Armo vai oikeudenmukaisuus?
Jos kohuedustaja Jussi Halla-ahon ulostuloista täytyy etsiä jotain hyvää, hänen korostamansa arvojen merkitys politiikan ohjaavana voimana on fiksu kannanotto. Vaikka poliitikkojen tulee olla asioihin perehtyviä ja asioista päättäviä, taustalla vaikuttavat arvot ovat loppujen lopuksi tärkeämpiä kuin kanannotot yksittäisiin kysymyksiin.
Tämän takia haluankin kysyä lukijoilta kumpi on tärkeämpi arvo: oikeudenmukaisuus vai armo?
Bonuspisteitä perusteluista. Parhaalle perustelijalle palkinnoksi lupaan pussillisen nallekarkkeja.
Oikeudenmukaisuus ohjaa kehityksen kestävään suuntaan.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeudenmukaisuus. Epäoikeudenmukaisuus johtaa armottomuuteen.
Jotka eivät ymmärrä oikeudenmukaisuutta, tai eivät halua olla oikeudenmukaisia puhuvat johdonmukaisuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Luonnollisesti oikea vastaus on se, että kumpaakin tarvitaan. Tässä kysymyksenasettelussa otetaankin tahallaan vastakkain kaksi hyvää asiaa. Psykologisisssa testissä tehdään näin usein ja vastaus kertoo vastaajan arvomaailmasta.
Toinen vastaava kysymyksenasettelu voisi olla ”kumpi on tärkeämpää: olla oikeudenmukainen, vai olla oikeassa?”
Ilmoita asiaton viesti
Kysyit tärkeämpää ja se että oikeudenmukaisuuden myötä tulee myös armo, mutta armon myötä ei tule oikeudenmukaisuutta.
Jos ajattelet henkirikoksen uhrina läheisensä menettänyttä ja sitten armoa jota Presidentti osoittaa henkirikoksen tehnyttä kohtaan armahtaessaan tämän, niin eikä se ole hyvin epäoikeudenmukaista sitä uhrin läheistä kohtaan. Tältä läheiseltä pitäisi ensinmnäkin anoa sitä armoa ensikädessä ja vasta presidentin päättää siitä armosta, jos uhrin läheiseltä on armoa herunut.
Esimerkkejä armosta ilman oikeudenmukaisuutta olisi vaikka kuinka paljon.
Tähän ajatuksia lisäten: Ajatteleppa tilannetta jossa on sen läheisensä menettänyt. Hänellä on samalla tavalla valta päättää jossakin määrin sellaisen henkilön elämästä, joka on päättänyt hänen läheisensä elämästä. Jos niin toimittaisi että omaisen pitäisi tuntea ensin armoa, niin ei presidentikään tarvitsisi hirmuisesti kaikkia aneluita lueskella, sillä se meneekö asia presidentin päätettäväksi olisi läheisensä menettäneen käsissä ja hänen armostaan kiinni. Sitten vielä se, kuinka hyvältä tuntuu antaa jollekkin armoa. Se olisi myös jonkinlainen hyvitys.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta kysymys on siitä että kuka määrittelee oikeudenmukaisuuden?
Ilmoita asiaton viesti
Historia on AINA kirjoittajansa näkemys ja suunta!
Ilmoita asiaton viesti
Ossi M. :””Tämän takia haluankin kysyä lukijoilta kumpi on tärkeämpi arvo: oikeudenmukaisuus vai armo?”
Jos on totta se, että muinaisten kreikkalaisten tuntema universumin kehittynein rakkauden muoto agapé eli jumalallinen pyyteetön rakkaus on Raamatussa käännetty sanalla armo, niin armo on meille ilman muuta tärkeämpi kuin mikään muu.
Käytännön elämässä oikeudenmukaisuus voi kehittyä mielestäni vain niiden ymmärryksen sallimien rajojen mukaisesti, joissa käsitetään mitä käsite ”armo” todella ihmiskunnalle merkitsee.
Ilmoita asiaton viesti
Ilman jumaluusoppeja oikeudenmukaisuus perustuu syiden ja seurausten syvälliseen ymmärtämiseen, kun taas armo perustuu tunteisiin. Siten oikeudenmukaisuus voidaan perustella järjellä, mutta perustellakseni armon joutuisin vetoamaan tunteisiin kuten sääliin. Tunteet kyllä kuuluvat ihmisyyteen ja niillekkin löytyy paikkansa, kunhan niillä ei aiheuteta vaaraa taikka haittaa muille. Armoa voi silloin itse kukin harrastaa omissa ihmissuhteissaan, mutta yhteisten asioiden hoidossa oikeudenmukaisuus on lopulta tärkeämpää.
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko esimerkiksi Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa mahdollista päästä sopuratkaisuun ilman anteeksiantoa ja armahtamista?
Ilmoita asiaton viesti
Ei varmaan ole. Osapuolet ja varsinkin heidän ulkopuoliset tukijansa tuijottavat liikaa historiaan. Historiankirjat pitäisi sulkea ja alkaa pohtia uutta ja parempaa tulevaisuutta. Siitäkin olisi apua, että ulkopuoliset jättäisivät alueen rauhaan. Sekä kristillis-sionistiset että ne, jotka elävät omaa vallankumousromantiikkaansa palestiinalaisten kautta.
Mitä tulee blogistin pääkysymykseen, olen armon kannalla. Ihminen voi joutua kokemaan epäoikeudenmukaisuutta esim. virkojen täytössä tai väitöskirjan arvostelussa. Sen kanssa voi elää, mutta armottomuus kuluttaa sisäisesti.
Kun kolme arvoa ovat tasapainossa, on elämän tarkoitus aika lähellä: vapaus, totuus ja armo.
Ilmoita asiaton viesti
”Eye for eye makes the world blind”
Ilmoita asiaton viesti
Kuuntelin kerran radiosta ansioitunutta juristia, joka opetti vastoin omaa ansaintalogiikkaansa, ettei oikeustaisteluihin yleensä kannata ryhtyä. Aina on häviämisen riski ja voittaessaankin on kuluttanut ja katkeroittanut itseään. Parempi olisi antaa anteeksi ja mennä elämässään eteenpäin.
Ilmoita asiaton viesti
Tunteet ovat yksilön subjektiivisia kokemuksia. Silloin anteeksianto ja armahtaminen kuuluvat yksilötason ratkaisuihin. Kukaan ei voi antaa anteeksi kollektiivisesti kaikkien muiden puolesta. Ensin olisi saavutettava kollektiivisesti riittävän oikeudenmukainen ratkaisu, mitä seuraisi yksilötason ratkaisut anteeksiannosta.
Mielestäni ratkaisumalli on väärä, mikäli yksilötason subjektiivinen kokemus armosta nostetaan kollektiiviselle tasolle ”One size fits all” – ratkaisuksi ellei sitten kaikki palestiinalaiset ja israelilaiset yksilöinä päätä antaa anteeksi toisilleen.
Tämä on yksi asia, mikä minua ärsyttää idealistisissa maailmanparantajissa. Heillä on yleensä jokin omaan henkilökohtaiseen tunteeseen perustuva ratkaisu tai missio koko maailman pelastamiseksi. Kun tämä ratkaisu ei näytäkään kelpaavan kaikille, he haukkuvat suu vaahdossa muita vaikkapa rasisteiksi.
Heillä ei ole käsitystä, että ihmisillä on yksilöllisiä arpia ja haavoja, ja yksi laastari joka sopii omaan haavaan, ei todellakaan sovi kaikille. Kaikki haavat on sidottava yksi kerrallaan. Sellaista tunneperäistä ratkaisua, joka sitoo kaikkien haavat samalla kerralla ei ole olemassa. Siksi idealistit herättävät vihaa, koska he sitovat kyllä oman haavansa, mutta jättävät kaikkien muiden haavat vuotamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ei armossa ole välttämättä ollenkaan kysymys tunteista. Velallisille voidaan antaa anteeksi kollektiivisesti ja historiassa on lukuisia tapauksia, joissa kaikki poliittiset vangit on armahdettu ja päästetty vapauteen.
Ilmoita asiaton viesti
En missään tapauksessa kiellä armon tai edes tunteiden sijaa ihmisyydessä, vaan korostan oikeudenmukaisuuden tärkeyttä kun näitä kahta vertaillaan keskenään. Oikeudenmukaisuuden määrittelin taas perustumaan syiden ja seurausten syvälliseen ymmärtämiseen. Käsittääkseni oikeudenmukaisessa valtiossa ei ole poliittisiavankeja tai koronkiskontaa.
Jos lähtökohdaksi otetaan, että ihmisen ymmärrys on aina vajavaista, täydellisen oikeudenmukaista systeemiä ei ole olemassa. Systeemi tekee virheitä. Silloin armo voi paikata vikoja systeemissä ja se on vain oikeudenmukaista. Muunmuassa korkoa korolle kasvava velka voi alistaa ihmiset koronkiskureiden armoille, jolloin systeemiä on kehitettävä oikeudenmukaisemmaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Joku hyötyy rauhasta ja joku eripurasta. Hyötyjät löytyvät rakenteiden sisältä, sekä Palestiinan ja Israelin ulkopuolelta.
Käsittääkseni joskus on oltu lähellä rauhaa, mutta rauhantekijä murhattiin.
Kysymys ei siis ole mistään kahden kaupasta Israelin ja Palestiinan välillä.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeudenmukaisuus on tärkeämpää kuin armo.
Tarkastelen asiaa vastasyntyneen, viattoman ihmisen näkökannalta. Hänelle on tärkeää oikeudenmukainen kohtelu. Armoa hän ei tarvitse, kunnes itse tekee jotain oikeudenmukaisuuden vastaisesti.
Ilmoita asiaton viesti
”Olisiko esimerkiksi Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa mahdollista päästä sopuratkaisuun ilman anteeksiantoa ja armahtamista?”
Uskonnot perustuvat vihaan, katkeruuteen ja pelkoon, eivät anteeksiantoon, armahtamiseen ja rakkauteen. Sopuratkaisun löytäminen alueella on siis mahdotonta.
Ilmoita asiaton viesti
Kuinka paljon Suomen pitää antaa armoa esimerkiksi Kreikalle?
Onko armollisuus sama kuin rahan jakaminen?
Minä ainakin olen sitä mieltä, että kokoomuksessa, SDP:ssä, RKP:ssä ja vasemmistossa todellakin kuvitellaan, että kun vain annetaan rahaa, niin siinä ollaan armollisia, tai kun vain Suomeen otetaan väkeä ja annetaan niille kaikki ilmaiseksi, niin onpas siinä paljon armoa tai jopa oikeudenmukaisuutta.
Ihmisiltä tuntuu tuo oikeudenmukaisuus olevan hukassa; Kuvitellaan, että kun vain toteutetaan lakia, niin siinä on samalla oltu oikeudenmukaisia. Mutta!
Oikeudenmukaisuus ja laillisuus ovat toisensa poissulkevia; Ihminen ei voi olla oikeudenmukainen, jos hän halua olla laillinen; Laillisuus ei vaadi ihmiseltä omaa ajattelua, kun taasen oikeudenmukaisuus vaatii ihmiseltä suurenmomoista viisautta. Laillisuus jopa edellyttää, ettei ihminen saa lainkaan itse ajatella, koska oma ajattelu bruukaa aina olemaan armollisuutta toisia kohtaan; Omaehtoiset ihmiset eivät jaa ilmaista rahaa…
Samoin raha ja armo ovat kaksi eri asiaa; Rahan jakaminen toiselle ei ole armollisuutta; Armo on rahasta riippumatonta.
Esimerkiksi minä olen syvästi armollinen Romanien romaneille, kun annan heille itselleen mahdollisuuden rakentaa taloihinsa katot.
Samoin minulla on yhtä paljon armoa Amazonin intiaaneihin, koska en aio tuhota heidän kulttuuriaan siellä viidakossa.
Jos minä antaisin rahaa, kännyköitä, tukiasemia, autoja, kerrostaloja, televisioita jms. Amazonin intiaaneille, niin silloin viherkokoomusvasemmisto syyttäisi minua intiaanien kulttuurin tuhoamisesta. Sen sijaan, kun minä kieltäydyn antamasta rahaa Romanialle ja ottamasta heidän vähemmistöjään elämään ilmaista elämää Suomeen, niin viherkokoomusvasemmisto syyttää minua oikeudenmukaisettomaksi ja armottomaksi….
Laillisuus on aina kompromissi, kun taasen oikeudenmukaisuus on aina älykkyyttä; Rehellisen yksilön oikeudenmukaisuus sisältää kaiken laillisuuden pohjana olevan hyväuskoisuuden; Oikeudenmukainen ihminen ei tarvitse lakia siihen, ettei toista ihmistä saa vahingoittaa, eikä toiselle ihmiselle sa antaa ansiotonta hyvää, koska se on toisen ihmisen pahoinpitelyä.
Ilmaisen elämän antaminen toiselle on sama asia, jos naurat ilkeälle lapselle, jolloin lapselle jää ilkeys päälle, koska hän uskoo, että muut tarvitsevat ilkeyttä, koska he nauravat. Samoin ilmaisen rahan saaja jää odottamaan lisää ilmaista rahaa, ja jos vielä ilmaista raha annetaan siksi, että toinen harrastaa kulttuuriaan vieraassa maassa, niin silloin toinen oikein ylikorostaa omaa kulttuuriaan saadakseen muut heltymään rahanjakajiksi.
Armottomat jakavat muiden rahaa voidakseen kuvitella olevansa muita parempia. Oikeudenmukaiset vaativat rahan saajalta oikeudenmukaisuutta, kuten korruptiovapaata hallintoa. Armollinen on armollinen armollisille.
Suvaitsevaiset säälivät tyhmiä jakaen heille muiden rahat ilman minkäänlaista vastikkeellisuutta, jolloin he ovat heittänet armonsa sioille — Afrikan, Etelä- ja Itä-Euroopan tukijat ovat heittäneet älynsä kaatikselle.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeudenmukaisuus menee arvona armon edelle siksi, että armoa ei voi olla ilman käsitystä oikeudenmukaisuudesta. Toisaalta tästä voisi vetää myös sen johtopäätöksen, että oikeudenmukaisuus on arvojen perustasoa ja armo taas sofistikoitunut, erikoiskäyttöön tarkoitettu.
Vähän siihen tapaan kuin että hengitysilma ja ruoka ovat tärkeämpiä kuin lelut ja hyvä työpaikka, mutta niin kauan kuin hengitysilmaa ja ruokaa tuntuu olevan aina tarjolla, keskitymme tavoittelemaan tarvehierarkian korkeampia tasoja.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeudenmukaisuutta tulisi noudattaa kategorisesti. Armo sen sijaan ei voi olla automaattinen ratkaisu, jonka varaan voi pahantekoon ryhtyessään laskea (ts. sitä ei pidä voida olettaa itsestäänselvyydeksi). Oikeudenmukaisuutta pitää voida vaatia, armoa taas pyytää.
Ilmoita asiaton viesti