Kansalaispuolue täydentää edustuksellista demokratiaa

 

Kansalaispuolueen perustamisesta syntyneet reaktiot osoittavat, ettei sen olemusta ole oikein ymmärretty.

 

Kansalaispuolue täydentää edustuksellista demokratiaa samaan tapaan kuin kansalaisaloitteet.

 

Kysymystä Suomen eroamisesta euroalueesta ei ollut mahdollista saada eduskunnan käsiteltäväksi, kun yksikään eduskuntapuolue ei sitä kannata. Jotkut paheksuivat sitä, että tein kansalaisaloitteen vaikka olen parlamentaarikko. Katsoin kuitenkin voivani tehdä sen, kun minulla ei ollut mitään asemaa Suomen valtiollisessa järjestelmässä.

 

Suomessa on edustuksellisen demokratian kriisi. Eduskuntavaalien jälkeen muodostetun hallituksen poliittinen linja ei vastaa vaalien tulosta.

 

Vaalituloksen perusteella olisi pitänyt syntyä hallitus, jonka aatteellista ja poliittista suuntausta olisi voitu kutsua Sipilän-Soinin linjaksi. Lopputuloksena oli kuitenkin hallitus jota voisi pikemminkin kutsua Stubbin-Rehnin hallitukseksi.

 

Otan tästä muutaman esimerkin.

 

Ulkopolitiikassa linja näkyi heti, kun Suomi esti venäläisten parlamentaarikkojen osallistumisen ETY-järjestön juhlakokoukseen. Tässä annettiin veto-oikeus yksittäisille EU:n jäsenmaille.

 

Talouspolitiikassa on oikeistoliberaali linja, jonka kulmakivenä on pysyttäytyminen euroalueessa hinnalla millä hyvänsä. Samalla Suomea viedään kohti velkaunionia ja ylikansallista liittovaltiota.

 

Maahanmuuttopolitiikassa on varottu samaistumasta EU:n puitteissa niihin maihin, joiden linja on ollut muita tiukempi. Edes Saksan ja Itävallan linjaa ei noudatettu, kun nämä maat ottivat käyttöön osittaiset rajatarkastukset.

 

Hallituksen politiikan arvopohja näkyy selkeänä päätöksessä vapauttaa kauppojen aukiolo ja suunnitelmissa lisätä alkoholin myyntiä ruokakaupoissa.

 

Aluepolitiikassa on jatkettu ja jopa terästetty keskittävän metropolipolitiikan linjaa. Tämän osoittaa mm. päätös tukea Raide-Jokeria valtion varoista.

 

Näissä asioissa oppositio on tukenut tai ainakin myötäillyt hallituksen linjaa.

 

Kansalaispuolue tarjoaa vaihtoehdon politiikalle, joka ei vastaa kansan vaaleissa ilmaisemaa tahtoa. Puolueen vaikutusvalta riippuu sen saamasta kannatuksesta, mutta sen pelkkä olemassaolo vaikuttaa muihin puolueisiin, jotka joutuvat kilpailemaan sen kanssa kansan kannatuksesta.

 

Kansalaispuolue on luonteeltaan aivan erilainen kuin nykyiset eduskuntapuolueet.

 

Kansalaispuolueen jäseneksi on tarkoitus ottaa vain kansanedustajia ja Euroopan parlamentin jäseniä. Tässä suhteessa se pyrkii olemaan samankaltainen kuin Britannian parlamentissa toimivat puolueet. Tähän päästään viimeistään seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, jos puolue saa riittävän kannatuksen.

 

Muut suomalaiset voivat osallistua Kansalaispuolueen toimintaan liittymällä sen tukiryhmään, jonka jäseniin pidetään yhteyttä sähköpostin välityksellä ja järjestämällä erilaisia tilaisuuksia.

 

Kansalaispuolue hyväksyy jäsenikseen ja tukiryhmäänsä myös muiden puolueiden jäseniä. Tämä on luonnollista senkin vuoksi, että puolueella ei ole toimintaa paikallis- ja maakuntatasolla.

 

En aio pyytää eroa Suomen Keskusta rp:n paikallisyhdistyksen jäsenyydestä senkään jälkeen kun Kansalaispuolue on merkitty puoluerekisteriin. Aion jatkaa toimintaani Keminmaalla Keskustan valtuustoryhmässä.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu