Kokoomus ja Vihreät yhdessä vaalivihaa vastaan

Presidentinvaalien kakkoskierroksen ehdottomasti ikävin
piirre on ollut silmitön loanheitto kilpailevaa ehdokasta vastaan. Varsinkin
blogosfääri ja Facebook ovat olleet silmittömän vihanpidon näyttänöinä.

Olen ollut aktiivisesti mukana vaalityössä kentällä ja onneksi
on todettava, että viha on eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta jäänyt varsin
pitkälle virtuaaliseksi.

Todistaaksemme tämän pointin järjestimme tempauksen.

Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunnan, maahanmuuttajajärjestön
Kamujen, Helsingin Vihreiden ja perinteisten paikallisyhdistysten jäsenistöä
otti ja lähti yhteiselle vaalikiertueelle Itä-Helsingin yöelämään.

Saattueemme kiersi yön alkutunteina itä-helsinkiläisiä
ravitsemusliikkeitä tarjoillen kahvia, karkkia ja politiikkaa.

Yhteiskampanjointimme tarkoitus oli konkreettisesti
osoittaa, että vaalityötä voidaan tehdä hyvällä mielellä omaa ehdokasta
kannattaen ilman toisen osapuolen mollaamista. Kampanjointi oli myös kannanotto demokratian ja reilun pelin puolesta.

Yön kiertueen tunnelma oli hilpeä ja innostunut.
Rehellisyyden nimissä on tosin tunnustettava, että yleisöä olisi voinut olla alkuillasta
hieman enemmän. Itä-Helsingissä baarit kuuleman mukaan täyttyvät vasta puolen
yön kieppeillä.

Sama iloinen tunnelma jatkui lauantaina päivällä, kun
vapaaehtoiset kampanjoivat Columbuksessa, Herttoniemessä ja Itäkeskuksessa. Jälleen kerran Kokoomus ja Vihreät mahtuivat hymyssä suin kampanjoimaan samalle torille.

Hyvän kampanjapäivän päätti Sauli Niinistön vierailu
Itäkeskuksen Piazzaan. Tuhatmäärin ihmisiä tungeksi alueella, mutta sopu antoi hyvin sijaa.

Päivän onnellisin Sali-vierailija lie rouvashenkilö, joka pääsi valokuvaan kahden Pahvi-Saulin kanssa. Ainakin hymy oli melkoisen mairea.

* * *

Hyvähenkisen kampanjan kunniaksi tuotimme myös oman kampanjalaulun. Oheisesta linkistä voi käydä imuroimassa itselleen hyväntuulisen kampanjaversion kuuluisasta Hymni rakkaudelle -laulusta.

säv. Marguerite Monnot
san. Edith Piaf/Ossi Mäntylahti
esitt. Päivi Mäkinen
pianosovitus ja -säestys Tapani Puranen

http://dl.dropbox.com/u/15183808/Kokoomus/Hymni_Saulille.mp3

 

* * *

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa vaalikampanjointi.

Muistakaahan äänestää huomenna.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu