Kokoomus ja Idän ilmaherruus

Helsingin itäisiä osia on tavattu leimata medioissa
epäonnistuneiden ja luusereiden kaupunginosiksi, joissa toivo on mennyt ja elo
on ylen kurjaa. Todellisuus ei voisi olla kauempana näistä väitteistä.
Helsingin itäosat ovat voimakkaasti porvarillistuvia ja vaurastuvia
kaupunginosia ja Kokoomus on näillä alueilla voimakkaassa nousussa.

Vaalimenestys puhuu omaa kieltään: Sauli Niinistö hallitsi
suvereenisti äänestyspiirejä Jakomäessä, Kontulassa, Vuosaaressa, Laajasalossa
ja niin monessa muussakin itäisessä piirissä, että listaa on turhaa käydä tässä
tarkemmin läpi.

Kokoomuksen itäisen voiman takana on ennen kaikkea ennen
kaikkea jäsenten aktiivinen kenttätyö. Kokoomuksella oli hallussaan koko
kampanjan ajan kiistaton ilmaherruus.

Pidimme viime viikon perjantaina debriefing-tilaisuuden
kampanjaan aktiivisesti osallistuneille.

Presidentinvaaleissa itäisen Helsingin yhdistysten
aktiiviset jäsenet järjestivät viisi tilaisuutta, joihin tasavallan presidentti
Sauli Niinistö osallistui henkilökohtaisesti.

Muita vaalitilaisuuksia järjestettiin seuraavasti:

• Seitsemän teltta- ja grillitilaisuutta
• Koko itäisen Helsingin luukutus (kymmeniä
  tuhansia postiluukkuja)
• 45 % koko Helsingin alueen julistehuollosta
• 28 tuntia liikkuvan Cafe Niinistön jakokeikkoja
• Kolme Flash Mob –tilaisuutta
• Yhteiskiertue Vihreiden kanssa itäisen Helsingin
  baareissa
• Aktiivista toimintaa Facebookissa ja Twitterissä
• Välivaraston ja logistiikan hallintaa
  Vuosaaressa
• Erinäinen määrä pienempiä kampanjointitilaisuuksia
  ja jäsenten omia

Menoa ja meininkiä oli niin paljon, että heikompaa alkaisi
jo hirvittää. Tämän myötä ei olekaan ihme, että aiemmin Marjaniemen
Kokoomuksena tunnettu Itä-Helsingin Kokoomus valittiin vuoden
paikallisyhdistykseksi. Grats!

Samassa yhteydessä allekirjoittanut nimettiin Vuoden
järjestöjyräksi.

Pidän huomionosoitusta suuressa arvossa. Helsingin
Kokoomuksella on 5 000 jäsentä ja minä olen vain yksi joukosta. Ilman
innokkaita toimintaan mukaan lähtijöitä tätä hommaa ei pystyisi tekemään.

Politiikka on tiimityötä.

* * *

Varsin moni on kysynyt, onko minulla halua lähteä itse
ehdolle syksyn kunnallisvaaleissa.

Kysymykseen ei ole helppoa vastata.

Helsingin kaupunginvaltuusto on maan kuntapolitiikan ehdoton
ykköspaikka ja Stadissa valtuustoon ei noin vain kävellä. Jo ehdokkuudesta
joutuu käymään kilpailua ja jokaisen kaupungin suurten puolueiden listalle
pääsevän on pystyttävä osoittamaan oma lisäarvonsa joukkueelle.

Ehdolle pääsyn asettuminen edellyttää ennen kaikkea
tehokasta tukitiimiä: väkeä, jotka ovat valmiita auttamaan kampanjoinnissa joko
fyysisesti paikan päällä tai vaikkapa sosiaalisessa mediassa.

Projektin haasteellisuudenkin muistaen minun on kuitenkin
myönnettävä, että ajatusta on syytä harkita vakavasti. Helsinki on minulle
rakas kotikaupunki. Sen on tärkeää kehittyä eurooppalaisena suurkaupunkina ja
pärjätä kilpailussa näitä vastaan.

Helsingillä on paljon ratkaisuaan odottavia ongelmia: rahaa
poltetaan turhuuksiin, asumisen hinta on sikamainen, rakentaminen on vaikeaa strukturaalisten
jäykkyyksien ja nimby-änkyröiden jarruttaessa järkeviä projekteja. Julkisten
palveluiden rakennetta sekä tehokkuutta on pakko parantaa rutkasti. Erityisesti
tietotekniikka-alan projektien hankintaprosessissa ja osaamisessa olisi
paljonkin uudistettavaa. Verorahoille saataisiin paljon enemmän katetta, jos
toimittaisiin ja ostettaisiin ketterämmin.

Minulla on sekä kykyä että intoa möyhentää Helsingin
hallintorakenteita. Mutta onko tämä sitä mitä halutaan?

Tällä hetkellä itäisestä Helsingistä on hävyttömän vähän
valtuutettuja kaupunginvaltuustossa. Esimerkiksi lähes 40 000 asukkaan
Vuosaaresta ei ole ainuttakaan edustajaa yhdeltäkään puolueelta. On
päivänselvää, että tämä näkyy myös päätöksenteossa. Esimerkiksi Herttoniemen ja
Itäkeskuksen liikenneratkaisujen eteneminen on kovin verkkaista.

Mitä mieltä ovat arvon lukijat? Pitäisikö minun lähteä
pudistelemaan pölyjä virkamiesten olkapäiltä?