Metropolipolitiikka näyttää jatkuvan
Keskusta kävi eduskuntavaalit vaatien aluepolitiikkaan suunnanmuutosta. Keskittävästä metropolipolitiikasta piti siirtyä maakuntien kehittämiseen.
Metropolipolitiikan virheellisyys on käynyt ilmi yhä selvemmin.
Kehärata oli kallis virheinvestointi. Se maksoi lähes 800 miljoonaa euroa, josta valtion osuus on yli puoli miljardia. Kun valtion varoja on keskitetty pääkaupunkiseudun hankkeisiin, maakuntien tie- ja rataverkot ovat rapautuneet. Toisaalta pääkaupunkiseudun lähiliikenteen jo entisestäänkin korkeita lippujen hintoja joudutaan tuntuvasti nostamaan kaupunkien rahoitusosuuksien ja syntyvien tappioiden kattamiseen.
Kehärataa perusteltiin sillä, että sen kautta avautuu junayhteys lentokentälle. Se on kuitenkin hidas. Matka-aika on puolisen tuntia. Bussilla pääsee jopa nopeammin. Junayhteys on hyvin epäkäytännöllinen, kun pohjoisesta ja idästä tulevat joutuvat vaihtamaan junaa.
Tarjolla oli Finnairin ja Finavian kannattama vaihtoehto, jolla päärautatie suunnattaisiin kulkemaan lentokentän kautta Keravan eteläpuolelle. Sen ansiosta Pohjanmaalta, Savon radalta ja Pietarista olisi päästy suoraan lentokentälle. Tämä investointi olisi palvellut koko maan ja myös kansainvälisen liikenteen tarpeita.
Matka-aika Helsingin keskustasta lentoasemalle olisi ollut noin 15 minuuttia. Kehärata valittiin sen vuoksi, että Marja-Vantaalle suunnitellulle työpaikka- ja asuntoalueelle saataisiin rautatieyhteys.
Keskusta vastusti ennen vaaleja Pisara-rataa, jota pidettiin kalliina ja tarpeettomana. Se palvelisi lähinnä Helsingin kaupungin liike-elämää.
VR:n pääjohtaja Mikael Aro vieraili eilen Euroopan parlamentissa. Hänen kellossaan oli ääni muuttunut. Vielä vuosi sitten hänkin piti Pisaraa tarpeettomana ja katsoi, että nykyistä ratapihaa kehittämällä selvitään vuosikymmeniä eteenpäin. Nyt hän oli suopea Pisaralle.
Kysyin, eikö olisi parempi rakentaa tuo suora yhteys lentokentän kautta pääradalle. Hinta voisi olla sama kuin Pisaran. Tähän kysymykseen hän ei vastannut.
Aro kertoi, että VR omistaa Pasilassa alueen, jolta oikorata menisi maan alle. Hän kertoi, että alueelle aiotaan rakentaa bussiterminaali, joten vuosikymmeniin oikorataa ei voitaisi toteuttaa.
Kun lensin aamulla Brysselistä Berliiniin, luin Helsingin Sanomista, että Pisara on vahvasti esillä. Nyt kaavaillaan, että sen rakentamiseen käytettäisiin asuntorahaston, ARA:n, varoja! Lehden mukaan Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen kannattaa tätä ratkaisua.
Kun elinkeinoministeri Olli Rehn taannoin HS:n vieraskynässä kannatti Pisaraa ja jopa junatunnelia Tallinnaan, pidin tätä hänen yksityisajattelunaan. Nyt näyttää siltä, että puolueessa valtaapitävät ovat laajemminkin tällä kannalla ja aikovat jatkaa keskittävää metropolipolitiikkaa.
Suomen talouden tulevaisuus on biotalouden ja maakuntien rikkaiden uusiutuvien luonnonvarojen varassa. Niiden kestävä hoitaminen ja hyödyntäminen edellyttävät liikenneyhteyksien parantamista.
Metropolipolitiikan suurhankkeet ovat taakka sekä kansantaloudelle että metropolialueiden asukkaille.
Keskustassa ja puolueen eduskuntaryhmässä on vakavan sisäisen keskustelun aika.
Sitkeästi elävästä maan tavastakin tuo Pisara valitettavasti kertoo.
http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2…
http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2…
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Eli ei tämä ole pelkästään Keskustan sisäinen asia, koska kysymys on ylipäätään siitä, kuinka meillä yhteisiä asioita hoidetaan (tässä tapauksessa päätetään toteutettavista liikennehankkeista).
http://www.rautatiematkustajat.fi/Pisaralausunto_L…
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoinen näkemys, että Keskustan koplattua maakuntauudistuksensa, jossa Uusimaa 1,4 miljoonaa ihmistä ja pienimmät alle 100 000 tuhannen ihmisen alueet niputetaan samanlaisiksi hallintoalueiksi, arvoisa tohtori Väyrynen puhuu metropolipolitiikasta.
Pääkaupunkiseutu tarvitsee toimivaa muuta Suomea ja toisinpäin. Ei tässä kukaan ole haluamassa rakentaa pisararataa varastamalla raiteita muualta päin.
Pääkaupunkiseutu kuitenkin kasvaa ja täällä on aika paljon tarvetta infran rakentamiselle. Ei se ole mitään politiikkaa. Se on ihan totta.
Ilmoita asiaton viesti
Se on totta, että infraa tarvitaan Helsingissäkin, mutta nimenomaan Pisara on kyllä muilta varastamista.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Paavo on edelleekin terävin tyyppi keskustapuolueessa.
– On mukavaa lukea perusteltuja mielipiteitä, vaikka ei olisi edes samaa mieltä.
– Pisara on tyypillinen pääkaupungin hanke. Kallis, hidas ja hankala. Rahaa lapetaan konsulteille ja yksityisautoilua rajoittamalla pakotetaan ihmiset asiakkaiksi.
– Olisiko aika siirtää valtion virastot kehä III ulkopuolelle kunnon liikenneyhteyksien varrelle? Samalla tavalla ovat siirtyneet myös kaikkien kauppojen keskusvarastot.. antaa vihreiden sen jälkeen suunnitella kävelykatuja toisilleen.
Ilmoita asiaton viesti
Väite ”Suomen talouden tulevaisuus on biotalouden ja maakuntien rikkaiden uusiutuvien luonnonvarojen varassa” on parhaimmillaan viatonta toiveajattelua käytännössä spekulaatiota ja pahimmillaan katastrofaalinen tavoite. Realistisempaa olisi panostaa vaikka 3d-tulostukseen.
Ilmoita asiaton viesti