Millainen on hyvä verojärjestelmä?

Veroja vihataan ja rakastetaan. Ne seuraavat ihmistä syntymästä kuolemaan ja vielä kuoleman jälkeenkin. Veroja on hyviä ja huonoja. Historian saatossa on kerätty erilaisia veroja. Kristillinen kirkko alkoi verottaa alamaisiaan jo 400-luvulla. ”Kaikki maan kymmenykset, sekä pellon viljasta että puiden hedelmistä, ovat Herran omat, pyhä lahja Herralle.” (3. Moos. 27:30)

Vuosisatojen varrella veroja on maksettu ikkunoista, ovista ja ikkunakarmeista. Niin ikään veroa on maksettu peruukeista, pönkkähameista (mitä ne ovat?) ja palvelijoista. Myös peilejä, tapetteja ja tiiliä on verotettu. Tiiliveron käyttöönoton jälkeen taloissa alettiin käyttää isompia tiiliä. Aggressiivinen verosuunnittelu tunnettiin jo keskiajalla.

Verotuksen ensisijainen tehtävä on tuottaa julkiselle sektorille tuloja kattamaan sen toiminnasta aiheutuvat menot. Viime vuosina verotulot eivät ole riittäneet kattamaan menoja, minkä takia valtio on joutunut ottamaan velkaa. Verotusta on aina käytetty myös välineenä saavuttaa yhteiskunnallisia tavoitteita. Verotusta voidaan käyttää esim. kasvu-, työllisyys- ja aluepolitiikan välineenä. Erityisesti keskusta on ansioitunut veropolitiikan käyttämisessä aluepolitiikan välineenä.

Millainen on hyvä verojärjestelmä? Tärkeimpänä verojärjestelmän ominaisuutena voidaan pitää taloudellista tehokkuutta. Tämän lisäksi verojärjestelmältä edellytetään oikeudenmukaisuutta, yksinkertaisuutta ja hallinnollista toimivuutta.

Taloudellisen tehokkuuden näkökulmasta verojärjestelmän tulisi pohjautua alhaiselle veroasteelle ja laajoille veropohjille. Erilaiset verotuet ja muut verohelpotukset johtavat veropohjan reikiintymiseen. Tässä suhteessa esimerkiksi työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun verovähennysoikeus on vastoin tavoitetta veropohjan yhtenäisyydestä. Taloudellisesti tehokas verojärjestelmä vääristää markkinoiden toimintaa ja yksilöiden päätöksentekoa mahdollisimman vähän. Työnteon verottaminen on taloudellisen tehokkuuden näkökulmasta haitallista, sillä se vähentää työnteon kannustimia.

Liikkumattomia veropohjia kannattaa verottaa enemmän kuin liikkuvia. Liikkuva on mahdollista verottaa liikkumattomaksi, mutta jo valmiiksi liikkumattoman osalta tätä pelkoa ei ole. Tällä voidaan perustella kiinteän omaisuuden verottamista. Suomessa kiinteistöjen verotus on kansainvälisesti vertaillen alhaista. Kiinteistöjen osalta maapohjan verottaminen rakennusten sijaan olisi omiaan lisäämään verotuksen tehokuutta ja vähentämään hyvinvointitappioita. Tulevaisuudessa Suomessa tulisikin siirtää verotuksen painopistettä maapohjan verottamiseen pois työnteon ja investointien verottamisesta.

Verojärjestelmältä edellytetään tehokkuuden lisäksi myös neutraalisuutta. Neutraaleimmillaan verojärjestelmä on silloin, kun kaikilta kerättäisiin tietty kiinteämääräinen könttäsummavero. Tällaista tosin kukaan ei ole tainnut vakavissaan esittää. Käytännössä neutraalilla verotuksella tarkoitetaan pyrkimystä ohjailla mahdollisimman vähän yksiöiden taloudellista käyttäytymistä. Yksiöiden päätöksenteon tulee tapahtua vapaasti ilman verotuksen aiheuttamia vääristymiä.

Vero johtaa aina verorasitukseen. Verorasitus muodostuu siitä rahamäärästä, joka yksilölle tulisi antaa, jotta hänen hyvinvointinsa olisi yhtä hyvä kuin ennen veron asettamista. Mitä suurempi veron osuus on, sitä suurempi verorasituksesta muodostuu. Verotuksesta aiheutuu aina hyvinvointitappiota. Verotuksen aiheuttamat vääristymät voivat johtaa pahimmillaan työllisyyden alenemiseen ja talouskasvun hidastumiseen. Näin tapahtuu erityisesti Suomen tapaisissa korkean verotuksen maissa.

Yleinen harhaluulo on, että verotuksen kiristäminen aina lisäisi kokonaishyvinvointia. Verojen kohoamisen aiheuttamat hyvinvointitappiot voivat ylittää julkisten menojen aiheuttamat hyvinvoinnin lisäykset. Verotuksen haitat kansantaloudelle voivat kasvaa veroastetta nopeammin, jolloin julkisten menojen lisäämisestä saatu hyöty alenee.

Veroasteen lasku taas ei välttämättä tarkoita verotulojen pienentymistä. Jos verotus on hyvin kireää, voidaan veroastetta alentamalla pyrkiä lisäämään taloudellista toimeliaisuutta ja tätä kautta kasvattaa kokonaisverotuloja. Puhutaan verotuksen ns. Laffer-käyrävaikutuksesta, joka on valitettavan huonosti tunnettu taloustieteen malli.

Lopuksi vielä muutama sana eri verolajeista. Perintövero on hyvin vihattu vero. Sitä pidetään epäoikeudenmukaisena, koska samaa tuloa verotetaan useampaan kertaan. Tämä ei tosin pidä paikkaansa. Kaikki verotus kohdistuu lähtökohtaisesti jo useamman kerran verotettuun tuloon. Esimerkiksi työntekijän saama palkka on yrityksen saamaa tuloa, josta sen maksanut henkilö on maksanut veroa. Ostaessaan hyödykkeen ostaja on maksanut palkastaan tuloveroa ja hyödykkeen hinnan yhteydessä arvonlisäveroa. Raha on jatkuvassa liikkeessä ja sitä verotetaan kierron aikana useissa eri yhteyksissä.

Toisekseen perintövero aiheuttaa työnteon ja yrittämisen verottamista vähemmän taloudellista tehottomuutta. Kuten edellä todettiin, työnteon verottaminen vähentää työnteon kannustimia ja haittaa talouskasvua. Perintöverotuksella ei tällaista vaikutusta ole. Perintöveron aiheuttamat käyttäytymisvaikutukset ovat pienemmät kuin tuloverotuksen. Perintövero onkin moneen muuhun verolajiin verrattuna optimaalisen verojärjestelmän näkökulmasta varsin hyvä vero. Toki vain varsin hyvä, sillä lähtökohtaisesti kaikki verot ovat huonoja. Elämää ilman veroja on kuitenkin vaikea kuvitella. ”Mut verolait, ennen mua syntyneet, jälkeheni jäävät.”

0
OttoMeri
Kokoomus Helsinki

Helsinkiläinen varatuomari ja kaupunginvaltuutettu. Oikeustieteen tohtorikoulutettava. Eränkävijä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu