Suomen tulee jättäytyä pakotteiden ulkopuolelle

Väyrynen kirjoitti:

”Vuonna 1992 jouduin suoranaiseen selkkaukseen presidentti Mauno Koiviston kanssa siitä, millaisiin tavoitteisiin neuvotteluissa tulisi ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta pyrkiä. Koivisto, ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen ja ulkoministeriön sosialidemokraattiset virkamiehet olivat sitä mieltä, että Suomen tulisi jäseneksi liittyessään luopua puolueettomuudestaan ja sitoutua ilman varauksia EU:n yhteiseen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.”

Siis:
Presidentti Koivisto, Pertti Salolainen ja UM:n sosialidemokraattiset virkamiehet olivat tietoisia, ettei Suomi EY:n jäsenenä enää olisi puolueeton.

Samaa mieltä oli Suomen kanssa naapuruussopimusta syksyllä 1991 tekemässä olleet kaatuva Neuvostoliitto ja uudeksi naapuriksi syntyvä Venäjä.
Sopimusta tehneet Neuvostoliitto ja Venäjä eivät luottaneet Suomen puoluettomuuteen EY-jäsenenä.

Laitan sopimusta tekemässä olleen ulkoministeri Väyrysen eduskuntapuheen eduskunnan pöytäkirjasta 14.11.1991.
Väyrysen puheesta ilmenee, miksi Suomi ei olisi halunnut 4. artiklaan tekstiä:
”Sopimuspuolen aluetta ei artiklan mukaan saa käyttää hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.”

Kyseinen teksti on siis Neuvostoliiton/Venäjän vaatimus ko. artiklassa.

Sitaatti eduskunnan pöytäkirjasta 14.11.1991 sivulta 2670-2671:

”Ed. Wahlström myös kiinnitti huomiota sopimukseen Suomen ja Neuvostoliiton välillä, sopimukseen hyvästä naapuruudesta ja yhteistyöstä. Hän totesi, että: ”Helsingin Sanomien ja tv-uutisten ansiosta tiedämme jopa sopimuksen sisällöstä ja synnystä. Hallituksen selonteon mukaan naapurisopimus täyttää Suomen asettamat tavoitteet. Ilmoitus on sikäli mielenkiintoinen, että eduskunta ei tarkkaan ottaen saanut koskaan kuulla, mitkä mainitut tavoitteet olivat.”

Tähän on syytä ensinnäkin todeta, että eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle selostettiin ennakkoon neuvottelujen tavoitteet ja on jälkikäteen myös selostettu, mitkä olivat vaikeimmat neuvottelukysymykset ja millä tavalla sopimukseen näissä asioissa päästiin. On mielestäni hyvä, että ed. Wahlström otti tämän asian esille, koska saan näin tilaisuuden eduskunnan edessä vastata niihin väitteisiin, joita televisiouutisissa eilen esitettiin Suomen alkuperäisen sopimusehdotuksen ja valmistuneen sopimuksen keskinäisestä suhteesta.

On totta, että Suomen alkuperäisessä sopimusehdotuksessa ei ollut mukana kohtaa, jolla osapuolet sitoutuisivat siihen, että ne eivät avusta hyökkäystä, joka suuntautuu toista sopimuspuolta vastaan. Se, että me emme tällaista ehdottaneet, perustui meidän puolueettomuusperiaatteisiimme. Kun Suomi puolueettomana maana ei sekaannu mihinkään kolmansien maiden välisiin selkkauksiin, on periaatteellisesti hieman pulmallista sitten erikseen sanoa, että me emme jonkinlaiseen hyökkäystoimintaan anna tukea. Mutta kun kaikilla muillakin mailla, jotka ovat Neuvostoliiton kanssa vastaavia sopimuksia tehneet, tällainen sitoumus on, me totesimme, että ehkä meidän on se kuitenkin syytä hyväksyä. Oli vaikea esittää perustelua, miksi emme hyväksyisi. Se tuli sopimukseen kuitenkin niin, että tämänkin kohdan muoto poikkeaa muista vastaavista sopimuksista mm. siten, että tämä rajoittuu vain sitoumukseen olla antamatta sotilaallista apua. Tämäkin liittyy kysymykseen meidän puolueettomuusperiaatteestamme ja siitä, millaisia määrittelyongelmia saattaisi mahdollisissa kriisitilanteissa joskus tulevaisuudessa tulla. Tässä muodossa meidän oli tämä kohta helppo hyväksyä.”