Hiljainen hetki Jytkyn muistolle
Vast’ikään puolen miljardin euron vastikkeettoman budjetin
saanut Yleisradio kertoo tänään uutisissaan
kuinka kaksi perussuomalaisten kansanedustajaa on osoittanut sympatiaa
Pohjois-Koreaa kohtaan. Kaj Turunen
ja Juho Eerola käyttivät eduskunnassa
puheenvuorot aiheesta.
Turunen toivoi hiljaista hetkeä ”Pohjois-Korean rakastetun
johtajan Kim-il Jungin muistolle”. Juho Eerola puolestaan kehui Turusen osanottoa
”kauniiksi” ja toivoi ”Kaikkivaltiaan siunausta suurelle seuraajalle, Kim Jong-unille”.
Just.
Jussi Halla-aho
selittää tyhmemmille mistä on kyse. Mutta luvalla sanoen ”Vitsi! Vitsi! Se oli
mustaa huumoria!” alkaa jo olla – anteeksi sanaleikkini – jokseenkin kulunut vitsi.
Samaan aikaan Mika Niikko ja kumppanit osoittavat
erinomaista huumorintajua ja itseironian kykyä haastamalla Kirkko ja Kaupunki -lehden Julkisen sanan
neuvostoon.
* * *
Omasta puolestani haluaisin esittää minuutin mittaista
hiljaista hetkeä Jytkyn muistolle.
Aika persuusta kieltämättä nämä persujen viimeaikaiset lausunnot. Freakshow ei vaan ota loppuakseen, ei sitten millään.
Ilmoita asiaton viesti
Minua huvittaa erityisen paljon persujen herkkähipiäisyys poliittisen pilapiirroksen suhteen. Uhrivähemmistöksi tekeytyminen on jo jokseenkin läpinäkyvää.
Ilmoita asiaton viesti
Ja tämä sama uhrivähemmistö koki vielä muutama kuukausi sitten velvollisuudekseen ilkkua muita ammattiloukkaantujiksi, jos heidän puheensa hieman kirpaisivat. Eikä saman piirtäjän aiempi Muhammed-piiroskaan harmittanut yhtään, päinvastoin.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin Jyrki. Jani Toivolan haukkuminen ammattiloukkaantuvaksi drama queeniksi on vielä tuoreessa muistissa.
Ilmoita asiaton viesti
Oot sie vielä suuttunut minulle?
Ilmoita asiaton viesti
Eikös tuossa ylen uutisessa syykin kerrattu ihan tarkalleen:
* * *
Eerolan mukaan kaksikko kehitteli puheensa vastavetona eduskunnassa kuolinuutisen jälkeen käynnistyneeseen ”ilkamointiin.”
– Meitä stressasi se, että tanssittiin haudoilla, Eerola perustelee puheenvuoroaan.
Erityisesti kansanedustajaduoa harmitti ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) tuoreeltaan antama kommentti, jonka mukaan kukaan ei jäänyt kaipaamaan edesmennyttä johtajaa.
– Ajattelin, että siellä yksi poika oli menettänyt isänsä, ja hän ainakin kaipaa, Eerola sanoo.
Eerola halusi vielä toivottaa tsemppiä ja hyvää joulua Kim Jong-unille, koska ”hän tarvitsee varjelusta vaikeassa tehtävässään”.
* * *
Kansakin pohjoiskoreassa suree ihan aidosti.Sekä osanotto että onnentoivotus tulevaan ovat tarpeellisia ja fiksuja toimenpiteitä. Sinulta ei taida herua kumpaakaan? Eikö ihmisarvo olekaan loukkaamaton?
Kerropa muuten, miksi NATO-vouhottajat olivat innoissaan ryntäämässä esim. Libyaan, mutteivät koskaan p-koreaan? Liekö niin, että nämä hyväsydämiset pyssymiehet viisveisaavat ihmisoikeuksista ja inhimillisestä kärsimyksestä, mutta öljy kiinnostaa?
Ilmoita asiaton viesti
Pohjois-Korean julkisesta TV-suremisesta kertoo kyllä totuuden vanhaa inttiläppää mukaillen lauselma ”tehän joko itkette ja surette — tai te itkette ja surette”.
Sotilasvoiman käyttäminen P-Koreaa vastaan ei ole ollut realistinen optio yksinkertaisesti sen takia, että maalla on valtava armeija ja sekä kykyä että halua käyttää sitä. Etelä-Korea joutuisi kärsimään sotatoimista erittäin paljon.
Ilmoita asiaton viesti
Keskittyisit nyt sinäkin Ossi vaan poistamaan maailman todelliset epäkohdat, eikä ajamaan jotain läpinukahdeltua agendaa.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka persujen impivaara-aate muistuttaakin kaukaisesti juche-aatetta, en sentään voi uskoa että paatunein persukaan aidosti suree miestä, joka on orjuuttanut ja aivopessyt kansansa niin, että ulkomaisen avun ohella maassa syödään lähinnä ruohoa ja kaarnaa. Pohjois-korealaisten kohtalo on jotain aivan karmeaa, ja valitettavasti sama meno tulee todennäköisesti jatkumaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kansan osoittamaan suruun voi/saa/kuuluukin silti ottaa myötätuntoinen asenne. Kerro nyt isänsä menettäneelle, surevalle alkoholistin lapselle, että ”isäs sai just mitä ansaitsi”.
Pohjoiskorealaiset tarvitsevat vierelläkulkijoita, eivät yläpuolelta viisaita laukovia länsimaalaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Pettu on suomalainen perinneruoka. Eikö sitä kärsikäs tiennyt, vai mikä feikki olet?
Ilmoita asiaton viesti
Olin väärässä, sori…
Ilmoita asiaton viesti
Aapo oletko saanut laillisen luvan tuon kuvan käyttöön.?
Ilmoita asiaton viesti
Onko kyseessä perussuomalaisten harkittu tempaus, jolla he haluavat osoittaa samanhenkiselle kannattajakunnalleen edustajiensa ”rahvaanomaisuutta” (ellittiä, vihervasemmistoa, kaupunkilaisia yms. vastaan)? Vai ovatko nämä ”yksittäiset” kansanedustajat vain yksinkertaisesti väärässä paikassa laukomassa typeryyksiä?
Ilmoita asiaton viesti
Ei mitään hiljaista hetkeä. Perus-Korealaiset tarjoavat hupia koko kansalle. Oikeita tahattoman komiikan mestareita.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-ahon kirjoitukset –> ”SANANVAPAUS!”
Muhammed pilakuvat –> ”SANANVAPAUS!”
Jameksen kirjoitukset –> ”SANANVAPAUS!”
Pilapiirros persuista –> ”TÖRKEETÄ, LOUKKAAVAA”
Ilmoita asiaton viesti
Ja mitä Ville Rannan persuvastaisuuteen tulee, niin suosittelen tutustumaan tähän:
http://www.kaltio.fi/uusin/ranta611/ranta611-fi-1
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä Ville Ranta nyt joutuu rukoilemaan, että kiltit fundamentalistipersut…
Ilmoita asiaton viesti
Ossi, naurattaako tämä pilapiirros?
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/38430-tasta-kuvast…
Ilmoita asiaton viesti
Valittiko kenties Kokoomus tuosta pilapiirroksesta Julkisen Sanan Neuvostoon?
Ilmoita asiaton viesti
Entäs omaan Persuvastaisuuteesi?
Miksi sinä vihaat meitä niin paljon?
Minä äänestin Jussi Halla-ahoa. Kuulun Perussuomalaiset Nuoret Ry:hyn.
Olenko idiootti?
Olenko rasisti?
Pikkusielu, maailmaa näkemätön? Lukihäiriöinen amislainen?
Miksi sinä haluat stereotypioida niin voimakkaasti?
Mikä on sinun vihasi lähde?
Ja ehkä kaikkein tärkein kysymys sinun kohdaltasi..
Kuinka voit, mahdollisesti, tehdä tulevaisuudessa politiikkaa, yhteisiä kompromisseja, muiden puoluelaisten kanssa, kun käyttäytymisesi on näin fundamentaalista?
Onko Perussuomalaisuus oikeasti näin synonyymi fasismille?
Ihmettelen kuinka saat kaiken tämän viha-bloggaamis -agendasi kanssa vielä säilyttää Kokoomuksen puoluekirjaa..
Politiikka on loppupeleissä kompromissaamista.
Mielestäni me, uutena puolueena, olemme onnistuneet siinä hyvin.
Meillä on edustaja Sampo Terho Brysselissä.
Meillä on edustajia hurjassa määrässä kuntia.
Meillä on 39 edustajaa, aiemman neljän sijaan, eduskunnassa..
Vaaditkohan hieman liikaa?
Ja olosuhteisiin nähden (uudet edustajat) ovat edustajamme onnistuneet jopa kiitettävästi.
Maailmaa ei muuteta päivässä. Tosiasia kuitenkin on että Perussuomalaiset pelastivat parlamentarismin. EI TIMO SOINI YKSIN.
Jotenkin tämä kuukausia jatkunut vendetta Persuja kohtaan on jotenkin..
Surullista.. Ehkä et sitten ole vielä sisäistänyt politiikan logiikkaa?
Ilmoita asiaton viesti
Että joku Halla-ahoa äänestänyt voikin pillastua tällä tavalla kun kysytään:
Valittiko kenties Kokoomus tuosta pilapiirroksesta Julkisen Sanan Neuvostoon?
Ilmoita asiaton viesti
Ironmistress kirjoitti tänään:
”Nyt sekin sitten selvisi, miksi joulukuu on ollut poikkeuksellisen lämmin.”
”Piru on pitänyt Helvetin portteja auki odotellessaan Kim Jong Iliä saapuvaksi.”
Ei pahasti sanottu tai todettu!
Ilmoita asiaton viesti
Ossi Mäntylahdelle ja samanhenkisille kumppaneille.
Olisi toivottavaa, että pysyttäisiin asiassa. Media on jälleen kerran tehnyt silmänkääntötempun ja pitää naamiaisia yllä. Ketään eikä mitään auta se että kunhan puhutaan puhumisen ilosta ja selittämisen pakosta. Pitää olla asiaa asiaan kuuluvaan kontekstiin liittyen.
1. Minkähän takia media ei ole ryhtynyt rummuttamaan kirkosta eronneiden määrällä liittyen vihapiirroksen aiheuttamaan mielipahaan.
2. TUlikohan arvoisille pilkkaajille mieleenkään ketä todella tuli pilkatuksi? Tuli pilkatuksi juuri niitä perussuomalaisia eli perususkovia,ei ainoastaan samannimiseen puolueeseen kuuluvia, jotka sitoutuvat kirkon oppiin. Pieni vilkaisu eroa kirkosta sivustolle valaisee jokaista todellisuudesta kiinnostunutta. Eronneet luetaan jo tuhansissa.
3. Tuli myös pilkatuksi joulun syvintä olemusta, Jeesusta Kristusta, ja Hänen seuraajiaan, joulun herraa, Häntä jonka edessä meistä jokainen kerran on oltava tilillä.
4. Väitättekö herrat että olette rauhan ja lähimmäisen rakkauden asialla toivottamalla ”paskaa joulua” kaikille asianosaisille kansalaisille. Vieläpä valheilla joita kyseinen ”taiteilija” pani hahmojensa suuhun.
5. Vaikka aitaa kaadetaan ja paskaa paskalla selitetään, oikean ja väärän raja jää ja pysyy.
6. Kirkko ja Kaupunki lehden päätoimittaja kumppaneineen on ollut viime vuosina yksi aktiivisin kirkon repijä, niin opilisesti kuin moraalisestikin. Kritiikittömien perässähiihtäjien määrä vain ihmetyttää minua.
Siunattua Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen Juhlaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tämähän kuulostaa ihan Paavo Väyrysen tekstiltä! Media on jälleen syypää!
Mediako se siellä eduskunnan puhujapöntössä toivotteli Kaikkivaltiaan siunausta diktatuurin suurelle johtajalle?
Ilmoita asiaton viesti
Jos ajattelit kommentoida kommenttiani, olisin kiitollinen jos kommentoisit ajatuksiani, etkä omaa mielikuvitustasi. Eikös se olisi varsin huomionarvoinen seikka monen projektin miehelle? Nythän me tosiasiassa, ainakin pitäisi, keskustelemme kansalaisiin kohdistuneesta valheellisesta vihakirjoituksesta -ja kuvituksesta. Eiks niin?
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä nuo kaksi persua katselivat videoita, joissa oli paljon hysteeristä parkua, homogeenisiä massoja ja ”älykkäästi perusteltua” argumentointia johtajan suuruudesta, ja samaistuivat.
Ilmoita asiaton viesti
Tyypillinen kommentti ”suvaitsevalta”, joka pitää ainoastaan ja vain omaa ”suvaitsevaisuuttaan” oikeana sellaisena…
Ei se P- Korean kansa ainakaan sinun, Hartaan Aniksen, alentavia kommentteja kaipaa.
Veli Ponteva yllättää jälleen blogiaiheellaan?
Ilmoita asiaton viesti
Ei Pohjois-Korean kansa kommenttejani tarvitsekaan, vaan muutaman satatuhatta minunlaistani ja vapaan internetin. Aseitahan siellä taitaa olla enemmän kuin tarpeeksi, kysymys on vain siitä miten ne saadaan.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, sinunlaisesi ihminenhän on juuri sitä, mitä maailma tarvitsee?? Mikä sinä olet määrittelemään, mitä P- Korean ihmiset tarvitsevat? Yritä nyt vain suvaita ihan rauhassa…
Kyllä sitä aseita ja totalitarismia plus naisten alistamista löytyy paljon lähempääkin, arabimaailmasta.
Ilmoita asiaton viesti
Riku: ”Niin, sinunlaisesi ihminenhän on juuri sitä, mitä maailma tarvitsee??”
Kyllä. 🙂
Riku: ”Yritä nyt vain suvaita ihan rauhassa…”
Totalitarismia ei tarvitse suvaita. Enkä suvaitse.
Riku: ”Kyllä sitä aseita ja totalitarismia plus naisten alistamista löytyy paljon lähempääkin, arabimaailmasta.”
Jos et ole katsonut tänä vuonna uutisia niin kerronpa nyt, että tuollekin asialle on jotain tehty. Mikä olikin edellisen kommenttini pointti.
Ilmoita asiaton viesti
”Ehkä nuo kaksi persua katselivat videoita, joissa oli paljon hysteeristä parkua, homogeenisiä massoja ja ”älykkäästi perusteltua” argumentointia johtajan suuruudesta, ja samaistuivat.”
Mikäs palestiinalaisvideo tämä on?
Ilmoita asiaton viesti
Heh heh tuo oli oikeesti jo melkein hauska.
Ilmoita asiaton viesti
En pitänyt ulkoministerimme lausahduksesta, ettei kukaan sure. Ylimielinen, ymmärtämätön.
Mutta en pitänyt myöskään peruspoikiemme lausumista. Asia olisi pitänyt osata sanoa toisin.
http://yle.fi/alueet/etela-karjala/2011/12/avustus…
Tämä Punaisen Ristin lemiläisen työntekijän lausuma vahvistaa minun käsitykseni, että suru on suurelta osin aitoa. Kaikilla ei ole, mutta näyttelemisen kuulee jo äänestä.
Suomalaiset ovat aika tunneköyhää kansaa, joten lienee vaikea käsittää pohjoiskorealaisia. Jokaisen, jolle oman isän yllättävä kuolema aiheuttaa kyyneleet, pitäisi kyllä ymmärtää pohjoiskorealaisten suru. Heidäthän on kasvatettu siihen, että Suuri Johtaja = Suurin Isä, ja sen tunteen kanssa on eletty ikä kaikki.
Ilmoita asiaton viesti
WTF?? Tämä Turunen on oman bloginsa mukaan ihan vakavissaan ollut ehdottamassa hiljaista hetkeä Kim-il Jongin muistolle?! Siis tämä ei ollutkaan vitsi?!
”Omalta kohdaltani tämän hiljaisen puoliminuuttisen hetken esittäminen oli protesti eduskunnassa tapahtuneesta ilakoinnista hirmuhallitsijan kuoltua. Mielestäni on barbaarista ”tanssia haudalla” oli kuollut kuinka paha tahansa. Saddam Husseinin hirttäminen ja Gaddafin ampuminen tierumpuun olivat vastenmielistä katseltavaa. Kansanmurhaajia pitää rangaista kovimman kautta, mutta ilakointi kuoleman johdosta ei sovi sivistyneeseen yhteiskuntaan. Pahaa emme voita koskaan pahalla, vaan hyvällä. ”
http://www.kajturunen.fi/blogi/2011/12/20/39#comments
Ilmoita asiaton viesti
Se perustuu pelkästään tähän tosiasiaan..
http://www.youtube.com/watch?v=gQ7GVI__ikA
Pohjois-Korea on salannut tärkeitä asioita. Lumettomuuskin on salaliitto.
Ilmoita asiaton viesti
”Vast’ikään puolen miljardin euron vastikkeettoman budjetin saanut Yleisradio kertoo tänään uutisissaan kuinka kaksi perussuomalaisten kansanedustajaa on osoittanut sympatiaa Pohjois-Koreaa kohtaan.”
En ymmärrä, mitä Ylen budjetilla on koko asian kanssa tekemistä. Myös Kokoomus oli rakentamassa tuota budjettia. Miksi se sen teki?
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä kummalle nauran enemmän, blogistille vai tälle hiljaiselle hetkelle 😀
Täytyypä jatkossakin äänestää.
huom. p-korealla on ydinase joten provosoinnilla (tuomioja) voisi olla seurauksia jos Suomi olisi korean naapurimaa. Jotain tällaista siinä on haettu.
Ilmoita asiaton viesti