Helvetti vai paratiisi?

Keskustelu Suomen jäsenyydestä euroalueessa on saanut uuden suunnan. Ekonomistit alkavat olla nyt yksimielisiä siitä, että yhtenäisvaluutta euroon siirtyminen on ollut paha virhe. Vielä suuremmaksi virheeksi aletaan myöntää se, että Suomi liittyi euroalueeseen.

Jäsenyys on aiheuttanut meille suurta taloudellista vahinkoa, ja se vaikeuttaa kansantaloutemme tervehdyttämistä. Lisäksi on alettu ymmärtää, että euroalue on kehittymässä sellaiseksi velkaunioniksi ja liittovaltioksi, johon kuuluminen olisi meille suorastaan tuhoisaa.

Enää emme kuule juuri lainkaan väitteitä, että Suomen on ollut ja on parempi olla euroalueessa kuin sen ulkopuolella. Nyt meille todistellaan, että eurosta eroaminen tuottaisi niin suuria ongelmia ja kustannuksia, ettei se ole käytännössä mahdollista. Sixten Korkman puhuu "helvettikustannuksista", jotka koituisivat kansalaisille, ja "paratiisista", joka avautuisi juristeille. Roger Wessman on väittänyt, että euroero maksaisi meille 200 miljardia euroa.

Professori Vesa Kanniaisen johtaman työryhmän, EuroThinkTankin, äskettäin julkaisema tutkimusraportti "Suomen eurovaihtoehdot: jäsenyys euroliittovaltiossa tai Fixit" antaa hyviä aineksia keskusteluun euroeron toteuttamisesta.

Euroalueesta eroaminen ei tuottaisi kovin suuria kustannuksia, jos se toteutettaisiin oikealla tavalla. Hyödyt ylittäisivät ne moninkertaisesti.

Oman valuutan käyttöönotto olisi valmisteltava huolellisesti ennakkoon. Päätös tulisi tehdä eduskunnassa nopeasti tiedonantomenettelyä käyttäen. Samassa yhteydessä säädettäisiin tarvittavat siirtymävaiheen lait.

Luettuani EuroThinkTankin tutkimusraportin, olen tullut siihen tulokseen, että aikaisemmin esittämääni vaiheittaista siirtymistä kelluvaan markkaan ei ole mahdollista toteuttaa. Kellutus on aloitettava välittömästi oman valuutan käyttöönoton yhteydessä.

Eurot vaihdettaisiin markoiksi kurssiin yhden suhde yhteen. Sähköisessä muodossa olevat eurot olisi helppo muuttaa markoiksi. Uudeksi valuutaksi muunnettaisiin myös suomalaisissa rahalaitoksissa olevat talletukset ja niistä myönnetyt lainat.

Ongelmia aiheuttaisi maassa olevan käteisen rahan muuntaminen markoiksi. Se olisi ollut helppoa, jos markan setelit olisi varastoitu, kuten pankinjohtaja Esko Ollila ja allekirjoittanut aikoinaan esittivät.

Kun tämä vaihtoehto ei ole käytettävissä, Suomessa olevat eurot voitaisiin välivaiheessa leimata uudeksi valuutaksi, kuten Tshekkoslovakian valtion jakautumisen jälkeen siellä meneteltiin. Uudet matkan setelit ehdittäneen painaa muutamassa viikossa.

Uudistuksen jälkeen palkat, eläkkeet, tulonsiirrot ja verot maksettaisiin markoilla. Ruoka, vaatteet ja muut tavarat ja palvelut ostettaisiin markoilla. Markoilla hoidettaisiin myös markkamääräisiksi muunnettuja pankkilainoja.

Markan ulkoisen arvon muutokset heijastuisivat kansalaisten arkielämään vain tuontihintojen muutosten kautta. Devalvoituminen nostaisi tuontihintoja, mikä suuntaisi kysyntää kotimaisiin tuotteisiin, elvyttäisi talouttamme ja lisäisi työpaikkoja. Revalvoitumisen yhteydessä tuontihinnat taas alentuisivat.

Aluksi kelluva markka ilmeisesti devalvoituisi hieman. Aivan alkuvaiheessa kurssin vaihtelut saattaisivat olla melko voimakkaita, mutta pian se vakiintuisi. Myös lyhyet korot saattaisivat aluksi vaihdella kunnes ne vakiintuisivat suunnilleen euroalueen korkojen tasolle.

Velkaantuneille kotitalouksille siirtyminen omaan valuuttaan olisi edullinen ratkaisu.

Jos jatkamme euroalueessa, Suomen luottoluokitus alenee ja korot nousevat. Niitä on raskasta maksaa, kun nollakasvun oloissa yhä useampi joutuu työttömäksi ja kun palkkoja, eläkeindeksejä ja sosiaalietuuksia leikataan.

Markkataloudessa korot olisivat kohtuulliset ja lainoja olisi helpompi hoitaa, kun kansantalous ja kotitalouksien tulot kasvaisivat.

Sama koskee valtion ja kuntien ottamia, ja jopa niiden ulkomaisia luottoja. Eurokorot tulevat nousemaan. Jos olemme euroalueessa, kohonneita korkoja on vaikea maksaa, kun talous ei kasva eivätkä verotulot nouse. Markkataloudessa lainojen hoitamiseen tarvittaisiin devalvoitumisen vuoksi enemmän veromarkkoja kuin -euroja, mutta niitähän kertyy runsaasti, kun talous alkaa kasvaa.

Valuutan devalvoitumisen ansiosta taloutemme kasvaisi lähi vuosina ehkä noin kolmen prosentin vuosivauhdilla. Tämän ansiosta palkkojen ja eläkeindeksien leikkauksista ja kipeimmistä valtiontalouden säästöistä voitaisiin luopua. Vireillä olevat rakenneuudistukset olisi tietysti toteutettava. Kansalaisille tämä olisi paratiisi siihen nähden, mihin leikkauslinja on johtamassa.

Juristit tuskin pääsisivät Korkmanin maalailemaan paratiisiin. Uudistuksen päälinjat lyötäisiin lukkoon lainsäädännön avulla. Voisivathan juristit siirtymävaiheesta toki hieman hyötyä, mutta enemmän siitä, että talouden pyörät alkaisivat taas pyöriä.

On sanottu, että meidän on opittava elämään euroalueessa. Jos emme opi, on harkittava siitä eroamista. Tämä ajatus ei ole kestävällä pohjalla.

Jos jatkamme euroalueessa muutaman vuoden ajan, irrottautuminen käy hyvin vaikeaksi. Tänä aikana velkaantuisimme entistä pahemmin ja ajautuisimme velkaunionin ja liittovaltion suuntaan niin pitkälle, ettei paluuta ehkä enää olisi.

Tilannearvio on tehtävä nyt ja ratkaisut nopeasti.