Yle sotkee selvää asiaa
Olin hämmästynyt siitä tavasta, jolla Ylen uutiset käsitteli tänä aamuna sille viikonlopun aikana antamaani haastattelua.
Toimittaja Hilkka Säävälä soitti minulle viime torstaina ja kyseli kansalaisaloitteeni käsittelystä eduskunnassa. Sunnuntaina hän soitti uudelleen, kun ei ollut sanomansa mukaan ymmärtänyt asiaa.
Kun minulle jäi tuon toisen puhelun jälkeen se käsitys, ettei Säävälä ollut vieläkään sitä ymmärtänyt, tavoittelin häntä ja pyysin saada kertoa tarjolla olevat vaihtoehdot selkokielellä. Tätä toimittaja ei käyttänyt uutisjutussaan, vaan poimi aikaisemmista keskusteluista yksittäisiä lauseita, joilla hän todisteli, että en enää itsekään kannata kansanäänestyksen järjestämistä Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
Kansalaisaloite tehtiin sen vuoksi, että Suomi liitettiin euroalueeseen perustuslain vastaisesti ilman kansanäänestystä.
Aloitteessa lähdetään siitä, että järjestetään kansanäänestys, jossa kansalaiset pääsevät ottamaan kantaa Suomen jäsenyyteen euroalueessa. Sen järjestäminen edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle lakiehdotuksen kansanäänestyksen järjestämiseksi. Kun Suomi on euroalueessa, ainoa mielekäs vaihtoehto on, että kansanäänestyksen pohjana on ehdotus, että Suomi eroaa siitä.
Syksyn mittaan on noussut vahvasti esiin toinen vaihtoehto kansanäänestyksen järjestämiseksi. Monet asiantuntijat ovat todenneet, että mahdollinen euroero pitäisi toteuttaa nopeasti. Tätä menettelyä puoltaisi myös se, että Suomen taloudellinen tilanne on erittäin vaikea ja euroaluetta ollaan nopeasti kehittämässä velkanunioksi ja liittovaltioksi. Nopea euroero voisi toteutua siten, että hallitus antaisi eduskunnalle tiedonannon asiasta. Mahdollinen kansanäänestys järjestettäisiin vasta sitten, jos jokin tuleva hallitus haluaisi Suomen palaavan euroalueeseen.
Haastattelussa toin esille nämä kaksi vaihtoehtoa kansanäänestyksen järjestämiseksi. Vastauksena toimittajan kysymykseen totesin, että kumpaakaan vaihtoehtoa ei ole helppo toteuttaa, koska ilmeisesti eduskunnan enemmistö ei kannata Suomen eroamista euroalueesta.
Uskon kuitenkin, että eduskunnassa käytävä ja julkinen keskustelu Suomen eroamisesta muuttavat kansanedustajien mielipiteet.
Ei kai kenellekään ole jäänyt epäselväksi, että Yle puolustaa euroa viimeiseen asti:
http://kimmosaarikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1810…
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisesti ylelle pitää kirjoittaa itse valmis tiedoteteksti, jotta saa asiansa oikein kansalaisten tietoisuuteen. Ei ole ensimmäinen, eikä varmasti viimeinenkään, kerta kun uutisessa on vääristeltyä tietoa. Yksi tapa olisi se, että toimittaja lähettää kirjoituksensa ennen julkaisua hyväksyttäväksi tällaisesta puhelinhaastattelusta.
Kuvailemasi tapahtuma kuvastanee myös sitä kuinka hyvin toimittaja on ylipäätään perillä politiikan ja lainsäädännön tasosta. 😉
Ilmoita asiaton viesti
Eduskunta ei voi kuitenkaan nyt käsitellä sellaista aloitetta, jossa ehdotettaisiin kansanäänestystä paluusta euroalueeseen. Sellaista aloitetta ei ole. Olisi hyvä, jos alustaja keskittyisi omaan aloitteeseensa.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt en ymmärrä mitä tarkoitat. Eihän kukaan tee aloitetta euroalueeseen palaamisesta kun siihen kuulutaan.
Ilmoita asiaton viesti
Niin. Miksi siis Väyrynen yrittää selittää Ylelle, että tässä olisi samalla kyse sellaisestakin aloitteesta?
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka onkin epäselvästi muotoiltu, eli tästä korjauksestakin puuttu joku pala, luulen kuitenkin ymmärtäneeni tarkoituksen; ensiksi erotaan ja jos sitten joskus halutaan takaisin voidaan järjestää kansanäänestys.
Ilmoita asiaton viesti
Varmaan sinäkään et kuitenkaan pidä rikollisena sitä, että Ylen toimittaja yrittää saada Väyrysen sotkusta jotakin tolkkua.
Ilmoita asiaton viesti
Ei, mutta kun se ei saanut siitä tolkkua kuitenkaan; en minä hirveästi ruvennut asiaa miettimään, mutta kun kuuntelin radiota puoliunessa aamulla niin jotain sinä selostuksessa kuulosti kummalliselta.
Ilmoita asiaton viesti
Minkä Väyrynen sille voi, että Ylen toimittajat ovat joskus (?) mitä ovat.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tämäkään juttu kovin selkeä ollut vaikka ymmärsikin, että hän halusi perua väärinkäsitystä.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä laki määrää tekemään kansanäänestyksen ja mistä syystä?
Suomessa ei käsittääkseni edes ole laillista järjestää sitovia kansanäänestykiä. Miksi jokin laki sitten määräisi tekemään neuvoa-antavia kansanäänestyksiä? Ei mahdu kallooni.
Ilmoita asiaton viesti
Eduskunta on saanut käsiinsä aloitteen, jossa ehdotetaan lakia tämän yhden kansanäänestyksen järjestämisestä. Muusta ei nyt voida päättää.
Alustaja kirjoitti kiihdyksissään: ”Kansalaisaloite tehtiin sen vuoksi, että Suomi liitettiin euroalueeseen perustuslain vastaisesti ilman kansanäänestystä.” En ymmärrä, mitä tuo tarkoitti, jos mitään.
Ilmoita asiaton viesti
En puhunut siitä, mistä nyt voidaan päättää tai ei, vaan kommentti liittyi tähän Paavon lauseeseen:
”Kansalaisaloite tehtiin sen vuoksi, että Suomi liitettiin euroalueeseen perustuslain vastaisesti ilman kansanäänestystä.”
Missä tilanteissa perustuslaki määrää neuvoa-antavan kansanäänestyksen pidettäväksi?
Ilmoita asiaton viesti
Käsittääkseni markka olisi pitänyt vaihtaa euroon perustuslain edellytysten mukaan. Ja olisihan silti voitu järjestää neuvoa antava kansanäänestys.
”Eduskunta rikkoi perustuslakia myös kun markka vaihdettiin euroksi. Päätös tehtiin yksinkertaisella enemmistöllä, vaikka perustuslakiin oli kirjattu, että ”Suomen rahayksikkö on markka” ja perustuslain muuttamiseen olisi tarvittu 5/6 enemmistö.
Ilmoita asiaton viesti
Niin. Alustajan lause on käsittämätön.
Ilmoita asiaton viesti
EU-hun liittymisestä kuitenkin pidettiin kansanäänestys.
Ilmoita asiaton viesti
Velvoittiko perustuslaki? Siitähän on tässä kyse.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisesti on jäänyt pois kommentini alku jossa kirjoitin, että perustuslakiin vetoaminen kuulostaa vakuuttavammalta.
Ilmoita asiaton viesti
Kansanäänestys tehtiin muistaakseni EY:n joka muuttui EU:ksi. Rahaliittoon kuulumisesta ei ole äänestetty, jolla Suomen valuutta sidottiin eurooppalaiseen jalkapuuhun.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä eroa sillä Euroopan Yhteisöllä oli Euroopan Unioonin?
Ilmoita asiaton viesti
Ei mikään laki määrää mutta ei myöskään kiellä tekemästä kansanäänestystä.
Kieltäminen kyllä antaa vaikutelman että mahdollinen tulos ei miellyttäisi edustajiamme.
Olisihan muhkea jaa äänien saalis todistus siitä että euro on menestystarina vailla vertaa ja pölhöpopulistien itku voitaisiin unohtaa.
En usko että tämä johtaa mihinkään. Mielenkiinnolla jään kyllä odottamaan kommentteja sitten kun kansaäänestys torpataan.
Ilmoita asiaton viesti
Juurihan Paavo väitti, että Suomi liitettiin Euroon perustuslainvastaisesti ilman kansanäänestystä. Hänen mukaansa siis jopa perustuslaki velvoitti kansanäänestyksen tekemiseen, mutta ei tehty.
Ilmoita asiaton viesti
Hallitus antoi vain tiedonannon rahaliitoon menemisestä, näin käsitän, joten tidonannolla rahaliitosta voitaisiiin erota.
Ilmoita asiaton viesti
Ennen kuin euro tuli käyttöön Suomessa, eduskunta hyväksyi lain 215/1998 rahalain 358/1993 kumoamisesta ja olisi mielenkiintoista nähdä millaisin lukemin, mutta enemmistöllä tietysti. Tämä on hieman enemmän kuin pelkkä ”tiedonanto”.
Ilmoita asiaton viesti
Minäkin höristin korviani aamulla, kuulosti hyvin kummalliselta.
Ilmoita asiaton viesti
On toimittajia ja ”toimittajia”. Nämä ”toimittajat” panevat mielellään omat mielipiteensä haastateltavan suuhun. Oikea toimittaja tarkistaa, selvittää, analysoi ja vielä tarkistaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei niillä enää riitä aikaa sellaiseen perusteellisuuten. Pääasia on saada jotain lykättyä tuutista ulos.
Ilmoita asiaton viesti
Säävälähän oli nimenomaan perusteellinen. Siitä Väyrynen suuttui.
Ilmoita asiaton viesti
Ylen tavoite lienee vain tarkoituksella sotkea. En tiedä miksi pitää tehdä riitaa haastavia otsikoita, kun vielä verovaroin toimitaan ,ettei luulisi olevan niin suuri tarve halvoille ”klikkauksille”.
Tässä äänestyksessä olisi kohtuullista antaa edustajille ns. ”omantunnon vapaus”. Eihän tässä äänestetä hallitusta vastaan vaan vain siitä ,että kysytään kansan mielipidettä.
Ilmoita asiaton viesti
YLE:n tuutista pukkaa sellaista tavaraa, että tuppaa tulemaan tietynlainen refleksi. Siksi nimitänkin nykyään tätä laitosta Ylenantajaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Toimittaja yritti vain selvittää, onko Väyrynen vielä oman aloitteensa takana. Tämäkin alustus osoittaa, että nimenomaan Väyrynen itse yrittää sotkea selvää asiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tai sitten sotkee yrittämättä.
Ilmoita asiaton viesti
”Kansalaisaloite tehtiin sen vuoksi, että Suomi liitettiin euroalueeseen perustuslain vastaisesti ilman kansanäänestystä.”
Kansalaisaloite tehtiin sen vuoksi, että Suomi liitettiin euroalueeseen perustuslain vastaisesti ja ilman kansanäänestystä. Olisiko asia näin selvempi.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on paljon selkeämpi, jos pitää paikkansa. Tosin tuolla kansanäänestyksellä siinä ei ole mitään merkitystä.
Ilmoita asiaton viesti
On sillä niille kansalaisille jotka olisivat sanonneet eurolle ei.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitin laillisuuden kannalta.
Ilmoita asiaton viesti
Perustuslakia rikottiin euroon liittymisessä sillä ettei eduskunta äänestänyt perustuslain säätämisjärjestyksessä valuutasta siltäosin kuin hallitumuodossa määrätään Suomen valuutaksi markka.
Ilmoita asiaton viesti
MTV:n teksti-tv:n otsikko : Väyrynen ei kannatakaan euroeroa.
Ilmoita asiaton viesti
Saa nähdä, koska joku keksii syyttää Yleä MTV:n teksti-tv:stä.
Ilmoita asiaton viesti
” ..Väyrynen toteaa Ylelle.”
” ..kertoo Ylen uutiset.”
Siellähän se toimittaja jo on pessyt kätensä, tyypillinen sopulilaumansa edustaja.
Ilmoita asiaton viesti
Missä on persut tai Paavo Väyrynen, menevät asiat mutkille.
Ilmoita asiaton viesti
Kuinka näin epärehellinen ja kiero henkilö kuin Hilkka Säävälä voi olla toimittajana YLEssä?
Huh huh.
Ilmoita asiaton viesti
Väyrysen, tuon huonon häviäjän, aloitteen takana on pitää pelkästään itseään esillä uskoen siihen pres. Kekkosen ”ennustukseen” jota Väyrynen pitää jopa profetiana, että jonain päivänä hän on Suomen tasavallan presidentti. Vähiten mitä Suomi nyt kaipaa on spekulaatiot erolla eurosta saati EU:a. Tekisi mieli eilisen mainion TV 1:n kotikatsomon elokuvan myötä kysyä Väyryseltä ”Oletko isänmaallinen mies” ja jos olet, ole hiljaa.
Ilmoita asiaton viesti
Onpa tyhmä kirjoitus Arto Granlundilta.
Markkinataloudessa hinnat löytyvät markkinoilta. Oma kelluva markka olisi Suomen tärkein hintamuuttuja.
Euro on Suomelle pakkopaita, koska euro ei kuvaa Suomen kansantalouden kilpailukykyä maailman markkinoilla vaan Saksan ylivoimaista kilpailukykyä. Ei Suomi voi antaa Saksalle tasoitusta kuulumalla samaan valuuttaan Saksan kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Kysyi Väyryseltä mitä hyvänsä,vastaus on;kyllä,mutta ei !
Ilmoita asiaton viesti
Ei se vitsi Väyrysestä niin mennyt vaan näin:
…”en ole puolesta, enkä vastaan vaan pikemminkin päinvastoin”…
Ilmoita asiaton viesti
Mikäli haastattelut ovat menneet niin kuin blogisti sanoo, on Hilkka Säävälä tahallaan vääristellyt asiaa mielipiteen muokkaamiseksi ja maikkari taas kopsannut kritiikittömästi Yleä piiloutumalla sen selän taaakse.
Minusta tuo juttu on Väyrysen selostamana mennyt erinomaisen selvästi, että Säävälän on pitänyt tajuta Väyrysen tarkoitus.
Väyrysen pitää nyt vaatia lausunnon julkista oikaisemista sekä Yleltä että Maikkarilta.
Koska Eduskunta on hyväksynyt euron Suomen valuutaksi vain tiedonannon perusteella, on se Suomen perustuslain vastaista ja päätös pitäisi purkaa myös vastaavalla tavalla.
Sen jälkenn tulisi suorittaa kansanäänestys tai Eduskunnan hyväksyä asia 5/6 osan enemmistöllä.
Mikäli kansanäänestys suoritettaisiin, en ole tuloksesta euron hyväksi ollenkaan varma. Ainakin uskoisin sen olevan hyvin tasainen, mikäli asiasta tiedotettaisiin tasapuolisen puolueettomasti.
Ilmoita asiaton viesti
Valuutan vaihto on sellainen asia, että se pitä tehdä äkkiä ja yllättävästi. Muuten asiat sotkeentuvat perusteellisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Onko jokin valtio joskus vaihtanut valuuttansa äkkiä ja yllättävästi? Tuollaisesta ei löydy maailmanhistoriasta yhtään esimerkkiä. Luultavasti olet nukahtanut koulutunnilla devalvaatiosta puhuttaessa ja herännyt vasta, kun puhutaan valuuttojen nimistä.
Ilmoita asiaton viesti
Jari-Pekka Vuorela varmaan muistaa kuinka aina hyvissä ajoin etukäteen tiedotettiin, että kohta devalvoidaan markka 20% ja joskus taas 30%. Keskuspankitkin aina kertovat etukäteen, että ohjauskorko muuttuu niin ja niin paljon viikon päästä.
Valuuttamuutokset ja korkomuutokset ovat sellaisia salaisuuksia, että niiden muutokset salataan viimeiseen asti.
Ilmoita asiaton viesti
Todistit juuri edellisen kommenttini arvion koulunkäynnistäsi.
Ilmoita asiaton viesti
No Jari-Pekka Vuorela, onko sulla mitään opintoja kansantaloustieteessä? Oletko saanut suoritettua joitakin tenttejä mainitusta aihepiiristä?
Tai oletko lukenut edes aihepiiriin kuuluvaa kirjallisuutta? Tenttisuoritukset eivät useinkaan todista mitään, että olisi jyvällä makrotalouden toimintamalleista.
Niin, että onko sulla käytössäsi mitään kansantaloustieteellistä oppirakennelmaa, johon voisit vedota osoittaaksesi, että olet selvillä asioista – edes alkeista?
Ilmoita asiaton viesti
Kysyin retorisesti: ”Onko jokin valtio joskus vaihtanut valuuttansa äkkiä ja yllättävästi?”
Väitit, että niin pitää tehdä, vaikka kukaan koskaan ei ole tehnyt. Ei kertaakaan. Yhtään esimerkkiä et löydä. Joten jospa kuvaton-Hyvärinen pohtisi hetken todellisuutta eikä haaveilisi oppirakennelmista, joita ei tunne.
Ilmoita asiaton viesti
Pystyykö Vuorela lainkaan hahmottamaan sitä, mitä tapahtuu, kun jokin euromaa päättää lähteä eurosta ja ilmoittaa siitä monta päivää etukäteen?
Voiko markkinoilla syntyä spekulaatioita uuden valuutan arvosta euroon nähden?
Jos syntyy, niin mitä tapahtuu eurosta lähtevän maan rahamarkkinoilla?
Ilmoita asiaton viesti
Nimimerkki Hyvärisellä ei ole aavistustakaan siitä, mistä hän on puhuvinaan:
https://www.capitaleconomics.com/wp-content/upload…
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/1999073…
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2014…
Ilmoita asiaton viesti
En todellakaan voinut aavistaa, että Vuorela vetoaa perustuslakiin ja kansainväliseen sopimukseen eurosta. Ikäänkuin nämä seikat voisivat pelastaa Suomen kansantalouden joutumasta konkurssia muistuttavaan maksukyvyttömyyden tilaan Kreikan tapaan.
Silloin kun rahat loppuvat – kuten Kreikalle kävi – niin mitkään lakipykälät taikka kansainväliset sopimukset eivät estä tällaista onnettomuutta.
Kohta kaksi vuotta sitten on kotimaisin voimin valmistunut hyvä tutkielma ”Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot”:
http://libera.fi/libera-uusi/wp-content/uploads/20…
Tässä julkaisussa käydään seikkaperäisesti läpi mm myös se, mitenkä eurosta erotaan.
Ilmoita asiaton viesti
Yllättäen ja kenellekään kertomatta, vai? No ei, sopii lukea oma linkkisi.
Kyse oli nyt omasta harhaisesta kuvitelmastasi: oma valuutta pitäisi ottaa käyttöön niin, että edes muutaman päivän varoitusaikaa muille maille ei annettaisi.
Libera klassisen oikeistolaisuuden kannattajana tietenkin toivoisi maailmaa, jossa ei ole sopimuksia ja järjestöjä, mutta katsopa Kanniaisen raportin sivulta 133, mitä yhden maan välittömästä exitistä puhutaan. Käytännöstä ei puhutakaan mitään.
Totta kai eurosta voi erota. Se olisi hidas ja julkinen prosessi, kun nuo sopimukset, järjestö ja Suomen lainsäätämisjärjestys ovat olemassa.
Kuka voisi EVM:n maailmassa päättää yhdessä yössä valuutanvaihdosta? Valtiovarainministeri ei taida ihan yksin käyttää sen kummemmin lainsäädäntö- kuin toimeenpanovaltaakaan.
Ymmärrän kyllä, että vastustat kansanäänestystä, mutta devalvaatiomuistojen varassa ei voi sivuuttaa eduskuntaa ja kansainvälisiä sopimuksia.
Ilmoita asiaton viesti
Vuorela, lue nyt siitä Kanniaisen toimittamasta raportista sivulta 143 otsikon ”Suomen oman valuutan toteutus” alta eteenpäin, niin pääset jyvälle.
Tästä löytyy lisää selvitystä:
http://www.libera.fi/blogi/markan-toinen-tuleminen/
Sami Miettinen kirjoittaa mm seuraavasti:
…”Murroskohtaa edeltävä aikataulu on valuutan vaihdoksissa yleensä pulmallinen. Suomen kohdallakin tulisi välttää ennakkoilmoitusta uuden rahayksikön käyttöönotosta, vaikka rinnakkaisvaluutan, markan, ulkoinen arvo ei todennäköisesti juuri poikkea eurosta (spekulatiivinen paine on sitä suurempi mitä enemmän kansallisella valuutalla on devalvoitumis- tai revalvoitumispainetta). Kaikki tärkeät päätökset oman valuutan käyttöönottoperiaatteiden valinnasta eduskunnan hyväksyntään olisi hyvä tehdä yhden viikonlopun aikana. Eduskunnan tulisi antaa mahdollisimman laaja valtuutus hallitukselle (erityisesti pääministeri ja valtionvarainministeri) toteuttamaan valuuttauudistus”…
Ilmoita asiaton viesti
Joopa joo, ja samalla: ”On myös tärkeää vakuuttaa Suomen sitoutumista Euroopan unioniin ja sen lakeihin myös valuutan vaihdon jälkeen.” Vakuuttavaa?
Ilmoita asiaton viesti
Ei minulla mitään science fictionia vastaan ole, mutta jospa kuitenkin oletetaan, että on vuosi 2016, eikä 1916. Tietokoneet, kännykät ja televisiot ovat olemassa.
Miten menisi pikaero eurosta, rautalangasta vääntäen?
Hallitus sopisi salaa EKP:n kanssa, että Suomi jättää muut EVM-maat pulaan, eikä EKP:ssa kukaan vastustaisi.
Eduskunta kutsuttaisiin koolle perjantai-illaksi. Kukaan ei huomaisi kansanedustajien hiippailevan paikalle. Yksikään hakkarainen ei ihmettelisi puhelimella tai sähköpostilla kenellekään, mistä on kysymys. Kaikki kokoomuslaiset ja vihreät olisivat etukäteen sitoutuneet lakkauttamaan Euroopan integraation syventämisen.
Eduskunta valtuuttaisi, yksimielisesti tai enemmistövoimin, hallituksen panemaan viikonlopun aikana toimeen kaikki ne sopimusrikkomukset, joilla Suomi menettäisi kertaheitolla kaikki takaus- ja vakuusosuutensa.
Yeah, right.
Ilmoita asiaton viesti