Kukahan nämäkin sotkut selvittää?

Perjantaina ilmestyvässä kirjassani kysyn, kuka selvittää ne sotkut, jotka politiikan ”tunarit” ovat saaneet aikaan.

Tunareilla en tarkoita sitä, että Suomen asioita hoitaneet poliitikot olisivat olleet erityisen taitamattomia. Vika on ollut siinä, että heillä on ollut vääränlainen poliittinen linja.

Urho Kekkonen pyrki vahvistamaan Suomen itsenäisyyttä ja loi maallemme suurta arvostusta nauttineen puolueettomuuspolitiikan. Hänen kaudellaan taloudesta ja työllisyydestä pidettiin vaikeuksista huolimatta huolta. Maata kehitettiin tasapuolisesti.

Mauno Koiviston presidenttikaudella Suomea ryhdyttiin valmistelemaan ”vahvan markan” politiikalla eurokuntoon. Se johti siihenastisen taloushistoriamme pahimpaan lamaan.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja säilyi aluksi ennallaan, mutta Neuvostoliiton hajottua se muuttui. Suomi liitettiin nimenomaan turvallisuuspoliittisin perustein Euroopan unioniin, vaikka meille oli tarjolla paljon parempi vaihtoehto: jäsenyys Euroopan talousalueessa ja Pohjolan yhteisössä.

Suomi vietiin osaksi ylikansallista valtiollista järjestelmää. Menetimme olennaisen osan itsenäisyyttämme ulko-, turvallisuus- ja kauppapolitiikassa. Jouduimme mukaan unionin yhteiseen alue- ja maatalouspolitiikkaan, jotka soveltuvat hyvin huonosti Suomen oloihin.

Vielä pahempi virhe oli, että Suomi luopui omasta rahastaan ja liittyi ainoana Pohjoismaana euroalueeseen. Olemme menettäneet taloudellisen itsenäisyytemme ja kokeneet suuria taloudellisia menetyksiä. Nyt olemme vielä pahemmassa jamassa kuin 1990-luvun alussa.

Nykyisen hallituksen toimikaudella lyhytnäköinen tunarointi on jatkunut ja entisestään pahentunut.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Suomi on suistumassa Paasikiven linjalta. Talouspolitiikassa on sitouduttu entistä tiukemmin euroalueen jäsenyyteen ja siihen liittyvään kurjistamispolitiikkaan. Maahanmuuttopolitiikassa on toimittu löperösti. Aluepolitiikassa toteutetaan entistä tiukemmin keskittävää metropolipolitiikkaa.

Kirjassani kysyn, kuka nostaa Suomen siitä suosta, johon maatamme ollaan tällä väärällä politiikalla ajamassa.

Mahdollisuuden muutokseen voi tarjota se, että Brexit-kansanäänestyksessä ja Yhdysvaltain presidentinvaaleissa esille tullut vallankumouksen henki saattaa levitä Suomeenkin. Valtaeliittien asema horjuu.

Kirjani on jatkoa tammikuussa julkaisemalleni teokselle ”Eihän tässä näin pitänyt käydä”. Kerron kuluneen vuoden tapahtumista myös vuoden mittaan julkaisemieni artikkeleiden avulla. Ne ovat edelleen ajankohtaisia. Kerron avoimesti myös kuluneen vuoden aikana kokemistani vaikeuksista.

Teoksen liitteenä on näytelmäni ”Urho ja hänen kisällinsä” käsikirjoitus.

Kirjani tulee saataville hyvin varustettuihin kirjakauppoihin. Niitä myydään myös puhetilaisuuksissa, joita ryhdyn Euroopan parlamentin jäsenenä jälleen järjestämään. Kahden seuraavan viikonlopun aikana pidän kolmetoista yleisötilaisuutta.

Lisäksi olen tavattavissa kuudessatoista Kansalaispuolueen järjestämässä erillisessä tilaisuudessa, joissa on mahdollista täyttää kannattajakortti sen saamiseksi puoluerekisteriin.

Tietoa tilaisuuksista löytyy minun kotisivultani (paavovayrynen.fi) ja Kansalaispuolueen sivulta (kansalaispuolue.fi).