.
Olen aika lailla tuolla autoa ajaessani uutisia kuullessani ihmetellyt, miten Halla-ahon vaikertelu keskustelun yhtenä avauksena on tänä aamuna ollut suuri uutinen. Eihän siinä ollut mitään uutta. Uutta asiaa tuli itse keskustelussa.
Ketkä minulle jäivät positiivisesti mieleen?
Chike Ohanwe, joka melkein silmät kyynelissä sanoi jotakin hyvin kuvaavaa: ”En todellakaan halua, että lapseni kokevat saman kuin minä 20 ensimmäisenä elinvuotenani”. Kannattaa pysähtyä miettimään, mitä tuo tunne tarkoittaa käytännössä ja missä. Esimerkkejä on Eurooppa täynnä, mutta minäkin olen sen kokenut. Keskustelussahan yritettiin myös selvittää sosiaalisia syitä anarkismin syntyyn.
Demarinuorten Sanna Marin ja Kristillisdemokraattisten nuorten Aki Ruotsala olivat asiallisia, sympaattisia ja sovittelevia. Sanna Marin sanoikin oleellisen todellisuudesta: Kyllä Suomessa on täysi vapaus keskustella politiikan sisällöstä, kunhan ei osoitella syrjivästi mitään ryhmää tai ketään yksityistä.
Joka esittää muunlaisia uhkakuvia, kiemurtelee oman tarkoituksensa mukaisesti, ja se tarkoituksenmukaisuus on syytä nähdä.
Keskustelussa tuli selväksi, että vihapuhetta on puhe ja kirjoittelu, joka edistää syrjintälakien rikkomista (Rikoslain 10 luvun 11 §). Sitä edistää kaikenlainen ihmisten erottelu meihin ja muihin. Sillä tavalla ei Suomen bruttokansantuotetta ja kansalaisten onnellisuutta lisätä. Hajoittamisella hallitsemisesta ei seuraa kokonaisuutta eikä myönteistä dynaamisuutta. Siitä seuraa lisäksi se, että parhaat, suurella rahalla kouluttamamme voimat lähtevät maasta – työpaikkojen perässä.
Tiedän, miten suuri vaikutus yksittäisen ihmisen itsetuntoon ja sitä kautta perheen hyvinvointiin ja kansantuotteen tekemiseen on lapsena koetulla syrjinnällä, koska olen itse tullut syrjityksi ja siitä suurin vaivoin analysoiden ylös ponnistellut. Olen aina sen puolella, jota kohden ilman hänen omaa syytään hyökätään, erityisesti, jos käytetään kieroja aseita.
Ilmoita asiaton viesti
”Chike Ohanwe, joka melkein silmät kyynelissä”
Hän onkin näyttelijä ammatiltaan, ei Chike esiinny ilmaiseksi edes Ajankohtaisessa Kakkosessa.
Palkattu näyttelijä luki iltasadun.
Ilmoita asiaton viesti
Erinomaista Freddy, erinomaista!
Ihminen ei ole ihminen sen jälkeen, kun hänellä on ammatti. Kaikki lapsuuden ikävät kokemukset on pois pyyhäisty ja kaikki on kaupan.
Niinkö olet omalla kohdallasikin kokenut?
Ilmoita asiaton viesti
Joo tuohan on vain hölynpölyä ilman todisteita. Aikoinaan Venäjän juutalaisväestössä väitettiin tsaarien sortavan juutalaisia. Samaavirttä hoettiin lehdissä ja vasemmiston kanssa, vaikka sitten ei edes duumassa yritetty korjata asioita. Mieletön vouhkaaminen jatkui, kunnes vallankumous saatiin.
Ilmoita asiaton viesti
Iso mies, voin itsekin itkusilmässä kertoa miten omat lapset kiusattiin kouluaikana.
Oikeastaan onko sellaisia lapsia olemassakaan jotka ei olisi jossain vaiheessa kiusattu?
Lian ruipelo, liian paksu, kierosilmäinen, pitkä, pätkä, hiljainen, yksinkertainen ja nykyään ihonväri so what?
Ilmoita asiaton viesti
Ovatko lapsesi pitäneet kiusaamista oikeudenmukaisena?
Ilmoita asiaton viesti
Pohjan Akka, ei tietenkään, mutta maailma on epäoikeudenmukainen, ei heitä niinkään harmittanut samanikäisten nahistelu, siinä oli mahdollisuus puolustautua.
Se että koulumaailmassa palkatut aikuiset osallistuvat tähän,
se oli heille henkisesti raskain, lapsi on puolustuskyvytön auktoriteetin edessä.
Ilmoita asiaton viesti
Freddy:
”Hän onkin näyttelijä ammatiltaan, ei Chike esiinny ilmaiseksi edes Ajankohtaisessa Kakkosessa.
Palkattu näyttelijä luki iltasadun.”
Höpöhöpö. Ensinnäkin Chiken ammatilla ei ollut mitään tekemistä hänen kannanottojensa sisällön kanssa. Toiseksi kukaan keskustelijoista ei ollut ”palkattu”, ei sen enempää Turkkila kuin Chikekään – toimittajat ovat YLE:n palkkaamia. Ymmärrätköhän edes eron? Ja kolmanneksi: jos nyt julkisesti väität Chikeä valehtelijaksi (”iltasatu”) on sinun syytä kaivaa esiin pitävää todistetta väitteittesi tueksi.
Heh, mutta sen kyllä huomaa että Freddy on paikallispoliitikko, kun totuus venyy ja paukkuu siihen malliin. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Freelance, en väitä valehtelijaksi.
Asiasta voi raportoida tai heitä siihen mausteeksi vähän dramaturgia.
Tuli mieleen siinä hurri-illassa, se nainen oli hyvin dramaattinen kun ei saanut synnytyksessä ruotsikielistä palvelua.
Vauvalle jäi varmasti elinikäiset traumat
Ilmoita asiaton viesti
Mitä tai ketä tämä dramaturgiasi palvelee?
Ilmoita asiaton viesti
Freddy:
”Asiasta voi raportoida tai heitä siihen mausteeksi vähän dramaturgia.”
Asiasta raportoitiin jo ohjelmassa, sillä kaikkien keskustelijoiden ammatit mainittiin ja Chikenkin kerrottiin olevan näyttelijäopiskelija.
Mutta ketä tai mitä sinun vääristelysi (”dramaturgia”) oikein palvelee? Sinulle ilmeisesti ihan normaali käytänne?
Ilmoita asiaton viesti
En katsonut TV2:sen suurta keskusteluiltaa.
En myöskään niellyt lasinsiruja, istunut muurahaispesässä tai työntänyt tikkuja kynsieni alle.
Masokismia en koskaan ole oikein ymmärtänyt.
Ilmoita asiaton viesti
”TV2:n väki olisi voinut tehdä työnsä paremmin myös taustatöiden ostalta. Nyt varsinkin vasemmistolaiset naiset huusivat koko ajan päälle ja keskeyttivät aivan asiallista argumentaatiota.”
Minkäs TV2:n väki asialle mahtaa, jos keskustelun osanottajat puhuvat toistensa päälle? Eivät YLE:n toimittajat tee taustatyötä osallistujien puolesta ja laita heitä keskustelemaan itse tuottamansa lähdemateriaalin pohjalta. Vastuu on osallistujilla itsellään ja esimerkiksi se (jonkun verran ulkonäöltään blogisti Mäntylahtea muuten muistuttava!) historioitsija loisti knoppitiedoilla ja muutoinkin melko hyvällä taustatyöllä. Jospa onkin niin, että vasemmistonaisille ideologia on tärkeintä ja tarkoitus siis pyhittää keinot?
Ilmoita asiaton viesti
Viha, viha, viha????
Ei nimi miestä/naista pahenna, ellei mies/nainen nimeä. Persu on vakiintunut lempi/haukkumanimi kansan kärttyisässä suussa, eikä sille kukaan enää mitään mahda. Mutta eduskunnassa ja muussa arvokkaammassa yhteydessä persu on samaa tasoa kuin neekeri, mustalainen, ryssä, hurri, kokkari, kepu, jne eli eivät ne kuulu niin sanottuun sivistyneeseen kielenkäyttöön. Ainakin minun korvaani särähti kuullessani jonkun naisedustajan televisioidussa eduskunnan istunnossa puhuvan persuista. Kaupunginvaltuustossa en käytä persua, vaan puhun ”meistä perussuomalaisista”.
Mielenkiintoinen poikkeus on ”demari”, jota saa käyttää eduskunnassakin ja perusteena on, että sosialidemokraatit itse käyttävät sitä. Se taas saattaa olla perua Ilmari Kiannon Punaisen viivan sanasta ”solisaliratti”, jolla hän kuvasi kainuulaisen pieneläjän vaikeutta lausua sanaa sosialidemokraatti (vaikka siinä on vain yksi suomen kielelle outo kirjain D (”ree”). Useimmat muut kirjaimet kuuluvat suomen kielen 10 yleisemmän joukkoon, jotka esiintymisjärjestyksessä ovat AITNESKLOU. ”Ämmä” ja ”ärrä” eivät mahdu top ten listalle, mutta ovat suomen kielen peruskauraa.
Mielenkiintoista on, että näiden kiellettyjen nimikkeiden käyttö on sallittu ao. ryhmän itsensä käyttämänä; esimerkiksi FST5:n ”Hurrikesä”, ”Nyt nostetaan hurri pöydälle”, jne. Puhuttu sana on kuin ammuttu nuoli, sanoi joku antiikin viisas tarkoittaen, että on hyvä harkita sanojaan. Vielä ongelmallisempi on internet, koska sinne kerran yhdellä näpäytyksellä lähetetty sanoma säilyy ikuisesti. Nyt asioista hyvin perillä olevilla tahoilla mietitään keinoja nettikeskustelun suitsimiseksi ja yhtenä keinona esitetään vähintään rekisteröitymistä ellei peräti omalla nimellä kirjoittamista. No, minä olen käynyt netissä keskustelua kielivapauden ja pohjoismaisen mallin mukaisen virallisen yksikielisyyden puolesta omalla nimelläni. Siinä olen joutunut/halunnut tuoda esiin maailman etuoikeutetuimman kielivähemmistön tekemisiä parin sadan vuoden ajalta ja seurauksena on ollut valtava henkilööni kohdistettu herjaus-, solvaus-, loiskiehunta- ja loanheittotulva. Olen niitä tallettanut ihan vain mahdollisia tulevia tarpeita varten. Minulla on DVD-levyllä kymmeniä tuhansia omia ja muiden nettikirjoituksia aina vuodesta 2003 asti, jolloin Internet alkoi yleistyä. Työ on tuntunut joskus turhalta ja turhauttavalta, mutta valtava muutos on tapahtunut kieli-ilmapiirissä ja suunta on koko ajan ollut kohti kielivapautta ja virallista yksikielisyyttä kohti – haluammehan olla aito Pohjoismaa (Ruotsissa ruotsi, Tanskassa tanska, Norjassa norja ja Islannissa islanti – joten tietenkin Suomessa suomi!).
Tunnenko vihaa? No ihan varmasti – oikeutettua vihaa epäoikeudenmukaisuutta ja tasa-arvottomuutta kohtaan.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta tuntuu siltä, että alle 30-vuotiaiden nuorten naisten pitäisi elää vähän kauemmin, eikä heitä kannata ottaa merkittäviin poliittisiin keskusteluihin:eihän niillä ollut mitään asiaa. Sekin, joka koko ajan eturivissä oli äänessä, tuntui niin tietämättömän naivilta.
Ainoat fiksut naisten kommentit olivat vanhemmilta, oikean puoleisilta naisilta, joilla olikin järkevää sanottavaa.
Miehet keskustelivat minusta asiallisesti. Sitä miestä vasemmassa ylärivissä, joka koko ajan venyttää suutaan eri suuntiin ja ’naureskelee, en kyllä kuuntelisi ollenkaan. Eihän sillä ole mitään sanottavaa, eikä mitään näkökulmaakaan. Pelkkä tyhjännaureskelija.
Hyvä, kun ohjelma yritti rakentaa siltaa, mutta ääriääniä Suomessa on paljon enemmän, mitä nyt ei ohjelmassa huomannut ollenkaan. Somalien ääri-, nationalistien ääri-, anarkistien ääripuheet jäi kuulemmatta. Kaikissa niissä on vihaista puhetta muita vastaan: turha selittää, ettei olisi.
Ilmoita asiaton viesti
Jaan tuntemuksesi täysin. Juuri noin itsekin ajattelin.
Ilmoita asiaton viesti
Ossi on turhan vaatimaton. Kokoomuksen Wille Rydman oli illan paras ja selkein puhuja. Sääli, että Cai-Göran ”Alexander” Stubbin mukaan Rydmanin kirkasta ajattelua on kokoomuksessa ”korkeintaan promillen verran”.
Ilmoita asiaton viesti
Stubb on sokea: asunut Yhdysvalloissa, eikä ole huomannut suurta kodittomien ja köyhien määrää.
Stubb palvoo monikulttuurista USA:ta: ystäväni, joka on asunut 15-20 vuotta USA:ssa, sanoo, että amerikkalaiset ovat kohteliaita vain välttääkseen suuremmat kohtaamiset eri kansanryhmien välillä. Ei ole kyse sulautumisesta tai positiivisuudesta, vaan ainoastaan teeskentelystä.
Stubb on tyhmä: haluaa Turkin ja sitä kautta muslimien massamuuton Eurooppaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni Vihailta oli varsin hyvä. Luulenpa että Ossi ei tykännyt siitä koska siitä ei tullutkaan odotettua lyömäasetta perussuomalaisia kohtaan.
Ilmoita asiaton viesti
Itse olin positiivisesti yllättynyt Persujen jätkästä siellä, puhui asiallisesti ja omalla vuorollaan, harmi ettei kaikki Persut tälläisiä ole. Olin myös ERITTÄIN kiitollinen siitä, kuinka vassari naiset puhuivat kokoajan päälle, se oli vaan niin huvittavaa nähdä kuinka itsekeskeisiä, epäkohteliaita ja suvaitsemattomia vasemmistolaisten edustajat todellisuudessa ovat. Erityisesti ”Vapaa liikkuvuus” edustaja oli huvittava, kuinka hän katsoi kuin muut olisi vähempiarvoisia.
Ilmoita asiaton viesti
Katsoinpa muuten juuri ohjelman sillä silmällä pariinkin kertaan ja laskin. Diggailemasi perussuomalaisten nuorten Simon Elo keskeytti/puhui muiden päälle kaikkein useimmin ohjelman keskustelijoista (7 kertaa). Toiseksi eniten sitä teki kokoomusnuorten Wille Rydman (5). Kolmanneksi eniten Vapaan liikkuvuuden Katja Tuominen (4). Neljänneksi vihreiden Inka Venetvaara (3) ja kirjailija Ari Paulow (3). Ja vasta sitten vasemmistonuorten poliitikko Li Anderson (2-3). Demarinuorten Sanna Marin ei tehnyt sitä kertaakaan.
(luvut eivät tarkkoja, mutta suuruusluokat ja järjestys kyllä)
Jännä juttu että sinusta nimenomaan vasemmiston naisedustajat olisivat eniten puhuneet muiden päälle, vaikka itse asiassa heitä keskeytettiin useammin kuin mieskeskustelijoita.
Tuolla joku toinen esitti että ehkä jotkut ovat siinä määrin oletusarvoisesti tottuneet naisen puheen keskeyttäviin ja päälle puhuviin miehiin, etteivät edes mitenkään noteraa sellaista, kuin sitä ei olisi lainkaan tapahtunutkaan. Mutta toisaalta huomaavat kyllä mikäli nainen keskeyttää miehen ja jopa suurentelevatkin sitä. Mielenkiintoinen ilmiö.
Ilmoita asiaton viesti
Suurin piirtein oikein kävin itsekkin uudelleen katsmassa. Minustakin tuntui, että naiset puhuivat eniten. Anteeksi
Ilmoita asiaton viesti