Joukkuepeliä

Ensimmäinen kommenttini nykyisen hallituksen muodostamisen jälkeen oli, että Juha Sipilällä oli vääränlainen joukkue ja huonot neuvonantajat. Tämä arvio on osoittautunut oikeaksi.

”Joukkueella” tarkoitin sekä hallituspohjaa että Keskustan ministeriryhmää. En pitänyt hyvänä sitä, että Alexander Stubbin johtama nyky-Kokoomus tuli hallitukseen. Keskustan ministeriryhmään taas tuli vain Kokoomusta lähellä olevia liberaaleja.

Joukkuepeli on tuottanut odotettuja tuloksia.

Valtioneuvoston tasolla Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja on muuttunut. Suhteita Venäjään on laiminlyöty, sotaharjoitusten luonne on muuttunut ja Suomi on innokkaimpien joukossa kehittämässä Euroopan unionin puolustusyhteistyötä. Muutoinkin Suomi on kuulunut federalistisimpien EU-maiden joukkoon.

Maahanmuuttopolitiikassa Suomi on ollut liberaaleimpien maiden joukossa. Suomi ei palauttanut syksyllä 2015 rajatarkastuksia, kuten Saksa ja Itävalta olivat jo tehneet. Vain neljään EU-maahan tuli suhteellisesti enemmän maahanmuuttajia kuin Suomeen. Lisäksi Suomi on ollut EU:n mallioppilas myös turvapaikanhakijoiden sisäisissä siirroissa.

Aluepolitiikassa on jatkettu ja tehostettu keskittävää metropolipolitiikkaa. Muuttoliikettä kasvukeskuksiin ja -alueille tuetaan mittavilla liikenneinvestoinneilla ja ylimitoitetulla asuntorahoituksella. Myös liikenneväylien yhtiöittäminen lisäisi alueellista keskittymistä.

Pahin on vielä edessä: maakunta- ja soteuudistus. Siinäkin näkyy se, että uudistusta on toteuttamassa vääränlainen joukkue.

Kun Keskusta osallistui oppositiosta käsin sote-neuvotteluihin, ehdotin Juha Sipilälle, että hän olisi antanut vastuun niistä Mauri Pekkariselle. Varoitin häntä erityisesti Juha Rehulasta ja Tapani Töllistä, joilla molemmilla oli vähemmän rohkaiseva menneisyys. Rehula ratkaisi eduskunnassa 1990-luvun alussa maakuntaläänien lakkauttamisen. Tölli puolestaan ajoi Kiviniemen hallituksen hallinto- ja kuntaministerinä innokkaasti Paras-hanketta.

Rehula ja Tölli kuitenkin nimettiin neuvottelijoiksi. Juha Rehula nimitettiin sittemmin ministeriksi uudistusta valmistelemaan. Maakuntauudistuksen osalta ohjat ovat olleet Anu Vehviläisen käsissä.

Hedelmistään puu tunnetaan. Tämän osoittaa joukkuepelin lopputulos, hallituksen sote- ja maakuntauudistus. Siinä on pahoja valuvikoja.

Maakuntauudistus pitäisi toteuttaa Ruotsissa hyvin toimineen aluekuntamallin pohjalta, kuten mm. Hannes Manninen ja Kimmo Sasi taannoisessa Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessaan esittivät (http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000002897116.html). SDP esittää osapuilleen samaa. Maakunnalla olisi ilman muuta verotusoikeus ja sen antama todellinen itsenäisyys.

Presidentti Mauno Koivistolla oli tapana sanoa, ettei pidä yrittää korjata sellaista mikä ei ole rikki. Suomessa on tälläkin hetkellä suhteellisen hyvin toimiva, pääasiassa julkinen, terveydenhuollon järjestelmä. Se on myös hyvin kustannustehokas. Huonosti harkitut uudistukset saattavat heikentää palveluja ja lisätä kustannuksia.

Terveyspalvelujen järjestämisvastuun tulee olla maakunnilla, jotka vastaisivat erikoissairaanhoidon osalta myös palvelujen tuottamisesta. Tällä tasolla ei ole järkevää toteuttaa esitettyä valinnanvapausmallia. Mikään ei estäisi yksityisiä toimijoita tuottamasta myös erikoistason palveluja omalla rahoituksellaan.

Kunnilla tulisi olla edelleen oikeus perusterveydenhuollon palvelujen tuottamiseen. Valinnanvapauden toteuttamiseksi kuntien tulisi yhtiöittää palvelutuotanto, jolloin perustasolla yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat olisivat samassa asemassa kunnallisten kanssa.

Sosiaalihuollon osalta järjestämisvastuu tulisi jakaa maakuntien ja kuntien kesken. Maakunnan vastuulla olisi vaativien erityistason palvelujen järjestäminen. Pääosa palvelujen järjestämisvastuusta olisi säilytettävä kuntatasolla, jolla palvelut tuottaisi kunta itse tai sen omistama yritys tahi yksityinen tai kolmannen sektorin palveluyritys.

Kun Keskustan eduskuntaryhmä valitsi äskettäin uutta elinkeinoministeriä, puheenjohtaja Sipilän esittämää ehdokasta perusteltiin sillä, että johtajan pitää voida valita joukkueensa.

Viime aikoina olen usein kysynyt, onko johtaja valinnut joukkueensa vai onko joukkue valinnut hänet. Valtaa puolueessa käyttää nyt sama joukko joka valitutti aikanaan Mari Kiviniemen puolueen johtoon.

Mauri Pekkarista ei valittu ministeriksi. Hän ei kuulunut ”joukkueeseen”.