Turhia pelkoja

Uudella Suomella on jälleen tärkeä tehtävä avoimen yhteiskunnallisen keskustelun käynnistäjänä. Kun valtamedia vaikenee siitä, että leikkauslinjalle on todellinen ja edullinen vaihtoehto, Uuden Suomen puheenvuoropalsta antaa mahdollisuuden käydä avointa kansalaiskeskustelua. Kun panin vielä Helsingin Sanomiin ja Iltalehteen tänään pienen ilmoituksen, näiden lehtien lukijoilla on mahdollisuus löytää totuuden lähteelle.

Käydyssä keskustelussa on väitetty, ettei euroalueesta voi erota. Kuitenkin Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on ilmoittanut, että komissiolla on ollut valmiina suunnitelma Kreikan eroamiseksi euroalueesta. Neuvotteluissa Suomen hallitus ajoi aktiivisesti Kreikan euroeroa. Jos Kreikka voi irrottautua, voi tietysti Suomikin. Meille se on kuitenkin paljon helpompaa sen vuoksi, että emme ole vielä yhtä pahoin velkaantuneita.

On kirjoitettu, että asuntovelalliset joutuisivat vaikeuksiin. Eivät joutuisi. Palkat, eläkkeet ja verot maksettaisiin markoissa. Myös suomalaisissa rahalaitoksissa olevat talletukset ja lainat muuttuisivat markkamääräisiksi. Kun talous kasvaisi, palkat kohoaisivat ja eläkkeisiin tehtäisiin indeksikorotukset. Lainojen hoitaminen helpottuisi.

Ulkomailta otetut valtion, kuntien ja yritysten lainat säilyisivät siinä valuutassa, jossa ne on otettu. Jos markka devalvoituisi, niiden korkoihin ja lyhennyksiin tarvittaisiin tietysti enemmän markkoja, mutta niitä myös kertyisi velallisille enemmän, kun talous kasvaisi.

Korot eivät nousisi, kuten on väitetty. Ruotsilla on ollut kelluva valuutta, ja siellä korot ovat olleet samalla tasolla kuin euroalueella. On syytä olettaa, että kelluvan markan korot käyttäytyisivät samalla tavalla.

Käsitys markkalainojen korkeista koroista perustuu virheelliseen tulkintaan 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun tilanteesta.

Kun Harri Holkerin johtama hallitus vuonna 1987 perustettiin, markka kytkettiin tiukasti euroalueen valuuttoihin. Aloitettiin "vahvan markan" politiikka. Markan kurssi oli jo lähtötilanteessa liian korkea ja vuosien varrella sen yliarvostus paheni. Markan ylivahvaa kurssia puolustettiin korkeilla koroilla.

Vahvan markan politiikkaa jatkettiin vielä Esko Ahon pääministerikaudella vuoden 1992 loppupuolelle saakka. Markan yliarvostus purkautui suurina devalvaatioina, jotka aiheuttivat paljon vahinkoa, mutta niiden kautta kilpailukykymme palautui, korot alenivat ja talous alkoi kasvaa.

Näiden kokemusten nojalla Suomen ei olisi missään tapauksessa pitänyt mennä ensimmäisten maiden joukossa yhtenäisvaluuttaan.

Euroalueessa olemme kokeneet samankaltainen kehityksen kuin vahvan markan politiikan aikana. Nyt meillä on kuitenkin mahdollisuus purkaa valuutan yliarvostus hallitulla tavalla siirtymällä rinnakkaisvaluuttaan ja toteuttamalla sitä tukevaa tulo- ja finanssipolitiikkaa.

Kirjoitukseeni liittyneissä kommenteissa on epäilty, että valtion ulkomaisten lainojen korot nousisivat rinnakkaisvaluuttaan siirryttäessä. Tähän voin vastata, että jatkamalla euroalueessa, joudumme varmasti maksamaan nykyistä korkeampia korkoja. Kun talous ei kasva ja velkataakkamme lisääntyy, luottoluokituksemme alenee ja korot nousevat.

Rinnakkaisvaluutta toisi talouteen kasvua, mikä tasapainottaisi julkisen talouden ja velkaantuminen pysähtyisi. Tämän ansiosta sijoittajien luottamus Suomen talouteen vahvistuisi.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu