Drag Kids – kuin junaonnettomuutta katsoisi

Katsoin kohua herättäneen Drag Kids-dokumentin. Kokemuksen jälkeistä fiilistä kuvaa parhaiten ehkä englanninkielinen termi ”uneasy”. Tunne on samalla tavalla häiritsevä kuin jos katsoisi videota, jossa juna ajaa risteykseen ja siellä raiteille juuttuneen auton päälle. Tunnetta on vaikea selittää, mutta se on epämiellyttävä.

Ohjelmana Drag Kids kertoo yhden kanadalaisen ja kahden amerikkalaisen esiteini-ikäisen pojan drag-harrastuksesta. Pojat ovat iältään 8 ja 9-vuotiaita. Siis vielä kaukana puberteetista ja aivan selkeitä lapsia. Heidän harrastuksiinsa kuuluu pukea itsensä naiseksi ja esiintyä yökerhoissa tai ravintoloissa lipsyncaamassa Lady Gagan kappaleita.

On aikamoista itsepetosta väittää, että dragilla ei olisi mitään tekemistä sukupuoli- ja seksuaalisuusasioiden kanssa. Totta kai on. Koko dragin idea on se, että lähinnä miehet muuntautuvat naiseksi. Tämä on yleinen fetissi.

Asia tulee vielä selkeämmin esiin, kun katsoo Drag Kids -dokumentin vanhempia. Lastensa harrastusta tukevat aikuiset kuuluvat korostetun selkeästi avomieliseen sukupuolivähemmistöjen asemaa kannattavaan yhteisöön, jossa LBTQIAT+jne. on arkipäivää. Tuskin myöskään lienee kovin kaukaa haetulta, jos tekee oletuksen, että tämä on juuri sitä jengiä, joka innoissaan ajaa hormooniblokkerihoitoja alaikäisille.

Malliesimerkkinä 8-vuotiaan Gvasalian nimellä kulkevan drag-pojan kovin miehinen ”äiti” Ralph kutsuu poikaansa sujuvasti ”she” -pronominillä. Samaa pronominiviittausta käytetään Lactation (suom. imettäjä) -kuningattaresta, joka keikkailee ravintolassa ja tarjoilee yleisölle drinkkejä.

”Lactation (imettäjä) on hurja kuningatar”.

— Drag Kids, 2019

On myönnettävä, että dokumentissa itsessään (per se) vältetään yhdistämästä sukupuolirooleja seksuaalisuuteen. Silti kovin kaukana tästä ei olla. Voi tietysti olla ihan vitsi-vitsi, kun aikuinen drag-kuningatar julistaa, että perheystävälliset drag-tapahtumat ovat juhlahetkiä kahdelle ryhmälle: perheille ja pedofiileille.

”Family Events are fun for two groups of people: families and kid fuckers”.

— Drag Kids, 2019

Niin ikään samaa huumorilinjaa jatkaa aiemmin mainittu Lactation, joka jakaa siilitukkaisille ja kaljupäisille naisille imettäviä karkkeja. Ja Nemis, joka kerää tanssinsa päätteeksi ehtaan stripparityyliin dollarin seteleitä yleisöltä.

Kohtuullisen häiritsevään kuvastoon kuuluu myös Nemiksen vienti ”aikuisten” vaateliikkeen avajaisiin. Paikalla 8-vuotias drag-artisti antaa nimikirjoituksia ja ympärillä pyörii joukko karvaisia miehiä koiramaskeissa ja pakarat paljastavissa nahkahihna-asuissa.

Mutta hei, sehän on vain pukeutumista!

* * *

Drag voi olla tarkasti ottaen vain räikeitä vaatteita ja show-viidettä. Mutta sen verran konservatiivi minä olen, että tuntuisi mukavammalta, jos ala-asteikäiset lapset pidettäisiin erillään tästä. Askel harmittomasta pukeutumisviihteestä Dalai Laman viitoittamalle polulle on kovin lyhyt. Ja sen polun on hyvä olla vähintään yhden askeleen päässä lapsista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu