Persumokuttajien kohtalon hetket

Asikkalan häpeä, perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaari on saanut tuomion
hovioikeudesta. Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan Hirvisaari tuomittiin
maksamaan 25 päiväsakkoa, eli 1 450 euroa.
Tuomion taustalla on Hirvisaaren taannoinen möläyttely,
jossa hän oikeuttaa ”kikkarapäiden” hakkaamisen. Hirvisaaren kirjoitus tihkui
kiihkeää muslimivihaa ja on kirjoitettu selkeästi samanlaisen tunnekuohun
vallassa, kuin taannoinen 35
toisiinsa heikosti liittyvän vihaisen ajatuksen lista.
Persu-sanasta sydämistynyt Hirvisaari hakkasi tuolloin vihanpuuskassa
kirjoituskoneensa näppäimistöä ja vertasi ”persu”-termiä sanoihin ”jutku” ja ”nekru”.
Hirvisaari väitti, että Yleisradio vääristelee hänen
sanomisiaan.
Nyt hovioikeus tuomitsi, että Hirvisaari itse vääristeli
tekstejään.
* * *
Kun käsittelin Hirvisaarta viimeksi, totesin hänen
poliittisen painoarvonsa olevan mitätön oppi-isäänsä verrattuna. Näin
jälkeenpäin täytyy tunnustaa, että en osunut aivan oikeaan. Hirvisaaren tapaus
tulee nimittäin määrittämään perussuomalaisten tulevaisuuden.
Pidän melko todennäköisenä, että Hirvisaari ei tule saamaan Halla-ahon lailla valituslupaa Korkeimmasta
oikeudesta. Hänen tuomionsa tulee muutaman kuukauden kuluttua lainvoimaiseksi.
Kuten Jussi Jalonen
osuvasti tänään kirjoitti, Timo Soini
on julkisesti julistanut että puolueen jäseneksi ei hyväksytä rasismista
tuomiota saaneita.
Kun Hirvisaaren tapaus tulee saamaan päätepisteensä,
Soinilla on edessään tilinteon hetki. Mutta
tiliä ei tehdä vain Hirvisaaresta. Jos Hirvisaari saa kenkää persuista, on
iso vaara että Halla-aho, Immonen,
Eerola ja muut persujen R-blokin mokuttajat seuraavat mukana. Puolue on
vaarassa hajota kahtia.
Todennäköisesti Soini tulee kiemurtelemaan julkisesti
antamastaan lupauksesta ulos. Persuryhmä tulee korkeintaan erottamaan
Hirvisaaren Halla-ahon lailla määräajaksi. Case Viinikainen on tuoreessa
muistissa.
Tämä on sääli, sillä perussuomalaisissa on myös paljon hyvää
tarkoittavia ihmisiä. Mutta hyväksymällä Hirvisaaren ja kumppanit, he tahraavat
koko puolueen.
Lainaan arvostamani Petri
Sarvamaata Facebookissa: ”Timo, nyt
mitataan myös sivistyksen rajoja, ei pelkän sananvapauden”.
Hyvin sanottu.
Sellainen juttu muuten, että ”rasismista” ei Suomessa voi saada tuomiota itsessään. Motiivina se on raskauttava tekijä, mutta ”rasismi” rikoksena on laille tuntematon. Tarkoitit varmaan kiihottamista kansanryhmää vastaan? Halla-ahon tuomio taas koskee uskonrauhan rikkomista, joka on kokonaan eri asia. Vaikka Ossi samaa puoluetta olemmekin, niin tällaisissa asioissa poliittisten irtopisteiden keräily asioita vääristelemällä ei minulle vaan käy ja kehottaisin sinua tarkastamaan suhtautumistasi eri puolueisiin ja etenkin toimintasi vilpittömyyttä. Jos et tiennyt näitä asioita, niin se on aika hämmentävää ottaen huomioon millä intensiteetillä tunnut uutisointia Perussuomalaisista ja heidän toimijoistaan seuraavan.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä Ossi taitaa olla monen projektin mies.
Hallitsee oikeustieteen ohella politiikan ja nörtötyksen suvereenisti, mutta ei osaa koskaan vastata esitettyihin kysymyksiin muutoin kuin solvaamalla eri mieltä olevia ”anonyymeiksi idiooteiksi” tai poistumalla omasta ketjustaan kokonaan.
Ilmeisesti kiireitä muissa projekteissa?
Valokuvan perusteella herrassa on ministeriainesta, mutta taitaa myöhästyä siitä junasta, koska komissaarit eivät tarvitse osavaltioihin ministereitä haitakseen; pelkät raksuttavat politrukit riittävät.
Moniin projekteihin.
Ilmoita asiaton viesti
On vielä niin babyfacen näköinen poika, että ei ihan tuon ikäisenä vielä oikein osaa nähdä kokonaisuutta niin, että siihen voisi/osaisi antaa minkäänlaista perusteltua tai tyhjentävää vastausta/ratkaisua.
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomusehdokkaan turkkilaismies raiskannut perheen lapsia 10 vuotta.
http://bit.ly/usMmaC
Kokoomuksen ajaman maahanmuuttopolitiikan yksi esimerkkituloksista.
Ilmoita asiaton viesti
Kumpaa pidät Ossi pahempana, helsinkiläisen kokoomuskaverisi 10 vuotta jatkunutta lapsiensa raiskausta vai Hirvisaaren harmitonta, provosoivaa blogikirjoitusta?
Ilmoita asiaton viesti
Pitäiskö kokoomus kieltää pedofiili- tai rikollisjärjestönä? Milloin kokoomuslaisten tekemät rikokset oikein loppuvat? Suosiiko oikeuslaitoksen kokoomusenemistö pedofiileja ja vastustaa sananvapautta?
Ilmoita asiaton viesti
@ Tapio Temisevä
”Pitäiskö kokoomus kieltää pedofiili- tai rikollisjärjestönä? Milloin kokoomuslaisten tekemät rikokset oikein loppuvat? Suosiiko oikeuslaitoksen kokoomusenemistö pedofiileja ja vastustaa sananvapautta?”
*
*
Tuskinpa tuo Kokoomuksesta johtuu. Kyse taitaa olla siitä, että islam ja varsinkin koraani suhtautuu erittäin myötämielisesti sellaisten tyttöjen kanssa harrastettavaan seksiin, joilla kuukautiset eivät vielä ole alkaneet. En tosin ole Kokoomukseen ja sen aatteisiin sen kummemmin tutustunut, mutta olettaisin, ettei ainakaan puolueohjelmaan ole moista ylös kirjattu. Toisaalta se voisi selittää Kokoomuksen selittämättömän muslimimyönteisyyden.
Ilmoita asiaton viesti
Erikoinen kysymys. Tuomitaanko jossain raiskauksesta 25 päiväsakkoon?
Ilmoita asiaton viesti
Olisi Kokoomuksella omassa pesässäänkin siivottavaa aika tavalla.
Voisi aloittaa vaikka Stubbin nulikasta ja opettaa käytöstapoja ennen kuin seisotetaan niin isoihin saappaisiin missä hän nyt seisoo.
Kyllä hävetti suomalaisten puolesta kun ministeri kiroilee rumasti ja haukkuu muita.
Mutta pesunkestävä narsisti ei miksikään muutu. Siihen ei oikein auta edes psykiatrin istunnot, ikävä kyllä.
Ilmoita asiaton viesti
Sinusta voisi sanoa, Helsingin häpeä! Jos kokoomus olisi yhtä kuin Ossi Mäntylahti, olisi se koko Suomen häpeä, eikä yksin Helsingin.
Ilmoita asiaton viesti
Seppo se jaksaa huudella häpeää, ihan kuin Jani pahastusta.
Ilmoita asiaton viesti
Seppo, Seppo… Soinikin taitaa jo hävetä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011120214867664_u…
Ilmoita asiaton viesti
Olipa taas niin limainen blogi että kirvoittaa näemmä oksennusreaktion sekä omissa että vieraissa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin Reino
Totuus koskee ja sinulla koskee niin paljon että saa aikaan oksennus reaktion. Hyvä niin. Ehkäpä lopetat rasismin ja typeryyden ihannoinnin. Vaikka oikeasti en kyllä usko. Persuus on uskonto ja elämäntapa. Se vie yksilöltä normaalin empatian ja sivistyksen.
Se on nähty!
Ilmoita asiaton viesti
Juu ja hapattaa maidon, sekä saa aikaan valtaisat heinäsirkkaparvet itäiselle taivaalle!
Ilmoita asiaton viesti
Noo, älä nyt viitsi herkistymiseen asti.
Mitä vähä tässä persuja ja toisaalta teitä raskaansarjan kiilusilmiä ehtinyt vertailemaan, niin pakko on todeta että uskonto/elämäntapapisteet ropisevat kyllä teikäläisten leiriin 40-love.
Sen verran selkäytimestä tuo rasistipersu-uskontunnustus tuntuu nimittäin sinultakin lörähtävän joka suun(n)aukaisulla.
Nyt jumppaa jo Jussi sulkijalihas kuntoon!
😀
Ilmoita asiaton viesti
Reinon kannattaa huolehtia VAIN OMASTA sulkijalihaksesta. Kun tarpeeksi yökäät ulos pahaa oloasi voi siltäkin suunnalta lirahtaa tavaraa, eikä vain suustasi.
Ilmoita asiaton viesti
Kun ensin kirjoittaa ”Asikkalan häpeä” ja ”taannoinen möläyttely” ja sitten seuraa mikä tuossa yllä on luettavissa, voi ilmassa havaita jonkinasteista tekopyhyyttä.
Ilmoita asiaton viesti
Ossi, käytät edelleenkin sanaa ”mokuttaja” nurinkurisesti. Tästä on sinua aiemminkin informoitu.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, eikö olekin jännää. Emme elä vielä totaalisesti halla-aholaisessa uuskielessä. Onko mielessäsi käynyt että Ossi käyttää aivan tietoisesti näitä termejä, mikä tietenkin hommalaista opetuslasta nyppii:)
Ilmoita asiaton viesti
No on kyllä jännää, vaan eipä ole käynyt mielessä että Ossi olisi niin ovela… En tiedä yrititkö vihjailla että olisin Homma-foorumilainen, mutta tiedoksi, että en ole siellä käynyt. Ja tokihan me voimme käyttää sanoja jotka ilmaisevat asioita väärin, vai mitä arvelet herra Aira Joki?
Ilmoita asiaton viesti
antaa Ossin puhua persumokuttajista, saahan nauraa 😉
Ilmoita asiaton viesti
Hirvisaaren tuomio oli aivan oikein ja toivottavasti se saa lain voiman ennen pitkää. On täysin selvää, että hänen kirjoituksensa laajemminkin sisältävät kosolti ainesta, jonka voidaan sanoa olevan kiihotusta kansanosaa vastaan.
Täälläkin eräät tampiot puhuvat muutaman ulkomaalaisen tekemistä raiskauksista, kun 7500 suomalaismiestä raiskaa oman puolisonsa vuodessa ja toinen 7500 raiskaa tuntemansa tai aivan vieraan naisen.
Muslimien tekemistä raiskauksista kyllä kulkee juoruja, mutta jostain syystä niistä ei kerrota, jos kyseessä on oma kaveri omasta naisten oikeuksia halventavasta äärioikeistoa hyysäävästä puolueesta. Tilastollisesti puolueen, jonka kannatus on noin 20 %, ja josta puolet on miehiä, 1500 miestä on raiskaajia. Enpä paljon viitsisi tätä taustaa vasten puhua ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista. Se on itse asiassa aika tyhmää ja osoittaa puhujansa täydellisen typeryyden.
Ilmoita asiaton viesti
kyllä ja kyllä.
ulkomaalaisten ylisuuri osuus seksuaalirikoksista tuomituista kiinnostaa myös oikeusministeriön alaista rikoksentorjuntaneuvostoa sekä tietysti sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvojaostoa, jonka toimialaa on naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisten hankkeiden suunnittelu ja koordinointi.
kyse ei ole ”muutamasta ulkomaalaisen tekemästä raiskauksesta”, ilmiö on tilastollisesti merkittävä, vaikkakin ulkomaalaiset tässä ryhmässä ovat sangen heterogeeninen joukko.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, varmaan monen mielestä kirjoituksesi osoittaa täydellistä typeryyttä.
Ilmoita asiaton viesti
@ Hannu Keränen
”Täälläkin eräät tampiot puhuvat muutaman ulkomaalaisen tekemistä raiskauksista, kun 7500 suomalaismiestä raiskaa oman puolisonsa vuodessa ja toinen 7500 raiskaa tuntemansa tai aivan vieraan naisen.”
*
*
Ilmeisesti niihin muutamiin ”tampioihin” on sitten laskettava allekirjoittaneen lisäksi muutama muukin ihminen. Aloitetaanko vaikka sisäisen turvallisuuden sihteeristön päälliköstä Tarja Mankkisesta?
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194709026340/arti…
”Ulkomaalaisten tekemät raiskaukset voivat johtaa sisäministeriössä täsmätoimiin. Sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen pitää tärkeänä, että ilmiöön tartutaan nykyistä tehokkaammin.
– Jos halutaan ennaltaehkäistä raiskauksia, on tehtävä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Niitä ei voi tehdä, ellei ymmärretä ilmiötä ja selvitetä mikä johtaa siihen, että raiskauksia tapahtuu, Mankkinen sanoo.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan joka neljäs raiskauksesta epäilty on ulkomaalainen. Viime vuonna ulkomaalaisten osuus raiskauksista oli peräti 45,3 prosenttia.”
*
*
Jokaiselle vähänkään asiaan perehtyneelle on itsestään selvää miksi muslimimies on herkempi raiskaamaan. Kun koraanissa suoraan sallitaan seksiorjien ja vaimon raiskaus, niin eikö se ole jonkinlainen sosiaalinen hyväksyntä raiskauksille?
Ilmoita asiaton viesti
Heitäpäs muuten jotain todistetta tälle 15000 raiskaukselle vuodessa. Se tarkoittaa nimittäin aika tarkkaan keskimääräisesti 41 raiskausta joka päivä ja siitä tulisi 1232 raiskausta kuukaudessa. Lähteet pöytään tai myönnä, että valehtelit.
Ilmoita asiaton viesti
Persumokuttaja on mielenkiintoinen uussanahirviö. Hieman kuin kuiva maito tai rehellinen kepu.
Ilmoita asiaton viesti
Kalle Erkkilä:
”No on kyllä jännää, vaan eipä ole käynyt mielessä että Ossi olisi niin ovela… En tiedä yrititkö vihjailla että olisin Homma-foorumilainen, mutta tiedoksi, että en ole siellä käynyt. Ja tokihan me voimme käyttää sanoja jotka ilmaisevat asioita väärin, vai mitä arvelet herra Aira Joki?”
Minä käsitin että sun piti alkaa loppukesästä piirtämään Hommalle kun se Breivikin joukkomurha antoi sulle innoitusta siihen ”Tanssi hautojen päällä” piirrokseen. Sitähän kovasti ”piireissä” kiiteltiin. Minä muistan kyllä!
En ole muuten herra, kyllä tosta Big Sur kuvasta sen verran näkee. Sille en voi sitten mitään jos olen miehen näköinen:) En ole siis ”nainen” tyyliin ”Orvokki Pellinen” tai ”Eila Jokimaa” ja mikäs se kolmas persumielinen naisnimimerkki olikaan, Annikki jotain?
Ilmoita asiaton viesti
Minua pyydettiin piirtämään sinne, mutta Puheenvuoro on se foorumi johon teen (aina kun kerkiän, nyt on kerennyt vähemmän).
Jos luet profiiliani, niin huomaat että siinä lukee sitoutumaton.
Käytin sanaa ”herra” sarkastisessa tarkoituksessa, viitaten sanojen nurinkuriseen käyttöön. Mitä siis Ossi harrastaa.
Ilmoita asiaton viesti
Hah, hah, Ossi, kirjoitan oikein hitaasti… jos vaikka ymmärtäisit tällä kertaa. Pinnistä. Pinnistä, Ossi!
”Persumokuttajien kohtalon hetket”
Mitä tämä otsikkosi yrittää tarkoittaa?
Sinulle, Ossi, olen nähnyt jo ainakin kolme (3) kertaa selitettävän mitä ”mokuttaja” tarkoittaa – ilman tulosta.
Ossi, olehan nyt tarkkana:
Mokuttaja = monikulttuuristaja = kritiikitön maahanmuuton kannattaja.
Ja nyt sama hitaasti:
Mokuttaja = M-O-N-I-K-U-L-T-T-U-U-R-I-S-T-A-J-A.
M-O-N-I-K-U-L-T-T-U-U-R-I-S-T-A-J-A
M-O-N-I-K-U-L-T-T-U-U-R-I-S-T-A-J-A
M-O-N-I-K-U-L-T-T-U-U-R-I-S-T-A-J-A
M-O-N-I-K-U-L-T-T-U-U-R-I-S-T-A-J-A
Y-M-M-Ä-R-R-Ä-T-K-Ö V-I-E-L-Ä-K-Ä-Ä-N? Et? No, ei se mitään. Selitän sinulle ensi kerralla saman asian vielä hitaammin. H-I-T-A-A-M-M-I-N.
Ilmoita asiaton viesti
Harrastatteko te vanhemmat harmaanaamat mitään muuta kuin loukkaantumista, facebookin edessä runkoamista, juoruilua, spekulointia, molotusta ja lässytystä?
Paistakaa vaikka pipareita kun tuo joulukin on jo lähellä.
Tai harrastakaa vaikka seksiä. Jos se vaikka helpottaisi tätä kollektiiviummetustanne.
Ilmoita asiaton viesti
No mutta Kirnun Seppohan (loistava nimi!) se antoi oivan idean. Taidan alkaa kirnuta itselleni voita kun tänään jo jossain mainostettiin itsekirnuamisen ohjeita voipulaisessa Skandinaviassa. Onko itsekirnuaminen Kirnun Sepolle tuttua hommaa:D
Ilmoita asiaton viesti
No totta kai on sillä en saa piparia.
Mutta koko ajan se lähenee se pipari kun asennetta on muuttanut.
Ilmoita asiaton viesti
Rasistikoira sai ansaitsemansa tuomion. Tätä r-galleriaa rupeaa olemaan persuista framilla odotuksieni mukaan. Toistaiseksi möhömaha on vielä hyväksynyt vähälahjaisten puoluetoveriensa möläytykset yllättävänkin kiltisti, mutta totuuden hetki tulee vielä.
Ilmoita asiaton viesti
Joku kyseli mahdollisia Hirvisaaren tekstistä kiihoittuneita.
Ensimmäinen löytyi, Aapo ainakin on hyvin hyvin kiihoittunut.
Ilmoita asiaton viesti
Onko islam rotu?
Mutta surut, siis suomenruotsalaiset, usko(i)vat, että suomalaiset ovat erirotua kuin he itse.
Tietysti alempaa rotua.
Professori Karlsson piti juhlapuheen Ruotsalaisen kirjallisuuden seuran vuosijuhlassa Runebergin päivänä, lauantaina 5.2.2005. Pienten kielten katsauksen jälkeen hän päätyi analysoimaan suomenruotsalaisuutta. ”Svekomaanit tekivät kolme virhettä, jotka ovat edelleen rakentaneet negatiivista kuvaa ruotsinkielisistä suomenkielisten syvissä riveissä. Ensimmäinen virhe oli viivyttää ja vastustaa käytännöllisesti katsoen kaikkia vaatimuksia parantaa suomen kielen asemaa, myös itsestään selvästi oikeutettuja. Meni esim. aina vuoteen 1902 asti, ennen kuin suomi tuli muodollisesti ruotsin kanssa tasavertaiseksi. Toinen virhe oli kehittää teoria ruotsalaisesta kansallisuusryhmästä Suomessa, ryhmästä, jolla oli muka vahvat siteet Ruotsiin. Siitä oli lyhyt askel kolmanteen ja pahimpaan virheeseen, kun germaanis-ruotsalainen kansallisuusteoria pääsi leviämään ja muuttui rasismiksi. Freudenthalille suomenkieliset olivat puolivillejä (tjuder). Pian tuli mongoliteoria suomenkielisistä yleiseksi, samoin kuin teoriat itäbalttilaisesta rodusta, kun taas ruotsinkieliset uskoivat kuuluvansa ylempänä olevaan germaaniseen, pohjoismaalaiseen tai peräti itäruotsalaiseen rotuun. Näistä asenteista on vielä jäljellä jäänteitä. Turun (ruotsinkielisen) Katedraalikoulun abiturientit pitivät hyvänä v. 1993 koristaa kuorma-autonsa penkinpainajaispäivänä suurella kyltillä, joka esitti ihmisen kehitysvaiheita otsikolla: ”Vahvimman eloonjäämisen kolme astetta”: -suomalainen (ugri) – homo sapiens (ihminen) – suomenruotsalainen” (Suomen kuvalehti 8/1993). http://www.suomalaisuudenliitto.fi/vanhatsivut/tut…
Aikanaan pyhä Pietari tuomitsi ja tuomitsee nuo rasistikoirat. Voimme vain todeta oikeuden toteutuvan.
Mutta mikä on tuon fiktiivisen henkilön Aapo Kansikaan kohtalo? Langettava tuomioko?
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on niitä harvoja asioita, joissa Soinilla on varaa kääntää takkinsa, s.o. pitää maahanmuuttokriittisiä mielipiteitä esittäneet edelleen riveissä, ilman, että se kostautuu valtavana äänestäjien pakona. Itse asiassa sellainen ”takinkääntö” olisi vain puolittainen, koska, kuten aiemmin olen todennut, on sekä maahanmuuton, että tarkemmin myös islamin kritisointi elimellinen osa Perussuomalaisten puolue- ja vaaliohjelmia.
Ilmoita asiaton viesti
Ei pitäisi kirjoitella takinkäännöstä mitään ennen kuin on itse ymmärtänyt sanan merkityksen.
Onkohan kirjoittajalla (M. Nummelinilla) lukemisen ymmärryksessä jotakin vikaa, sillä ei sen enempää vaali- kuin puolueohjelmaankaan kuulu islaminuskon tai maahanmuuton kritisointi.
Millaisestahan rautalangasta olisi väännettävä nuo asiat, että mm. Mikko Nummelin, muiden lukivirheellisten tavoin ne myös ymmärtäisi kuten ne ovat tarkoitettu ymmärrettäväksi?
Hiukan olisi itsekritiikin paikka M.N:llä ………
Ilmoita asiaton viesti
Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmassa 2011 luku 9 käsittelee kokonaisuudessaan maahanmuuttopolitiikkaa ja islam mainitaan kertaalleen kappaleessa 13.7:
” Ei erillislainsäädännölle ja kulttuurisille erilliskäytännöille
Perussuomalaisten mielestä Suomen lakia ja oikeuselämää pitää jatkossakin kehittää nimenomaan suomalaiselta demokratian ja tasa-arvoperiaatteiden pohjalta. Siksi on heti sanottava jyrkkä ei islamilaiselle sharia-laille. Sille ei pidä Suomessa antaa mitään jalansijaa, ei edes suvun sisäisissä perhe- ja perintöasioissa eikä perheen sisäisenä miehen kurinpitovaltana. Täydet ja tasa-arvoiset oikeudet ja oikeusturva on taattava kaikille Suomessa asuville naisille ja tytöille. Tasa-arvovaltuutetun toimivaltaa on tässä suhteessa laajennettava. ”
Toisaalla ohjelmassa PS määritellään kristillissosiaaliseksi puolueeksi ja tasa-arvon määritelmää täsmennetään niin, että se ei kata esimerkiksi samaa sukupuolta olevien parien oikeutta avioliittoon tai lasten adoptoimiseen, päinvastoin tällaisiin otetaan jopa puoluetasolla kielteinen kanta.
Ilmoita asiaton viesti
”Kuten Jussi Jalonen osuvasti tänään kirjoitti, Timo Soini on julkisesti julistanut että puolueen jäseneksi ei hyväksytä rasismista tuomiota saaneita.”
Onko islam rotu?
Ja mikä ei pitänyt Jameksen kirjoituksessa paikkaansa islamista?
”Qutbin mukaan islamilainen yhteiskunta on se, mikä saadaan aikaan kun sovelletaan islamilaista lakia, islamilaista tapakulttuuria ja islamin uskoa yhteiskuntaan. Ja juuri tähän Egyptin islamistit ovatkin menossa. Siellä nimittäin on kielletty naisilta korkokengillä käveleminen niiden antaman seksuaalisen signaalin vuoksi. Samoin kaupoissa on kielletty myymästä kurkkuja naisasiakkaille, koska niistä voi tulla pippeli mieleen. Myös porkkana on kiellettyjen ruokien listalla.
Kurinpalautus on siis käynnissä kautta linjan, ja Egypti on lipumassa hitaasti mutta varmasti kohti teokratiaan – ja vielä pahemmin kuin Israel. Kuten niin kovin usein, kevät on pettänyt lupauksensa ja talvi on ankara ja kylmä.”
http://takkirauta.blogspot.com/2011/12/demokratia-…
Niin, mikä ei pidä Jameksen kirjoituksessa paikkaansa islamista?
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki siinä kai paikkansa pitää, mutta kun tuo Aapo Könsikäs kiihottui kovin ja nimitteli kansamme edustajaa rasistikoiraksi tovin.
Mitäs siitä vihapuhumisesta saikaan?
Ilmoita asiaton viesti
Matti Jalagin, pidä omat seksuaaliset perversiot mielellään omana tietonasi, jookos? Teillä persuilla on jostain ihmeen syystä taipumusta kääntää kaikki keskustelut kimaanne, mutta en rupea tässä nyt julkisesti arvailemaan syytä moiseen. Totean vaan saman kuin Suomen oikeuslaitoskin, että koira on tuomionsa ansainnut.
Ilmoita asiaton viesti
Vihjaileeko Kansikas kiihoittuvansa myös eläimistä? Toivottavasti taloudesta ei löydy koiria joihin kiihottuneessa tilassa oleva Kansikas voisi purkaa paineitaan.
Ilmoita asiaton viesti
Jos arvon keskustelijoille millään sopisi, niin pyytäisin jättämään eläimiin sekaantumiset pois tästä keskustelusta. En viitsisi millään alkaa poistella viestejä.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta tämä peli menee varsin mielenkiintoiseksi siinä vaiheessa, jos Soini yrittää lähteä erottamaan Hirvisaarta ja r-blokkilaiset lähtevät panemaan vastaan. Heillä on nimittäin perussuomalaisten puolueessa jo nyt sen verran vahva asema, että erottaminen olisi todella repivä prosessi.
En usko Soinin lähtevän tähän. Todennäköisimmin Soini keplottelee asiasta jotenkin ulos. Harmi vain, että aikanaan on tullut annettua suora lupaus monon antamisesta.
Ilmoita asiaton viesti
”Harmi vain, että aikanaan on tullut annettua suora lupaus monon antamisesta.”
Tämä on virheellistä tietoa. Soini itse kommentoi asiaa näin:
Ilta-Sanomien mukaan Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on valmis erottamaan Jussi Halla-ahon puolueesta, jos tämä saa tuomion blogikirjoitustensa takia. Soini kummeksuu Ilta-Sanomien Halla-aho uutisointia.
Soini ei allekirjoita erottamispuheita.
– Halla-aho ei ole edes Perussuomalaisten jäsen, joten miten minä voisin hänet erottaa, Soini kummastelee.
Halla-aho pääsi Helsingin kaupunginvaltuustoon Perusuomalaisten listoilta. Puoluekannaltaan hän on kuitenkin sitoutumaton.
– Puolueesta erottamisesta vastaa ylipäätään puoluehallitus, Soini tarkentaa.
Blogikirjoituksillaan kohauttanutta helsinkiläisvaltuutettua Jussi Halla-ahoa epäillään kiihottamisesta kansanryhmään vastaan. Halla-ahon kirjoittelu on syyteharkinnassa.
http://yle.fi/uutiset/alueelliset_uutiset/uusimaa/…
Huomionarvoista on se, että Soini ei voi erottaa puolueesta ketään, se on puoluehallituksen tehtävä. Lisäksi Soini kiistää sen alkuperäisen uutisen, ja miksei kiistäisi, koska siinähän väitetään hänen erottavan jonkun puolueesta ehdon X täyttyessä, mikä ei voi pitää paikkaansa. Sitä uutista on siis väritetty. Ei Soinin tarvitse keplotella itseään mistään ulos, koska hän ei ole missään sisällä. Jos hän näkee aiheelliseksi ryhtyä toimenpiteisiin, sen hän tehnee puoluehallituksen kautta, mutta Soini ei ole PS:n diktaattori, eikä siten voi erottaa puolueesta ketään.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä Ossi!
Ilmoita asiaton viesti
Uskonasiat, oli sitten kyse mistä uskonnosta tahansa ovat vaikeita. Uskonasia voi olla vaikkapa jonkun nimeltä mainitsemattoman ihannepainossa olevan mutta puolimetriä liian lyhyen bloggaajan munat. Uskoo niitten olevan tallella vaikkei ole niitä vuosiin nähnyt.
Ei sitten kiihotuta, minä ainakin menen nukkumaan.
Ellei muuta tekemistä ole kuin Hirvisaaren mollaaminen niin ollaan vaikka hiljaa.
Jeesuskin sanoi ”älä mollaa ettei sinua mollattaisi” tai ainakin jotain sinne päin.
Ilmoita asiaton viesti
No niin, Ossi Mäntylahti – yksi kysymys:
Onko Sinulla James Hirvisaaren lupa julkaista hänen tekstistään kuvakaappaus? [Kyseessä ei siis ole linkitys, vaan olet nostanut tekijänoikeuslailla suojattua materiaalia omalle koneellesi ja sitten julkaissut tämän.]
Jos ei, niin olet syyllistynyt lain rikkomiseen, koska kyseisten tekstin tekijänoikeudet ovat James Hirvisaarella. Lue vaikka Usarin säännöt jos et minua usko.
No, syyttäjä ottanee Sinuun yhteyttä aikanaan ja voit kuitenkin valittaa hoviin tuomiosta, joten älä herr-mostu.
;=)
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Björklidillä on jokseenkin huvittava käsitys tekijänoikeuksista ja tekijänoikeuslaista.
Jos kirjoitan artikkelin Hirvisaaren blogauksista, on kuvakaappaus asiasta aivan varmasti sopivaa kuvitusta. Mikään laki ei kiellä moista.
Ilmoita asiaton viesti
Oletko nyt ihan tosissasi?
Laki kieltää tämän aivan taatun varmasti, koska se rikkoo tekijänoikeuslain määritelmiä vastaan.
Kerron lyhyesti näin: Minulla on kirjallinen lupa käyttää noin 80 eri valokuvaajan kuvia. Väitän tietäväni melko tarkkaan mitä tekijänoikeuslaki sanoo nimenomaan kuvankaappauksista ja kuvista.
Vaikka kirjottaisit Jeesuksesta, ei jonkun toisen kuvan tai tekstin oikeudet siirry sinulle, vaikka kuinka yrittäisit ”valaista” jotakin asiaa.
Sitävastoin saat lain mukaan esittää kuvia, joita et ole ”nostanut” koneellesi, vaan olet ainoastaan julkaissut HTML-koodin, joka mahdollistaa kuvan näkemisen.
Esim. Sinun kuvasi osoite on:
http://ossimantylahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kay…
jonka saan julkaista. (Näissä kommenteissahan kuvaa ei näy, mutta saisin siis julkaista kuvasi, näillä em. edellytyksillä omassa blogissani).
Mutta en saa ottaa kuvaasi em. kuvakaappauksella ja julkistaa sitä sellaisenaan tai vielä vähemmän rajattuna.
Muista, epätietoisuus ei poista rikkeitä tai rikoksia, joskin tietämättömyyden voidaan katsottavan lieventäväksi… varsinkin jos on KOK eikä paljoa asiasta tiedä. ;=)
No, tuskin Hirvisaari on niin pikkumainen, että tällaisesta viitsi edes kirjoittaa Sinulle, mutta varo tekemästä vastaavaa esim. jenkki-median kanssa.
Henry
Ilmoita asiaton viesti
”todennäköisesti Soini tulee kiemurtelemaan julkisesti antamastaan lupauksesta ulos”
No sitähä urpilainen on tehnyt koko ajan heti vaalien jälkeen. Kuinka rikkoa lupaukset kansan huomaamatta.
Jos Kimmo Sasin kaltainen ihmisen kuolemantuottaja saa istua kokoomusessa, niin Hirvisaarella ei8 o9le mitään hävettävää.
Ilmoita asiaton viesti
Petri
Eli jos joku ihminen ajaa kolarin hänen kuuluu lopettaa työnteko siihen paikkaan varsinkin jos on politiikko eduskunnassa. Persuutesi on mennyt käsittämättömän sairaaksi. Mikään moraali ohje ei vaadi ihmisiä tilille vahingoista, olivat ne sitten ja varsinkin liikennevahinkoja. Hirvensaaren teot ovat toisessa sfäärissä tähän verrattuna ja ansaitsevat ankaramman rangaistuksesen.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten jo kertaalleen varoitin, Jarkko Simosen kommentti lähti roskakoriin.
Keskustelu saa olla kiivasta, mutta sen pitää olla asiallista. Eläimiinsektaantumisesta syyttäminen ei kuulu asiallisen keskustelun piiriin.
Ilmoita asiaton viesti
Älä suotta huolestu. Ei se nykyään ole enää rikollista.
Ilmoita asiaton viesti
No huhhuh, tässähän meillä onkin oikea kunnon ”vanhan ajan” poliitikko!
Eihän tästä kirjoituksesta puutu mitään:
– Kyseenalaisia tulkintoja: ”…jossa hän oikeuttaa ”kikkarapäiden” hakkaamisen.”
– Puhdasta fantasiaa: ”Persu-sanasta sydämistynyt Hirvisaari hakkasi tuolloin vihanpuuskassa kirjoituskoneensa näppäimistöä…”
– Liioittelua: ”Hirvisaaren tapaus tulee nimittäin määrittämään perussuomalaisten tulevaisuuden.”
– Perustelemattomia ennustuksia: ”Pidän melko todennäköisenä, että Hirvisaari ei tule saamaan Halla-ahon lailla valituslupaa Korkeimmasta oikeudesta.”
– Täysin virheellistä tietoa (ilkeämpi sanoisi valehtelua): ”Timo Soini on julkisesti julistanut että puolueen jäseneksi ei hyväksytä rasismista tuomiota saaneita.”
– Uhkakuvia: ”Soinilla on edessään tilinteon hetki … Jos Hirvisaari saa kenkää persuista … Puolue on vaarassa hajota kahtia.”
Lopuksi muistetaan vielä silti osoittaa hieman myötätuntoa vastapuolta kohtaan, merkiksi suuresta humaaniudesta: ”Tämä on sääli, sillä perussuomalaisissa on myös paljon hyvää tarkoittavia ihmisiä.”
Minulle tuli jotenkin huono olo, miksiköhän…
Ilmoita asiaton viesti
Mäntylahti antaa kasvot Kokoomukselle; puhtaat ja silkoiset.
Ilmoita asiaton viesti
[Viittaan Pirkka Keskisen tekstiin]:
Juu, Ossissa on tuota vanhaa vennamolaista paatosta.
Henry
Ilmoita asiaton viesti