Euroero pian eduskuntaan ja Euroopan parlamenttiin

Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on saanut tuekseen jo noin 48 500 allekirjoittajaa. Vielä tarvittavat 1500 kertynevät nopeasti. On tullut aika pohtia, kuinka työ euroalueen ja Suomen ongelmien ratkaisemiseksi jatkuu.

Euroeron ja kansanäänestyksen toteuttamiseksi on kaksi mahdollisuutta, joita eduskunta joutuu pohtimaan.   

Eduskunta voisi ensiksikin pyytää hallitusta antamaan lakiehdotuksen kansanäänestyksen järjestämiseksi. Kun Suomi on euroalueessa, ainoa mielekäs kansanäänestyksen aihe voisi olla Suomen eroaminen euroalueesta.

Kansalaisaloitteesta käydyn keskustelun yhteydessä on käynyt ilmi, että tämän vaihtoehdon toteuttaminen olisi käytännössä hankalaa.

Eroamispäätöksen tekemiseen kuluisi paljon aikaa, jonka kuluessa Suomi kokisi mittavia taloudellisia menetyksiä ja euroalue ehtisi edetä pitkälle kohti velkaunionia ja ylikansallista liittovaltiota. Lisäksi pitkä siirtymävaihe saattaisi aiheuttaa epävarmuutta ja taloudellista vahinkoa.

Toinen mahdollisuus on, että Suomi eroaa euroalueesta ilman kansanäänestystä. Kun euroon liityttiin tiedonantomenettelyä käyttäen, siitä voidaan samaa menettelytapaa soveltaen nopeasti erota. Tiedonannon hyväksymisen jälkeen käytännön järjestelyistä sovittaisiin Euroopan komission, EKP:n ja euroalueen jäsenmaiden kanssa.

Eropäätöstä voitaisiin perustella oikeudellisesti sillä, että liittymispäätös tehtiin aikanaan perustuslakia kyseenalaisesti tulkiten, eikä sitä tästä syystä pidetä yleisesti oikeutettuna, legitiiminä.

Pääperustelut liittyisivät kuitenkin talouteen ja euroalueen luonteen muuttumiseen.

Suomi on kokenut euroalueeseen kuulumisesta suurempia taloudellisia menetyksiä kuin useimmat muut jäsenmaat. Menetetyn kilpailukyvyn ja julkisen talouden tasapainon palauttaminen sisäisellä devalvaatiolla aiheuttaa mittavia vahinkoja sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Toisaalta Euroopan komissio on ryhtynyt toteuttamaan ns. viiden presidentin suunnitelmaa täydellisen talousunionin luomiseksi euroalueelle. Sen myötä euroalue on muuttumassa tavalla, joka ei vastaa suomalaisten näkemyksiä ja joka on jyrkässä ristiriidassa voimassaolevan hallitusohjelman tavoitteiden kanssa.

Jos hallitus katsoisi, että jäsenyys euroalueessa on Maastrichtin sopimuksen mukaan Suomea oikeudellisesti sitova, se voisi ilmoittaa eron olevan väliaikainen. Tätä ratkaisuahan hallitus tarjosi myös Kreikalle.

Jos euroalueeseen haluttaisiin myöhemmin palata, asiasta tulisi järjestää neuvoa-antava kansanäänestys. Päätös tulisi tehdä eduskunnassa lakiehdotuksen pohjalta ja määräenemmistöllä. Tällöin liittymispäätös olisi perustuslain mukainen ja legitiimi.

Olen tiedustellut avoimessa kirjeessäni Sixten Korkmanille ja Roger Wessmanille, mitä olisivat tässä vaihtoehdossa ne eroamiseen liittyvät ”helvettikustannukset”, joista Korkman on puhunut ja ne 200 miljardin euron kustannukset, joiden Wessman on väittänyt syntyvän.  Vain Wessman on vastannut. Hän vastustaa edelleen euroeroa, mutta ei pidä sen nopeaa toteuttamista aivan mahdottomana. Wessman korostaa tarvetta pitää päätöksen valmistelu salaisena ja epäilee mahdollisuutta tähän. Minä en.

Aion edetä myös Euroopan parlamentissa. Komissio ei ole vielä vastannut kirjalliseen kysymykseeni, joka koskee ehdotustani, että kaikki euroalueen maat ottaisivat euron rinnalla käyttöön kansallisen valuutan.

Vastakaikua ajatuksilleni saattaa löytyä ainakin Euroopan parlamentista. Keskiviikon täysistunnossa käsiteltiin talousvaliokunnassa valmisteltua Dariusz Rosatin mietintöä, jossa korostettiin ”yliarvostetun valuutan tuhoisia vaikutuksia vientiin, tuotantoon, työllisyyteen, palkkoihin, kansalaisten ja valtion tuloihin sekä sosiaaliturvajärjestelmiin” ja kehotettiin komissiota ”tutkimaan luovia keinoja vähentää tarvetta tuskallisiin sisäisiin devalvaatioihin”.

Mietinnössä painotettiin, että ”valuuttaunioni – valuutta-alueella, joka on kaikkea muuta kuin optimaalinen – jättää väistämättä jotkut sen jäsenet ansaan, jossa valuutta on yliarvostettu muihin valuuttaunionin jäseniin nähden”, valitettiin ”sitä tosiasiaa, että ei ole olemassa helppoa keinoa korjata epäedullisessa asemassa olevien valuuttaunionin jäsenten tilannetta” sekä palautettiin mieleen, että ”sisäinen devalvaatio aiheuttaa suuria ja pitkäaikaisia menetyksiä näiden jäsenmaiden asukkaille”.

Tästä on enää pieni askel siihen johtopäätökseen, että kaikki euroalueen maat tai ainakin jotkut jäsenmaat ottaisivat euron rinnalla käyttöön kansallisen valuutan.