Svinhufvud, Paasikivi, Niinistö
Viimeisessä kirjassani ”Suomen linja” tuon esiin, kuinka maamme ulko-,
Eurooppa- ja sisäpolitiikan suunta on muotoutunut Kokoomuksen, SDP:n
ja Keskustan välisten ja niiden sisäisten valtataistelujen kautta.
Itsenäistymisen yhteydessä sosialistit pyrkivät saamaan aikaan
vallankumouksen ja liittämään Suomen Neuvostoliittoon. Oikeisto halusi
Suomesta kuningaskunnan, joka olisi toiminut Saksan vasallivaltiona.
Keskusta torjui monarkian ja ajoi läpi tasavaltaisen hallitusmuodon.
Suomi sai mahdollisuuden itsenäisyyteen ja puolueettomuuteen.
Ensimmäisinä vuosikymmeninä oikeisto oli voimissaan. Suhteet
Neuvostoliittoon olivat suorastaan vihamieliset. Maata hallitsivat
keskustan ja oikeiston muodostamat enemmistö- ja
vähemmistöhallitukset. Kokoomuslaisen presidentin Pehr Evind
Svinhufvudin tehtäväksi tuli taltuttaa oikeistoradikalismi, joka pyrki
viemään Suomen fasismiin ja tiiviiseen liittoon Saksan kanssa.
Vuonna 1937 aloitetun SDP:n ja Maalaisliiton välisen
punamultayhteistyön kaudella Suomi pyrki pohjoismaiseen
puolueettomuuteen, mutta tuli Neuvostoliiton hyökkäyksen kautta
vedetyksi toisen maailmansodan pyörteisiin.
Sotien jälkeen solmittiin YYA-sopimus, jossa sovitettiin yhteen
Neuvostoliiton turvallisuustarpeet ja Suomen pyrkimys
puolueettomuuteen. Suomen uutta ulkopolitiikkaa ryhtyi johtamaan
pääministerinä ja presidenttinä kokoomuslainen Juho Kusti Paasikivi.
Hän alkoi rakentaa luottamusta siihen, että Suomen kautta
Neuvostoliiton turvallisuus ei vaarantuisi. Oikeisto – Paasikiven oma
puolue ja tannerilaiset sosialidemokraatit – vastustivat länsimaiden
yllyttäminä hänen linjaansa. Tukea Paasikivi sai Maalaisliitolta ja
kommunisteilta.
Urho Kekkonen jatkoi Paasikiven turvallisuuspoliittisella linjalla ja
loi suomalaisen puolueettomuuspolitiikan. Kun Neuvostoliiton
turvallisuuspoliittinen luottamus oli saavutettu, Suomi saattoi
osallistua läheiseen yhteistyöhön länsimaiden kanssa ja turvata
kauppapoliittiset etunsa. Oikeistovoimien pääosa tuli Kekkosen
linjalle vasta 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Kommunistit ja
SDP:n vasemmisto vastustivat puolueettomuuspolitiikkaa ja pyrkivät
Kekkosesta vasemmalta ohi.
1980-luvulla Mauno Koivisto ja Kalevi Sorsa ohittivat Kekkosen linjan
vasemmalta. He alkoivat luopua puolueettomuuspolitiikasta ja lähentyä
Neuvostoliiton linjaa. Suomi ”suomettui”.
Neuvostoliiton hajottua oikeistovoimat ryhtyivät ajamaan
turvallisuuspoliittisin perustein Suomen liittymistä Euroopan
unioniin. Niille eivät riittäneet Euroopan talousalue ja tiivis
pohjoismainen yhteistyö.
Oikeistorintaman johtoon asettautui Mauno Koivisto, joka vain muutamaa
vuotta myöhemmin ryhtyi ankarasti arvostelemaan EU:n kehitystä ja
Suomen Eurooppa-politiikkaa, vaikka omat miehet – Paavo Lipponen ja
Martti Ahtisaari – sitä johtivat. Ruotsin demareiden keskuudessa
vasemmisto on ollut voimissaan. Siellä EU-jäsenyyttä laajalti
vastustettiin, eikä siellä ole hyväksytty Lipposen federalistista
linjaa.
Nyt Suomen ulkopoliittista oikeistoa johtavat kokoomuslaiset.
Muistamme puolustusministeri Jyri Häkämiehen ”Venäjä, Venäjä, Venäjä”
-puheen Washingtonissa ja ulkoministeri Alexander Stubbin toiminnan
Georgian kriisiä käsiteltäessä. Ukrainan kriisin yhteydessä
kokoomuslaiset ovat vaatineet eduskunnassa Suomen liittymistä Natoon
ja rinnastaneet presidentti Vladimir Putinin Adolf Hitleriin ja Josef
Stalinin. Pääministeri Jyrki Katainen sanoi äskettäin, että EU:n
jäsenenä Suomi ei ole enää puolueeton eli sotilaallisesti
liittoutumaton maa.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistölle näyttää muodostuvan
samankaltainen asema kuin Svinhufvudille ja Paasikivelle aikoinaan.
Suomen linjaa vetäessään hän joutuu tukeutumaan muihin voimiin kuin
entiseen omaan puolueeseensa.
Paavo Väyrynen
Tähän ei voi muuta kommenttia esittää kuin, että hyvä, että joku muistuttaa historiastamme. Monilta se tuntuu unohtuneen.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän Väyrynen tässä muistaa tahallaan väärin. Totuus on se, että Väyrynen innokkaasti yritti jatkaa ”suomettumisen” aikaa ja ehkä jopa syventää. Väyrynen yritti Victor Vladimirovin (KGP agentin) avulla saada Ahti Karjalaisen presidentiksi. Siitä on todisteena Suomen Kuvalehden julkaisema kirje, Väyryseltä Ahti Karjalaiselle 19.9.1981 Kirjeessä on Väyrysen allekirjoitus.
”Suomettumisen” aika loppui kun Koivisto valittiin presidentiksi
Ilmoita asiaton viesti
Suomettuminen alkoi kyllä kepulaisen presidentin, Kekkosen valtakaudella, jo 1950-luvulla. Jos et usko, tarkista Wikipediasta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomettuminen
Ilmoita asiaton viesti
Oikeastaan ihan naurettavaa, että saksalaiset pilkkasivat tuolla termillä suomalaisia. Toista puolta Saksaa hallitsi Varsovan liitto ja toista puolta Nato. Suomi sentään oli itsenäinen ja sillä oli oma armeija.
Ehkä Väyrynen ajattelee, että aluksi ”suomettuminen” oli pakon sanelemaa realipolitiikkaa. Koiviston ja Sorsan aikaan oltaisiin jo voitu toimia toisin, mutta haluttiin mielummin jatkaa suomettumista.
Ilmoita asiaton viesti
30 -luku ja sen tapahtumat kummittelevat minunkin mielessäni. Ehkä meidän ei pitäisi unohtaa naapurimme etuja politiikassamme, jotta historia ei toistaisi itseään.
Nyt jos koskaan tarvittaisiin maan johtoon kokenutta valtiomiestaitoa, eikä vain sukupuolen mukaan kiintiöityä.
30 -luvun taloudellinen taantuma loppui toiseen maailmansotaan, joka sai pyörät taas pyörimään pitkälle meidän päiviimme asti. Ei kovinkaan ruusuinen kuva.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Väyrynen oikoo historian mutkat hänen asiaa ajamaan. tämä on sitä poliittista historian kirjoitusta?
Ilmoita asiaton viesti
Historiankirjoitus on kai aina poliittista. Muistutus ja keskustelu on aina paikallaan, niin saadaan historiasta totuudenmukaisempaa. En minä tarkoittanut, että Paavon totuus on absoluuttinen totuus, vaan hyvä, että joku rohkenee avata keskustelun.
Ilmoita asiaton viesti
”Väyrynen yritti Victor Vladimirovin (KGP agentin) avulla saada Ahti Karjalaisen presidentiksi.”
Mitä hirveän negatiivista tässä muuten on. Tehän sanotte, että Paavo antoi käskyjä KGB:lle eikä päinvastoin.
Jos Paavo menee Eurooppaan, niin kyllä siinä Eurooppa muuttuu eikä Paavo. Paavo on aina noussut takaisin jaloilleen. Se niin helvatin ärsyttävää on ollutkin silloin, kun on ollut erimieltä asioista.
Suomella on vain 2 prosentin osuus. Kyllä sinne tarvitsee saada joku tunnetusti sitkeä sissi.
Ilmoita asiaton viesti
”Mitä hirveän negatiivista tässä muuten on.”
Onko se mielestäsi oikein, että ulkoministeri juonittelee vieraan valtion agentin kanssa miten saada vieraalle valtiolle mieluinen henkilö presidentiksi.
Lainaus Väyrysen kirjeestä – ”Vladimirovin linja on muuttumaton. Hän tulee tekemään lujasti työtä Sinun valintasi puolesta. Tällä kertaa Neuvostoliitto toimii kuitenkin selvästi varovaisemmin kuin vuonna 1956 …”
Väyrynen tarvitsisi vai menolipun Venäjälle, siellä on vielä monta KGP:n kaveria joiden seuraan hän sopii.
Ilmoita asiaton viesti
”Onko se mielestäsi oikein, että ulkoministeri juonittelee vieraan valtion agentin kanssa miten saada vieraalle valtiolle mieluinen henkilö presidentiksi.”
Ja mitähän hän ehdotti toimenpiteiksi? Isänmaallinen teko.
Ilmoita asiaton viesti
#13
Tässä on lainaus Väyrysen kirjeestä Ahti Karjalaiselle.
”Victor kysyi minulta, mitä Neuvostoliitto voisi muutoin tehdä Karjalaisen valinnan hyväksi. Hän itse ajatteli, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa tulisi nyt olla hiljaisempi vaihe, jolloin Koivisto ei saisi sellaista julkisuutta, joka voitaisiin yrittää tulkita tueksi hänelle. Sen lisäksi hän ajatteli, että taloudellisessa yhteistyössä saattaisi olla jokin tilanne, jossa Sinun vaikutusvaltasi voisi korostua. Minä esitin hänelle sen ajatuksen, ettäensi vuodentavaranvaihtopöytäkirjassa syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva kohde, jos löytäisimme jonkin keinon, esim. öljyntuonnin lisäämisen, tämän ongelman hoitamiseen. Lupasin harkita tätä asiaa.”
Lisäksi oli keskusteltu Väyrysen toiveesta saada virallinen vierailukutsu Neuvostoliittoon.
Ilmoita asiaton viesti
Tunteella ajateltuna ehkä. Mutta ajatuksena: jos joku saa KGB:n tanssimaan pillinsä mukaan ja vielä tuohon aikaan, niin kyllä sitten tanssii jo kaikki muutkin. Ei kai Ahti Karjalainen sentään mikään Otto Wille Kuusinen ollut.
Ilmoita asiaton viesti
”Tasavallan presidentti Sauli Niinistölle näyttää muodostuvan samankaltainen asema kuin Svinhufvudille ja Paasikivelle aikoinaan. Suomen linjaa vetäessään hän joutuu tukeutumaan muihin voimiin kuin entiseen omaan puolueeseensa.”
Kyllähän tämä hieman siltä vaikuttaa – ainakin korkeammalla poliittisella tasolla – mutta ei onneksi ihan täysin.
Laskeuduttaessa tänne Kokoomuksen puoluekentän tasolle, on jo hallituksen rakenneuudistuspolitiikka osoittanut, että meitä tosiasioihin ja järjen ääneen tukeutuvia omilla aivoillamme ajattelevia yksilöitä on ja paljon!
Myös eduskunnasta ja EU-parlamentista löytyy todellisia kultakimpaleita ja järkiperäisen linjansa säilyttäviä tässä mielessä.
Ilmoita asiaton viesti
”Laskeuduttaessa tänne Kokoomuksen puoluekentän tasolle, on jo hallituksen rakenneuudistuspolitiikka osoittanut, että meitä tosiasioihin ja järjen ääneen tukeutuvia omilla aivoillamme ajattelevia yksilöitä on ja paljon!”
No ei ainakaan päättävässä asemassa vai mistä hallituksen päätöksestä olet löytänyt järjenhäivää?
Ilmoita asiaton viesti
Kovin on hataralla pohjalla tohtori Väyrysen historian tuntemus.
Suomen itsenäistymisen yhteydessä sosialistien tavoitteena oli tehdä maastamme myös demokraattinen. Syksyn 1917 vilpillisten vaalien seurauksena sosialistien paikkamäärä väheni eduskunnassa. Tästä huolimatta sosialistit jaksoivat uskoa, että itsenäisyys ja demokratia olisi saavutettavissa parlamenttaarista tietä. Valitettavasti Maalaisliitto petti kansan ja yhtisen asian siirtymällä porvariston harvainvaltapyrkimysten taakse. Kansanvallan puolustaminen voimatoimin oli vasta viimeinen keino suomalaisille sosialisteille. Mitään liittymissuunnitelmia sosialisteilla ei ollut suuntaan tai toiseen, varsinkaan Neuvostoliittoon,jota ei ollut edes olemssa tuolloin.
Siinä Väyrynen on oikeassa, että Suomen oikeisto(porvaristo) oli maanpetoksellista ja sen tavoitteena oli alistaa Suomi Saksan vallan alle. Kovin myöhäissyntyistä oli porvariston enemmistön halu irtautua Venäjästäkin. Vain jokunen aika ennen maamme itsenäistymistä porvaristo lähinnä kiisteli keskenään siitä, pitäisikö keisarin/Kerenskin pyllyä nuolla myötä- vai vastakarvaan. Maanpetturi Svinhufvud kutsui maahamme saksalaisia miehitysjoukkoja jo vuoden 1917 puolella. Keväällä nämä pyövelit sitten tulivatkin kukistamaan Suomen kansan demokratia- ja ihmisoikeushaaveet.
Maailmansodan lopputulos pelasti maamme Saksan alaisuudelta, mutta porvariston harvainvaltapyrkimyksiä se ei estänyt ja maamme presidentti sai lähes keisarilliset valtaoikeudet, eduskunnan(kansan) vallan jäädessä hyvin heiveröiseksi. Nyttemin eduskunnan valta on vahvistunut suhteessa presidentin valtaan, mutta toisaalta edusskunnan valtaa on luovutettu Euroopan unionille.
Ilmoita asiaton viesti
”1980-luvulla Mauno Koivisto ja Kalevi Sorsa ohittivat Kekkosen linjan vasemmalta. He alkoivat luopua puolueettomuuspolitiikasta ja lähentyä Neuvostoliiton linjaa. Suomi ”suomettui”.”
Täh? Koivisto sulki Väyrysen kuningastien, palautti parlamentarismin, ja Neuvostoliiton korttitalon hajottua luotsasi Suomen länsimaisiin yhteyksiin. Sitä paitsi Koiviston kausi alkoi 1982, ja Neukkulassa Gorbatshov teki oman vallankumouksensa 1985 alkaen. Siinä välissäkö suometuimme?
Väyrysen teksti oli tällä kertaa niin paksua, että siirrän Paavon kirjan (”Huonomminkin olisi voinut käydä”; varustettu omistuskirjoituksella 25.10.2011) hyllystäni kunniapaikalta varastohuoneen alalaatikkoon. Myös euroääneni saattaa luiskahtaa Eija-Riitta Korholalle.
Ilmoita asiaton viesti