Hyviä ja huonoja uutisia

Viime aikoina olemme saaneet vastaanottaa Suomen turvallisuuspolitiikkaan liittyen sekä hyviä että huonoja uutisia.

Viikonlopun puoluekokoukset selvensivät Suomen turvallisuuspolitiikan linjaa.

Suurin merkitys on sillä, että Kokoomuksen puheenjohtaja vaihtui. Petteri Orpokin epäilemättä kannattaa puolueensa linjaa, jonka mukaan Suomen tulee jo lähivuosina hakea jäsenyyttä sotilasliitto Natossa, mutta hän ei ole samanlainen liittoutumispolitiikan intomielinen ajaja kuin edeltäjänsä Alexander Stubb.

Toinen hyvä uutinen oli RKP:n puheenjohtajan vaihtuminen. Carl Haglund on ollut Stubbin Nato-linjan uskollinen kannattaja. Anna-Maja Henriksson on epäilemättä lähempänä sitä linjaa, jota noudattaen Jan-Magnus Jansson aikanaan johdatti puolueen Paasikiven-Kekkosen linjalle.

RKP asetti tavoitteekseen Suomen Nato-jäsenyyden vuoteen 2025 mennessä.

Tämä on outo kannanotto. Eihän sotilaallisen liittoutumisen pitäisi olla tavoite, mutta joissakin oloissa se saattaa olla käyttökelpoinen turvallisuuspolitiikan väline. Onkin kysyttävä, ennustaako RKP Suomen turvallisuustilanteen seuraavan kymmenen vuoden aikana olennaisesti muuttuvan vai onko tämä jopa puolueen tavoite.

Keskustan osalta turvallisuuspolitiikan linja selkiintyi, kun puolueen presidenttiehdokkaaksi nimetty Matti Vanhanen otti selvän kannan Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan. Hänen aikaisempien kannanottojensa valossa tämä oli hyvin tervetullut täsmennys.

Samaan aikaan kun paine Suomen Nato-jäsenyyteen heikkenee, liittoutumispolitiikkaa viedään toisella raiteella eteenpäin.

Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle lakiehdotuksen, jonka mukaan Suomi voisi lähettää joukkojaan ulkomaille kriisinhallintatoiminnan lisäksi myös taistelutehtäviin. Tätä perustellaan muun muassa Euroopan unionin perussopimukseen sisältyvillä solidaarisuus- ja avunantolausekkeilla.

Hyväksymällä lakiehdotuksen eduskunta tulkitsisi Euroopan unionin sotilasliitoksi, jonka jäsenillä on velvoite antaa toisille jäsenmaille myös sotilaallista apua. Tästä olisi vain lyhyt askel siihen, että unionista tulisi Naton eurooppalainen pilari, johon myös Suomi kuuluisi.

Eduskunnan on huolellisesti harkittava lakiehdotusta. EU:n perussopimuksen tulkitseminen sotilasliitoksi merkitsisi sellaista unionin luonteen tosiasiallista muuttumista, joka edellyttäisi – kuten suora Nato-jäsenyyskin – jopa kansanäänestyksen järjestämistä. Tässä suhteessa muutos olisi samankaltainen kuin meneillään oleva kehitys euroalueen muuttumiseksi liittovaltioksi.

On muuten mielenkiintoista todeta, että monet Nato-kansanäänestystä kannattavista eivät näytä ymmärtävän, että se tarkoittaa tosiasiassa jäsenyyden tukemista. Kansanäänestyshän järjestettäisiin siinä tapauksessa, että hallitus ja eduskunta olisivat jäsenyyden hakemisen kannalla.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu