Perustuslakivaliokunnan kannanotto kansalaisaloitteesta on käsittämätön
Kansalaisaloitteen ensimmäinen allekirjoittaja Paavo Väyrynen pitää perustuslakivaliokunnan tänään julkaisemaa kannanottoa käsittämättömänä.
Oikeusministeriö aikanaan tarkasti aloitteen ja katsoi sen lain mukaiseksi. Yksi valiokunnan kuulemista asiantuntijoista esitti perustuslakivaliokunnan kannanottoon sisältyvän tulkinnan, että aloitetta ei voitaisi käsitellä, mutta muut eivät siihen yhtyneet.Perustuslakivaliokunnan tulkinta rajaa perusteettomasti oikeutta tehdä kansalaisaloitteita.
Myös valiokunnan arvio aloitteen sisällöstä on perusteeton. Kysymyksessä on aloite lainvalmisteluun ryhtymisestä, joten kansanäänestyksen järjestäminen tietysti edellyttää perusteellista valtioneuvoston valmistelua.
Perustuslakivaliokunnan kannanotto näyttää tosiasiallisesti perustuvan siihen, että eduskunnassa ei haluta ottaa kantaa Suomen jäsenyyteen euroalueessa eikä edes kansanäänestyksen järjestämiseen tästä asiasta. Kannanotto osoittaa kuinka heikosti edustuksellinen demokratia toimii, sillä tutkimusten mukaan puolet suomalaisista kannattaa kansanäänestystä maamme jäsenyydestä euroalueessa ja jopa 40 prosenttia kannattaa Suomen eroamista siitä.
Paavo Väyrynen
Ikävä uutinen. Suomalainen oikeuslaitos on läpipolitisoitunut, ex-presidentti Halosen myötävaikutuksella. Perustuslakivaliokunta on huono vitsi.
– Lain kirjaimella ei ole enää juurikaan painoarvoa, kun poliittiset toimijat pystyvät mielinmäärin tulkitsemaan asioita aina kulloinkin haluamallaan tavalla.
Suomalaiseen oikeuslaitokseen ei pysty enää luottamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedotteen perustelut eivät perustu lakiin, vaan Perustuslain tarkistamiskomitean mietintöön!
Räikeä rinnastus:
Eli jos jokin komitea suosittaa kaikille vhreää kravattia ja laki ei mene läpi, voidaan poliisit usuttaa kaikkien niiden perään, joilla on toisen värinen kravatti – ikäänkuin varmuuden vuoksi ja jos Perustuslakivaliokunta näin tiedottaa! => Päätös on ikäänkuin lainvoimainen…
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Tavallinen kansalainen voi unohtaa koko kansalaisaloitteen, sillä järjestelmä edellyttää sellaista osaamista lakiesityksineen, että se on kyllä tavikselle soro noon.
Mikäli jotenkin olen edes hieman ajatellut maamme (maantieteellinen alue) olevan oikeusvaltio, niin kyllä nämä ”edustajiemme” tulkinnat vievät uskon koko p…kaan.
Nyt halutaan olla ottamatta edes kantaa asioihin vaikka valtuudet pyyhkiä aloitteilla pakaroita ovat kokoajan olemassa nytkin. Kiitos tästäkin demokratian kukkasesta.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän kansalaialoite edellytä lakiesityksen teon osaamista. Siitä huolehtii eduskunnan valmistelukoneisto, mikäli aloite pääsee politrukkisensuurin läpi.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/ohjeet
Tuosta voi katsoa, että mitä kansalaisaloite vaatii tekijältään. Sivustoa ylläpitää oikeusministeriö. Tällöin pidän perusteltuna, että yhtään kansalaisaloitetta ei lähde eteenpäin ilman aloitteen oikeellisuuden tarkastusta oikeusministeriön toimesta. Onko siis oikeusministeriö ollut huolimaton?
Jouni, tarkoitin sitä, että nyt näyttää siltä, että nuo vaaditut muutokset pitää saattaa lakikielelle tarkasti, jotta perustuslakivaliokunta osaa antaa niistä kommentin, vaikka ohjeissa kyllä annetaan mahdollisuus toimia toisinkin. Valta on noussut päähän.
Ilmoita asiaton viesti
En ollut ollenkaan yllättynyt asiasta. Jo kansalaisaloitelain säätämisen aikoina silloinen puhemiesneuvosto linjasi, kuinka epämiellyttävät kansalaisaloitteet voidaan haudata valiokuntiin. En ole tuon linjauksen jälkeen paljoa vaivautunut allekirjoittamaan aloitteita.
Kansalaisaloitehan on lähinnä -ttuilua kansalle. Sillä annetaan ripaus takaisin sitä valtaa, joka jo perustuslain mukaan kuuluu kansalle. Tuohonkin ripaukseen on tehty takaportti, jolla se voidaan eduskunnassa haudata.
Ainoa oikea tapa antaa kansalle valtaa, olisi suoran demokratian käyttöönotto sitovine kansanäänestyksineen. Demokratiafoobikot eivät tähän toki suostu ja keksivät mitä ihmeellisimpiä perusteita suoraa demokratiaa vastaan. Toiset eivät vaan uskalla kannattaa suoraa demokratiaa, koska silloin joutuisi ottamaan (herranen aika!) vastuuta omista äänestyksistään. Nyt vastuu voidaan ulkoistaa kansanedustajalle.
EU:ssa ja eurossa mennään katkeraan loppuun asti.
Ilmoita asiaton viesti
Minä olen Euro, sinun Jumalasi…
http://kimmosaarikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1725…
Ilmoita asiaton viesti
Olisikohan kannattanut kirjata aloitteeseen yksiselitteisesti, mihin aloitteella pyritään. Nythän aloitteentekijä muutti aloitteen linjaa jo nimienkeruun ollessa käynnissä ja nimiä kerätessään puhui asiaa eri tavalla kuin aloitteeseen oli kirjattuna.
Kansalaisaloitteen ongelmana on, että aloitteen tulee olla riittävän helposti käsitettävä aloitteen ymmärtämiseksi nimienkeräämistä varten, mutta riittävän yksityiskohtainen, että se kelpaisi lainsäädännön pohjaksi. Kahden vaatimuksen yhteensovittaminen on haastavaa.
Alusta asti olen uskonut, ettei tohtori Väyrynen koskaan ole halunnut kansalaisaloitteessa ehdotettua kansanäänestystä järjestettäväksi. Kansanäänestyksen järjestämisen valmistelu olisi itsessään syössyt sekä Suomen talouden että euron syöksyyn. Vaikutukset olisivat olleet kovin dramaattiset.
Väyrynen olisi pystynyt aloitteeseen yksilöimään vaatimukset tarkastikin, jolloin eduskunta olisi voinut äänestää, järjestetäänkö kansanäänestys vai ei. Tohtori Väyrynen pyrki aloitteellaan vaikuttamaan itse politiikan suuntaan ja saada itselleen sananvaltaa päätöksenteossa. Kansalaisaloite on täysin väärä tapa tämäntyyppiseen vaikuttamiseen. Ei aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja voi muuttaa ja neuvotella aloitteen sisällöstä ja sen tulkinnasta.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan selvähän Paavon pyrkimys oli ja on. Kansanäänestys Suomen euro-jäsenyydestä, joka jäi pitämättä vaikka EU:n liityttäessä luvattiin. Tosin lupaus oli selvä valhe, koska EU-kansanäänestys 1994 sitoi Suomen ”euroon”, sitää vain ei kerrottu rahvaalle.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan se ollut alusta alkaen selvää, että tämä kansalaisaloitteen vesittämiseksi tehdään kaikki voitava. Yksikään puolue, edes perussuomalaiset eivät aseta euroa kyseenalaiseksi. Eivät ne pysty nielemään omaa mokaansa. Se olisi kiusallista myös istuvalle presidentille, joka oli masinoinnissa keskeinen tekijä.
Ei se sanottavasti poliittista koneistoa hetkauta, jos maalla menee huonosti. Heillä leipä on leveää. Leipäjonot ja työttömyysluvut ovat vain numuroita, jotka eivät menoa häiritse.
Hyvä kuitenkin, että asia on tullut esille ja julkiseen keskusteluun. Brexit ja Trumpin voitto olivat mahdottomia. Eivät ole enää. Maailma voi muuttua tälläkin kohtaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jos perustuslakivaliokunnan mietintö oli yksimielinen, niin mihin tämä maa on menossa? Kansalaisaloite ei riitä, tarvitaan kansanliike itsenäisen Suomen takaisin saamiseksi.
Make Finland inpedentent again!
Ilmoita asiaton viesti
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000488136…
Yksimielinen oli.
Ilmoita asiaton viesti
Todella masentavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä yksimielisyys kertoo enemmän tästä yksittäisestä kansalaisaloitteesta… Ellet siis usko, että kaiken takana on jonkinlainen poliittinen salaliitto?
Muuten, minkälaista ”kansanliikettä” oikein toivot? Uutta puoluetta, aseellisia järjestöjä, vallankumousta 🙂 Sehän vasta olisi sitä ”oikeaa” demokratiaa!
PS. Se on ”independent”.
Ilmoita asiaton viesti
”Ellet siis usko, että kaiken takana on jonkinlainen poliittinen salaliitto?”
Lähinnä salakähmäilyä, Sipilä ei edes julkisuudessa uskalla puhua liittovaltiosta eli EU:n tulevaisuudesta ja Suomen osuudesta tässä salailussa. Sokeakin näkee miten EU:n vastustus kasvaa EU-maissa, Tanskakin teki jo vuosia sitten päätöksen että heille integraatio on jo mennyt tarpeeksi pitkälle eivätkä ole edes eurossa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiintoisaa, että otit esille Tanskan. Kai tiedät, että he ovat sitoneet kruununsa euroon? Aiemmin se taisi olla sidottu Saksan markkaan. Eli se siitä omasta valuutasta…
Mielestäni kaikkien siitä kiinnostuneiden pitäisi tehdä yksinkertainen kansalaisaloite euroalueen jäsenyydesta: kyllä tai ei? Eli kysymyksessä ei olisi ”toivomusaloite” vaan suora esitys kansanäänestyksestä ilman mitään kiemuroita. Väyrysen kansalaisaloite oli turhan sekasotkuinen.
PS. Itse en vielä tiedä, miten äänestäisin tällaisessa kansanäänestyksessä.
Ilmoita asiaton viesti
”Kiintoisaa, että otit esille Tanskan.”
Miksi ohitit sen oleellisen eli integraatiokehityksen johon Tanska pisti stopin? Miksi Suomen pääministeri ei uskalla puhua Suomen tulevaisuudesta Euroopan unionissa?
Ilmoita asiaton viesti
Ei Tanska ole pysäyttänyt mitään integraatiokehitystä, jos sellaista edes onkaan/tuleekaan. Se on vain jäänyt joidenkin alueiden ulkopuolelle. Samalla tavalla kuin Iso-Britannia.
Hyvä kymysys Sipilästä. En minä tunne (mielestäni huonon) pääministerin aivoituksia. Mielestäni asiasta pitäisi puhua avoimesti!
Ilmoita asiaton viesti
”Ei Tanska ole pysäyttänyt mitään integraatiokehitystä”
Tasan ovat, ei mitään liittovaltiota, ovat kansanäänestyksessä päättäneet. Pitävät Tanskan kansallisvaltiona jota Suomessa federalistit kutsuvat impivaaraksi johon myös ”tyhmät” britit päätyivät.
Ilmoita asiaton viesti
Kun nyt olet asiantuntija, kerro minulle, millä tavalla?
Noh, esimerkiksi täältä löytyy tietoa Tanskan asemasta: https://en.wikipedia.org/wiki/Danish_opt-outs_from…. Kai olit tietoinen kaikesta tästä?
Tarkoittaako tämä, että Tanska on kansallisvaltio ja Suomi ei? Kuten esimerkiksi kuitenkin jo kerroin, Tanskan kruunu on sidottu euroon eli oikeastaan ei ole kyse täysin vapaasta valuutasta.
On niin helppoa heittää iskulauseita: kansanäänestys, impivaara, federalistit… Mitä jos kansanäänestyksen tulos olisi, että Suomi pysyy eurossa tai haluataan enemmän integraatiota – olisitko valmis hyväksymään sen? Jotenkin minusta tuntuu, ettet olisi. Toivottavasti olen väärässä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei perustuslakivaliokunta antanut mitään mietintöä; jos olisi antanut, niin mietinnön ja aloitteen käsittely olisi jatkunut täysistunnossa.
Nyt aloitteen käsittely päättyi perustuslakivaliokunnan tiedotteeseen. Aloite jäi valiokunnan kaappiin ja raukeaa vaalikauden lopussa.
Ilmoita asiaton viesti
Kansanvallan kaventajat [Quislingit] joukossamme (Perustusvaliokunta):
Puheenjohtaja Annika Lapintie
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä
Varapuheenjohtaja Tapani Tölli
Keskustan eduskuntaryhmä
Jäsenet:
Simon Elo
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
Maria Guzenina
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Anna-Maja Henriksson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Hannu Hoskonen
Keskustan eduskuntaryhmä
Antti Häkkänen
Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Ilkka Kantola
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Kimmo Kivelä
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
Antti Kurvinen
Keskustan eduskuntaryhmä
Jaana Laitinen-Pesola
Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Markus Lohi
Keskustan eduskuntaryhmä
Leena Meri
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
Ville Niinistö
Vihreä eduskuntaryhmä
Ulla Parviainen
Keskustan eduskuntaryhmä
Wille Rydman
Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Ville Skinnari
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Henry
Ilmoita asiaton viesti
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000118592…
Tuossa linkissä eri asiantuntijoiden näkemyksiä. Itse sanoisin, että kyseessä on poliittinen päätös.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, tilaustyö.
Kait nyt kansa voi äänestää neuvoa-antavasti mistä vain, mutta kun eduskuntapuolueet pelkäävät jo kansan mielipidettä, niin kertooko se jostakin?
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Väyrynen on vain helkkarin huono häviäjä. Tämä nähtiin jo silloin 1970- ja 80-luvuilla, jollloin Väyrynen suometti Suomen suhmuraoimalla neuvostoliittolaisten kanssa. Silloinkin Väyrynen nillitti siitä, ettei hänestä tullut Suomen neuvostomielistä ”kuningasta”, vaikka KGB lupasi. Jäisi jo eläkkeelle koko heppu: Keminmaalla on ihan kivaa! Ja asunnoksikin löytyy jotain muuta kuin se kuuluisa jalasmökki. Väyrysessä ei sitä paitsi koskaan ole ollut valtiomiesasinesta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei nyt ole kysymys Paavo Väyrysestä, vaan kansalaisaloitteen kohtelusta.
Ilmoita asiaton viesti
Koko kansalaisaloite personifioitui Väyryseen. Sitä paitsi ko. kansalaisaloite sai aivan perustuslain mukaisen kohtelun. Siitä on ihan turha nillittää. Ainahan voitte panna vireille uuden aloitteen.
Ilmoita asiaton viesti
Lue kommentin 8 linkki. Siinä tämän maan johtava asiantuntija pitää käsittelyä perusteltuna. Perustuslain käsitteleminen poliittisessa piirissä ei anna oikein kuvaa rehellisestä käsittelystä. Tästä käsittelyjärjestelmästä pitää päästä eroon, sillä nyt poliittinen tahto on musertanut oikeuden alleen.
Ilmoita asiaton viesti
Olipa päätös poliittinen tai ei, niin perustuslaki sallii nyt nähdyn menettelyn. Siitä vain muuttamaan perustuslakia. Aina ei voi saada mitä haluaa ja tällä kertaa mentiin näin. Vain kierot korkkiruuvit vielä nillittävät asiasta. Jos meno ei miellytä, niin vaikuttamalla asioihin poliittisella tasolla voi saada aikaan muutokseen. Tuskin onnistuu enää Väyryseltä tai palstan ”ei-puolueelta”.
Vielä Väyrysestä sen verran, että kaikessa mihin heppu on poliittiselle urallaan ryhtynyt, on ollut farssin ainekset. Tämäkään aloite ei tehnyt poikeusta.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo ensimmäisessä lauseessa sanomasi on juuri se ongelma. Ongelmana ei usein ole itse perustuslaki vaan sen poliittinen tulkinta oman poliittisen edun mukaan. Perustuslain tehtävä on juuri tuon päättäjien mielivallan kaitseminen, mutta kun on pukki kaalimaan…
Minä mainitsemanasi korkkiruuvina sanon, että vain tyhmät eivät nillitä.
Jos kansanäänestyksen vaatiminen on perustuslain vastaista niin onhan se kumma.
Seuraava poliittinen kannanotto kansalaisia vastaan tehdään linkin asiasta. Tasan varmasti perustuslaki tulee joustamaan järjestelmän hyväksi.
http://anttihalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/22677…
Ilmoita asiaton viesti
IS: ”Vielä Väyrysestä sen verran, että kaikessa mihin heppu on poliittiselle urallaan ryhtynyt, on ollut farssin ainekset. Tämäkään aloite ei tehnyt poikeusta.”
Ilkkaseni, sinulla on kommenttiesi perusteella jotakin hampaankolossa. Hampaat kannattaa hoitaa ajoissa, ettei koloihin jää muhimaan pöpöjä ja tule pipi.
Myönnän, että edellisen vuosituhannen kahdeksankymmentäluvulla inhosin Paavo Väyrystä. Ajat ovat muuttuneet, kaikki olemme saman verran ikääntyneet. Kiinnitän huomiota ihmisen sanoihin ja tekoihin – toisinaan teot eivät edellytä sanoja ja toisinaan sanat itsessään ovat tekoja. Edellisissä presidentinvaaleissa oivalsin, että joukossa on yksi ainoa presidentin mitat täyttävä ja se on hän, viidellä vuosikymmenellä ministerinä toiminut kehäkettu. Onko hän kettu? Tottamooses on ja sitä Suomen puolesta. Äänestin häntä molemmilla kierroksilla kuten tuhannet muutkin: arvostan tuota viisasta, selkeää ja kokenutta miestä korkealle.
Mitä tähän ajatustenvaihtoon Jari Ojala – Ilkka Salo tulee, totean, että Jari vie Ilkkaa 6-0.
Ilmoita asiaton viesti
@Jouni,
Hampaani ovat oikein hyvässä kunnossa. *smile*
Paavo Väyrystä vastaan henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään. Kaikki mitä hän on sanonut tai tehnyt, on vain ollut Suomelle haitallista. Paavo Väyrynen on AINA(!) ollut yksi ”Suomen syöjistä”. Aina kun Väyrynen on pyrkinyt presidentiksi on ollut päivän selvää, että Väyrynen olisi se Suomen heikoin lenkki. Mitään subtanssia hepun jutuissa ei ole ollut koskaan.
EU ja eurovaluutta on tuonut minulle sellaisen vaurauden, jota en ennen sitä edes osaanut kuvitella. Jos väyrysläiset olisivat saaneet tahtonsa läpi, niin oma tilanteeni olisi ollut paljon heikompi.
Ehkä Suomi pitäisi jakaa kahtia. Te voisitte perustaa Väyrysen johtaman Suomen demokraattisen kansantasavallan. Siellä Impivaarassa polttelisitte sitten päreitä järjestäen ”perustuslaillisia” kansanäänestyksiänne. Terve menoa takapajulaan! Maksattako te sitten ne kulut, kun markkaan siirtyessä Suomen valuutta devalvoituu 30% ja velat saman verran? Siinähän sitten kärvistelette. Minä en niihin talkoisiin osallistu.
Sillä välin me muut eläisimme ihan vaan Suomessa nauttien EU:n ja eurovaluutan eduista.
Taitaa olla kansalaisaloitteen paikka, jotta Suomi jaettaisiin kahtia. *smile*
Ilmoita asiaton viesti
Ilkkaseni, sinulla on jäänyt sama säe päälle ja se toki on oikeutesi. Emme kuitenkaan jatka tätä turhaa, sillä riittää, että jo kertaalleen Jari Ojala vei sinua kuin litran mittaa.
Totean, että itsenäisen keskuspankin ja kelluvan valuutan Ruotsi ei ole takapajula. Svean valtakunnassa on puutteensa (kuten kaikissa valtakunnissa), mutta se on esimerkki edistyksestä ja järjenkäytöstä.
Ilmoita asiaton viesti
Paitsi että Ruotsi ei ole koskaan ollut euromaa. Suomi taas on, joten euroero kiskoisi kustannukset ihan tappiin. Siinä ei yksi Suomen Pankki paljon tuhisisi, kun Suomi olisi imuroitu ihan kuiviin. Good Luck!
Ilmoita asiaton viesti
”Koko kansalaisaloite personifioitui Väyryseen.”
Se on Sinun mielipiteesi.
Faktaa on kuitenkin se, että demokratiassa päättää kansa, mutta siitäkään ei ole tässä kysymys vaan kansan mielipiteen mittaamisesta.
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Kansalaisaloitetta voi verrata höyrypannun varoventtiilin, jolla päästetään ylimääräisiä paineita pois. Ilman sitä pannu voisi räjähtää. Viimeisen sanan sanoo tai jättää sanomatta Eduskunta.
Siirtyminen eurosta markkaan olisi tässä Suomen jättimäisessä velka- ja takaussitoumustilanteessa epäviisasta toimintaa. Muutosta eurosta markkaan ei voi enää toteuttaa maamme giganttisista veloista ja vastuista johtuen. Mikäli siirryttäisiin takaisin markkaan, se laitettaisiin kellumaan ja markka devalvoituisi noin 30 %. Tämän luvun mm. Wahlroos on tuonut esille julkisuudessa. Samalla eurovelat ja eurovastuut kasvaisivat myös samat noin 30 %. Tuontitavarat, esimerkkinä vaikkapa autojen hinnat, nousisivat myös samat noin 30 %. Se tietäisi korkopiikkiä lainoihin asuntolainat mukaan lukien ja konkurssiaaltoa yhteiskuntaan.
Suomi tulee pysymään niin kauan eurossa kuin euro on olemassa. Euron olemassaolon määrää Euroopan talousmahti Saksa.
Ilmoita asiaton viesti
Kansalaisilta on viety kaikki demokraattiset, parlamentaariset ja oikeusvaltiolliset mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoihin. Poliitikoista koostuva perustuslakivaliokunta ei takaa ihmisille edes perustuslaillisia oikeuksia ja siksi maahan tarvittaisiin välittömästi poliittisesti riippumaton Perustuslakituomioistuin.
Nämä samat poliitikot jotka ovat vieneet kansalaisilta kaikki demokraattiset oikeudet, ovat viime aikoina puhuneet kovasti kiusaamista vastaan ja mietinkin tulisiko heidän ensin itse lopettaa kansalaisten kiusaaminen ja tulla vasta sitten puhumaan julkisesti kiusaamisesta?
Ilmoita asiaton viesti
Suomen kansalaisena Väyrysen masinoima kansalaisaloite loukkaa perustuslaillisia oikeuksiani. EU ja eurovaluutta ovat olleet minulle oikein hyödyllisiä. Ja tämän etuuden Pate olisi halunnut riistää minulta. Koko aloite loukkaa oikeustajuani ja perustuslakia(!). Väyrysen touhuaja hänen uransa alusta asti seuranneenna Pate on pahainen räyhähenki. Kun jutuissa – kuten ko. kansalaisaloitteessa – ei ole mitään substanssia, niin sitten nillitetään ja uhriudutaan. Aika pateettista käytöstä aikuisilta ihmisiltä. Tavoitteena on aina kurjuuden maksimointi.
Ilmoita asiaton viesti
Demokratiafoobikot kavahtavatkin ajatusta kansanäänestyksestä. Kansa voisi äänestää väärin!
Ilmoita asiaton viesti
Se on totta. Kansanäänestys demokratiaa pelkäävissä pelottaa, siitäkin huolimatta, että valtakunnassamme ei ole oikeaa eli sitovaa kansanäänestystä, vaan tämä vesitetty neuvoa-antava.
Ilmoita asiaton viesti
Meno maapallollamme on monimutkaista, hirmuista perehtymistä vaativaa, mihin ymmärtämiseen edes iso osa kansanedustajista ei kykene.
Miten olisi mahdollista että kansalaisaloitteilla tai kansanäänestyksillä yhdessä pikkumaassa ratkaistaisiin monimutkaisia kansainvälisiä asioita. Kansanäänestyksillä ja kansalaisaloitteilla voidaan kyllä selvitellä ovatko karjalanpaisti ja Lemin särä mainioita kansallisruokia.
Herra Paavo Väyrysen voin toimintansa perusteella arvioida olevan vain taantumuksellinen, menneen ajan populisti, joka ei tosissaan toimi Suomen hyväksi, vaan markkinoi väyrysläisyyttä, aivan eriskummallista poliittista suuntausta, joka ei tukeudu vallitsevaan maailmanmenoon.
Kuitenkin – valtakunnanviihdyttäjä tarvitaan siinä kuin valtakunnanterapeuttikin. Paavo on standup-koomikkona Johan Bäckmania ja Juha Molaria ylivoimaisesti parempi. Arvostan!
Ilmoita asiaton viesti
Paavosta viis!
Sinua ei häiritse seuraavat asiat:
1) EMU ”hyväksyttiin” ilman eduskuntakäsittelyä ja on täysin naurettavaa, että nyt kun on kyse kansan oikeudesta sanoa mielipiteensä niin kieltoa perustellaan perustuslailla!!!
2) Perustuslakivaliokunnan päätös ei perustu lakiin:
”Sen perusteella, mitä julkisuudessa on perustuslakivaliokunnan kannan perusteluista esitetty, perustuu ilmeisesti perustuslain 1.3.2012 53 §:n esitöihin:
”Merkittävimpiä aloiteoikeuden ulkopuolelle jääviä asiaryhmiä olisivat kansainvälisten velvoitteiden hyväksyminen ja niiden irtisanomisen hyväksyminen sekä valtiontalouden talousarvioasiat(…).” (Perustuslain tarkistamiskomitean mietintö).” (Heikki Santala)
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Ei ihmisen elämä maapallolla kovin monimutkaista ole, muutenhan meitä ei edes olisi olemassa. Luonto ja evoluutio on meidät kaikki tähän koulineet. Siitä vain on tehty monimutkaisen oloista, jotta kapeakatseisilla asiantuntijoilla olisi salaseuransa, valtaa ja mämmiä kulhossa. Asiat pitää avoimesti perustella ja selittää auki, jotta demokratialla olisi mahdollisuuksia toimia.
Ilmoita asiaton viesti
Kavahtavat jopa neuvoa-antavaa äänestystä! (siis kansan mielipidettä).
Henry
Ilmoita asiaton viesti
MIkä puolue tekisi aloitteen perustuslakituomioistuimesta?Sen pitää olla riipumaton ja se tarvitaan pian.Kyseessä oleva suhmurointi osaltaan vaatisi erillistä perustuslaki-instanssia.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän Paavo Väyrysen ja EU sekä eurovastaisten tarvitse kuin seuraavissa vaaleissa tai sitäseuraavissa vaaleissa saada ehdoton enemmistö eduskuntaan. Siellä ne perustuslain muutokset ja äänestykset saa varmasti läpi.
Suurin ja ensimmäinen este nyt näyttää olevan, että Paavo Väyrynen ei enää koskaan istu eduskunnassa kansanedustajana eikä hänellä ole edes puoluetta.
Ilmoita asiaton viesti
Paavohan voi tulla eduskunkuntaan milloin vain. Hänet on sinne valittu ja tällä hetkellä varamiehenä toimii Mikko Kärnä.
Ilmoita asiaton viesti
Vuonna 2015 Väyrynen valittiin äänimäärällä 6889 Eduskuntaan. Väyrynen ilmoitti 22.4.2015, että hän jää Euroopan parlamenttiin.
Onko tämä demokratiaa: asettuu ehdokkaaksi vaaleissa, tulee valituksi ja ei kuitenkaan halua tehdä kansanedustajan erittäin tärkeää työtä.
Miksi hän ei mene eduskuntaan tekemään erittäin tärkeää kansanedustajan työtä? Käsitykseni mukaan hän voisi vaikuttaa siellä enemmän maan asioihin kuin Euroopan parlamentissa. Tärkein työ on käyttää lainsäädäntövaltaa. Kansanedustaja ei tarvitse mitään kansalaisaloitetta toimiessaan eduskunnassa. Hän voi itse tehdä aloitteita. Kansanedustaja voi tehdä lakialoitteita, toimenpidealoitteita, toivomusaloitteita, keskustelualoitteita, talousarvioaloitteita, lisätalousarvioaloitteita ja raha-asia-aloitteita.
Ilmoita asiaton viesti
Euron puolustajilla ei ole koskaan mitään järkevää sanottavaa euron eduista Suomen taloudelle.
Ilmoita asiaton viesti
Perustuslain kohta:
”Perustuslainmukaisuuden valvonta
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tehtävänä on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta sekä suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.”
Kommentin 9 linkistä löytyy seuraavat kohdat:
”– Se oli selkeä päätös, että valiokunta ei anna mietintöä.”
”Vaikka tässä aloitteessa muodollisesti esitetään kansanäänestystä, asiallisesti tarkoituksena on erota tällaisesta sopimuksesta.”
Perustuslakivaliokunnan tehtävä on antaa lausunto ehdotuksen perustuslainmukaisuudesta. Nyt ei siis annettu ”mietintöä”. Lisäksi perusteluissa seuraus tulee ennen syytä.
Kyllä tämä menettely menee maalaisjärjen ulottumattomiin.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmetyttää miksi kansalaisaloitteessa tulisi olla lakipylät ja muut valmiina, sehän edellyttäisi kansalaisilta lakimiehen koulutusta? Kansalaisaloitteenhan pitäisi olla sellainen, jonka jokainen kansalainen voi tehdä.
Tämä kertoo sen että kansalaisaloite on täysin turha keino kansalaisille yrittää vaikuttaa demokraattisin keinoin.
Ilmoita asiaton viesti
Kansalaisaloitteet ovat lähinnä kansankiihotusta..
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa näköjään tulkitaan perustuslakia aina tarkoitukseen sopivasti.
”Sekä Leino-Sandberg ja että Salminen toivat voimakkaasti esiin sen, että Euroopan unionin perustana olevissa sopimuksissa ei ole määräyksiä siitä, kuinka yhteiseen rahaa siirtynyt jäsenvaltio voisi omin päätöksin päättää luopua yhteisestä rahasta, mitä perussopimusten mukaan on peruuttamaton ratkaisu.”
Suomi vietiin euroon luopumalla perustuslain vastaisesti markasta. Nytkö käytetään sitten perustuslakiperustetta ettei eurosta luopumisesta voida edes äänestää ja kuulla kansan mielipidettä. Samalla astalolla lyödään kansaa päin näköä kahdesti ja ”laillisesti”.
Mihin tämä maa on menossa.
Ilmoita asiaton viesti
”Mihin tämä maa on menossa.”
Totalitarismiin.
Ilmoita asiaton viesti
Heipparallaa täältä Bulgariasta!
Olette menossa Kreikan tielle. Asuin Kreikassa 2 v. 4 kk – kävin Suomessa – tuskin palaan. Teillä on ihan sama tie => kansa ei herää ajoissa ja puolueet suhmuroivat, pelaavat sulle-mulle-peliä ja kansa lähtee kadulle – auttamattoman myöhässä.
Just joo – uskotte, että esim. euroon liityttiin laillisesti? Ja varmaan myös joulupukkiin?
Kuinka helkkarissa voidaan tehdä tällainen päätös ilman, että eduskunta käsittelee asiaa? Ja tästä oli jopa luvattu kansanäänestys, mutta eivät edes kansan valtuuttamat edustajat saa käsitellä asiaa!!!
Erona Kreikkaan on kuitenkin se, että Kreikassa voi nostaa perunoita vielä jouluaattona. Teille tulee pirun vilu ja nälkä sitten kun olette päässeet/joutuneet Kreikan asteelle. Tämä tapahtuu noin kymmenen vuoden sisällä ja kaikki tähdellinen valtion omaisuus on myyty jne.
Herätkää jo! Tykkäysnappulan painaminen somessa ei tule ratkaisemaan asiaa.
Tässä ihan vaan, jotta saisitte edes jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka virkamiehet vievät teitä kuin pässiä narussa, muutaman politiikan broilerin myötävaikutuksella:
Kansallisteatterin Neljäs tie (komedia suomalaisesta demokratiasta)
https://www.youtube.com/watch?v=WwakTr9OxEU
Aloita vaikkapa 1:02:00 kohdalta, jossa kerrotaan EMUsta.
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Väyrysen toiminnan moottrina toimii katkeruus, katkeruus siitä, ettei hänestä tullut tasavallan presidenttiä vaikka hänen omien sanojensa mukaan Kekkonen niin lupaili. Katkeruus siitä, että Suomi liittyi EU:n vastoin hänen tahtoaan. Katkeruus siitä, ettei hänestä tullut pääministeriä ”kassakaappisopimuksesta” huolimatta ja viimeisenä naulana Väyrysen katkeruusarkkuun oli, ettei Sipilä häntä hallitukseensa ottanut. Kukahan saisi keisari Väyrysen vihdoinkin uskomaan, ettei keisarilla ole vaatteita.
Ilmoita asiaton viesti
Eli demokratia haistakoon huilu, kun Paavo on jossakin mukana?
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Demokratiaan kuuluu myös se, että joskus meistä kukin saattaa jäädä näkemyksineen vähemmistöön ja tätä tosiasiaa Väyrynen ei omalta kohdaltaan suostu hyväksymään.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka olisin yksin mielipiteeni kanssa niin olen edelleen stä mieltä, että kun EMU ”hyväksyttiin” ilman eduskuntakäsittelyä on täysin naurettavaa, että nyt kun on kyse kansan oikeudesta sanoa mielipiteensä niin kielto perustellaan perustuslailla!!!
Suomessa näyttää olevan paljon kansalaisia, josta Stalin olisi ylpeä.
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Tutkimusten mukaan kansalaisistamme noin 20-30 prosenttia haluaa markan takaisin. Paavo tiesi tämän. Nyt hylätyllä kansalaisaloitteella olisi kerrasta selvitetty mikä on suomalaisten todellinen halu tai tarve omaan valuuttaan – markkaan. Lopputulos olisi lopettanut pitkään jatkuneen eipäs-juupas keskustelun valuutastamme.
Nyt halutaan kerätä uuden kansalaisaloitteen teon tueksi adressi. Uusi kansalaisaloite laaditaan siten, että perustuslakivaliokuntakin osaa sen hyväksyä ja jotta saadaan aikaiseksi laki/ lainmuutos, joka mahdollistaa kansanäänestyksen eurosta – halutaanko se pitää tai sitten ei, eli palataan omaan markkaan ja erotaan eurosta.
… ~ http://www.adressit.com/euro –
.
Ilmoita asiaton viesti
Kävin allekirjoittamassa
Ilmoita asiaton viesti