Olli Ainolan osatotuus

Iltalehdessä Olli Ainola tarjoaa minulle kunniaa siitä, että Suomi haki jäsenyyttä Euroopan unionissa ja että Suomi siihen liittyi (http://www.iltalehti.fi/politiikka/201702122200069275_pi.shtml).

Jäsenyyden hakemisessa minulla oli keskeinen, mutta ei ratkaiseva asema. Jäsenyyttä vastustin.

Keskustaa ei varmaankaan olisi saatu hakemuksen jättämisen kannalle ilman minun tukeani. Puolueella ei toisaalta ollut ratkaisuvaltaa sen suhteen, haetaanko jäsenyyttä vai ei.

Ainola jättää kertomatta sen, että eduskunnan enemmistö oli hakemuksen jättämisen kannalla. Sekä kokoomuslaiset että sosialidemokraatit uhkailivat, että hakemuksen jättää sinipunahallitus, ellei Keskusta siihen suostu. Toisaalta itse jäsenyys oli oleva Keskustan käsissä, koska ilman meitä eduskunnan sopimuksen taakse ei ollut mahdollista saada kahden kolmasosan määräenemmistöä.

Katsoin, että Suomen on vaikea jäädä EU:n ulkopuolelle, jos Ruotsi liittyy. Siksi pidin oikeana mennä neuvotteluihin yhtä aikaa Ruotsin kanssa, mutta en sitoutunut jäsenyyteen. Tämä käy ilmi myös sitaatista, jonka Ainola on poiminut juttuunsa Keskisuomalaiselle antamastani haastattelusta: ”Hakemuksen jättäminen merkitsee eri vaihtoehtojen varaamista tulevaisuudessa tehtäviä ratkaisuja varten.”.

Minun kannaltani oleellinen oli Ruotsin ratkaisu. Keväällä 1994 jäsenyyden vastustajilla oli siellä vankka enemmistö. Oli nähtävissä, että Ruotsi ei liittyisi unioniin, jos Suomi jäisi ulkopuolelle. Tällöin olisimme jääneet osaksi Euroopan talousaluetta ja tiivistäneet pohjoismaista yhteistyötä. Euroopan talousalueessa olisi ollut kaksi pilaria: Euroopan unioni ja Pohjolan yhteisö.

Tätä vaihtoehtoa ryhdyin voimakkaasti ajamaan. Vastustin Suomen jäsenyyttä sekä Keskustan puoluekokouksessa että kansanäänestyksessä. Hyvin paljastava oli Ruotsin pääministerin Ingvar Carlssonin kommentti TV-uutisissa heti Suomen kansanäänestyksen tuloksen selvittyä. Hän oli hyvin tyytyväinen siihen, että nyt voitiin panna piste keskustelulle Pohjolan unionista. Tällä ajatuksella oli Ruotsissa varsinkin sosialidemokraattien keskuudessa vahvaa kannatusta. 

Kun Suomen hallitus pyrki kovalla kiireellä hyväksyttämään sopimuksen eduskunnassa nimenomaan ennen Ruotsin kansanäänestystä, järjestin jarrutuskeskustelun, jolla lopullista päätöksentekoa lykättiin. Ruotsissa äänestäjiä johdettiin harhaan väittämällä, että Suomi joka tapauksessa liittyy unioniin. Tällä tavoin siellä saatiin niukka enemmistö jäsenyyden kannalle.

Vuonna 2000 vierailin Euroopan parlamentin liberaaliryhmän työvaliokunnan mukana Tukholmassa. Kun  ryhmän puheenjohtaja Pat Cox intomielisesti kehui unionia, pääministeri Göran Persson vastasi, ettei Ruotsin  oikeastaan pitäisi olla EU:ssa. Kansan enemmistö oli ollut ja oli jäsenyyttä vastaan. Vain kerran – siinä kansanäänestyksessä – kansan enemmistö oli ollut jäsenyyden kannalla.

Hakemuksen jättämisen suhteen minulla oli siis keskeinen, vaikkakaan ei ratkaiseva, asema. Jäsenyyden estämiseksi tein  kaiken mahdollisen, kun tarjolla oli parempi vaihtoehto, Euroopan talousalue ja Pohjolan yhteisö.

Paavo Väyrynen           

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu