Elokapina lakkautettava viipymättä järjestäytyneenä rikollisryhmänä

Viime päivinä suurta yleisöä on puhuttanut Elokapinan, ja sen ruotsalaisen sisarjärjestö Återställ Våtmarkerin isku Eduskuntatalon historiallisesti merkittävää julkisivua kohtaan. Tapaus on yksiselitteisesti niin röyhkeä, että pitkästä aikaa koen myös itse tarpeen avata sanaisen arkkuni sen tiimoilta…

Ensinnäkin, soisin historialliset rakennukset poikkeuksetta jätettäviksi näiden protestien ulkopuolelle, sillä ne jo itsessään symboloivat kansakunnan kulttuuriperintöä. Perintöä, jota ei voi korvata, kun se kerran menetetään.

Melko lailla heti iskun jälkeen mediaan levisi tieto, ettei väitetysti vesiliukoinen väri ollutkaan niin helposti pestävissä. Eduskuntatalon legendaariset pylväät saattanevatkin vaatia luultua perusteellisempaa puunaamista, sillä väriaine oli päässyt imeytymään erityisesti pylväiden saumauksiin. Jo samana päivänä Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio kommentoikin Iltalehdelle, että puhdistustöihin voinee kulua pitkälti yli 10 000 €. Kysymys kuuluukin, kuka tämän lystin maksaa?

Suomi on länsimainen oikeusvaltio ja se tarkoittaa sitä, että omista tekemisistään tulee kantaa vastuu. Vaikka oikeusvaltioperiaate siis yhtäältä takaa kansalaisille vapauden sanaan, mielipiteisiin ja niiden ilmaisuun, se myös sitoo jokaista korvaamaan täysmittaisesti aiheuttamansa vahingot. En henkilökohtaisesti jaksa uskoa, että protestiin osallistuneilla nuorilla olisi tuollaisia summia takataskussaan, mutta se ei toisaalta olekaan oikeusjärjestelmän näkökulmasta merkityksellistä.

Vahingonkorvaukset voidaan näet periä tarpeen mukaan ulosotosta. Seurauksena saattaa olla vuosien piina luottohäiriömerkintöineen, mutta oikeudessa kaikki ovat samalla viivalla. Tuomioistuimia eivät ohjaa ideologiat tai tunteet, vaan faktat. Ja faktat eivät koskaan valehtele.

Omilla sivuillaan Elokapina toteaa kansalaistottelemattomuuden olevan yksi sen keskeisistä vaikuttamiskeinoista ja näin ollen, mustaa valkoisella myöntää olevansa rikosten tekoon tähtäävä järjestö. Lisäksi sama taho on totuttu näkemään milloin istumassa keskellä ajorataa, milloin häiritsemässä yksityisten yrittäjien perustuslain heille takamaa elinkeinonvapautta. Kaikki edellä kuvailtu on Suomen lain vastaista.

Ei siis liene yllätyksellistä, että oheinen toiminta on kirvoittanut laajalti keskustelua yhteiskunnan jokaisessa tuloluokassa ja ikäpolvessa. Kansalaiset pohdiskelevat tahoillaan, voiko suomalaiseen oikeusjärjestelmään enää luotaa, jos jokin organisaatio kykenee toistuvasti rikkomaan lakia ja selviämään jälkipyykistä kuin koira veräjästä. Tapa, jolla Elokapina halveksii valtiovaltaa ja sen asettamia sääntöjä, hakeekin ainakin omassa mielessäni vertaistaan. Ei näet voi olla niin, että tasavallan oikeusjärjestelmä katsoo joitain rikoksia läpi sormien. Se tekisi koko kansan oikeudentunnon tyhjäksi ja olisi eittämättä omiaan aiheuttamaan merkittäviä vastoinkäymisiä jokaiselle suomalaiselle.

Nykypäivänä Suomi on maa, jossa on todelle hyvä elää. Tavallisen kaduntallaajan ei tarvitse pelätä väkivaltaa, rikollisuutta, saatikka mafioiden kaltaisia rikollisjärjestöjä. Miksikö? Siksi, että oikeusvaltio pitää huolen syyllisten saattamisesta vastuuseen. Minä en siis ainakaan halua nähdä sellaista tulevaisuutta, jossa demokratia murenee turvattomaksi anarkiaksi.

Näillä sanoin vetoan päättäjiimme ja pyydän, että he puuttuisivat kovalla kädellä Elokapinan toimintaan, joka voidaan faktuaalisesti rinnastaa järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Kun Elokapina pysäyttää liikenteen ja estää hälytysajoneuvojen kulun, se vaarantaa ihmishenkiä. Kun Elokapina tärvelee kansakunnalle korvaamattomia rakennuksia, se halveksii jokaista suomalaista ja järjestelmää, joka pitää heikoimpien puolia. Kun Elokapina haittaa elinkeinovapauden toteutumista, se terrorisoi kansalaisia, samalla asettaen uhrinsa kestämättömään ja ennen kaikkea epäoikeudenmukaiseen asemaan.

Minulle Elokapina ei siis eroa katu-, tai moottoripyöräjengeistä, sillä hyväksyttäviä rikoksia ei ole olemassakaan. Demokratia ei vain yksinkertaisesti toimi niin, että ulkoparlamentaariset voimat kykenisivät määrittelemään politiikan suunnan, sivuuttaen tyystin enemmistön tahdon.