Van Wonterghemin muslimifantasia
Luin hämmästyksekseni uutisen perussuomalaisten Freddy van
Wonterghemin saamasta sytteestä kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Syyte on
todella outo ja sillä ei ole mitään menestymisen mahdollisuuksia.
Van Wonterghem julisti jokin aikaa sitten Uuden Suomen
blogeissa että muslimityttöjen tappaminen on positiivinen asia, koska näin
saadaan yksi potentiaalinen muslimien synnyttäjä pois pelistä.
Van Wontegrhemin väite on ällöttävä, vastenmielinen ja
mauton. Mutta onko se rikos? Tuskin.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan edellyttää kyllä jo
maalaisjärjenkin mukaan jonkinasteista kiihottamista ja toimintaan usuttamista. Näin typerästä
heitosta kukaan ei taatusti kiihotu mihinkään suuntaan.
Syyttäjän päätös syytteen nostamisesta on typerä. Ei
pelkistä ääliömäisistä mielipiteistä voi vielä tuomita ketään.
Nyt tuloksena
tulee olemaan ”ei rikosta” –tuomio ja rasistit pääsevät ratsastamaan tällä.
* * *
PÄIVITYS – Luin alkuperäisen blogauksen jälkeen lain perustelut ja sieltä löytyy varsin mielenkiintoista tekstiä:
”… Rangaistavuuden piiriin kuuluvassa toiminnassa kyse voi olla esimerkiksi sellaisen mielipiteen tai viestin levittämisestä, jossa johonkin kansanryhmään kohdistuvaa väkivaltaa tai syrjintää pidetään hyväksyttävänä tai toivottavana taikka kyseiseen kansanryhmään kuuluvia henkilöitä väitetään esimerkiksi muita alempiarvoisiksi. Sen sijaan, kuten esityksen perusteluissa todetaan, esimerkiksi maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikan tai siitä vastuussa olevan ankarakaan arvostelu ei sellaisenaan täytä rangaistavuuden edellytyksiä…”
”… Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, ettei säännöksessä kriminalisoida tiettyä rasistista mielipidettä tai aineistoa itsessään, vaan kyseisen mielipiteen tai aineiston levittäminen yleisön keskuuteen…”
Tämäpä mielenkiintoista!
Itse asiassa tiukasti tulkiten van Wonterghem voi hyvinkin saada tuomion tämän pykälän perusteella! Van Wonterghemin teksti nimittäin täyttää kirkkaasti kansanryhmään kohdistuvan väkivallan hyväksymisen sekä toivottana pitämisen sekä selkeästi väittää tätä kansanryhmää muita alempiarvoiseksi.
Yhtä mielenkiintoista muuten on, että tätä lakivaliokunnan kantaa on ollut hyväksymässä varsin tuttu nimi:
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
No en olisi noin varma. Riippuu ihan tuomarin puoluekirjasta.. näin kärjistetysti.
Hauskaa sinänsä, tipahtaisikohan minulle syyte postiluukkuun jos kirjoittaisin tuollaista?
Kuinka naurettavaksi tämä homma menee. Kyllä nämä heitot kuitenkin vaaleissa muistetaan ja se karsii pahimmat pöljät pois. Ei suomalaiset äänestä idiootteja – tai ei niin suuri määrä suomalaisia että ”rasistit” pääsisivät uudestaan vallankahvaan.
En nyt tarkoittanut persuja vaan näitä tällaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän tähän erinomaisen tärkeään ennakkotapaukseen saada varmasti oikeamielinen tuomari.
Ilmoita asiaton viesti
Minun mielestäni Willyn lausuma muslimitytöistä täytyy ehdottomasti koetella tuomioistuimessa, vaikkakin käräjäoikeusssa syytteen käsittely tullee olemaan puolueellista, koskapa poliittisesti valitut lautamiehet varmankin tulevat rokottomaan paikallista PS-vaikuttajaa. Kunnallisvaalithan ovat tulossa ja näin makeaa suupalaa tuskin voidaan Kotkassa vastustaa.
Ilmoita asiaton viesti
Olen samaa mieltä, Pertti. Tämän casen täytyy ehdottomasti kulkea tuomioistuinkäsittelyn läpi.
Jos syytteet pitävät loppuun saakka, mm. Jussi Halla-aho ja Hommaforum saavat aloittaa varsin merkittävän siivousoperaation.
Ilmoita asiaton viesti
Iso paha Hommaforum
”- Eniten vihapuhetta tapahtuu suurimmilla keskustelupalstoilla. Hommalla on erittäin tiukka moderointilinja, Forss sanoo.”
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/116705-poliisi-rik…
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitin nimellä ”Willy” tietenkin nimeä ”Freddy”
Ilmoita asiaton viesti
Takavuosina kun Kotkaa ja silloista Karhulaa ja Kymiä liitettiin yhteen väkisin ja kova kiista nimestä,niin ehdotin että SDP…ja sitä se on vieläkin että olet sata oikeassa arviossasi..
Ilmoita asiaton viesti
uskontoon pohjaavien barbaaristen kulttuurimeemien arvostelu tai ironinen kritisoiminen ei vielä täytä rasismin määrettä, vaikka ne asiayhteydestään irrotettuina yksittäisinä lauseina voivatkin vaikuttaa kohdistuvan solvauksenomaisina herjoina itsenäiseen etniseen ryhmään tai jopa laajempaankin väestökokonaisuuteen.
jäämme mielenkiinnolla ( ja huolestuneina ) seuraamaan tilanteen kehittymistä :/
Ilmoita asiaton viesti
”…mielipiteen tai viestin levittämisestä…”
Todella uskomatonta, että nyky-yhteiskunnassa ei saa mielipidettään ilmaista.
Jokainen voi antaa ko. mielipiteelle haluamansa arvon, mutta mielipiteen kriminalisoiminen on todella absurdia.
Ilmoita asiaton viesti
Otetaan vielä kerran.
”…mielipiteen tai viestin levittämisestä…”
Eli siis mielipidettä ei kriminalisoida, vaan sen levittäminen.
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärräthän pääkohdat?
Jos ilmaiset mielipiteesi, on se tuon lain mukaan sen levittämistä.
Näin ollen laki kieltää mielipiteen ilmaisemisen.
Ilmoita asiaton viesti
Näin on. Nykymaailmassa raja yksityisen ja julkisen levittämisen välillä on häviämässä. Onko mielipiteensä ilmaiseminen ääneen vaikkapa kahvion pöydässä eri asia, kuin julkaiseminen blogissa? Tämä ei ole yksinkertainen rajanvetokysymys, vaan perustavaa laatua oleva määrittely ihmisten kanssakäymisessä – jolle ei ole olemassa selkeitä linjoja.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni nettichattailu ja kommentoinnit pitäisi erottaa rikoslain piiristä tuollaisissa yhteyksissä. Ne ovat pikemminkin kahvipöytäkekusteluuun rinnastettavia. Nykyään on liian helppo satunnaisessa mielenhäiriössä tai kännissä t.m.s. klikata nappulaa ja VIUH … sanoma on peruuttamattomasti ja ikuisesti koko maailman tietoisuudessa. Se on kohtuutonta.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri tuossa yläpuolella kommentoin samassa hengessä. Kysymys ei ole pelkästä välineestä (netti) vaan asiayhteydestä kokonaisuudessaan. Pelkkä kahvin tarjoaminen ei vapauta rikosoikeudellisesta vastuusta tai tee agitaatiotilaisuudesta ”kahvipöytäkeskustelua”. Netin käyttö itsessään ei nykypäivänä voi olla myöskään itsessään vastuuvapausautomaatti.
Ilmoita asiaton viesti
Van Vontgerhem vaikutti Iltalehden haastattelussa suhteellisen järjelliseltä, joten kyseessä oli luultavimmin aika laskelmoitu provosointi, kenties matkien erinäisiä piraattiaktiiveja ja Halla-ahoa.
En voi tuomita tällaista toimintaa, sillä kansalaistottelemattomuus on erinomainen tapa testata rajoja ja saattaa mm. sananvapausongelmia julkisuuteen.
Sen sijaan oikeus voi, ainakin käräjäoikeus.
Ilmoita asiaton viesti
Piraattiaktivistit ovat saaneet tuomion aiemmin niin sanottuun ”organisoituun keskusteluun” osallistumisesta ja CSS-purkuohjelmien palasten levittämisestä.
Tuomion perusteena oli *avunanto* rikokseen. Vaikka annettujen ohjeiden avulla yksinään eivät suojaukset murtuneet, oikeuden näkemyksen mukaan ne avustivat suojausten murtamisessa merkittävissä määrin.
Ilmoita asiaton viesti
Naurettavaa.
Mihinkä vertais. Suomeen petoksella tullut ja Suomessa petoksella elävä, rahaa saava somalinainen ei saanut tuomiota.
MOT: Maahanmuuton hinta
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=50…
Ilmoita asiaton viesti
”””… Rangaistavuuden piiriin kuuluvassa toiminnassa kyse voi olla esimerkiksi sellaisen mielipiteen tai viestin levittämisestä, jossa johonkin kansanryhmään kohdistuvaa väkivaltaa tai syrjintää pidetään hyväksyttävänä tai toivottavana””
– tässä nimenomaisessa tapauksessa wontergheim kommentoi suvereenin valtion oikeuslaitoksen omiin kansalaisiinsa kohdistamaa ( rangaistus- ) väkivaltaa,- yleisesti paheksuttu ilmiö, josta voi hakea positiivisuutta ainoastaan makaaberein sanakääntein.
Ilmoita asiaton viesti
Mietin itsekin tuota, mutta ei van Wintergheim kyllä kohdista mielipidettään vain saudi-arabialaisiin muslimeihin, vaan muslimeihin ylipäätään.
Ilmoita asiaton viesti
kohtuullisen huonolla tai suhteellisen ymmärrettävällä suomen kielellä freddy kirjoitti kommenttinsa, hiuksen hieno erohan siinä tosiaan jää ”ilmaan roikkumaan”.
itse ymmärsin kommentin ja sitä seuranneen keskustelun toki niin, että freddy arvosteli enemmän tuota sharia-lain toimeenpanoa kuin varsinaisia islamin uskoisia.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen oikeuslaitos on henkitoreissaan. Tuomitsemalla Worterghemin oikeuslaitos tuomitsee samalla rauhaarakastavan ystävällismielisen islamilaisen oikeuslaitoksen antaman rangaistuksen ja sysää meidät pois Euroopan ytimestä.
Ilmoita asiaton viesti
Sama kaiku on askelten…
http://www.kiiltomato.net/franz-kafka-oikeusjuttu-…
Ilmoita asiaton viesti
Käsittääkseni kyseessä on typerä pikaistuksissaan kirjoitettu kommentti. Tässä käy vielä niin, että Freddy saa senverran julkisuutta ja pääsee tämän julkisuuden avulla eduskuntaan.
Ilmoita asiaton viesti
Seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä pitkä matka, mutta kuntavaaleissa saattaa tosiaan mies mennä heittämällä läpi.
Tosin ihmiset eivät hirveästi tykkää tyttöjen halveeraamisesta, koska nämä ovat tyttöjä.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmiset eivät myöskään tykkää ajojahdeista jos tästä sellainen tulee, mutta jos asia käsitellään ilman hysteerisiä ylilyöntejä, niin Freddy tuskin saa tästä huomattavaa hyötyä.
Ilmoita asiaton viesti
Sitten täytyy muistaa ettei suomi ole miehen äidinkieli eikä hän ole kokenut suomettumisen aikaa ja osaa hienosäätää sanomisiaan. Kyllä se on melkoinen lieventävä asianhaara.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä Freddy siihen varmasti vetoaa ja onhan se ihan asiallinen peruste.
Ilmoita asiaton viesti
Tykkäävätkö nämä samaiset ihmiset (eli tytöt) sen sijaan tyttöjen pieksämisestä, jota kritisoidakseen ei saisi bloggailla sarkastisia kommentteja Saudi-Arabian muslimien tavoista kohdella tyttöjä?
Jos siis Freddyn asemassa kritisoin niin saan syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja jos taas puolustaisin tyttöjen pieksämistä, niin saisin syytteen naisten halventamiseta. Olisiko minun siten olle viisainta vetää huiviin perusuomalaiset kopsut, jotka lannistaisivat minua ottamasta työkseni kantaa mihinkään yhteiskunnallisiin asioihin? Siitäkin laiskottelusta taitais paheksuvia juttuja tulla painettuun sanaan.
Ilmoita asiaton viesti
Asiaan liittyen:
http://www.kymensanomat.fi/Online/2011/07/02/Timo+…
Soini on hyllyttänyt van Wontergheimin jo aiemmin. En tosin tiedä, onko van Wontergheimin hyllytys ollut vain määräaikainen.
Ilmoita asiaton viesti
Vetääköhän syyttäjä tuon esiin oikeudessa, luultavasti. Sehän todistaisi, että omatkin ovat katsoneet hänen lipsahtaneen rajan väärälle puolelle:-O
Ilmoita asiaton viesti
Nyt tulee olemaan ERITTÄIN mielenkiintoista katsoa miten Hommafoorumin mokuttajat reagoivat. Asettuvatko he Soinin vai Freddyn puolelle.
Ja mitä sanoo Halla-aho?
Ilmoita asiaton viesti
En tunne Halla-ahoa, mutta hän saattaisi todeta: ”Huti, se oli taidetta”
Ilmoita asiaton viesti
Raja on eri asia kuin laki. Sitäpaisti hyllytys saattoi tulla myös Auschwitz.kirjoituksen perusteella.
Ilmoita asiaton viesti
Luulisi, että apinalaumassa rupeaa olemaan sen verran jakojäännöstä muutenkin, että van Whateverille voisi antaa armonlaukauksen puolueen jäsenyydestä samoin tein ja kaveri voisi siirtyä samoin teon pian perustettavaan Muutos 2015:een.
Ilmoita asiaton viesti
Van Whateverin idioottimaiset kommentit ovat jossain määrin riitasoinnussa nihilistin laatiman antirasistisen julkilausuman kanssa, mutta kohta Tossavainen rientää kyllä meille kertomaan, että persujen sisällä nippusiteitä on kiristetty entisestään, jotta apinalauma on entistä ”yhtenäisempi”.
Ilmoita asiaton viesti
Täysin naurettavaa. Jeesuksista, jumalista ja muista satulennoista saa sanoa mitä tahansa, mutta kun tulee maininneeksi muslimin, se on nykyään jo törkeä rikos.
Ja mikä kaikkein kierointa näissä jutuissa on, eivät muslimit niihin puutu, vaan aina syytökset esittää ei-muslimi, meidän rahoillamme palkattu ’lainvalvoja’!
Tilanne näyttää pahenevan sitä mukaa, kuin vanhat puolueet ja niiden häntäveikot virkamiehissä joutuvat enemmän ja enemmän tukalaan tilanteeseen, jossa se suojatyöpaikka voikin lähteä alta seuraavien vaalien jälkeen. Niin myös todella monelle tulee käymään ja he voivat siitä syyttää vain itseään, tavallisen kansalaisen törkeää aliarvostamista ja omien etujensa ajamista.
Ilmoita asiaton viesti
http://www.lskl.fi/tiedottaa/lapsen_asialla_-blogi…
Ilmoita asiaton viesti
Mitä sitä Kalle turhaan saivartelemaan, olisit vaan aidosti oma itsesi, eli umpirasistinen persu.
Ilmoita asiaton viesti
Nimittelemällä minua et suinkaan tee minusta rasistia, mutta sen sijaan todistat kyllä kaikille oman moukkamaisuutesi.
Ilmoita asiaton viesti
lol. 😀 Toisaalta, johan sitä ehtikin tulla nousevista osakekursseista julistus heti aamusta.
Ilmoita asiaton viesti
Asiallinen kirjoitus aiheesta, suosittelen jokaista lukemaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan hyvä kannanotto Heikki Sariolalta tuossa linkissä.
”Unohtuiko alkuperäinen rikos?
Maailmalla tapahtuu monenlaisia raakuuksia lapsia kohtaan. Raiskattujen lasten rankaiseminen onnettomuudestaan on vain yksi niistä. Muita tunnettuja lapsen koskemattomuuden loukkauksia ovat lapsiprostituutio, myös temppeliprostituutio Intiassa, lapsikauppa, lasten sukupuolielinten silpominen ja niin edelleen. Pyrkimys puuttua näihin epäkohtiin edellyttää mahdollisuutta kritiikkiin. Se edellyttää myös sitä, ettemme pane suukapulaa itsellemme täällä Suomessa.
Tämä herättää ilmaan kysymyksiä: onko kulttuureja kunnioittavan keskustelun vaatimus johtanut siihen, että ainoa hyväksyttävä tyylikeino on oikeaoppinen vakavuus tai vaikeneminen traditioiden ja uskontojen nimissä tehtävistä rikoksista? Eikö edes toimittaja tunnista sarkasmia? Hyväksyttäisiinkö muinaisiin uskontoihin kuuluneet ihmisuhritkin vaieten, jos niitä vielä esiintyisi? Saako vain vaarattomia, jo valtansa menettäneitä kulttuureita arvostella? Ovatko fasismi, natsismi, stalinismi ja Baalin palvonta ihmisuhreineen sallittuja kritiikin kohteita, mutta nykyisin rikoksiin syyllistyvät traditiot pyhiä? Rasismin tuomitseminen on helppoa, mutta onko sharian raakuuksien tuomitseminen todellakin rasismia?
…..
Ei voi kuin ihmetellä sitä tekopyhyyttä millä yleinen kiihtymys ja paheksunta vaatii sarkasmin esittäjän päätä vadille ja unohtaa lapseen kohdistuneen raa’an rikoksen. Jos kyse on ”täydellisestä harkintakyvyn pettämisestä tai täydellisestä ihmisarvon kunnioittamisen puutteesta.” Niin ilmeneekö puute siellä, missä julmia rikoksia kritisoidaan joskus karkeinkin sanakääntein, vai siellä missä rikoksista kainosti vaietaan?”
Ilmoita asiaton viesti
Lukaisin ketjun ja mietin, keskustellaanko täällä yhdestä vai useasta henkilöstä. Syytösten kohteiksi on näet tarjottu koko liuta nimiä. Blogisti itsekään ei taida olla ihan varma kenet *) on listittävä oikeudessa?
Etunimeksi on ehdotettu Willyä tai Freddyä.
Sukunimeksi taas on tarjottu: a) van Wontergheim *), b) van Wontegrheim, c) van Worterghem, d) van Wintergheim *), e) van Vontgerhem.
Sitten on vielä elävä olento nimeltä Freddy van Wonterghem, jota kukaan ei tainnut mainita.
Pitäisi kai jo vähitellen päättää, kenet oikein halutaan oikeuteen, ettei haaste suuren innostuksen vallitessa mene väärään osoitteeseen…
Puolasta on peräisin aforismi:
”Erehtyivät henkilöstä, mutta luovuttivat toki ruumiin lojaalisti omaisille.” (S. J. Lec)
(Ehdottaisin vaikkapa Willy van Wintergheimiä, niin ei tule turhia rumihia…)
Ilmoita asiaton viesti
No nyt löytyi nuivan nihilistin mukainen opetuslapsi, joka saivartelee enemmän kuin mihin sivarisaivartelija itse olisi parhaimmillaankaan pystynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Kritiikkisi on aiheellista, Seppo. Freddyn vierasperäinen sukunimi on yllättävän vaikeaa kirjoittaa ja taivuttaa oikein. Pahoittelut. Oikea otsikko olisi tietysti ollut ”Van Wonterghemin muslimifantasia”.
Kirjoitusvirheet korjattu.
Ilmoita asiaton viesti
Seppo oli hyvä, että huomautit. ”Rakkaalla lapsella on monta nimeä”
Ilmoita asiaton viesti
Ilman sanaa ”positiivista”, kyseessä olisi vain asenteeton toteamus, ei sen enempää solvaus kuin panettelukaan. Yksinkertaisesti todettaisiin asian olevan näin piste, mikä tuskin olisi voinut herättää paheksuntaa edes äärisuvaitsevaistossa.
Sinäänsä, miten kyseessä voi olla kiihottaminen kansanryhmää vastaan, kun kyseinen asia on reaalitodellisuutta ja olemassa, emmekä me Suomesta käsin pysty siihen mitenkään vaikuttamaan. Enemmän kyseessä on mielestäni mielipide, jonka harkitsemattomuudesta voidaan tietysti olla montaa mieltä.
Montakohan kertaa holokaustista on tässä maassa keskusteltu netissä positiiviseen sävyyn? Jopa Aamulehti on pääkirjoituksessaan tähän syyllistynyt. Miettikääpä hieman sitä.
Tai viherfasisti Linkolan ihailu natseja kohtaan puhuessaan juutalaisten kansanmurhan luontoystävällisestä tehokkuudesta: ”junat kulkivat ja logistiikka pelasi”, ja kuten Linkola totesi: ”Ekotaseen kannalta ihanteellista oli vielä ruumiiden hyötykäyttö, hiuksia myöten.”
Taitaa kipupiste olla näistä ”joistakin” puhuttaessa, JOILLAKIN, tässä maassa, vaan huomttavan herkkä, verrattuna mihinkään toiseen ryhmittymään.
Ilmoita asiaton viesti
Villakoiran ydin on, ettei Reetu yllyttänyt ketään murhatöihin surmaamaan musliminaisia. Hän suhtautui muslimien murhatöihin vastenmielisenä, barbaarisena tapana.
Reetu totesi sen faktan, että muslimit surmaavat naisiaan. Kun näin todistettavasti on asianlaita, se tarkoittaa ilman muuta sitä, että siten muutama muslimilapsi jää syntymättä.
Tätä kutsutaan loogiseksi päättelyksi eikä kiihottamiseksi.
On käsittämätöntä, että totuuden kertomisesta tulee syyte.
Vielä käsittämättömämpää on, jos se menee läpi, vaikka tosiasia tietysti on, että elämme parhaillaan niin uskomattomia aikoja, että kaikki on mahdollista.
Ilmoita asiaton viesti
Äyriäinen, olitko niiden hommalaisten joukossa, ketkä aluksi reimastuivat ”mestari” Halla-ahon juntta lausahduksista? Olitte sitä mieltä, että kyllä, panssarivaunut on oikea ratkaisu Kreikkaan.
Vai olitko siinä mokuttajien himean hitaassa jälkijunassa, ketkä tuomitsivat nämä alussa panssarivaunuista innostuneet. Sanoivat, että oletteko kenties tyhmiä, kun ette heti tajunneet. Panssarivaunut eivät tietenkään ole se ratkaisu.
Luulen, että Äyriäinen olisi ollut molemmissa yllä mainitsemissani osissa, jos olisi ollut ”kuulolla”. Tai jos olisi edes jotain Jussin viesteistä ymmärtänyt. Tämä on sitä olla ”kuulolla”, ihan Tapsaa varten tarkensin.
Ilmoita asiaton viesti
Sharia-laissa ei ole kenenkään mielestä mitään pahaa, se oikeuttaa tappamaan alaikäisen raiskatun tyttölapsen? Upeeta, mahtavaa kaikki tuumaavat. Annas olla jos joku tällaisen toiminnan vastustaja satiirisesti, sarkastisesti heittää kommenttia aiheesta niin se onkin paljon pahempi rikos?
Hienointa olisi jos tämä mamu belgialainen mestattaisiin julkisesti, vaikka hirtettäisiin munistaan, miellytettäisiinkö islamilaisia varmasti tarpeeksi? Belgian mamusta voitaisiin tehdä varoittava esimerkki miten käy rauhanuskonnon arvostelijoille, pää poikki ja trofee eduskuntatalon seinälle. MITÄS MIKA NYT TEKEE? SYYLLISTYINKÖ KIIHOTUKSEEN BELGIAN MAMUJEN SUHTEEN. Oikeasti tykkään tästä ja luultavasti muistakin belgian mamuista.
Haastetta odotellaan innolla!
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä kyseessä ovat pikemminkin kaksoisstandardit. Banjamin Kivilohkare sai syytteen ja tuomion, kun totesi esipuheessaan suomentamaansa kirjaan Venäjän vallankumouksen ja neuvostovallan olleen vahvasti juutalaista syntyperää olleiden venäläisten juttu (hieman räväkämmin, totta, mutta ei kaikkia juutalaisia leimaten muistaakseni). Koko kirja lähti kaupoista ym, vaikka sitä oli ostettu kirjastoihinkin jo eli ei pidetty ihmeellisenä.
Linkolaa nyt ei vain haluta teilata. Ehkäpä siksi, että tuo juttu tukee virallista tarinaa holokaustista. Joku kai halusi sensuroida Kivilohkareen suomentaman kirjan. Ahaa, joku ennätti väliin.
Lisäänpä vielä kommentin, että ei näitä lakeja muslimien suojaksi oikeasti ole laadittu. Ihan muista syistä.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö tuossa väitetä muslimeja alempiarvoisiksi ?
Ilmoita asiaton viesti
Jokaista joka hyväksyy Bangladeshin tapahtumat on syytäkin pitää alempiarvoisena. Kaikki muslimit eivät (toivon mukaan) hyväksy mutta henk. koht. en katso kuuluvani samaan lajiin sen tytön ruoskinnan hyväksyjien kanssa. Kyllä, minä Vesa Kauhajärvi olen sitä mieltä että jokainen sen ruoskinnan hyväksyjä on ALEMPIARVOINEN OLENTO!
Ilmoita asiaton viesti
Olkaamme ylpeitä venäläisyydestämme. Hyvät ajat näytösoikeudenkäynteineen ja Ohranoineen ovat tulleet takaisin! 😉
Isänmaan kunnialle
http://www.youtube.com/watch?v=uEmPaTc589M
Ilmoita asiaton viesti
Sarkasmin ymmärtäminen näyttää olevan ylivoimaista.
Sen sijaan S. J. Lec’in aforismi (Puolan 1960-luvulta), jota lainasin, valottaa armottomasti tätä päivää:
Kiima päiden vaatimiseksi vadille näyttää Suomessa ylittävän jopa puolalaisten kovat kokemukset. Puolassahan jahtaajat olivat stalinismin henkeä edelleen seuraavia kommunisteja, mutta 2000-luvun Suomessa…
Sääliksi käy joka sana.
Ilmoita asiaton viesti
Syyttäjä voisi vaatia Freddy van Wonterghemille kivitystuomiota.
Ilmoita asiaton viesti
Niiiin, jos vertais ajankohtaiseen asiaan, mitä tänään tuli tv:stä..
MOT: Hyvien ihmisten talo
Asunnottomien kustannuksella huijataan miljoonia ja valtion kustannuksella..
RAY, Y-säätiö…olipa Kokoomuksen Kai Hagelberg näppejään pistämässä molempiin suuntiin..
Menee tutkittavaksi.
http://areena.yle.fi/video/1318874195545
Ilmoita asiaton viesti
On tosiaan kafkamainen tunnelma Suomessa. Teinityttöjen murhaamisen kritisoinnista joutuu käräjille ajatusrikollisena. Toivon kuitenkin, että vielä koittaa sekin päivä, kun tässä maassa saa sanoa paskan olevan paskaa myös eksoottisissa kulttuureissa.
Nuorempana kuuntelin paljonkin vihervasemmistolaista sanomaa jonka luulin taistelevan ihmisoikeuksien puolesta väkivaltaa, sortoa ja epätasa-arvoa vastaan. Sittemmin aloin ihmetellä, miksei tummemmille tytöille sallita samaa vapautta ja ihmisarvoa kuin suomalaisilla on kaikille tuntemilleni ihmisille itsestään selvästi, ja miksei tummilta pojilta vaadita minkäännäköisiä käytöstapoja ja toisten huomioonottamista. Tätä en ole vieläkään ymmärtänyt.
Oli miten oli, tällainen neuvostoliittolaisvaikutteinen oikeusteatteri on sekä rasismia ja seksismiä pahimmillaan. Sen tarkoituksena on oikeasti vain asettaa ruskea mies kaiken arvostelun yläpuolelle ja siis valkoisen miehen yläpuolelle ja toisaalta ruskea nainen yhteiskunnan urinaaliksi korostamaan valkoisen naisen mahtia. Valkoinen nainen ylös ja valkoinen mies alas.
Ilmoita asiaton viesti
”… Rangaistavuuden piiriin kuuluvassa toiminnassa kyse voi olla esimerkiksi sellaisen mielipiteen tai viestin levittämisestä, jossa johonkin kansanryhmään kohdistuvaa väkivaltaa tai syrjintää pidetään hyväksyttävänä tai toivottavana taikka kyseiseen kansanryhmään kuuluvia henkilöitä väitetään esimerkiksi muita alempiarvoisiksi.”
Mikäli minä kirjoittaisin, tai joku muu, vaikka vastaavasti näin:
”yksinhuoltajien tappaminen on positiivinen asia, koska näin saadaan yksi potentiaalinen au-lapsen synnyttäjä pois pelistä.”
Miltä kuulostaa?
Kyllä Wonterghemin lausahdus täyttää kiihotuksen tunnusmerkit.
Toinen huomionarvoinen, moraalinen asia – kansanedustajan pitäisi kyetä suodattamaan julkiset puheensa hyvän tavan mukaisiksi. Jopa minä kykenen tähän, ja tarkistan jokaikisen kirjoitukseni erikseen tämän varalta, vaikka en mikään kansanedustaja, tai julkinen henkilö, olekaan.
Ilmoita asiaton viesti
Et kai Anu tosissaan tulkinnut Freddyn kirjoitusta niin, että siinä hurrataan pikkutyttöjen kivittämiselle? Se, jos mikä, oli kritiikkiä tuollaista barbariaa kohtaan.
Vertauksesi olisi osuvampi, jos se kokonaisuudessaan menisi jotenkin näin. Yksinhuoltajien lapset kivittävät yksinhuoltajia erittäin julmalla tavalla, ja jos tässä positiivista voi nähdä, niin yksinhuoltajan poistaminen pelistä vähentää potentiaalisten yksinhuoltajien kivittäjien määrää.
Eikä se vaikeaniminen mies muuten ole kansanedustaja.
Ilmoita asiaton viesti
2Et kai Anu tosissaan tulkinnut Freddyn kirjoitusta niin, että siinä hurrataan pikkutyttöjen kivittämiselle? Se, jos mikä, oli kritiikkiä tuollaista barbariaa kohtaan. ”
En minä itse tulkinnut, en ole tyhmä, mutta yleinen, kasvoton mielipide on.
Edelleen korostan tuota hyvä tapa-periaatetta.
Kritiikkiä voi ja pitää antaa.
Mutta mielestäni, jos alkaa jakamaan kritiikkiä, pitää myös opetella kritiikin antamiseen.
Hyvä kritiikki ei IKINÄ suuntaudu sen riman ali, mistä on laissa säädetty.
Jos jaetaan kritiikkiä, se pitää tehdä kirjoitetun lain sisällä.
Ilmoita asiaton viesti
Olet kyllä oikeassa siinä, että oli todella mautonta ”nähdä jotain hyvää” (vai miten se sanatarkasti menikään?) tyttölasten murhaamisessa, ja jokin rima alittui.
Kuitenkin on täysin käsittämätöntä syyttää miestä kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan sillä perusteella, että hän yhdessä lauseessa ”näkee jotain hyvää” siinä hirvittävässä asiassa, jota on koko kirjoituksen ajan kritisoinut. Ajojahti mikä ajojahti!
Suomi on sairas yhteiskunta.
Muuten – teemaa mukaillen – sen luhistumisessa muslimivalloituksen alle on sellainen hyvä asia, että maasta katoaa ikuisiksi ajoiksi vihervasemmistolaisuuden syöpäkasvain.
Ilmoita asiaton viesti
No, en ihan oikeasti jaksa uskoa että luhistuisimme minkään ”muslimivallan” alle.
Meillä on hyviä vastavoimia torjumaan ylettömänä alkavaa maahanmuuttoa ja ja monikulttuuria, nyt, ja tulevaisuudessa.
Meille ei käy niin kuin Tanskalle tai kuin Ruotsille.
Alkääpä hättäilkö, istukaapa mättäälle, niin kuin mummoni tapasi sanoa. 🙂
Muutama huomionarvoinen uutinen aiheen vierestä
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/116705-poliisi-rikkoi-tabun-raiskauksista-”tasta-pitaa-puhua”
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/10/1…
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/10/minister…
Yleinen tietoisuus asioissa alkaa herätä.
Myös eliitin on pakko herätä silloin kun massat heräävät.
Ilmoita asiaton viesti
Hiljaiseksi menee kansa, jos jokaisen on Anun lailla tarkistettava kommenttinsa http://ajattelemista.blogspot.com/2011/10/sananvap…. Minusta typeriäkin kommentteja voisi suvaita.
Ilmoita asiaton viesti
No joo, tässäpä minun kommenttini tuohon
http://anupalosaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/82522…
Mutta lähden nyt vihdoinkin nukkumaan, joten hyvää yötä kaikille. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Ainoa ryhmä, jota voidaan tuosta lausunnosta ajatella ”kiihottuvan” ovat ne surulliset sielut, jotka provosoiduttuaan jättävät huomiotta sen, että väkisinmaattu tyttö on murhattu aviorikoksen vuoksi.
Freddyn lausunto on mauton, laskelmoidun provosoiva juuri näille kaikkien vieraiden kulttuurien sokeille hurraajille.
Menisivät edes toimittamaan teroitettuja kiviä Aasiaan, ettei uhrit joutuisi kärsimään niin kauan tuomioita saadessaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Toinen huomionarvoinen, moraalinen asia – kansanedustajan pitäisi kyetä suodattamaan julkiset puheensa hyvän tavan mukaisiksi.”
Hyvien tapojen vastaisuus ei ole rikos. Ei edelleenkää ole rikos pieraista päivällispöydässä, vaikka se ei liene vieläkään hyvien tapojen mukaista.
Ilmoita asiaton viesti
Jos tuo yksihuoltaja olisi kanssasisariensa kanssa kollektiivisesti päättänyt kirjallisesti sitoutua siihen että tyttölapsia pitää ruoskia jos joutuvat raiskatuksi, niin silloin hypoteettinen kommenttisi ”yksinhuoltajien tappaminen on positiivinen asia, koska näin saadaan yksi potentiaalinen au-lapsen synnyttäjä pois pelistä.” näyttäytyisi ihan eri tavalla lukijalle eli sarkastisena kritiikkinä omaa julmaa lakiaan käyttäviä yksinhuoltajia kohtaan.
Onko suotavampaa kritisoida väkivallan tekijöitä vai väkivallan kohdetta? Kumpaa väkivaltaan kiihottavaa kansanryhmää vaiko väkivaltaa kokenutta tyttölasta vastaan meidän tulisi puolustaa eli ”kiihottaa” toisiamme keskusteltaessa heitä koskevasta uutisesta. Vai olisko ne kopsut sitten paras ratkaisu ja siihen päälle hälläväliä röyhtäisy.
Ilmoita asiaton viesti
Blogikirjoitus – jossa Kotkan Kaupungin valtuutettu sanoi, mitä sanoi – oli minulta itseltäni aika huono veto. Se oli tarkoitettu provoksi Taha Islam-nimimerkille Puheenvuorossa. Sanoin aika imelästi siinä, että puolustan länsimaisiä arvoja j.n.e. Kuvana vielä aika väkevästi valittu Osama Bin Laden.
En kuitenkaan todella ajattele noin mustavalkoisesti muslimeista. Ei. Olisin voinut jättää koko typerän blogikirjoituksen kirjoittamatta.
Ilmoita asiaton viesti
Kiihoittamisesta voidaan tuomita vaikka kukaan ei oliskaan kiihoittunut.
Toisaalta kiihoittamisesta EI voida tuomita vaikka huomattava joukko olisikin kiihoittunut. Laki on erinomainen, eikä sitä vastaan saa logiikalla kiihoittaa, koska muuten…
Ilmoita asiaton viesti
Muslimityttö voisi olla suomalainenkin. Call me niuho sitten, mutta en ainakaan itse ole niitä, joiden mielestä on asiallista käskyttää aikuisia ihmisiä, eikä Freddykään näytä sitä olevan. Ihan siksi, paljon suoraa käskyttämistä miedompi, ns. hyvien tapojen mukainen ilmaisu on käytännössä kuitenkin toive, että noin tapahtuisi. Jos olisitte minä, kuuntelisitte tuollaistakin sivistyneenä tapana pyytää minua toimimaan. Ja mitä se on? Se on kyllä ihan sitä, mistä se syyte on laadittu.
Ilmoita asiaton viesti
Aika nauretavilla prusteilla tuo fredyn syyte nostettiin…
tuli mieleeni sellainen asia että joku voisi huomenna laittaa blogin jonka kommentti osassa niin halutessaan jokainen voisi sanoa saman kuinfredi sanoi. Miettikääs jos vaikka sata sanoisi tuon sansta sanaan ja mitäään kuulusteluja tai syytteitä ei tulisi kuin fredylle niin aika kumma juttu.
Jase taas tekisi poliisin ja oikeuslaitoksen toiminnasta aika tukkosta kun ensin pitäisi kuulustella ja siiten tapaukset yksitellen menisi syyttäjäälle…….
Ilmoita asiaton viesti
Se osoittaisi ainakin sen että joku kiihottuu sanonnasta ja pitää sitä oikeana, jos sanotaa ruvettaisi viljelemään laaemmalti.
Eikö?
Ilmoita asiaton viesti
No entäs jos voisi kommentissaan valita vaihtoehtoisesti myös sen haluaako kiihottaa mielummin sadismiin tyttölapsia kohtaan?
Kolmas vaihtoehto olisi ottaa kopsut ja antaa siten puutuneena virallinen lupa kaikelle kiihottamiselle sananvapauden nimissä.
Ilmoita asiaton viesti
Se toteamus, minkä Freddy oli heittänyt siihen kommenttinsa loppuun on se syy miksi äläkkä nousi.
Muutenhan oli arvostellut asioita ihan oikein.
Jos minun kommenteistani tulee vääriä käsityksiä, niin lainaa vaan lauseen ja minä oikaisen.
Ilmoita asiaton viesti
Ottamatta kantaa siihen, rikkoiko Freddy jotain lakia, sanon, että lausuma oli mauton, suorastaan vastenmielinen, ja vieläpä kohdistettu sellaiseen ihmisryhmään, jonka asema ei muutenkaan ole erityisen riemastuttavan oikeudenmukainen, saati tasa-arvoinen muihin ihmisryhmiin nähden.
Se, joka näkee hänen ko. jokelluksessaan jotain hienoa, voisi ihan vakavissaan katsoa itseään peiliin ja miettiä, miten hänen lausumansa eroaa sellaisesta mentaliteetista, joka pitää hyvänä potkia koiranpentua rautakärkisellä saappaalla mahan alle?
Laeista viis, mutta mihin, koska ja miksi, reiluuden, heikomman suojelemisen ja oikeudenmukaisuuden tunnon käsitteet oikein katosivat..???
Kunhan kyselen, ja vähät välitän siitä, millaisia lierouksia tähän saan vastaukseksi, jos mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Kun urbaanipupu toteaa, että lausuma oli kohdistettu ihmisryhmään, jonka asema ei ole riemastuttavan oikeudenmukainen, jäin ihmettelemään asiaa.
Ymmärtääkseni Freddyn kriitikin perimmäinen kohde oli sharia tuomioistuimen tuomio, jossa tuomittiin käytännössä kuolemaan 15 vuotias raiskattu tyttö. Kritiikki siis kohdistui sharia-tuomioistuimeen, joka ei toimi Suomessa vaan muslimimaassa. Siellä ko. tuomioistuimen asema on vankka ja valta suunnaton. Ei sitä tarvinne säälitellä?
Omasta mielestäni sharia-tuomio oli se sitten ko. maassa laillisen tuomioistuimen tai kenen tahansa tuomio, on tuomittava, barbaarinen. Ei tällainen mielipide mitään uskonnonvastaista kiihotusta ole. Kyynisen kommentin synnyttäjien vähenemisestä lukisin ennemmin turhautuneeksi (vaikkakin mauttomaksi) kauhistukseksi. Kirjoittaja selvästi tuomitsee tytön tappamisen.
Eniten minua kauhistuttaa, että tällä prosessilla on tuhoisat vaikutukset suomalaisen oikeuslaitoksen uskottavuudelle. Vaikka en kuulu perussuomalaisiin, olen kummastuneena seurannut eri toimia, joissa heitä on leimattu milloin miksikin. Olen tulkinnut taustaksi pelon siitä, että he keikuttavat puolueiden vakiintuneita valtasuhteita.
Onko nyt syyttäjälaitos ja tuomioistuimet kytketty samaan toimintaan? Onko tässä taas esimerkki poliittisten nimitysten kauhistuttavista seurauksista? Jos syyttäjät nimitetään pohjimmiltaan poliittisilla perusteilla (kuten epäilen ja tämä prosessi sitä käsitystä vahvistaa), on syyttäjilläkin kiitollisuudenvelka nimityksen tarjonneelle puolueelle.
Hyvästi oikeusvaltio?
Ilmoita asiaton viesti
Kohteenahan olivat ryhmänä muslimitytöt, eivät musliminaiset, ei islam, muslimit eikä sharia -tuomioistuimet.
Tästähän tässä on kyse.
Ilmoita asiaton viesti
Kuinka kukin kommentin ymmärtää.
Potentiaalisen muslimin synnyttäjän kuolema jos nähdään positiivisena asiana, niin eikö silloin kuvitella että väestön kasvua rajoittamalla voitaisi julmaa lainkäyttöä hillitä? Muslimit ovat kuitenkin ihmisiä samallatavoin kuin me kuutkin ja kun mitta on täysi asettuvat myös vastustamaan epäoikeudenmukaisuutta. Eivät kaikki muslimit ajattele samallatavoin, vaikka niin kuviteltaisi.
Iranin tapahtumat osoittivat kuinka kansa voi nousta vastustamaan hirmuvaltaa ja saada aikaan muutoksia. Muutokset ovat hitaita, mutta niitä tapahtuu.
9/11 iskun seurauksena nousi ääriliikkeitä jotka tuomitsivat kaikki muslimita ja muunmuassa Wii Smith ja Muhamed Ali pitivät puheita hillitäkseen muslimeihin kohdistuvaa vihaa.
Siitä on pohjimmiltaan kysymys.
Ilmoita asiaton viesti
Joo kyseinen enemmistökansanryhmä EUliittovaltiossamme ei kieltämättä ole tasa-arvoinen, vaan tasa-arvoisempi, kun heille on omat uimahallivuorotkin. Mut eihän siinä valittamista. Onhan se oikeudenmukaisempaa kun eivät eräät kansanryhmät tule samoille vuoroille paikallisten kanssa, ettei suomalaiset tyttölapset joudu kärsimään altaissa runkkailevista sadisteista, joista joskus uutisoitiin ja epäiltiin kyseessä olleen joku kyseisestä kovin eripuraisesta toisiaan vastaan Linnanmäelläkin kahakoivasta kansanryhmästä toteuttamassa kulttuuriaan. Olipa epäilys totta tai ei niin vielä kun ulkomaalaistaustaiselle uussuomalaiselle kansanryhmälle osoitettaisiin omat asuinalueet alkuperämaittain, niin sitten olisi asiat oikeudenmukaisemmalla tolalla kun ei tarvis miettiä heidän edesottamuksiaan, vaan voisi keskittyä suomalaisten pahoinvoinnin paranteluun.
Ai niin mistähän ihmeen kansanryhmästä oli kyse? En itsekkään tiedä onko kyseistä kansanryhmää oikeasti olemassa sen paremmin kuin yhtenäistä suomalaista kansanryhmääkään, joka on heidän takia niin eripuraista ettei voida puhua samasta porukasta eli kansanryhmästä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei olisi ehkä rikollista jos viittaisi vaan muslimimaassa sovellettavaan lakiin ja pitäisi sitä hyvänä, mutta se millä perusteli sen hyväksi voi rikkoo mielestäni lakia.
Täällä suomessa asuu muslimeita ja joku muslimivastainen henkilö voi saada vahvistuksen ajatukselleen, että muslimi tyttöjen tappaminen on positiivinen asia myös täällä suomessa.
En tiedä mitä laki sanoo, mutta minä ajattelisin sen noin?
”Tiedä häntä”???
Ilmoita asiaton viesti
Millä logiikalla raiskattujen teinityttöjen kuoliaaksiruoskimisen kritisoinnista pääsee siihen, että kannattaa muslimityttöjen murhaamista Suomessakin. Toivon, että jotkut teistä näin ajattelevista saisivat kokea islamin ilot raiskauksen uhreille. Ehkäpä silmät avautuisivat, kun se osuisi omalle kohdalle. Se jälkimmäinen, jos mikä, olisi positiivinen asia.
Ilmoita asiaton viesti
ote seuraavasta linkistä: http://www.lskl.fi/tiedottaa/lapsen_asialla_-blogi…
[Kohu nousi erään keskustelijan (Freddy Van Wonterghem) seuraavasta kommentista: ”Minun puolesta Saudit tehkööt omassa maassa mitä haluavat, se ei kuulu meille. Positiivisena asiana voidaan pitää, aina kun tapetaan muslimi tyttö, saadaan yksi potentiaalinen muslimien synnyttäjä pois pelistä.”]
——————————————————————–
Voit tuossa katsoa potentiaalisen muslimin synnyttäjän kuolemaa ”positiivisesti”…
http://blogs.wsj.com/digits/2009/06/22/neda-soltan…
Ilmoita asiaton viesti
Teppo. Kommenttisi meni täysin ohi. Mitä ihmettä haluat sanoa tuolla videolla, jossa mielenosoituksessa ammuttu iranilaisnainen kuolee?
Luuletko, että joku täällä iloitsee siitä? Freddy kenties? Voin kertoa sinulle, että Neda Soltanin kuolemasta eivät iloitse kuin hänet murhanneet muslimit ja heidän kiihkossaan vankkumattomat uskontoverinsa.
Tämä ei ollut edes raippa- tai kivitystuomio raiskauksen uhriksi joutumisesta ts. avioliiton ulkopuolisesta seksistä, vaan puhdas murha mielenosoituksen yhteydessä.
Et ole keskustelussa läheskään samalla tasolla muiden kanssa, joten annetaanko olla?
Ilmoita asiaton viesti
Sami halusin osoittaa että asioita voidaan yleistää, kun puhutaan muslimeista.
Niidenkin muslimien keskuudessa jotka syntyvät koraanin varjossa on ihmisiä jotka eivät kannata kaikkia lakeja ja rangaistuksia.
Ihan niinkuin kaikki muslimit ajattelisivat samallatavoin. Tuo Nedan tapaus osoittaa että ihmiset voivat nousta myös muualla muslimimaissa vastustamaan heidän mielestään epäoikeudenmukaisia asioita.
Se että ”potentiaalisen muslimin synnyttäjän kuolema” jotenkin muuttaiosi ajattelua väkiluvun kautta on typerä.
Muslimimaissa ihmisten vastarinta epäoikeudenmukaisuutta vastaan on se mikä vaikuttaa ja saa asiat paremmiksi. Ei kaikkien muslimien tuomitseminen.
Ymmärtänet ajatuksen juoksuni.
Ilmoita asiaton viesti
Freddy saa sakot tyhmästä kannanotosta, mutta mitä sitten? 50 päiväsakkoa ja sillä sipuli. En tiedä Freddyn kuukausituloja, mutta 1000 euroa sakkoa on varmaan aika hyvä arvaus.
Usein lukee näitä kirjoituksia ihmisiltä, jotka eivät ole koskaan olleet oikeudessa. Koivusta tehdyt kalusteet, ovien päällä juttunumerot ja pelkkää rutiinia. Puolipäivää menee ja sitten puheenjohtaja tekee rutiinipäätöksen.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, ei hän tästä saippuapalaa käteen saa. Pikkusen vaan isketään suonta.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri olin Tapion kanssa samassa hengessä miettimässä vastinetta. Rikosten rangaistavuus ja julkisuusarvo eivät aina kulje käsi kädessä.
Rasistiset rikokset ovat kovaa mediavaluuttaa vielä ainakin toistaiseksi. Kiihotus kansanryhmää vastaan on rikoksena kuitenkin juridisessa mielessä verrattavissa törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen vaikkapa ajamalla ylinopeutta. (päiväsakkoja tai enintään 2 vuotta kakkua)
Keskustelupalstoilla voi sitten nostaa verenpainettaan siitä että oliko kyseessä vitsi tai ironia, tai siitä oliko tienpinta kuiva ja liikenne vähäistä.
Ilmoita asiaton viesti
Itse itseäni täydentäen. Jos tuomioistuin niin tulkitsee, Fredi teki rikoksen ja ansaitsee siitä rangaistuksen. Sananvapauden puolustajaa tai suurta isänmaallista sankaria hänestä ei pidä tehdä – jossei nyt jalkapuuhunkaan ole tarvis lukita.
Kommentti oli pöljä ja mielestäni täyttää rikoksen tunnusmerkit.
Ilmoita asiaton viesti
rahankeräys sakkoja varten näyttäisi olla jo käynnissä. Jos tuollaisesta saadaan sitten suurempaa hyötyä, niin olisi ehkä parempi jättää sakottamatta ja julistaa syyntakeettomaksi.
Kirjoitus on muodossaan sellainen, että siitä rankaiseminen luo käsityksen epäoikeudenmukaisuudesta ja kyseessä voisi olla taktinen liike.
Joku hakee kannatusta yhteisen vihollisen luomisella ja joku epäoikeudenmukaisuudella.
Ilmoita asiaton viesti
Missä tällainen rahankeräys on käynnissä?
Ilmoita asiaton viesti
Ossi Mäntylahti:”Missä tällainen rahankeräys on käynnissä?”
Tuolla olivat jo ”sponsorirahaa oikeusmurhan uhrille” keräämässä.
http://tonyvuori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/86055-fr…