Halla-aho ja Cannonball

Tuorein jäsen perussuomalaisten kulttuurinrikastajien
pitkässä ketjussa on pakkolomaltaan palannut Jussi Halla-aho. Tämä eduskuntatyön kultamuna julisti
Facebook-sivustollaan Cannonball-oikeudenkäyntiä kommentoidessaan, että ”Voisi olla ns. yleisen edun mukaista, että
noille jätkille järjestettäisiin ampumakoulutusta”.
W-T-F ?!
Ei voi olla yksinkertaisesti mahdollista, että ampuma-aselakiasioita käsittelevää eduskunnan
valiokuntaa johtaa henkilö, joka vakavissaan ehdottaa järjestäytyneen ja
väkivaltaisen rikollisjengin jäsenille ”ampumakoulutusta”.
On aivan toissijaista mitä Halla-aho loppujen lopuksi tarkoitti
lausumallaan. Julistuksen voi tulkita joko kehotukseksi ampua
moottoripyöräjengiläiset tai sitten ehdottaa heidän pistämistään asekursseille.
Kyseessä saattaa tietysti olla myös musta huumori. Aivan sama. Halla-ahon ongelma
ei ole tyyli.
Oleellista on, että kansanedustaja
Halla-aho ei suhtaudu johtamansa valiokunnan erittäin oleelliseen sisältöasiaan
sen edellyttämällä vakavuudella. Tällaista tekstiä lateleva henkilö ei ole
missään nimessä kompetentti käsittelemään ampuma-aselain tulevaa uudistusta. Semminkin
kun muistetaan, että Cannonballin ampumisen taustalla on vihakirjoittelu
Facebookiin.
Lausuma on niin pöljä, että Halla-aho hetken harkittuaan
perui puheensa ja veti kirjoituksensa pois verkosta.
Mutta koska media ja lukijat ovat tyhmiä, Hallis ilmoitti
niskojaan nakkelevan pikkuprinsessan tyyliin jättävänsä
Facebookin jäähylle koska ”Hei haloo calkkixet!
Ettexte vaan tajuu mun juttuu?? Te ootte muutenki ihan dorkii. Ja meitsi ei kato
daijujen kanssa seukkaa!”.
(Edellisestä virkkeestä saa nasevamman lausumalla sen stadilaisteinitytön
honottavalla intonaatiolla).
* * *
Reaktio on Halla-aholle hyvin tyypillinen.
Halla-aho on vastannut jatkuvasti sanomisiaan kohtaan
esitettyyn kritiikkiin ohittamalla täysin ideologiansa sisältöön kohdistuvan arvostelun
ja väistää keskustelun asiasta vetoamalla muotoseikkoihin. Tätä samaa hän harjoittaa
puolustaessaan SS-rotutovereitaan. Hakkaraisen mölinöistä hän näkee ongelmaksi
lähinnä neekeriukoista puhumisen. Sanoman oleellinen sisältö ei saa häntä ajattelemaan lainkaan
kriittisesti.
Jussi Halla-aho on pesunkestävä rasisti.
Halla-ahosta tekee rasistin ennen kaikkea se, että hän on jo
etukäteen päättänyt neekerit, muslimit, punavihreät ynnä muut värivirheelliset syypäiksi
kaikkiin ongelmiin. Tekstit keskittyvät keksimään perusteita tälle premissille.
Aitoon 30-luvun populistityyliin Halla-aho yksinkertaistaa
monimutkaisia ongelmia niin hätkähdyttävän läpinäkyvällä tavalla, että analyyttiseen
ajatteluun kykenevä lukija jää tuijottamaan aasinsiltojen kautta saatuja johtopäätöksiä
monttu auki. ”Mitä helvettiä – eihän tuosta seuraa tämä?!”
Hyvä esimerkki logiikkavirheellisestä johtopäätöksestä on
Mestarin tuore
blogaus 12-vuotiaasta Kainat-tytöstä. Tässä esimerkkitapauksessa 12-vuotias
tyttö joukkoraiskattiin. Tästä tuli uhrin suvulle häpeää. Lopulta uhrin perhe tappoi
tytön kunniamurhaamalla.
Tapa on luonnollisesti täysin barbaarinen ja ehdottomasti
tuomittava. Meidän ei missään nimessä pidä hyväksyä tällaista äärimmäistä suvaitsemattomuutta
edes minkäänasteisen suvaitsemattomuuden suvaitsevaisuuden nimissä. On
islamilaiselle kulttuurille valtavaksi häpeäksi, että sen piirissä tapahtuu
moista.
Unohdetaan hetkeksi se, että kunniamurhat ovat muihin
muslimimaihin verrattuna erityisen harvinaisia Halla-ahon vihaamassa Saharan
eteläpuolisessa Afrikassa. Yleisesti ottaen Halla-ahon analyysi kulkee
kohtuullisen hyvin. Mutta 12-vuotiaan Kainat-tytön tarinasta tehty johtopäätös
on tyylipuhdas non sequitur:
”… on ensiarvoisen
tärkeää, että tällaisen [islamilaisen] kulttuurin edustajia muuttaa länsimaihin
mahdollisimman vähän. Peli on menetetty, jos heitä muuttaa tänne niin paljon,
että he pystyvät muodostamaan kulttuurisia enklaaveja, joiden sisällä vallitsee
musta barbaria.”
On täysin päätöntä väittää, että islamilaisen kulttuurin
edustajien maahanmuuton rajoittaminen olisi ”ensiarvoisen tärkeää”. Ei ole. Eikä tämä ole mikään ratkaisu
asiaan, eikä edes kovin hyvä aasinsilta.
Miettikää ihan oikeasti hetki mitä tällaisesta linjauksesta
seuraisi.
Entä jos Kainatilla on samanikäinen sisko, joka niin ikään
joutuu raiskauksen uhriksi, mutta onnistuu pakenemaan YK:n suojiin? Tyttö
kuuluu elinympäristönsä ja kulttuuritaustansa perusteella kiistattomasti samaiseen
islamilaiseen kulttuuriin kuin epäonninen siskonsa ja tämän raiskanneet miehet.
Onko edes Halla-aho niin sydämetön, että ei sallisi Kainatin
raiskatulle siskolle turvapaikkaa Suomesta tai yhdestäkään länsimaasta?
Tuskinpa vaan. Jussilla sentään on jonkin verran empatiakykyä, toisin kuin Valkoisen
Suomen liittoa puuhaavalla vihervasemmistolaisella Anu Palosaarella.
Toinen argumentaatioon liittyvä ajatuskatkos Halla-aholla on
asioiden suhteellisuudentajun puute. Hyvä esimerkki tästä on vaasalaisen
mamuhuligaanijengin tapauksen rinnastaminen Breivikin ammuskeluun.
* * *
Niin vastenmielisiä kuin kunniamurhat ja puskaraiskaukset ovatkin,
ne ovat silti harvinaisia rikoksia. Totta kai yksikin tällainen tapaus on
liikaa ja on varmasti paikallaan vääntää rautalangasta riskimaista saapuville maahanmuuttajille,
että yhteiskunta ei hyväksy missään nimessä moisia. Tarvittaessa valtiovallan
pitää myös ankaran pakkovallan keinoin osoittaa olevansa tämän suhteen
tosissaan.
Silti ongelman paisutteleminen mittasuhteitaan
merkittävämmäksi on yhtä järkevää kuin kategorisen maahanmuuttokiellon
esittäminen roomalaiskatolilaisille. Heidän joukossaan kun koiranleuka voisi
väittää olevan yhtälailla ”kulttuurillisesti tyypillistä” hengellisten
johtajien kuoripoikia kohtaan harjoittama homopedofilia.
Enää pitäisi vain tietää, onko myös auktoritäärisen johtajan
hallitseman ja keskusvaltaa korostavan kristillissosialistisen vasemmistopuolueen fanien vihanlietsontafoorumi Halla-ahon tarkoittama ”kulttuurillinen
enklaavi”.
Peli on menetetty, jos sellainen pystyy muodostamaan kulttuurisen enklaavin, jonka sisällä vallitsee musta barbaria.
Pallopäällä taas pallo hukassa.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-aho kommentoi FB:sta lomalle jäännin yhteydessä omia lukijoitaan:
”vallitsevissa oloissa joudun olemaan ja elämään tyhmimmän lukijan ehdoilla.”
Olisiko Turunen riittävän noheva tajuamaan, että Halla-aho saattoi tarkoittaa nimenomaan häntä? Muitakin ehdokkaita tästä kommenttiketjusta toki löytyy.
Ilmoita asiaton viesti
Ampumasekoulutus voisi olla hyväksi itsekullekkin, ettei tule vahinkoja, jos sellaisen käsiinsä saa- eli sinänsä vastuullinen kommentti Jussilta. Toisaalta asian voidaan tulkita tyhmemminkin, kuten olemme taas huomanneet.
Toisaalta ei se ampumaasekoulutuskaan aina mitään takaa jos sitä ei anneta havainnollisesti niin että osoitetaan kuinka vahinkoja sattuu kun leikkii aseilla: http://www.youtube.com/watch?v=2442_rmiidY
Ilmoita asiaton viesti
Olihan näitä rikollisuutta ihannoivia motoristeja myös Ilkka Kanervan syntymäpäivillä. Tekevätkö he keikkoja Kokoomukselle?
Ilmoita asiaton viesti
Jussi Halla-aho
Jään vähäksi aikaa lomalle fb:stä. Formaatti tukee liian hyvin absurdia huumoria, mutta vallitsevissa oloissa joudun olemaan ja elämään tyhmimmän lukijan ehdoilla. Jatkan Scriptan puolella.
”tyhmimmän lukijan ehdoilla”
Ossi on loukattu, se älähtää jne ………
Ilmoita asiaton viesti
Hei Freddy
Kiitoksia kommentistasi. Jos luet juttuni tarkemmin, huomannet kuinka olen kääntänyt tuon Halla-ahon newspeakin suomeksi.
Ystävyydellä,
– Ossi
Ilmoita asiaton viesti
Käännös palvelee kehä kolmosen sisäpuolella asuvia, he ovat varmasti kiitollisia.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikesta huolimatta on korostettava, että Halla-ahon persoonaa ei saa uhata väkivallalla esimerkiksi moottoripyöräkerholaisten taholta. Toivon todella, että harkitsemattomasta lausumasta ei seuraa mitään edes tämän tyylistä uhkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo tuli ensimmäisenä mieleen tämänkertaisesta hallistelusta. Aiempiin verrattuna Halla-aho posti typerän kommenttinsa poikkeuksellisen ripeästi, oma-aloitteisesti ja ilmoitti vieläpä jättävänsä koko viestintäkanavan. Ikään kuin jostakin tahosta oltaisiin oltu Halla-ahoon yhteydessä ja ehdotettu tietyntyyppisiä yhteisiä ampumaharjoituksia.
No ei kai.
Pikemminkin näyttää olevan niin, ettei hallis hallitse itseään ja hallistelee koska mahdollisuus. Hallistelun mahdollistava viestintäkanava on jätettävä, jottei taas tulisi töpättyä. Facebook on tehokas kanava levittämään viestiä. Monelle poliitikolle se on hyödyllinen väline viestiä suoraan kannattajilleen. Muttei hallikselle koska hallistelut, jotka halliksen mielestä ovat yllättäen viestintävälineen ja lukijan syytä.
Halla-aho on tavallaan oikeassa – tyhmimmän ehdoilla mennään, muttei välttämättä lukijan. Kantapään ja ongelman ulkoistamisen sijaan fiksu olisi ottanut oppia Wiiolta: http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/wiio.html
Ilmoita asiaton viesti
Tuossa on muuten juttu siitä Vaasan ammunnasta http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/poliisi…
Kyseessä on tuon mukaan pari kantasuomalaista. Ei siis kannata tehdä Lipposia.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeastiko näin, Marko?
Onpas huvittavaa. Mestari taisi nyt astua samaan ansaan kuin Päivi Lipponen taannoin.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-ahon tekstiä on luettu ja ymmärretty väärin…..tuo teksti tulee varmaan kohta lehtiin joten vähän aikaistin.
Ilmoita asiaton viesti
Kerrotko missä kohtaa HA teki lipposet?
http://www.halla-aho.com/scripta/rasismin_kitkenta…
Ilmoita asiaton viesti
Ossi! Tuu pois sieltä, siellä on peli. Alat olla jo huonompi, kuin Bakugan-taistelija Oksanen. Menepäs nyt etsimään Halla-ahon viimeisimmästä kirjoituksesta viittaukset ampujien etnisyyteen. Kuulut itse samaan sarjaan Lipposkan ja Kiljusen kanssa. Kirjoituksesi ovat niin sanoin kuvaamatonta p*skaa, että niistä on tällaisen normivirtasen vaikea antaa rakentavaa palautetta. Ehkä sitten, kun teet ensimmäisen rakentavan kirjoituksesi. Mistä muuten tuo sinun vihasi kumpuaa?
Ilmoita asiaton viesti
Lipponenhan meni sanomaan että syyllisiä ovat rasistit ennenkuin kongi oli kumahtanut.
Kyllä minä ymmärrän tuon tekstin niin että kyseessä on ollut rasismi rikos kun pitää SDP irtisanoutuakkin siitä.
Ilmoita asiaton viesti
kyllä ne ihan suomalaisia hemmoja oli kaikki, ei sen kummempaa rasismia tällä kertaa.Muutenkin tuo rasismi on kyllä perseestä. Ei taida voida enää karvakättä vilkaista olematta rasisti. Inflaation on kokenut koko sana, jos on rasisti niin mitä sitte, pitääskö rasisti tappaa vai mitä vittua sille pitää tehdä? Velliflateenit on just niitä jotka sitä rasismia kiljuu joka jumalan aiheeseen. Ei kaikki kriittisyys ole rasismia.Itse asiassa esim. persuja kohtaan esitetty kritiikki täyttää kevyesti rasismin nykyiset määreet eli se siitä.
Ilmoita asiaton viesti
Ossi Mäntylahti: ”Oikeastiko näin, Marko?
Onpas huvittavaa. Mestari taisi nyt astua samaan ansaan kuin Päivi Lipponen taannoin.”
Eivaan sinä itse astuit ansaan. ainoa, joka on väittänyt mamuja syyllisiksi olet sinä. Halla-aho ei puhunut mitään mamuista. Tarkistapa vielä kerran.
Ilmoita asiaton viesti
Oh snap! 😀
Ilmoita asiaton viesti
Olet Mäntylahti melkoinen neiti. Rakentelet itse olkiukkoja ja seuraavaksi sivistyssanakirja kädessä kirjoitat liuskallisen puutaheinää omasta olkiukostasi.
”joka vakavissaan ehdottaa järjestäytyneen ja väkivaltaisen rikollisjengin jäsenille ”ampumakoulutusta”.
On aivan toissijaista mitä Halla-aho loppujen lopuksi tarkoitti lausumallaan.”
Yllä oleva lainaus kertoo riittävästi. Ensin väität Halla-ahon vakavissaan ehdottaneen jotain ja seuraavassa lauseessa kerrot Halla-ahon tarkoituksen olevankin toissijainen asia.
Maamme tarvitsisi oikeasti keskustelua paljon tärkeämmistä asioista, kuin Halla-ahon yksittäiset kommentit. Edes kyky-puolueesta ei löydy nähtävästi riittävästi osaamista, kuin tällaisen jonninjoutavan paskan pyörittelyyn.
Ilmoita asiaton viesti
Voihan se ehdotettu ampumakoulutus mennä tähän tapaan: joku herkkä ihminen, vaikka Mäntylahti itse menee moottoripyörähenkilöiden tiloihin ja nostaa pikkusormensa pystyyn ja sanoo vapisevalla äänellään ”ei saa pyssyillä ammuskella toisia ihmisiä!”
Ilmoita asiaton viesti
Oletko Ossi harkinnut, että tekisit poliittista uraasi tekemällä politiikkaa sen sijaan, että kierryt yhä tiukemmalle kehälle Halla-ahon ja Perussuomalaisten ympärille?
Huomaatko, että olet itse asiassa aivan samanlainen kuin ilmeisesti omasta mielestäsi älyllisesti ja logiikan miekalla armotta teurastamasi Halla-aho?
Kirjoitat samanmielisille suunnattuja kirjoituksia, joissa pyrit briljeeraamaan älylläsi mutta joista puuttuu täysin objektiivinen näkökulma. Toisin sanottuna et valjasta kapasiteettiasi totuuteen pyrkimiseen vaan käytät sitä olemassaolevan mielipiteesi pönkittämiseen ja sen vastaisten argumenttien purkamiseen. Tämä on täsmälleen se, mihin myös Halla-aho kovin usein sortuu.
Tahdotko Ossi Mäntylahti olla todellakin vain saman kolikon toinen puoli, yhtä mustavalkoinen, lopulta myös yhtä kapeakatseinen? Vai olisiko aika ihan oikeasti pysähtyä miettimään, oletko eksynyt totuuden tieltä?
Ilmoita asiaton viesti
”Jussi Halla-aho on pesunkestävä rasisti.”
Ossi taitaa kerjätä kunnianloukkaussyytettä. Pitäisikö ylläpidon puuttua tuollaiseen panetteluun?
Ilmoita asiaton viesti
mitä sitten, herää säkin prinsessa unestas…
Ilmoita asiaton viesti
Eikös tuo nyt ole täysin kannatettavissa oleva idea? Viimeksi kun kerholaiset innostuivat räiskimään, niin siellä oli enemmän sivullisia vaarassa kuin laki sallii. Jos poitsut osaisivat ampua, niin sivullisia uhreja ei tulisi. Onko Mäntylahti tosiaankin sitä mieltä, että sivullisia ja viattomia ihmisiä ei saisi suojella?
Kehtasit näköjään kuitenkin sulkeet laittaa tuohon vääristeltyyn lainaukseesi barbaarisista enklaaveista. Jos mennään toisten kirjoituksia lainailemaan, niin suotavaa olisi, ettei niitä väärennetä. Ilmeisesti tämä on vain sitä normaalia suomalaista kokoomuspolitiikkaa.
Mitä sitten tulee Kainat-tyttöseen, niin häntä ei ainakaan Halla-ahon mukaan ole murhattu vieläkään. Ilmeisesti sinulla on asiasta parempaa tietoa vai onko lukihäiriö taas päässyt iskemään?
Kainatin potentiaalinen siskopakolainen ei ole kovin todennäköinen skenaario Suomeen tulevien pakolaisten joukossa. Kyllä tänne eniten vääntyy parikymppisiä miehiä ankkureiksi, jotka sitten yhdistelevät vanhan maan perheensä tänne.
Kainatin kuvitteellinen sisko by the way olisi sellainen kuuluisa oikea pakolainen eikä mikään toissijaisen suojelutarpeen saava elintasoshoppailija.
Ilmoita asiaton viesti
Vakavissaan?
Ilmoita asiaton viesti
Totta kai niille piilohinaajille tulisi antaa ampumakoulutusta!
A) siksi että kun joka tapauksessa ammuskelevat toisiaan esim. motukan vanteiden solvaamissesta tai kilpailijoiden vietyä parhaat pirinmyyntipaikat, niin olisi suotavaa että edes osuisivat toisiinsa.
Ja
B) että EIVÄT osuisi kehenkään ulkopuolisiin.
———————
Mutta te jo kuukausia yhden ’luokan erilaisen’ sanomisista kauhistelevat ja hämmästelevät saappaat olette juuri sitä sakkia joka vastaa tulevasta internet sensuurista sataprosenttisesti. Lisäksi te ette tee mitään muuta kuin kauhistelette ja hämmästelette leukaluut ammollaan. Onko jo montakin kärpästä nielussa?
Onnea siitä ja siitäkin että ette jaksa tehdä mitään esim. näille vittupäisille goldman sucksilaisille paskaloisille ja muille ketkä niitä teidän rahojanne jatkuvasti varastavat.
Selostamallahan se saatana katoaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Onko edes Halla-aho niin sydämetön, että ei sallisi Kainatin raiskatulle siskolle turvapaikkaa Suomesta tai yhdestäkään länsimaasta? Tuskinpa vaan.”
Itsekin sanot, ettei Halla-aho kieltäisi Kainatin siskolta maahantuloa, joten mikä tuo suuri havaintosi Halla-ahon loogisesta päättelystä nyt olikaan? Yrität osoittaa, että Halla-aho kieltäisi turvapaikan sitä tarvitsevalta toteamalla, että hän ei kieltäisi turvapaikkaa sitä tarvitsevalta?
Ilmoita asiaton viesti
”Jussilla sentään on jonkin verran empatiakykyä, toisin kuin Valkoisen Suomen liittoa puuhaavalla vihervasemmistolaisella Anu Palosaarella.”
– anu palosaarella on KAIKKEA enemmän kuin jussi halla-aholla. tai ossi mäntylahdella. ja yhteensä.
Ilmoita asiaton viesti
ossilla saattaa tosin olla isommat tissit??!
* odottelee hermostuneena ylläpidon banneja *
Ilmoita asiaton viesti
Ossin tissejä en haluis kyl nähä.. Anun.. no, voisin vilkaista.
(satiiria ja oma tapa/tyyli kirjoittaa; siltä varalta että joku kokee tämän kommentin loukkaavana)
Ilmoita asiaton viesti
”Miettikää ihan oikeasti hetki mitä tällaisesta linjauksesta seuraisi.”
Suuri, yhteiskunnasta eristäytynyt muslimipopulaatio Suomessa varmistaisi sen, ettei Kainatin sisko pääsisi täälläkään rauhaan vaan kunniamurhan uhka olisi edelleen. Linjauksella vältetään sellainen tilanne.
Ilmoita asiaton viesti
Vihapuhetta.
En oikein osaa edes ilmaista mitä tunnen tälläisiä bloggaajia kohtaan jotka etsivät tikusta asiaa että pääsevät tönimään toisia.
Ja se vielä kummallisempaa että Jussilla on oikea asenne monia asioita kohtaan, ja myös ratkaisuehdotuksia niihin.
Moni muu, tämä bloggaaja mukaanlukien, taitavat käyttää kaiken aikansa vihapuheisiin.
-Mistä tämä kaikki viha oikein kumpuaa?
Ilmoita asiaton viesti
”ampuma-aselakiasioita käsittelevää eduskunnan valiokuntaa johtaa henkilö, joka vakavissaan ehdottaa järjestäytyneen ja väkivaltaisen rikollisjengin jäsenille ”ampumakoulutusta”.”
Mistä lähtien hän ehdotti sitä VAKAVISSAAN?
”On aivan toissijaista mitä Halla-aho loppujen lopuksi tarkoitti lausumallaan.”
No ilmeisesti. Ilmeisesti kaikkiin Halla-ahon kirjoituksiin suhtaudutaan juuri noin: ihan sama mitä hän yritti viestittää, kunhan niistä voi poimia irrallisia pätkiä, tulkita ne naurettavan kirjaimellisesti ja pöyristyä sydämensä kyllyydestä.
”Julistuksen voi tulkita joko kehotukseksi ampua moottoripyöräjengiläiset tai sitten ehdottaa heidän pistämistään asekursseille.”
Niin VOI, jos välttämättä haluaa tai on tyhmä.
”Kyseessä saattaa tietysti olla myös musta huumori. Aivan sama.”
Kyseessä TIETYSTI on musta huumori, kyllä sinäkin sen oikeasti tajuat, älä yritä.
”Halla-ahon ongelma ei ole tyyli.”
Miksi sitten vaikuttaa siltä, että nimenomaan hänen tyylinsä tuottaa koko ajan ongelmia?
”Lausuma on niin pöljä, että Halla-aho hetken harkittuaan perui puheensa ja veti kirjoituksensa pois verkosta.”
Mutta sinä ja hengenheimolaisesi sen sijaan ette millään malta jättää sitä sikseen…
Ilmoita asiaton viesti
On tylsää kun tahallinen väärinymmärtäminen on niin karkean tarkoituksellista. Yrittäisit edes jotain jippoa.
Wiion 2. laki: ”Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa.”
Ilmoita asiaton viesti
No minkähän ihmeen takia ne ampuisivat ei-rikollista?
Rikollisen ’työ’ ei juuri helpotu sillä, että teurastaa viattomia joilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Mikä siihen olisi motiivina?
Rikolliset ampuvat todellakin suurimmaksi osaksi toisiaan.
————
Se on eri asia tuolla jenkkilandiassa.
Siellä ghettojen aines on jo vuosikymmenet pesty siihen käsitykseen että ammuskelemalla omia summittaisesti, homma paranee. Vittu mitä ääliöitä!
Ilmoita asiaton viesti
”Jussi Halla-aho on pesunkestävä rasisti.”
Oikeasti. Onko tilanne se, että Halla-Ahosta voidaan sanoa mitä tahansa milloin tahansa ilman seuraamuksia? Missä menee raja?
Ja voisiko US:n toimitus edes kerran ottaa kantaa näiden vihakirjoittajien heittoihin.
Mitä toimitus sanoo edellämainitusta ’pesunkestävä rasisti’-heitosta?
Onko keskustelujen sääntöjen mukainen? Miksi se sallitaan?
Ilmoita asiaton viesti
Tällainen median kaksinaamaisuus yllyttää
KÄYTÄNNÖSSÄ
Väkivaltaan..
Suomalainen perusjamppakin (= huippukoulutettu suhteessa maailman, jopa länsimaiden, koulutukseen) pystyy flippaamaan selvinpäin… Kun tarpeeksi törkitään..
Tällaiset kirjoitukset lisäävät rasismia.
Ossi Mäntylahti (muunmuassa) lietsoo rasismiiin.
Samoin kuin vankka joukko suomalaisten medioiden toimittajia.
Ilmoita asiaton viesti
”Halla-ahosta tekee rasistin ennen kaikkea se, että hän on jo etukäteen päättänyt neekerit, muslimit, punavihreät ynnä muut värivirheelliset syypäiksi kaikkiin ongelmiin. Tekstit keskittyvät keksimään perusteita tälle premissille.”
Samalla tavalla voidaan Mäntylahdesta sanoa: ’Mäntylahdesta tekee rasistin se, että hän on jo etukäteen päättänyt valkoiset heteromiehet syypäiksi kaikkiin ongelmiin. Tekstit keskittyvät keksimään perusteita tälle premissille.
”Silti ongelman paisutteleminen mittasuhteitaan merkittävämmäksi on yhtä järkevää kuin kategorisen maahanmuuttokiellon esittäminen roomalaiskatolilaisille. Heidän joukossaan kun koiranleuka voisi väittää olevan yhtälailla ”kulttuurillisesti tyypillistä” hengellisten johtajien kuoripoikia kohtaan harjoittama homopedofilia.”
Eli ihan oikeasti väität katolisessa maailmassa vallitsevan homopedofilian olevan muslimimaailman kunniamurhia vastaava ongelma? Tajuatko, että syljet jokaisen kunniamurhatun kasvoille väitteelläsi.
”Niin vastenmielisiä kuin kunniamurhat ja puskaraiskaukset ovatkin, ne ovat silti harvinaisia rikoksia. ”
Ja sitten pyytäisin Mäntylahtea tutustumaan vaikkapa Espoon raiskaustapauksiin viime vuosilta ja toivon että hän joutuisi toistamaan tuon edellä sylkäisemän lauseensa vaikka edes yhdelle raiskatulle kasvotusten. Etkö oikeasti näe ongelmaa vai vähätteletkö sitä? En tiedä kumpi on pahempi vaihtoehto.
Ilmoita asiaton viesti
”Halla-aho on vastannut jatkuvasti sanomisiaan kohtaan esitettyyn kritiikkiin ohittamalla täysin ideologiansa sisältöön kohdistuvan arvostelun …”
– siis mikä on Halla-ahon ideologia, johon kritiikki on kohdistunut ja jonka Halla-aho on ohittanut täysin?
”Aitoon 30-luvun populistityyliin Halla-aho yksinkertaistaa monimutkaisia ongelmia …”
– siis mitä monimutkaisia ongelmia Halla-aho yksinkertaistaa ja millä tavalla?
En ihan tavoita näitä asiantiloja, joihin viittaat.
Ilmoita asiaton viesti
No luin tuostaampumatapauksesta asken iltalehdestä ja täytyy sanoa että siinä ttaisi olla vaaraa kyllä enemän sivulisille kuin tuolle kohteelle kun noita kuvia katsoi mitä artikkelissa oli.
Ilmoita asiaton viesti
Epäilen, että Halla-Aho on sairas.
Ilmoita asiaton viesti
Nuhaako luulet Jussin sairastavan?
Ilmoita asiaton viesti
On hauskaa nauraa partaansa..
Relanderin, Mäntylahden yms.. Pikkusielujen olkiukkojen kanssa.
Miksi ihmeessä H-a kerää niin paljon mielipiteitä, ”uutisia” ja mediaa?
Aion elää sen kolmisenkymmentä vuotta lisää.. Ihan piruuttani, että voin katsella (kun, TAAS YHDEN, suomettumisen kalvot lakoavat ja ”kyetään” jäsentelemään ”älykkäästi”) uuden, yhden, totuuden löytämistä.
”Aikansa Halla-aho”, on tulevaisuudessa käsite korttitalon puhaltelijoille..
Luoja paratkoon.. Vielä kaksi kautta Lipposta..
Ja meillakin olisi ”kansan koti”…
Koko termi on suoraan DDR:stä…
Eiku tosta ”demokraattisesta” länsinaapurista..
Missä media ja julkinen keskustelu on oikeasti PALJON ENEMMÄN KAHLEISSA kuin Venäjällä..
Katsokaa joskus RT:tä ja verratkaa Ruotsidemokraattien saamaan kohteluun..
Puistattaa toi ”itsestäänselvä-Status-Quo”-länsi.
Ilmoita asiaton viesti
Ossi M;
”Hyvä esimerkki logiikkavirheellisestä johtopäätöksestä on Mestarin tuore blogaus 12-vuotiaasta Kainat-tytöstä. Tässä esimerkkitapauksessa 12-vuotias tyttö joukkoraiskattiin. Tästä tuli uhrin suvulle häpeää. Lopulta uhrin perhe tappoi tytön kunniamurhaamalla.”
? Tuossahan kirjoituksen lähtöasetelmissa on esimerkkinä tapaus, jossa raiskauksen uhrin perhe nimenomaan EI suostu kunniamurhaan vaikka ympäröivä yhteisö, kollektiivi sitä vaatii. Etkö lue omia linkkejäsi lainkaan(?) vai onko Soomron perhe nyt lopulta sittemmin taipunut kunniamurhaan JH-a:n kirjoituksen jälkeen? Lopunkin johtopäätöksessä ei ole mitään vikaa.
Ossi M;
”Toinen argumentaatioon liittyvä ajatuskatkos Halla-aholla on asioiden suhteellisuudentajun puute. Hyvä esimerkki tästä on vaasalaisen mamuhuligaanijengin tapauksen rinnastaminen Breivikin ammuskeluun.”
Eikös tuossa ollut kyse ihan kantis-suomalaisten hyökkäyksestä ”rasistin” (siis sellaisenaan pitämän) kimppuun. Ja kyse ja aihehan oli tähän kuuluiseen ”vihapuheeseen” liittyen.
Ei siis ole edes perusfaktoja, valehteletkin siihen täytteiksi, ja loppu onkin omia johtopäätöksiäsi ja henkilöön menevää haukkumista ”..rasistit, SS-rotutoverit”..etc.
Mutta käy tää jonkinsortin viihteestä, kai:)
Ilmoita asiaton viesti
”Niin vastenmielisiä kuin kunniamurhat ja puskaraiskaukset ovatkin, ne ovat silti harvinaisia rikoksia.”
Vaikka ne ovat harvinaisia, niin niiden yleistymistä ei pitäisi kannustaa. Ruotsi on Euroopan parhaita maahanmuuttajien integroijia erään tutkimuksen mukaan ja siellä tapahtuu nykyisin maailman toiseksi eniten raiskauksia. Sano nyt sitten, miten nämä asiat liittyvät siihen loistavaan vastuulliseen politiikkaan jota Ruotsissa ollaan harjoitettu jo useampi vuosikymmen ja jota Euroopassa ihannoidaan.
Ilmoita asiaton viesti
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ruotsissa+ep%C…
en jaksa kaivella muita…näistä tuli Ruotsissa isohko ongelma…
Ilmoita asiaton viesti
Tjoo, kun faktat loppuvat, käydään kiinni henkilöihin. Taas on 4/5 blogia ps:n haukkumista.
No, anna mennä vaan jos se laihduttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Onko toi sun kommentti jotenkin ad hominem-vapaa?
Ilmoita asiaton viesti
Suosittelen kaikille kiimaisena Ossin kimppuun käyneille tutustumista eugeniikan ja sosiaalidarwinismin pääperiaatteisiin. Sen jälkeen JHA:n tekstit saattavat näyttää kierrätetyiltä.
Ilmoita asiaton viesti
Ossi Mäntylahti – ”… on ensiarvoisen tärkeää, että tällaisen [islamilaisen] kulttuurin edustajia muuttaa länsimaihin mahdollisimman vähän. Peli on menetetty, jos heitä muuttaa tänne niin paljon, että he pystyvät muodostamaan kulttuurisia enklaaveja, joiden sisällä vallitsee musta barbaria.”
http://www.halla-aho.com/scripta/muutama_ajatus_ku…
Vääristelet Halla-ahon kirjoituksia. Halla-ahon kirjoituksessa ei missään kohdassa mainita sanaa islamilainen. Sen sinä lisäsit noihin sulkuihin ihan itse. Miksi?
Löytääkö joku tuosta Halla-ahon kirjoituksesta kohdan, jossa puhutaan islamilaisesta kultuurista? Sinä puhutaan vain kunniamurhat sallivista kultuureista ja niiden leviämisen estämisestä Suomeen.
Olet tyhmemoi kuin olen luulutkaan. Uskotko oikeasti, ettei ihmisillä ole lukutaitoa lukea Halla-ahon kirjoituksia itse?
Ilmoita asiaton viesti
Harry Vestbacka
”Olet tyhmemoi kuin olen luulutkaan. Uskotko oikeasti, ettei ihmisillä ole lukutaitoa lukea Halla-ahon kirjoituksia itse?”
Ällistyttävän moni ei tunnu osaavan lukea tai ymmärtää Halla-ahon tekstejä. Niitä sitten väännellään ihan toisiksi blogeissa, television uutisissa ja keskusteluohjelmissa ihan kyllästymiseen asti.
Ilmoita asiaton viesti
No jos nyt itse jaksaisit lukea jutun kokonaan, huomaisit, että Halla-aho on ottanut esimerkkinsä juuri siksi, että ”Islamilaisten maiden kunniamurhaperinteet ovat länsimaissa kovin vaikea puheenaihe.”
Mäntylahden lisäämät sulut ovat täysin oikeutetut.
Ilmoita asiaton viesti
Ossi Mäntylahti: -”Toinen argumentaatioon liittyvä ajatuskatkos Halla-aholla on asioiden suhteellisuudentajun puute. Hyvä esimerkki tästä on vaasalaisen mamuhuligaanijengin tapauksen rinnastaminen Breivikin ammuskeluun.”.
Missä kohdassa Halla-aho väittää syyllisiksi mamujengiä? Senkin sinä keksit ihan itse. Miksi?
http://www.halla-aho.com/scripta/rasismin_kitkenta…
En löydä Halla-ahon kirjoituksesta kohtaa, jossa syyllisiksi väitettäisiin mamuja? Löytääkö joku muu? Löytääkö Ossi?
Ilmoita asiaton viesti
Ossi Mäntylahti: ”Oikeastiko näin, Marko? Onpas huvittavaa. Mestari taisi nyt astua samaan ansaan kuin Päivi Lipponen taannoin.”
Niin. Missä kohtaa Halla-aho väittää syyllisiksi mamuja? Kerro jo!
http://www.halla-aho.com/scripta/rasismin_kitkenta…
Ilmoita asiaton viesti
Jessus sentään. Kuinka naiiviksi Halliksen bändärit kuvittelevat kansalaisia?
Ei Mestari *tietenkään* viittaa maahanmuuttajiiin, eikä muslimeihin. Ei toki. Ehei.
Eikä taannoinen Facebookin ”Lähetetään somali-ystävämme takaisin kotiin” -ryhmäkään ole rasistinen. Eikä English Defence League ole väkivaltainen huligaaniporukka.
Ilmoita asiaton viesti
Tietenkään ei. Lipponen parhaana esimerkkinä kuvitteli omiaan ja mollasi rasisteja. Halal ei tee samaa virhettä, hän ei ole idiootti.
Ainoa mikä tässä jutussa kiinnostaa on miksi Vaasan ampujat jos kantasuomalaisia olivat haukkuivat uhriaan nimenomaan rasistiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ossi Mäntylahti: ”On täysin päätöntä väittää, että islamilaisen kulttuurin edustajien maahanmuuton rajoittaminen olisi ”ensiarvoisen tärkeää”. Ei ole. Eikä tämä ole mikään ratkaisu asiaan, eikä edes kovin hyvä aasinsilta”.
Halla-aho ei mainitse sanallakaan islamilaisesta kultuurista. Vai mainitseeko?
Halla-aho puhuu ainoastaan kunniamurhat sallivien kultuurien edustajista ja niiden maahanpääsyn rajoittamisesta.
Kaikaista tehokkain tapa rajoittaa kunniamurhia Suomessa on estää niitä hyväksyvien ja harjoittavien kultuurien maahanpääsy.
Haluaisitko sinä Ossi kunniamurhia sallivia maahanmuuttajia Suomeen? Kyllä vai ei?
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä mainitsee:
”Islamilaisten maiden kunniamurhaperinteet ovat länsimaissa kovin vaikea puheenaihe.”
Kunniamurhat on tietääkseni Suomessa kielletty. Hulluinta olisi kieltää kunniamurhia pakenevien pääsy tänne.
Ilmoita asiaton viesti
Islamilaiset muutkin länsimaista suuresti poikkeavat käsitykset esimerkiksi ihmisoikeuksista ovat erittäin vaikea puheenaihe. Syytä sopinee kysyä näiltä kaiken hyväksyjilta ja muulta kukkahattupoppoolta, joidenka mielestä kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä.
Ilmoita asiaton viesti
Kuinka monta maahanmuuttajaa sinusta Ossi olisi hyvä määrä Suomeen, että et näkisi siitä aiheutuvan suuria ongelmia tai rajua kulttuurin muuttumista ihan joksikin muuksi kuin suomalaiseksi kulttuuriksi?
Ilmoita asiaton viesti
Halla- aho ei maininnut sanallakaan mitään islamilaisesta kultuurista.
Halla-aho puhui ainoastaan kunniamurhat sallivista kultuureista.
Ilmoita asiaton viesti
Opettele Harry lukemaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Lisättäköön väärinkäsitysten välttämiseksi, että edellä oleva arvostelma kohdistuu kunniamurhakulttuureihin niiden uskonnolliseen statukseen katsomatta.”
Miten sen lukutaidon kanssa oikein on? Ja jos noihin lainauksiin mennään, niin kyllä se on suotavaa, ettei niitä mennä väärentämään. Oman käsityksen asioista voi sanoa ilman väärennöksiäkin. Onnistuihan tuo jopa suomalaiselta laatumedialta, joka yllättäen oppi lukemaan ihan kirjaimellisesti eikä rivien välistä.
Ilmoita asiaton viesti
Mäntylahden seuraavan blogin aihe:
HALLA-AHO JA KANNIBALISMI
Ossi on sen verran terävä mies omasta mielestään, että kyllä se siihenkin jotain keksii. 😉
Ilmoita asiaton viesti
Tuskinpa sentään. Persuryhmässä ollaan jo osallistuttu vainajan kuolleista herättämisen seremoniaan. Mutta kannibalismi olisi heillekin jo liikaa.
Ilmoita asiaton viesti
Unohda hetkeksi ne persut ja kirjoita yhden kerran jotain asiaa, josta voi oikeasti keskustella. Olet vajonnut samaan perseilijöiden kastiin Oksasen ja kumppaneiden kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Tokkopa olisi kannabalismi liikaa Persuille. Se pitää vain kyetä naamioimaan oikealla tavalla edistämään Suomalaisen rodun puhtautta ja kunniaa. Sitähän tämä koko Persujen ajatusmaailma on. Kun olen syntynyt Suomalaiseksi niin minulla on oikeus olla tekemättä elämälleni mitään ja olla yrittämättä. Islamistien syyhän se on ihan ihan kaikki että rahat ei riitä. Tai Euron tai Kokoomuksen tai SDP:n. Mutta mitä on Persut tehneet? Ei mitään? Eivät uskalla eivätkä kykene. Vain suun soittoa ja rasistista puhetta riittää. Ei haluta hallitukseen vastaamaan asioista, koska se osoittaisi millainen kupla tämä Persu homma on. Ihan samanlainen kuin aikoinaan SMP.
Ilmoita asiaton viesti
Jussi,
keskustelen mielelläni kanssasi, kun jätät tuon ylenpalttisen nimittelyn pois kirjoituksistasi. Olen samaa mieltä kanssasi tuosta demarien touhusta ja kirjoitin siihen liittyen bloginkin tänään.
Pystyt Jussi varmasti hieman asialliseempaankin ajatustenvaihtoon, josta olisi hyvä jatkaa. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Anssi,
Katsos ongelma on siinä, että Suomessa ei ole yhtä herkullista kohdetta ja helppoa. He ovat typeryydeessään vertaansa vailla. Muut puolueet ovat sentään ainakin yrittäneet hoitaa valtakunnan asioita. Muutenkin kuin suun pieksännällä ja paskan puhumisella. Persut eivät ole uskaltaneet ottaa sitä riskiä että kannattajat huomaavat että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. He ovat kaikki tyyni pelkureita ja raukkoja.
No tämä Sos Demokraatien takaus sekoilu nyt on kyllä sarjassa Persumainen juttu ja Persujen pelossa tehty. Kirjoitin siitä jo aiemmin oman blogini. Muutoin Persulauma ja heidän puolustajansa on sangen hyvä kohde, että yhtään kärkästä kommentia ei jää omaan arvoonsa vaan heti hyökkään lauma Persuja kommentoijan kimpuun. Kuten tänäänkin. Ossi teki miehen työn ja kertoi miten asiat oikesti ovat. Valkoinen roskasakki(tarkoitan lähinnä Mestari Halla-ahoa ja hänen opetuslapsiaan) vain ei kestä sitä. So simple!
Ja mitä Perseilijöihin tulee ja Perslöinintiin niin tätä hubaa pitää harrastaa niin pitkään kun sitä kestää. Kohta Persut halkeavat Halla-aholaisiin ja Soinilaisiin ja häviävät puoluekartan merkittävältä puolelta. Alamäki on alkanut ja se lienee liukas. 🙂
PS. Olen suuresti nauttinut kiusata tätä Pesusakkia joka on Persu-uskossaa hauskaa porukkaa ärsyttää. Suorastaan nauttinut, kun he kuvittelevat että olen vihainen tai ärsyyntynyt. Tyylini kirjoittaa on kuitenkin aika raflaava ja he saavat tarkoituksella väärän kuvan. En tunne ketään joka nykyään kehtaisi tunnustaa että kannttaisi näitä poikia ja tyttöjä sekä heidän ajatuksiaan. Jossain vaiheessa muutama ystäväni kertoi että Persuilla on hyviä ajatuksia, mutta myöhemmin ovat väittäneet että eivät ole niin sanoneet tai tarkoittaneet. Enpä ole viitsinyt kiusata heitä.
Yhdessä asiassa olen Persujen kanssa samaa mieltä ja se on pakkoruotsi. Se on ihan typerintä mitä Suomessa on keksitty.
Ilmoita asiaton viesti
Anssi
Olet oikeassa. Pystyisin toki asiallisempaan. Mutta kun tämä on minun huvia ja ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Saan olla työssäni liankin kanssa asiallinen ja tässä sitten voi vähän relata ja heitellä. Toki välillä menee yli ja yritän välttää. Mutta aina ei onnistu sekään.
Ja kaikista hupaisinta on lukea kärkevän ja ilkeän kommenttini jälkeen että ” Jussi sinun tekstisi sataa suoraan Persujen laariin”. No voihan sitä niin kuvitella jos ei ymmärrä asioiden syys ja seuraus suhdetta.Mutta se on jo lian vaikeaa näille Persutyypeille.
Ilmoita asiaton viesti
”On täysin päätöntä väittää, että islamilaisen kulttuurin edustajien maahanmuuton rajoittaminen olisi ”ensiarvoisen tärkeää”. Ei ole.”
Minusta islaminuskoisten suuri maahanmuutto tuo ajan kanssa suuria ongelmia monella tasolla. Tutustu Saksan ja muiden Euroopan maiden tilanteisiin.
”Miettikää ihan oikeasti hetki mitä tällaisesta linjauksesta seuraisi.
Entä jos Kainatilla on samanikäinen sisko, joka niin ikään joutuu raiskauksen uhriksi, mutta onnistuu pakenemaan YK:n suojiin?”
Sinustako ratkaisu islamilaisen kulttuurin ongelmaan on se, että kaikki islamista kärsivät naiset siirretään Suomeen tai Eurooppaan? Ovathan he kauniita naisia, mutta en silti näe järkevänä siirtää 0,65 miljardia ihmistä länsimaihin.
”Tyttö kuuluu elinympäristönsä ja kulttuuritaustansa perusteella kiistattomasti samaiseen islamilaiseen kulttuuriin kuin epäonninen siskonsa ja tämän raiskanneet miehet.”
Niin kuuluu – samoin kuin minä kuulun väkivaltaiseen känniryyppäämiseen taipuvaisten suomalaismiesten ja nykyisin -naisten kulttuuriin. En halua muuttaa täältä ’pakoon’ edes Ranskaan.
”Toinen argumentaatioon liittyvä ajatuskatkos Halla-aholla on asioiden suhteellisuudentajun puute.”
Minusta sinulla on suhteellisuuden tajun puute. Autetaan ulkomaalaisia heidän omalla kasvualustallaan, heidän omissa maissa. Raijaaminen juuriltaan muualle ei ole ratkaisu. Kuinka paljon haluat itse muuttaa kotiseudultasi pois?
”Hyvä esimerkki tästä on vaasalaisen mamuhuligaanijengin tapauksen rinnastaminen Breivikin ammuskeluun.”
Niin, Jussiahan vaadittiin tilille Breivikin takia – ja nyt kun vihapuhetta ja isänmaallisuutta vastustavat henkilöt käyttävät väkivaltaa, se onkin vain sattumaa, eikä tietoista toimintaa:
’nuoret sattuivat paikalle aseen kanssa ja sattumalta ampuivat ihmistä rintaan’
Breivik oli tietoinen käyttäessään väkivaltaa, mutta isänmaallisuutta vastustavat nuoret eivät?
”Niin vastenmielisiä kuin kunniamurhat ja puskaraiskaukset ovatkin, ne ovat silti harvinaisia rikoksia.”
Onko sinusta? Minä olen joutunut hyökkäyksen kohteeksi Pariisin muslimilähiössä jo 1991. Luin sen jälkeen Hesarista, että huntuja käyttämättömiä tyttöjä JOUKKOraiskataan näissä lähiöissä. Se on seuraus siitä, kun muslimeja päästetään maahan liikaa ja ne alkavat elää ’omaa elämäänsä’ omien islamin hyväksymien sääntöjen mukaan. Jos väität vastaan, tutustu islamiin, ennen kuin vastaat.
”Totta kai yksikin tällainen tapaus on liikaa ja on varmasti paikallaan vääntää rautalangasta riskimaista saapuville maahanmuuttajille, että yhteiskunta ei hyväksy missään nimessä moisia. Tarvittaessa valtiovallan pitää myös ankaran pakkovallan keinoin osoittaa olevansa tämän suhteen tosissaan.”
Pariisiissa poliisi on myös ihan vakavissaan. (Tyhmäkö olet?) Malmössä poliisi on myös vakavissaan. Silti he ovat kyvyttömiä estämään mitään. Tiettyjen henkilöiden määrä kun kasvaa laatuun nähden liian suureksi sen kyky vastustaa virkavaltaa ja lakia typerillä keskiaikaisilla perusteilla on valtava.
Missä pusikossa elät? Matkustele vähän, niihin muslimilähiöihin voisit tilata ensimmäisen lomamatkan.
Ilmoita asiaton viesti
Jussi Heino:- ”Tämä on minun huvia ja saan olla työssäni liankin kanssa asiallinen ja tässä sitten voi vähän relata ja heitellä.”
Tarkoitatko siis sitä, että sanomaasi ei ole alun perinkään tarkoitettu vakavasti otettavaksi? Kaikki ne puheet käännyttämisestä ja hairahtuneen kansan valistamisesta olivatkin vain relalla heitettyä huvia?
Minuun ainakin meni täydestä. Kirjoittamasi aineiston perusteella pidin sinua oikeasti vähä-älyisenä vajakkina. Mutta se kaikki olikin teatteria?
Ilmoita asiaton viesti
Heh Harry,
Kuten tuosta olisi pitänyt ymmärtää tarkoitin tällä huvilla sitä että vaikka asia on vakava, että en ole niin vakava ja peloissani tai hirveän vihainen. Koska Persujen jutut on Persujen juttuja eikä niistä ole Suomea uhkaavaksi tekijäksi(vielä ainakaan) Mutta toki jos tämä tyhmyys tästä paljonkin yleistyy, mikä nyt onneksi näyttää olevan epätodennäiköistä,niin sitten täytyy ryhtyä oikein ajatukslla ja ilman sarkasmia poikia ja tyttöjä neuvomaan kuinka elää ihmisiksi. Sitähän he eivät vielä osaa.
Toistaiseksi tyyli on tämä, mutta asia on kova ja tarkoitan sitä ihan 100%
Ilmoita asiaton viesti
Luin Halla-ahon tekstin. Olen täysin samaa mieltä.
http://www.halla-aho.com/scripta/muutama_ajatus_ku…
Ihmettelen, että Tervon kaltainen älykkö(?), josta olen suosikkiohjelmassani Uutisvuodossa pitänyt lähes yhtä paljon kuin Tabermannista (mutta eri tavalla), uskaltautuu julkisesti nolaamaan itsensä käsityksillään kunniamurhista. Siitä olen iloinen, että hän sivuaa tässä naisten jokapäiväistä murhaamista kulttuurissamme, mikä on meilläkin ongelma.
Halla-aho selittää tekstissään hyvin näiden kahden ilmiön välisen eron. Hän unohtaa kuitenkin mainita, että usein koko perheen surmannut mies häpeää oman miehuutensa menettämistä, koska ’elättäjän’ rooli ei enää onnistu. Miksi suomalaisen miehen yhä tänä päivänä täytyy kuvitella olevansa joku perheen elättäjä 50-luvulta? Minun vanhempani 70-luvulla kävivät molemmat töissä ja elättivät perheen yhdessä.
Ilmoita asiaton viesti
Kaisa Jalis: – ”Hän unohtaa kuitenkin mainita, että usein koko perheen surmannut mies häpeää oman miehuutensa menettämistä, koska ’elättäjän’ rooli ei enää onnistu.”
Noissa meikäläisissä perhesurmissa tekija on liipasinta painaessaa 99% tapauksista humalassa. Toki taustalla on usein tunne turhaksi ja mitättömäksi tulemisesta. Monelle miehelle käy raskaasti kunnian poäälle, jos vaimo on se joka tuo leivän pöytään. Työ (palkallinen sellainen) kun tapaa olla meidän kultuurissa se miehuuden mitta ja arvo.
Suurin ero meidän ”kunniaväkivallassa” verrattuna muslimien kunniaväkivaltaan on juuri tuo Halliksen mainitsema yhteisön suhtautuminen asiaan. Meillä kunniamurhaajat ovat koko yhteisön vihaamia luusereita. Mutta muslimikultuurissa koko yhteisö hyväksyy ja kannattaa kunniamurhia ja vainoaa rankasti sellaista perheenisää, joka kieltäytyy tekemästä niin kuin kunnon muslimin edellytetään eli murhaamaan raiskatun lapsensa.
Miten kultuuri voi olla niin sairas ja paha, että voidaan tuomita 12-VUOTIASTA lapsi kuolemaan raiskatuksi tulemisesta? Ja meillä tätä sairasta kultuuria suvaitsevaset vielä ymmärtävät ja kaikin tavoin suojelevat! Kyse ei todellakaan ole yksittäistapauksesta vaan kultuuriin kuuluvasta yleisesti hyväksytystä tavasta.
Halla-aho on täysin oikeassa tuomitessaan tällaisen sairaan lapsiin kohdistuvan väkivallan eikä tällaista kultuuria tule ikinä päästää Suomeen.
Ilmoita asiaton viesti
En oikeastaan ihmettele, että olet saanut asiasta noinkin vääristyneen kuvan. Olet ilmeisesti lukenut vain Halla-ahon kirjoituksen ja taidat olettaa sen olevan sama kuin todellisuus. Not so. Ei tälläkään kertaa.
Halla-aho esittää tapahtumista ja sen taustoista vain hyvin rajallisesti informaatiota ja typistää Kainat Soomron taistelun naisten oikeuksien puolesta omaksi ns. maahanmuuttokriittiseksi keppihevosekseen. Halla-aho viittaa Kainat Soomroon vain kauhistellakseen, leimatakseen koko hänen kulttuurinsa (jota hän ei edes tunne koska ei osaa sitä nimetä), tölväistäkseen Jari Tervoa ja vaatiakseen niin sanotusti rajoja kiinni.
Itse tyttö, Kainat Soomro, on hänelle vain pelkkää ainesta jonka voi veivata maahaanmuuttokriittisen lihamyllyn läpi ja tarjoilla helposti sulavana eineenä teille Halla-ahon seuraajille. Ja itse asiaan – Kainat Soomron julkisuudessa käymään taisteluun omien ja naisten oikeuksien puolesta – hän ei ota mitään kantaa ikään kuin sitä ei olisikaan.
”Miten kultuuri voi olla niin sairas ja paha, että voidaan tuomita 12-VUOTIASTA [13 v.] lapsi kuolemaan raiskatuksi tulemisesta?”
Kainat Soomroa ei ole tuomittu kuolemaan raiskatuksi tulemisesta. Häntä ja hänen perhettään ovat uhanneet ja uhkaavat ennen kaikkea neljä raiskauksesta syytettyä miestä (Ahsan Thebo, Sha’aban Sheikh, Roshan Thebo ja Kaleemullah Thebo), heidän sukunsa ja heimonsakin (Jatoi). He ovat uhanneet Kainatia karo-karilla (kunniamurha). Miehet ovat vaikutusvaltaisia ja heillä on suhteita korkeillekin palleille hallinnossa.
Tammikuussa 2007 raiskauksesta syytetyt miehet ja Dadun paikalliset poliisiviranomaisetkin painostivat Kainatia vaikenemaan asiasta. Kylässä liikkui paljon huhuja, tapaus jakoi mielipiteitä ja jotkut tosiaan olivat sitäkin mieltä että Kainatin kannattaisi mieluummin tappaa itsensä kuin taistella oikeuksistaan. Raiskauksesta syytetyt miehet uhkasivat hänen ja perheen henkeä. Tuolloin kylänvanhimmat järjestivät Kainatille ja perheelle suojelun: http://www.dailytimes.com.pk/default.asp?page=2007…
”These threats have, besides increasing fear, also attracted the attention of the tribe’s elders who have dispatched legions of their young men for the girl’s safety and protection. These men, while speaking on condition of anonymity, said that they are not uneducated or illiterate people, but were ready to take drastic measures if circumstances demanded. One of them said they were ready to protect their “sister.””
Tammi-helmikuussa 2007 raiskauksesta epäiltyjä miehiä ei pidätetty, vaikka paikallishallinnon parlamentin puhemieskin yritti puuttua asiaan. Koska asia ei edennyt paikallisviranomaisten kanssa ja perhettä uhattiin, muutti Kainatin perhe keväällä 2007 Karachiin ajamaan asiaansa. Oikeusjutun eteneminen eri oikeusasteissa on ollut monipolvinen prosessi ja on vienyt vuosia. Perhettä on uhkailtu koko ajan ja perheen mukaan uhkausten taustalla ovat olleet syytetyt miehet.
Ilmeisesti juuri raiskauksesta syytetyt kaappasivat ja lopulta tappoivat Kainat Soomron veljen Sabirin raiskausoikeudenkäynnin alla vuonna 2010. Kaappauksen jälkeen perhe sai puheluja joissa heitä uhkailtiin ja kiristettiin luopumaan oikeusjutusta. On myös perusteita epäillä että jotkut poliisitkin olisivat sekaantuneet asiaan.
http://www.dailytimes.com.pk/default.asp?page=2010…
”“We are very afraid since the culprits are continuously threatening us and therefore we cannot go to our village for a funeral… We demand the authorities to provide us security, so go to our village,” said Ghulam Nabi Soomro, Kainat’s father. ”
Vuoden 2010 raiskausoikeudenkäynnissä oli oikeuden päätös lopulta vapauttava. Neljä syytettyä miestä vapautettiin todisteiden puutteessa: http://www.dailytimes.com.pk/default.asp?page=2010…
Tuomio on jakanut mielipiteitä. Useimpien mielestä vapauttava tuomio oli oikeusmurha väärennettyine todisteineen. Toisaalta joidenkin mielestä Kainat Soomra on valehtelija ja on raiskaussyytöksineen yrittänyt kiristää viattomia syytettyjä. Jotkut taas väittävät hänen olevan julkisuudenkipeä ja yrittävän perusteettomilla syytöksillä tulla kuuluisaksi kuin Muktaran Mai: http://humaimtiaz.wordpress.com/2010/05/08/who-wan…
Sabirin murhasta huolimatta Kainat ja hänen perheensä aikoivat jatkaa taistelua korkeammissa oikeusasteissa, vaikka perhettä edelleenkin uhkailtiin: http://www.dailytimes.com.pk/default.asp?page=2010…
”Kainat’s father alleged that the police and influential landlords of their area were sheltering the murderers. He said only one out of nine culprits has been arrested. “My family is receiving death threats.” He said all five cases registered by him had been declared false.”
Vaatiessaan oikeutta asialleen Kainat Soomro on noussut Pakistanissa symboliksi. Hän taistelee paitsi omien myös kaikkien naisten oikeuksien puolesta. Hän puhuu raiskausten peittelystä ja uhrien hiljaisesta kärsimyksestä Pakistanin maaseudulla. Hän puhuu kunniamurhista, joista ketään ei tuomita vaikka ne ovat laissakin rikos. Hän puhuu naisten oikeuksista. Hänen kuvansa on lehdissä ja häntä haastatellaan televisiossa. Hän on vaarallinen symboli ja toimija Pakistanin patavanhoillisten piirien (mm. Taleban) kannalta.
Vaikka Kainat ei suinkaan ole ainoa julkisuuteen tullut uhri, hän osaltaan keikuttaa patriarkaalista venettä, hänen äänensä kuuluu (joskaan ei aina tarpeeksi) ja hän saa tukea ja kannatusta.
Syytettyjen lisäksi on useitakin tahoja jotka toivoisivat hänen vaikenevan.
Siitä on kysymys.
Mutta siitä Halla-aho ei mainitse mitään, vaan typistää Kainat Soomron omaksi keppihevosekseen – hopoti hoi, maahanmuutto hanurista, hopoti hoi.
Ilmoita asiaton viesti
Olipas hyvä tarkennus, Jonne. Olin todellakin tutustunut tapaukseen vain Mestarin kirjoituksen kautta ja tämä sinun viestisi tuo asiaan paljon uutta tietoa. Oleellista tässä on, että kunniamurhat ym. eivät ole mikään itsestäänselvyys islamilaisessa tms. kulttuurissa.
Tämä osoittaa että Halla-ahon esimerkin olevan entistä selvemmin tarkoituksenhakuista propagandaa.
Ilmoita asiaton viesti
Sanat Halla-aho, rasisti, neekeri ja 30-luku mainittu tekstissä:-) Seuraavan kirjoituksen otsikko: Jussi Halla-aho ja Johanna Tukiainen.
Ilmoita asiaton viesti
Myötähäpeän tunne on karmaiseva kun lukee näitä Ossin aivopieruja. Noh annetaan kaikkien kukkien kukkia ja kaikilla on oikeus nolata itsensä..
Ilmoita asiaton viesti
Pitää kai minunkin se todeta, yhtenä monista:
Olet säälittävä, pitää hakemalla hakia haukuttavaa, et vahingossakaan ymmärrä asiaa siinä valossa kun se on sanottu. Ja niin edelleen.
Sanallasanoen:
AMMATTILOUKKAANTUJA
Ilmoita asiaton viesti
Sorry, tuli tuplat 🙁
Ilmoita asiaton viesti