Perussuomalaiset ei ole oikeistopuolue

Vasemmistopuolueille on ominaista, että kannattavat korkeaa verotusta, laajoja tulonsiirtoja ja yhteiskunnan vastuuta yksilöiden valinnoista. Suomalaisia vasemmistopuolueita ovat vasemmistoliitto, sosiaalidemokraatit, vihreät ja perussuomalaiset. Perussuomalaisia on toisinaan erheellisesti kutsuttu oikeistopuolueeksi. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Tällä viikolla saimme jälleen muistutuksen siitä, minkä takia perussuomalaiset on populistinen vasemmistopuolue.

Perussuomalaiset vastustavat eläkeputken poistamista. Puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho on ilmoittanut vastustavansa eläkeputken poistamisesta ja viimeisempinä varsinaissuomalainen kansanedustaja Vilhelm Junnila ilmoitti, ettei kannata eläkeputken poistamista. Perussuomalaiset ei ole oikeistopuolue, vaan populistipuolue, jonka talouspolitiikassa ei ole minkäänlaista johdonmukaisuutta.

Eläkeputkessa on kysymys ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäivistä. Käytännössä kyse on ollut siitä, että järjestelmä on hyväksynyt eläkkeelle siirtymisen sen jälkeen, kun henkilö on täyttänyt 60 vuotta. Tämä on ollut täysin hyväksymätöntä. Suurin osa 60-vuotiaista on täysin työkykyisiä ja halukkaita työntekoon. Järjestelmä on passivoittanut ja mahdollistanut eläköitymisen näille täysin työkykyisille suomalaisille. Ruotsissa ei ole eläkeputkea ja siellä yli 60-vuotiaiden työllisyysasteessa on merkittävä ero Suomeen nähden.

Perussuomalaiset pelkäävät, että eläkeputken poisto lisää työttömyyttä. Näin väistämättä käy, kun irtisanottu henkilö ei pääse siirtymään ennenaikaiselle eläkkeelle. Tämä on koko uudistuksen tarkoitus. Jatkossa irtisanotulle henkilölle mahdollistetaan työelämässä pysyminen ja kannustetaan uudelleen työllistymään. Pitkällä tähtäimellä Suomella on mahdollisuus yltää Ruotsin työllisyyslukuihin. Eläkeputken poistamisen lisäksi tarvitaan muitakin kunnianhimoisia työllisyystoimia. Eläkeputken poisto on tärkeä päätös tilkittäessä erilaisia reittejä poistua työmarkkinoilta varhaisesti.

Eläkeputken sijaan yhteiskunnan on kannustettava ihmisiä työskentelemään mahdollisimman pitkään. Ainoastaan työnteolla voidaan ylläpitää nykyisenkaltaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Väestön ikääntyessä on entistä tärkeämpää, että mahdollisimman moni työskentelee täyteen eläkeikään saakka. Työ on parasta sosiaaliturvaa. Suomalaisten elinajanodote on jatkuvasti noussut, mikä mahdollistaa työelämässä pysymisen entistä pidempään laadukkaista eläkevuosista tinkimättä.

 

OttoMeri

Helsinkiläinen varatuomari ja kaupunginvaltuutettu. Oikeustieteen tohtorikoulutettava. Eränkävijä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu