Toivo elää vahvasti Itä-Helsingissä

Helsingin Keskustanuorten puheenjohtaja, Alena Santalainen, kirjoitti
maanantaina Uuden Suomen blogissaan varsin oudon näkemyksen Itä-Helsingistä.
Santalaisen mukaan toivo on hävinnyt kokonaan pääkaupunkimme itäisistä osista
ja täällä olisi tarjolla lähinnä rikkoutuneita katumainoksia.

Rohkenen olla Santalaisen kanssa rutkasti eri mieltä.

Itä-Helsingin leimaaminen menetetyksi ongelmalähiöksi on puhdasta
höpöpuhetta. Itäiset kaupunginosat ovat virkeitä lähiöitä ja niiden merkitys
tulee korostumaan entisestään, kun Sipoon liitosalueita Östersundomin osalta aletaan
rakentaa. Erityisesti Itäkeskuksen painoarvo alueellisena keskuksena nousee
tuolloin vielä nykyistäkin oleellisempaan asemaan.

On myös aiheellista korjata Santalaisen näkemys siitä, että
itä olisi kokonaan vailla edustajia. Äkkipäätä itäisistä edustajista tulevat
mieleen Kokoomuksen Juha Hakola, Hannele Luukkainen, Risto Rautava (kaupunginhallituksen pj.),
Jarmo Nieminen ja teknisesti myös Jussi Pajunen. Muistakin puolueista
varmasti löytyy itäisten kaupunginosien edustajia

Asun itse nykyään Vuosaaressa ja aiemmin olen asunut muun
muassa Kaarelassa, Kalliossa ja Kontulassa. Puolisoni työskenteli ennen
Vuosaarta Mellunmäessä ja entinen anoppini on asunut pitkään Puotilassa. Itäinen Stadi on ihan hyvä alue.

Jos idästä joku on hiipunut, niin korkeintaan kepun ja persujen
ote.

Keskustapuolueen tulokset viimeisimmästä eduskuntavaalista
ovat esimerkiksi Vuosaaren osalta kerrassaan surkeat. Puolue sai kaikkiaan 649
ääntä, eli 4,7 % alueen kaikista äänistä. Jopa RKP sai suuremman saaliin, eli
773 ääntä! Kokoomus oli Vuosaaren suurin puolue 23,5 % kokonaiskannatuksellaan.
Demarit kakkosia (21,6 %) ja persut kolmansia (18,0 %).

Vaalien jälkeen keskustaa ja persussuomalaisia ei ole
liiemmin paikallisissa tilaisuuksissa näkynyt. Kovasti olisi kyllä toivottu, kun
esimerkiksi viime lauantain Columbuksen kulttuuritorilla oli väkeä kuin pipoa.
Mutta sekä kepu että persut loistivat poissaolollaan. Tavallaan kävi sääliksi Vasemmistoliiton
ständin väkeä, jotka joutuivat ottamaan vastaan pahimmat haukut EU-politiikkaan
pettyneiltä humalaisilta.

Kokoomuksen ständillä väkeä kävi ahkerasti ja käytimme
tilaisuuden hyväksemme kerätäksemme gallupilla kansalaisten mielipiteitä kahdesta
oleellisesta kysymyksestä. Vastauslomakkeiden vastaanotto jouduttiin valitettavasti keskeyttämään etuajassa kun mukaan varatut paperit loppuivat kesken. Silti sadat ehtivät kiireiltään vastaamaan ja tästä heille lämmin kiitos.

Kysyimme ”mikä on
parasta, mitä hyvinvointiyhteiskunta voi tarjota?
” ja ”mikä uhkaa eniten hyvinvointiyhteiskuntaa?”. 

Positiivisen kysymykseen vastauksissa korostuvat seuraavat
vaihtoehdot:

  • Välittäminen ja heikoimmista huolehtiminen
  • Turvallinen elinympäristö
  • Työpaikka ja työn ilo

Uhkakysymyksen vastauksissa korostuivat seuraavat:

  • Välinpitämättömyys ja yleinen hällä väliä
    -asenne
  • Työttömyys ja taloudellinen epävarmuus
  • Suvaitsemattomuus ja ahdaskatseisuus

Olen itse erityisen tyytyväinen siihen, että kansalaiset
suhtautuvat välinpitämättömyyteen, suvaitsemattomuuteen ja ahdaskatseisuuteen
torjuvasti.  Vastaukset kertovat hyvin terveestä
elämänasenteesta. Semminkin kun Vuosaari on yksi Helsingin kansainvälisimpiä ja
monikulttuurisimpia asuinalueita.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu