Täysimittainen liittovaltio tai rahaliiton purkaminen

Tämän blogin otsikko ei ole minun kynästäni, vaikka voisi hyvin olla.
Siteeraus on peräisin professori Vesa Kanniaisen johtaman työryhmän
tutkimusraportista.

Kanniaisen työryhmä esittää painavat todisteet siitä, että Suomi ja
muut euroalueen maat ovat kokeneet yhtenäisvaluutan vuoksi suuria
taloudellisia menetyksiä. Tulevaisuudessa vaikeudet kasvavat.

Työryhmän raportti ei tullut ainakaan minulle täytenä yllätyksenä. Jo
viime kesänä Kanniainen esitti julkisuudessa samansuuntaisia
näkemyksiä. Samaan aikaan yhtenäisvaluuttaa kritisoi julkisuudessa
myös toinen professori, taloushistorioitsija Markku Kuisma. Lähetin
molemmille vuonna 1997 ilmestyneen kirjani ”Paneurooppa ja
uusidealismi”, jossa olin kyennyt aika tarkkaan ennustamaan, kuinka
Euroopalle ja Suomelle yhtenäisvaluutan toteuduttua käy.

Markku Kuisma laati kirjani saatuaan blogin, jossa totesi minun
osuneen arvioissani oikeaan. Selostan kirjassani ”Suomen linja”
Kuisman kirjoituksen sisällön. Vesa Kanniainen kiitti sähköpostitse
kirjasta ja totesi minun olleen aikanaan oikeassa: yhteistä rahaa ei
olisi koskaan pitänyt Eurooppaan luoda.

Vesa Kanniaisen työryhmä esittää ”täysimittaisen liittovaltion”
välttämiseksi Suomelle kaksi vaihtoehtoa, jotka käyvät täysin yksiin
omien ajatusteni kanssa. Olen kuitenkin tarjonnut keskusteluun myös
kolmatta mahdollisuutta.

Työryhmän raportin mukaan Suomi voisi irrottautua euroalueesta
yksinään. Itse pidän tätä mahdollisuutta poliittisesti hyvin vaikeana
toteuttaa. Siksi olen pohtinut sitä mahdollisuutta, että useampi
euroalueen maa ottaisi euron rinnalla uudelleen käyttöön kansallisen
valuutan. Näin voisivat menetellä ainakin Välimeren alueen maat ja
Suomi.

Tämä ratkaisu lähestyisi sitä Karl Lamersin ja Wolfgang Schäublen
vuonna 1994 esittämää ajatusta, että yhtenäisvaluutassa (single
currency) olisivat olleet mukana vain ydin-Euroopan maat. Muut EU-maat
olisivat käyttäneet euroa yhteisenä rahana (common currency)
kansallisen valuutan rinnalla. Saattaa olla, että tämänkin ajatuksen
läpivieminen olisi poliittisesti vaikeaa.

Toinen Kanniaisen työryhmän esittämä vaihtoehto oli, että kaikki
euroalueen maat ottaisivat euron rinnalla uudelleen käyttöön
kansallisen valuutan. Tämä olisi se ratkaisu, jota me Suomen Keskustan
europarlamentaarikot (Olli Rehniä lukuun ottamatta) ja molemmat
Ruotsin Keskustapuolueen edustajat Euroopan parlamentissa syksyllä
1995 esitimme. Vastustimme siirtymistä yhtenäisvaluuttaan, mutta
kannatimme euron käyttöönottoa yhteisenä rahana, jonka rinnalla
kansalliset valuutat olisivat säilyneet.

Eurovaaliehdokkaiden tulisi ottaa kantaa Kanniaisen työryhmän
esittämiin vaihtoehtoihin. Jos ehdokas ei hyväksy Suomen joutumista
osaksi ”täysimittaista liittovaltiota”, hänen tulisi kertoa,
kannattaako hän rahaliiton purkamista vai Suomen eroamista
euroalueesta. Minulle sopivat molemmat vaihtoehdot, mutta myös
euroalueen osittainen purkaminen, kunhan Suomi jää liittovaltio-ytimen
ulkopuolelle.

Paavo Väyrynen

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu