Päivä vanhusten vaalivirkailijana

Presidentinvaalin alla on hyvä aika tehdä hyviä suomalaisia
tekoja. Silläkin uhalla, että joku syyttää falskiksi, haluan kertoa oman tekoni
yhteiseksi hyväksi.

Otin keskiviikkona vapaapäivän töistä ja vietin sen itäisen
Helsingin vanhusten kotiäänestyksen vaalivirkailijana. Kotiäänestys on vanhuksille,
liikuntaesteisille, vammaisille ja vakavasti sairaille tarkoitettu palvelu.
Siinä vaaliuurna tuodaan toimintarajoitteisen luokse ja esimerkiksi vanhukset
saavat äänestää oman pöytänsä ääressä.

Minusta on erittäin tärkeää, että kaikkien kansalaisten ääni
saadaan kuuluviin. Myös heidän, jotka eivät pysty fyysisten rajoitteiden takia
liikkumaan. Onkin erinomaista, että Helsingin keskusvaalilautakunta järjestää
tällaista.

Päivä alkoi hieman ennen yhdeksää Itäkeskuksessa, jossa
tapasin työparikseni määrätyn viehättävän nuoren naisen, Tanjan. Tanjan tehtävä
oli toimia todistajana ja avustajana. Minä olin vaalivirkailija.

Käytännössä työnjako meni niin, että Tanja hoiti paperilomakkeiden
valmistelemisen ja minä käsittelin äänestyslappuja ja -kuoria.

Äänestäjien vaalisalaisuus taattiin aluksi hieman
huvittavalta tuntuneelta pahvisella vaalikopilla. Muuten
kotiäänestys toimi jokseenkin samalla tavalla kuin ennakkoäänestys. Äänestäjä
kirjoitti ehdokkaansa numeron äänestyslappuun, minä leimasin sen ja suljin
vaalikuoreen. Mukaan täytettiin saatelomake ja nämä suljettiin toiseen
kirjekuoreen.

Kävimme Tanjan kanssa päivän mittaan useassa kymmenessä
asunnossa. Äänestäjäkunnasta ei luonnollisestikaan voi luottamuksellisuuden vaateista
johtuen hirveästi kertoa. Mutta kävi varsin selväksi, että heistä ei oikeasti
olisi ollut kulkemaan äänestyspaikkoihin. Työmme oli selvästi heille erittäin
tärkeää.

* * *

Päivän äänestäjistä kaksi jäi erityisen hyvin mieleen.

Ensimmäinen tunnelman sähköistänyt oli satavuotias mies.
Itse asiassa kyseessä oli yli
satavuotias mies. Hän oli viettänyt merkkivuottaan jo viime vuoden puolella.
Tällaisen elämänkokemuksen edessä jotenkin automaattisesti ryhti parani ja
teitittely sujui kuin luonnostaan.

Päivän liikuttavin kommentti taas tuli pitkälle yli
kahdeksankymppiseltä pienessä hoitokodin yksiössä asuvalta naiselta.

”En minä vanhuutta
ihan tällaiseksi kuvitellut”.

Se pani ajattelemaan.