Helsingin Vihreiden hissikoe

Helsingin kaupunginhallituksessa on tänään käsittelyssä
erittäin tärkeä asia, joka toivottavasti saa laajaa kannatusta kaikilta
pääkaupunkimme päättäjiltä. Kyse on asemakaavamuutoksesta
Kruunuhaan alueelle
. Asemakaavan muutoksella halutaan sallia hissien
rakentaminen vanhojen talojen rappukäytäviin.

Kaavamuutos on erittäin perusteltu. Hissit
asuinrakennuksissa mahdollistavat liikuntarajoitteisten asumisen näissä
taloissa. On kaikin puolin perusteltua, että näiden rakentaminen sallitaan.

Asiasta on tehty laaja ja perusteellinen valmistelu.
Tarjolla on muun muassa päätösehdotus,
asemakaavaehdotus,
vaikutusten kohdeinventointi
ja 44 sivun mittainen vuorovaikutusraportti.

Asiaa on junnattu vuosikausia ja jostain kumman syystä erityisesti Vihreät ovat asettuneet
poikkiteloin päätöksen kanssa. He vastustavat taloyhtiöiden oikeutta rakentaa
hissejä omiin taloihinsa. Erityisesti Mari
Holopainen
(vihr.), Heli Puura
(sd.) ja Osmo Soininvaara (vihr.) ovat
olleet asian suhteen ihmeellisiä änkyröitä. He esimerkiksi torppasivat
Männistön ehdotuksen,
jonka mukaan hissien rakentaminen pitäisi olla aina mahdollista.

Miksi ihmeessä?

Vihreiden Outi
Alanko-Kahiluotokin
juuri hetki sitten täällä Uuden Suomen blogeissa
peräänkuulutti Helsingin alueiden tasapainoa. Alueiden tasapainoon tulee ehdottomasti
kuulua asumisen mahdollistaminen vanhoille ja liikuntarajoitteisille. Sisätilojen jugendromantiikan ihannointi ei saa olla esteenä järkeville
rakennusprojekteille.

Kysynkin näin julkisesti Helsingin Vihreiltä kaupunginvaltuutetuilta:
miksi haluatte estää hissien rakentamisen vanhoihin taloihin?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu