Pistetään loppu Suomen ongelmille – levitä ahkeruuden ilosanomaa!

Mistä lähtien on ollut hyväksyttävää, että yhteiskunnan tuilla saa elää loisena ilman työntekoa? Minä en ymmärrä tätä. En haluaisi elättää ketään toista ihmistä. Minulla on vain yksi elämä ja rajallinen määrä aikaa: siispä teen töitä vain ja ainostaan oman elintasoni nostamiseksi ja siinä samalla olen hyödyllinen yhteiskunnan kannalta.

Jos opiskelee, niin yhteiskunnan tulisi vain tarjota opintolaina, mikä taas motivoisi hakemaan töitä koulutuksen suoritettua. Mitään rahallista tukea opiskeluun ei saisi antaa, sillä opiskellessa investoidaan pääsääntöisesti iteensä. Tämä myös rohkaisisi ottamaan vastuun omasta elämästään. Maksullinen koulutus ei vähennä kouluttautumista: halukkaat ja lahjakkaat opiskelee joka tapauksessa.

Pohdin pitäisikö sosiaaliturvassa olla opiskeluvelvoite vai työntekovelvoite. Koska yhteiskunta tarjoaa opintolainaa, niin opiskeluvelvoitetta ei tarvitse olla. Eli jäljelle jää toinen vaihtoehto: sosiaaliturvaan tulisi asettaa työntekovelvoite. Tämä tarkoittaisi sitä, että sosiaaliturvaa saisi vain silloin, kun palkalla ei tule toimeen. Ja tämäkin sosiaaliturva tulisi olla ruokakortteja tai vuokranmaksua; mitään rahallista tukea ei saisi antaa.

Kun yhteiskunta ei tarjoakaan rahallisia tulonsiirtoja niin ihmiset motivoituvat aivan eri tavalla ottamaan vastuun elämästään. Ihmiset alkavat miettimään mihin vapaa-aika kannattaisi käyttää. TV:n katseluun vai opiskeluun? Lomamatkoihin vai opiskeluun? Ja niin edelleen.

Minä itse aion opiskella aina vapaa-ajalla: eli joka päivä töiden jälkeen, joka viikonloppu ja jokaikinen lomapäivä. Teen tämän siksi, että säilyttäisin mahdollisen työpaikkani, voisin oppia entistä enemmän ja tulisin tuottavammaksi. Hyötyisin siis itse tehokkaasta ajankäytöstä, mutta sivuvaikutuksena hyödyttäisin myös yhteiskuntaa. Tämän lisäksi säästän kaikessa: ruokabudjettini on noin 250€/kk, en käy lomilla, en käy ravintoloissa, en tuhlaa hotelleihin rahaa enkä sorru mihinkään muuhun markkinatalouden luomaan turhiin haluihin. Jos teen tämän kaiken, onko oikein, että minua rangaistaan korkeammalla veroprosentilla mahdollisesti paremman palkan takia tai sen takia, että minulla on säästöjä? Ei todellakaan ole oikein.

En aio elättää laiskoja tuhlaajia, jotka miettivät loputtomien halujen täyttämistä tarpeiden sijaan. Kun katsoo yhteiskuntaa mistä paikasta tahansa näkee miten ihmiset jatkuvasti sortuvat turhuuteen ja tuhlaavat aikaansa ja rahojansa. Turhuus suututtaa myös erityisesti sen takia, että se aiheuttaa ilmastonmuutoksen ja kaatopaikkajätteen määrä kasvaa.

Suurimmat työnhakuesteet ovat passivoiva sosiaaliturva, haja-asutus ja liian nirso suhtautuminen matalapalkkatöihin. Yhteiskunnan tulisi velvoittaa hyväksymään mikä tahansa työ koulutuksesta riippumatta ja muuttamaan aina työn perässä. Jos sattuu huono onni, että pitää hyväksyä matalapalkkainen työ niin siihen pitäisi suhtautua positiivisesti: Alkaako opiskelemaan vapaa-ajalla? Osaako keskittyä tarpeisiin turhien halujen sijaan? Osaako elää säästeliäästi? Osaako etsiä parempipalkkaista työtä?

Kaikki vajaakuntoiset pitäisi ohjata kuntoutuksen kautta työelämään. Tämä koskee mielenterveysongelmaisia, vammaisia, jollakin tapaa sairaita ja päihdeongelmaisia. Tällä hetkellä vajaakuntoisia ei edes yritetä työllistää vaan yhteiskuntamme tarjoaa loputtomasti kaikkia alennuksia ja etuuksia. Esimerkiksi mielenterveyspotilaat voivat päästä jo nuoressa iässä eläkkeelle yhteiskunnan loisiksi, sen sijaan, että kuntoutuksen kautta etsittäisiin heille mikä tahansa työ. Vajaakuntoisten työpotentiaalin menetys on valtaisa ja kumulatiiviset kustannukset ovat järjettömän suuret.

Myös Suomen eläkejärjestelmä on mätä. Esimerkiksi minä en halua elää ehkä 65-75 vuotta vanhemmaksi vaan toivoisin tuossa iässä eutanasiapiikkiä. Haluaisin kaiken ansaitsemani tuloni käyttöön heti ja säästän ne itse. Mitä iloa elää vanhana – kun on taakka muille ihmisille ja yhteiskunnalle? Ei minusta mitään. Lisäksi Suomen eläkejärjestelmä mahdollistaa sellaisten ihmisten eläkelöitymisen, jotka eläkettä ei työllänsä ole vielä ansainneet.

Lopetetaan siis jatkuva ihmisten paapominen, rahan tuhlaaminen ja ihmispotentiaalin menetys. Korostetaan ahkeruutta ja vastuuta omasta elämästä! Loppujen lopuksi kaikki on kiinni yksilöstä itsestään: kukaan muu ei voi auttaa yksilöä paremmin kuin yksilö itse. Jos päättää omata ahkeran ja työpositiivisen asenteen, niin elämässä pärjää aina. Levitä tätä ahkeruuden ilosanomaa!

0
p3truss
Sitoutumaton Espoo

Kauppatieteen maisteri (KTM) Aalto-yliopistosta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu