Kilpailutetaan Linnan juhlien TV-oikeudet
Tämänvuotinen itsenäisyyspäivän viettoni kului tavanomaista
juhlavammissa merkeissä. Merkittävänä julkisena kunnianosoituksena
allekirjoittanut palkittiin Helsingin Kokoomuksen hopeisella ansiomerkillä
Kansallisteatterissa. Tästä lämmin kiitos ja oheisen kuvan kaltainen iso
Facebook-peukku.
Myöhemmin ilta sitten sujuikin presidentinlinnan
itsenäisyysjuhlan vastaanottoa seuraten. Tämä juhla on hieno perinne.
Jäin kuitenkin hieman miettimään Yleisradion suoritusta.
Juontajilla oli yllättävän suuria vaikeuksia vieraiden tunnistamisessa. Myös
vastaanoton jälkimmäisen osuuden kameran kohdistus oli huono. Presidenttiä
kätelleen kasvoista ei näkynyt juuri mitään.
Pitäisiköhän itsenäisyyspäivän juhlien televisiointi kilpailuttaa
formulakisojen tyyliin? En tarkoita rahallista kilpailua, vaan laadullista. Oivaltavista
kuvakulmista, HD-lähetyksestä, pätkimättömästä Internet-streamista ja
onnistuneesta kasvojentunnistuksesta voisi kustakin saada arvopisteitä, joiden
avulla lähetysoikeuksista päätetään.
Hyvää itsenäisyyspäivää itse kullekin.
Sinut palkittiin, mutta mistä sinut palkittiin?
Mitä olet tehnyt Suomen hyväksi, että sinut palkittiin?
Vai, palkittiinko sinut ainoastaan kokoomuksen hyväksi tehdystä työstä.
Sen jopa saattaisin ymmärtää, mutta että, Suomen…..Ei kai.
Ilmoita asiaton viesti
Joku ehtikin jo kommentoida Facebookissa, että tässä olisi vaarana joutua siirtämään lähetys maksukanaville. Ei välttämättä; julkaisija (tasavallan presidentin kanslia) voisi hyvinkin edellyttää päälähetyksen tulemista vapaalta kanavalta.
Tosin mikäpäs siinä jos extrat olisivat katsottavissa maksukortin takana. Moni varmaan olisi valmis maksamaan BB-tyyliin backstagelle pääsystä, lisähaastatteluista jne :-).
Ilmoita asiaton viesti
Miten se kilpailutus tehtäisiin? Maksaisiko mtv3 siitä,että saisi näyttää linnanjuhlat? Maksaako JIM tällä hetkellä,kun saa kuvata poliisit sarjaa?
Ilmoita asiaton viesti
Et sitten laittanut kuvaa siitä ansiomerkistä?
Onnittelut kuitenkin!!!
Siinä kilpailuttamisessa kun jouduttaisi mittailemaan kameraväen ja ohjaajien taitoja, niin kyllä luulen että kaikilla niitä loppujen lopuksi löytyy. Linnan juhlista vaan voisi tehdä hieman toisenlaisen ohjelman. Ennen juhlia voisi suurelle kansalle tuntemattomiksi jääneisiin henkilöihin tehdä tv-kameran kanssa tuttavuutta ja tutustua heidän töihinsä ym.
Linnan juhlat itsessään ei ole kovin tapahtumarikas, niin ne juhlat voisi esittää hieman samaan tapaan kuin esimerkiksi eurovision laulukilpailut, jossa välissä tulisi esimerkiksi näiden haastateltavien henkilöiden töistä ja taustoista pieniä pätkiä sun muuta.
Sellaisesta eduskuntatyöstä, mitä kansalaiset eivät koskaan näe voisi tehdä tosi-tv:tä ja niitäkin pätkiä väläytellä juhlien lomassa. varmaan löytyisi osaamista tehdä ihan mielenkiinnolla seurattavaa ohjelmaa, jos vaan on kenellä haluja sellaista tehdä.
Minulta jäi nyt linnan juhlat kyllä näkemättä, joten en tiedä kuinka ne tänävuonna oli kuvattu.
Ilmoita asiaton viesti
Myös presidentin virka voitaisiin kilpailuttaa. Sen saa se, joka eniten maksaa. Tietenkin niin, että ensin vietäisiin loputkin valtaoikeudet. Ja viran haltija ei tietenkään saisi verovaroista palkkiotaan, vaan maksaisi valtiolle tästä kunniasta.
Ilmoita asiaton viesti
Kun Maikkari ja Alma-Media saavat Salesta oman sätkynuken pressanlinnaan niin olisi luonnollista että Sale antaisi tukijoilleen yksinoikedeun televisointiin.
Ilmoita asiaton viesti