Soini nöyryytti Väyrystä

Katselin melkoisella mielenkiinnolla MTV3:n keskiviikkoisen presidenttitentin. Sen oikeasta voittajasta ei ole epäilystäkään: Setä Arkadiankin nimellä kulkeva toimittaja Timo Haapala oli fantastinen. Haapala veti keskustelua ripeästi eteenpäin, nälvi juuri oikealla hetkellä ja piti koko shown kasassa.

Asiaosaamiselta tentissä loistivat Sauli Niinistö, Paavo Lipponen ja ehkä hieman yllättäen Sari Essayah. Näistä viimeksimainittu onnistui höykyttämään Arhinmäen varsin tyylipuhtaasti maan rakoon.

Änkyräehdokkaista Soinin ja Väyrysen eurojankutus alkaa hiljalleen ottaa kuuppaan. Herrat maalailevat piruja seinälle ja kilpailevat tasaväkisesti pahimmat kauhukuvat muodostavan tuomiopäivän profetian ykkössijasta. Vastakkain ovat Doctor Doom ja Maaseudun Maisteri.

Kaikille asiaa seuranneille on tietenkin käynyt selväksi jo aikoja sitten, että Soinin ja Väyrysen oikea tavoitteena ei ole presidentteys. He ovat kisassa mukana nostaakseen puolueensa kannatusta ja saadakseen julkisuutta.

Tentin ehkä suurimmasta yllätyksestä vastasi Soini. Hän nöyryytti Väyrystä ja Kepua nyysimällä nyt äänestäjäkunnan lisäksi myös puolueen iskulauseen.

Vaatimus ”koko Suomen pitäminsestä asuttuna” on ehkä tunnetuin Kepun sloganeista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu