Keskustan on palattava juurilleen

Keskustassa pohditaan, kuinka suhtautua Kansalaispuolueeseen.

On esitetty, että minun pitäisi erota Keskustan jäsenyydestä nyt kun Kansalaispuolue on merkitty puoluerekisteriin. Tämä vaatimus perustuu siihen, että Keskustan sääntöjen mukaan sen jäsen ei voi kuulua toiseen puolueeseen.  

En aio erota. Kansalaispuolue ei ole poliittinen puolue sanan tavanomaisessa merkityksessä. Jäsenyys siinä ei edellytä eroamista toisesta puolueesta.

Jotkut ovat ehdottaneet, että minut pitäisi erottaa Keskustan jäsenyydestä. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty.

Keskustassa jäsenet kuuluvat johonkin paikallisyhdistykseen. Omalta osaltani olen Keminmaan keskustaseuran jäsen ja sen puheenjohtaja. Yhdistys on perustettu jo 1990-luvun lopulla Lapin akateemisen keskustaseuran nimisenä.

Keskustassa paikallisyhdistykset kuuluvat jäsenenä kunnallisjärjestöön, piirijärjestöön ja puolueeseen. Jos henkilöjäsenestä haluttaisiin päästä eroon, paikallisyhdistykselle tulisi esittää vaatimus, että se erottaa hänet. Jos yhdistys ei tähän suostuisi, se voitaisiin erottaa. Säännöissä on määräykset siitä, kuinka paikallisyhdistys voitaisiin erottaa kunnallisjärjestön, piirijärjestön ja puolueen jäsenyydestä.

Julkisuudessa on esitetty, että Keskustan Keminmaan kunnallisjärjestön tulisi erottaa keskustaseura puolueesta. Tätä se ei voi tehdä. Päätös puolueesta erottamisesta olisi tehtävä puoluevaltuustossa. Kunnallisjärjestö ja piirijärjestö voivat sulkea osaston ainoastaan oman jäsenyytensä ja toimintansa ulkopuolelle.

Sen sijaan että Keskustassa pohditaan minun erottamistani, puolueessa olisi vihdoinkin herättävä keskustelemaan pääasiasta eli puolueen poliittisesta linjasta.

Perustin Kansalaispuolueen sen vuoksi, että olin perin juurin tyytymätön Keskustan nykyiseen politiikkaan, enkä kyennyt enää vaikuttamaan sen kautta Suomen linjaan.  

Kun perustin Kansalaispuolueen, kehotin kannattajiani pysymään Keskustassa ja vaikuttamaan sen poliittiseen linjaan. Toivoin, että puolue luopuisi yltiöpäisestä liberalismistaan, palaisi perinteisille alkiolaisille juurilleen ja menestyisi.

Toistaiseksi Keskustan kannattajat ovat noudattaneet toivomustani. Kansalaispuolueen nykyisistä kannattajista vain murto-osa on tullut Keskustan piiristä. Useimmat ovat olleet Perussuomalaisten, Itsenäisyyspuolueen tai Vasemmistoliiton kannattajia.

Tulevaisuudessa saattaa olla toisin. Keskusta on reagoinut Kansalaispuolueen haasteeseen päinvastaisella tavalla kuin toivoin ja neuvoin: enemmän liberalismia ja federalismia, ulkopoliittista sekoilua ja entistä tiukempaa keskittämispolitiikkaa.

Pahin näyttää olevan edessä. Liikenneväylät aiotaan yhtiöittää ja terveyspalvelut yksityistää. Maakuntauudistus uhkaa keskittää päätöksentekoa Helsinkiin ja suurimpiin maakuntakeskuksiin. Palvelut eivät parane ja kustannukset nousevat.     

Tällä politiikalla Keskusta karkottaa kannattajiaan Kansalaispuolueen tukijoiksi.

Keskusta ei voi puolustautua erottamalla jäsenyydestään perinteisen alkiolaisen ihmisyysaatteen kannattajia, vaan palaamalla omille aatteellisille juurilleen ja lähentymällä Kansalaispuolueen poliittista linjaa.    

Paavo Väyrynen

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu